Juoksukoiria

Inca kyllä yhtään juokse sanan varsinaisessa merkityksessä, se lönkyttelee, haistelee ja merkkailee, jumittuu ja juuttuu noihin hajumaailmoihinsa. Ja Liinu käyttäytyy melkein samalla lailla, mutta sillä on vielä paljon pentumaista tohellusta, mikä ei kylläkään tehoa Incaan pennin eikä sentin vertaa. Yksinään saa toheltaa. 

Uutuutena on kuvioihin tullut lähinnä Incalle täällä sisällä ihme tepastelua, jolloin se tökkii Liinua kuonollaan ja Liinu vuorostaan välillä saa jotain kohtauksia, jolloin se hyppii vinhasti Incaa päin ja sätkyttelee sitten sen edessä lattialla selällään. Varmaankin tuo, että Liinusta tulee sukukypsä, vaikuttaa nyt näiden kahden välisiin tohinoihin. Koiratanssia nämä eivät harrasta ollenkaan, sisällä ei meuhkata yhtään tippaa, eikä leukapainia ole ollut aikoihin. Toistensa peppuja nuuhkuttelevat tai yrittävät nuuhkutella välillä.

Eilen Liinu söi iltaruokansa ja Incakin melkein kaiken siitä vähästä, mitä sille annoin. Mutta tietysti, kun nuo eivät enää vedä sellaista hulabaloota ulkona, niin eipä kai ruokahalukaan kovin kummoinen ole.

Mietinnässä on, pitäisikö Inca leikata jossain vaiheessa, mutta katellaan nyt, miten se tokenee näistä juoksuista. Meinaan vaan, että ei se ehkä koirallekaan ole kivaa, jos juoksut aina vie puhdin pois ja jos sitä vaikka masentaa. Luonnollista se kai on, mutta luonnossa villinä ja vapaana se toteuttaisi koirana olemistaan jonkun sopivan uroksen kanssa tekemällä pentuja. Nyt siltä on evätty se kiva. Tosin ei uroskoirilla ole sen kivempaa, kun juoksuisia narttuja on ylt'ympäriinsä, eikä niitten kanssa pääse tekemisiin, varmaan ottaa vähän kupoliin. No, en sitten tiedä, miten kivaa koiralla on, kun se on leikattu. Mietitään ja katsellaan, katsellaan ja mietitään...

Mutta onni on, että en ilmoittanut koiria Turun näyttelyyn.