Tuuletusta

Inca oli yöllä päättänyt, että haava tarvitsee ehdottomasti ilmaa ja kaikki suojavarustukset olivat aamulla tipotiessään. Minä kuitenkin tuumasin toisin, käytiin suihkuttamassa tassu ja laitettiin varustukset takaisin. Ilma ja vesi vanhimmat voitehista, vai miten tuo sanonta nyt menikään.

Meillä tosin on jos vaikka mitä linimenttiä laitettu haavaan siinä toivossa, että joku niistä osoittautuisi ihmeparannuskeinoksi. Vielä sellaista ei ole löytynyt. Sen vähän perusteella, mitä haavaa olen tarkastellut, voisin väitää, että pientä edistystä on tapahtunut. Kai se pikku hiljaa alkaa arpeutua, kun vaan jaksan kärsivällisesti odottaa. Nyt sitä on hoidettu vetramil-voiteella. Ja särkylääkettä en enää anna. Jäi niitä onneksi varastoonkin muutama, käyttöaikaa niillä on 6/2013 asti. Hyvä.

Sain vinkin Clintanin emännältä, että kuusenpihkavoide on hyvää moneen asiaan. Kävin Liinun kanssa taas apteekkireissulla (meillä on drive in -apteekki, koiran kanssa pääsee tällä tavoin apteekkiin!) ja nyt laitettiin pihkavoidetta tassuun. Tuo vetramil, jossa on hunajaa, on sekin kyllä ollut hyväksi haavalle. Se ei enää vuoda ja  näyttää muutenkin paremmalta. Aikakin taitaa tehdä tehtävänsä, kuitenkin, vaikka epäilin, ettei tuosta jalkaa enää tule. Paljon tässä on tullut opittua tassuhaavasta ja sen hoidosta, seuraavan haavan hoitaminen sujuu sitten jo rutiinilla. Se ensiapukurssi vaan olisi enemmän kun tarpeen, siis koirien ensiapukurssi. Sama juttu kuin ihmisten ensiaputaidoilla, että toivoo, ettei niitä taitoja ikinä tarvi, mutta tarvittaessa voivat pelastaa vaikka hengen.

Olen tassutellut Incan kanssa tänään parit kunnon lenkit, ei vielä täysmittaisia, eikä irtiolemisia ollenkaan. Lenkitkin menivät jo paremmin ja korvat olivat siellä missä niitten pitääkin olla, silleen takana. Ja Inca oli rauhallisempi, ei niin levoton kuin mitä se esim. eilen oli. Tosin nyt kävelin rauhallisia reittejäkin tarkoituksella. Tekee Incalle hyvää saada vaeltaa edes remmissä. Hulluksihan se tulee, kun ei pääse liikkumaan.

Liinun kanssa teen päivittäin metsälenkin ja muutenkin lenkitän koirat erikseen aamun ekaa pisureissua lukuun ottamatta. Tein Liinulle tänään keppitunnareita useamman ja kyllä se sai juonen päästä jo kiinni. Namnamnamia tulee, kun tökkäsee tai ottaa maasta suuhun sen kepin, joka on ollut emännän kädessä. Luulen, että Liinun saa heittämään vaikka kuperkeikkaa, kunhan palkaksi on jotain ruokaaaa!!