Kyllä nyt on mulla kaksi niin erilaista koiraa, kun olla saattaa. Liinu liitelee oikealle ja vasemmalle, nuuhkii, juoksee, menee omia polkujaan ja liitelee taas luokse. Se ei polulla kulje hetkeä kauemmin, kun taas joku haju tai muu vie sitä ties minne. Inca lönkyttelee perässä kuin satavuotias, ei poistu polulta ja katsoo vähän ihmeissään Liinun menoa ja miettii takuulla: noi lapset, että ne jaksaa! Liinusta tuleekin ihan mieleen nelivuotias hyppijä, juoksija, pomppija, kiipeejä, kierijä ja liukuja, täynnä energiaa oleva ihmislapsi. Kovin ovat samanlaisia :)
Incalle tämä rauhallisuus on tuttua jo tokasta juoksukerrasta, jolloin siitä ikään kuin valahti puhti pois ja sitähän kesti pitkään. Liinun tulo huusholliin sai sitten vauhtia Incaankin, mutta olisiko se ilman Liinua elävöitynyt, siitä en mene takuuseen. Saa nähdä, miten se tokenee näistä juoksuistaan. No, ei ainakaan tarvitse epäillä, että se on sairas, kuten viimeksi epäilin. Incalla vaan hormoonit hyrräävät siten, että koirasta tulee lähes flegmaattinen.
Liinu on nähnyt myös kaksi hiihtäjää! Ekalle piti vähän pöhistä ja murahdella, mutta tokalle ei sitten enää osoitettu mitään suurempaa huomiota. Lumet ovat vähäisiä, mutta innokkaat hiihtäjät tyytyvät näköjään lumihippuihinkin ja yrittävät ottaa ilon irti siitä vähästä, mitä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti