Herätty ollaan

Oli aika tuju piikki, kun Inca oli tainnoksissa yhdeksään asti illalla, jolloin se virkosi sen verran, että söi hyvin halukkaasti. Sitten käytiin pisulla ja jatkettiin nukkumista. Kun kuuden aikaan vein Incan ulos, se oli vielä niin tokkurassa, ettei se tajunnut mistään mitään, eikä pissannut. Häntä alhaalla roikkuen se käveli hyvin, hyvin vaivalloisesti, niin vaivalloisesti, että alakerrassa ollut meille tuntematon ihminen sanoi pienelle lapselle, että koira taitaa olla hyvin vanhan :D :D Ja siltä ressukka kyllä näyttikin, vähintään sataviisivuotiaalta. Nyt tiedän, millainen Inca on vanhana.

Kahden aikaan yöllä Inca alkoi inistä, istui lattialla sängyn vierellä, pää sängyn päällä ja katsoi minua. Kaksitoista tuntia unta putkeen kai alkoi riittää. Kävinkin sen kanssa pikku pisulenkillä ja sitten jatkettiin nukkumista, kunnes kuuden jälkeen aamulla sama ininä taas herätti minut.

Nyt Inca on jo entisellään ja ihan reipas koiruli, mutta kyllä eilen tunsin piston sydämessäni, kun Inca välillä heräsi horroksesta, seisoi ja katseli minua häntä alhaalla ja korvat luimussa surkean ja syyttävän näköisenä: kato ny, mitä teit mulle!

Häntä roikkui tosiaan lähes suorana alhaalla ja vasta tänään aamupäivällä se palasi oikealle paikalleen ylös kippuraan.

Mutta sitten emäntä keksi inhottavuuksia lisää. Käytiin ostamassa kevythäkki ja vaikka se ei mikään ihmekumma häkki olekaan, niin Incasta se on varsin ihmekumma. Laitoin kanalautasen ja nameja häkkiin, jotta koira hakisi sapuskansa sieltä. On se niin varovainen ja inisee, että etkös nyt tule jelppaamaan, kun en millään saa noita ruokia tuolta hökötyksestä. Kaikki ruuat se joutui hakemaan häkistä aikansa vetkuteltuaan. Viimeinenkin siipi hävisi häkistä ilman minun tsemppaamistani, joten kaipa koira häkkiin tottuu. Ja jos ei totu, niin sitten se vaan totutetaan siihen. Tarvitaan sitä mejä-päivänä kuun lopussa.

Illalla oltiin agiharkoissa ja vekkaus oli teemana. Hypittiin paljon, niin paljon, että Inca jotenkin väsyi siihen. Mahtoiko eilinen rauhoituspiikki vielä vaikuttaa. Tosin noin pitkiä hyppysarjoja me emme ole ennen tehneet, että ihan uuttahan se oli. No putki ja puomi olivat sentään kivoja ja hyppyesteitä me sitten jätettiin ihan sovinnolla lopuksi vähemmälle.

En tiedä, missä saunaillassa ja -höyryissä taas on keksitty, että Incan kokoinen kuuluu maksiluokkaan, kun on se sentään niin tosi pieni verrattuna vaikka noutajiin (on niitä meidän ryhmässä). Että onko noissa luokituksissa ollenkaan funtsattu koiran fysiikkaa ja muuta sellaista oleellista ja tärkeää. On se maksiluokan hyppyestekin vaan jotenkin vähän niin kun liian korkea. Protestoin!!! Ja siitä vaan on jaksettava pienen koiran hyppiä. Voi hyvä tavaton sentään! Ja sitten ihmetellään, kun ei koirien kropat kestä. Juupa juu.

No hyppiihän Inca metsässä vaikka kuinka isojen kivien päälle, mutta sen se tekee silloin kun sitä huvittaa ja silloin kun se jaksaa, omien voimiensa mukaan. Kyllä se siis hyppii ja juoksee, mutta on eri asia juosta ja hyppiä jotain merkattua rataa kuin metsässä villinä ja vapaana. Niin tänään meillä oli merkattu rata, että harjoiteltiin sitäkin.

Ei voi tassuja ees laittaa häkkiin, vaan pitää kuuuurkottaaaa...

Huoh!

Yksi tassuja jo häkissä, jee!