Vaikka päivä on harmaa, niin ei kuitenkaan satanut, joten kävimme kääppänöiden harjoituksissa katsastamassa, miltä agility vaikuttaa. Silloin pentukurssilla oli yksi kerta agilityä, mutta sehän on tietenkin kaikki unohtunut.
No nyt harjoittelimme keppejä, hyppyä ja putkea. Putken kanssa oli työ ja tuska saada Inca juoksemaan sen läpi. Ensinhän putki oli vallan liian pitkä (kun ne muut koirat tiesivät, mikä se on), joten sitä lyhennettiin pariinkin otteeseen ja kun ohjaaja vielä konttasi putkesta sisään namien kanssa, niin sitten Inca uskaltautui menemään läpi. Sen jälkeen se kyllä juoksikin jo vauhdikkaasti läpi ja kerran ihan omia aikojaan! Pääasiassa me harjoittelimme pelkkää putkea ja hypyn ja putken yhdistelmää (muut harjoittelivat omia kuvioitaan).
Hyppy ei sen kummempia ongelmia tuottanut (Inca osaa istua ja odottaa, että saa luvan hypätä) ja kepit mentiin läpi joten kuten nameilla. Paljon siellä oli odottamista (kuten mätsäreissä, näyttelyissä jne....), kun koiria oli useita, vaikka ei nyt ihan ruuhkaksi asti. Kouluttajia oli kaksi, mikä oli hyvä, oli siis tavallaan kaksi ryhmää. No kumminkin se odottaminen vähän lässähdyttää, seisoskele siinä nurtsilla ja odota ja odota ja puuhaa jotain koiran kanssa, että ei se vallan pitkästy (tai emäntä pitkästy). Toki katsomallakin oppii, mutta...
No varmaan käymme jatkossa ainakin silloin tällöin kääppänöiden agilityssäkin, kun samalla jäsenhinnalla saa käydä kaikissa harjoituksissa (toko, näyttely, agi). Ja harrastusta tämä meille on, ei mitään otsansa hiessä vääntämistä puuttumatta nyt ollenkaan keskustelupalstan keskusteluun, mikä on harrastamista ja mikä ei :O
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
lauantai 30. lokakuuta 2010
Tokoilemassa
Olimme pitkästä aikaa kääppänöiden koulutuksessa. Oli varmaan elokuuta, kun viimeksi siellä olimme. Tunnit ovat nyt siirtyneet viikonloppuun ja tämä oli viimeinen kerta ulkona, sitten harjoitukset ovat hallissa.
Hyvin meidän jutut meni ja mm. opeteltiin sivulle tulemista kauempaa eli että koira ei istua nökötä ihan edessä vaan pikku hiljaa oppisi tulemaan kauempaa sivulle. Tämmöistä emme ole ennen harjoitelleetkaan. Luoksetuloa, katsekontaktia, koirien ohittamista ja hampaitten katsomista nyt ainakin oli ohjelmassa. Incan luoksepäästävyydessä ei ollut mitään vikaa, antoi katsoa hampaat kuin vanha tekijä. Ja sivullehan Inca tulee tosi hienosti, mutta etäisyyden lisääminen on siis uutta, vaan kylläpä sekin siellä sujui hyvin. Luoksetulo ja katsekontakti ovat niin ikään hyviä.
Mutta edelleen Inca nuuskuttaa koulutuskentällä herkästi, kun siellä on niin paljon kiinnostavia hajuja. Se into ei näytä hävinneen minnekään. Kaipa se on sama, kun ihminen ajaisi autolla vaikkapa mahtavan hienoissa alppimaisemissa ja sille hoettaisiin, että ei saa katsoa, ei saa katsoa ja yritettäisiin peittää silmiä. Olisihan se tosi tylsää, jos ei maisemia saisi ihailla. Kaipa koirasta on yhtä tylsää, jos ei saa ihailla hajumaisemia. Koira nyt muista maisemista niin välitäkään.
Huomenna taidamme mennä samaan paikkaan kokeilemaan agilitin alkeita.
Hyvin meidän jutut meni ja mm. opeteltiin sivulle tulemista kauempaa eli että koira ei istua nökötä ihan edessä vaan pikku hiljaa oppisi tulemaan kauempaa sivulle. Tämmöistä emme ole ennen harjoitelleetkaan. Luoksetuloa, katsekontaktia, koirien ohittamista ja hampaitten katsomista nyt ainakin oli ohjelmassa. Incan luoksepäästävyydessä ei ollut mitään vikaa, antoi katsoa hampaat kuin vanha tekijä. Ja sivullehan Inca tulee tosi hienosti, mutta etäisyyden lisääminen on siis uutta, vaan kylläpä sekin siellä sujui hyvin. Luoksetulo ja katsekontakti ovat niin ikään hyviä.
Mutta edelleen Inca nuuskuttaa koulutuskentällä herkästi, kun siellä on niin paljon kiinnostavia hajuja. Se into ei näytä hävinneen minnekään. Kaipa se on sama, kun ihminen ajaisi autolla vaikkapa mahtavan hienoissa alppimaisemissa ja sille hoettaisiin, että ei saa katsoa, ei saa katsoa ja yritettäisiin peittää silmiä. Olisihan se tosi tylsää, jos ei maisemia saisi ihailla. Kaipa koirasta on yhtä tylsää, jos ei saa ihailla hajumaisemia. Koira nyt muista maisemista niin välitäkään.
Huomenna taidamme mennä samaan paikkaan kokeilemaan agilitin alkeita.
perjantai 29. lokakuuta 2010
Tässähän minä...
...taas! Voikos tätä nyt vastustaa? Inca haluaa seuraa ja tulee katsomaan minua anovasti, pyytävästi, vaativasti tai käskevästi...ota tuosta nyt selvää!
Potretti taas
Enää ei koiran olemus oikeastaan muuten muutu kuin turkin pituuden suhteen, milloin se on lyhyempi, milloin pitempi. Keritsemisestä on kulunut nyt jo kait viisi viikkoa. Tässä ovat tassut ja massu vähän märät, kun pestiin lenkkeilykurat pois.
Silmät näkyvät vielä hyvin, mutta minä leikkelenkin silmien ympäriltä pitkät haitulat pois, jos niitä ilmestyy (ja ilmestyyhän niitä, kun lyhennysjälki oli niin epätasainen), että ne eivät häiritse meidän katsekontaktia. Mutta pitää niiden kai antaa kasvaa, jos meinaan viedä Incan tammikuussa näyttelyyn. Vaikka on tuolla keskustelufoorumilla kirjoitettu siitä, miten perrojenkin turkkia muotoillaan näyttelyä varten ja että tuomarit jotenkin ovat suosineet näitä muotoiltuja yksilöitä (vaikka ei pitäisi). Noh, minä en muotoilusta piittaa, mutta silmät olisi kiva nähdä.
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Kaupunkilenkkeilyä & koirahierontaa
Tänään emäntä sai kuin saikin vietyä koiransa ja itsensä keskikaupungille "lenkille". Menimme bussilla, kiertelimme torilla, toria ympäri, kävimme pariin otteeseen Hansassa, kävelimme kävelykadulla, kuljimme monista liikennevaloista ja välillä aikamoisessa tungoksessa.
Reissu meni ihmeteltävän hyvin. Vain pari kertaa Inca räyhräyhräyhäsi busseille, mutta muuten se pysyi melko hyvin aisoissa. Bussit, jotka lähtevät liikkeelle pysäkiltä, aiheuttavat räyhräyhräyhäämistä, mutta onneksi se ei kestä kauan. Samoin esim. pyörät, jotka lähtevät liikkeelle vaikkapa liikennevaloista, herättävät Incassa räyhäämisvietin. Sen sain pidettyä kurissa. Muutoin ei mitään ihmeempiä ongelmia ollut.
Namilla Inca pysyy vierellä oikein hyvin ja hakeutuu nykyisin viereeni melkein missä vain, namien toivossa tietenkin. Olenkin niitä jaellut taas avokätisesti, kun ne tehoavat hyvin. Oppii olemaan lähellä ja tulemaan lähelle. Ja se on tärkeää monessa tilanteessa.
Aikamme vaeltelimme keskikaupungilla ja sitten lähdimme kävelemään kotiin. Kaupungilta kotiin on jotain nelisen kilometriä ja hyvin Inca jaksoi kävellä, vaikka aamupäivällä olimme olleet pitkällä metsälenkillä. Inca saa taas juoksennella vapaana ja tänään löysimme uuden kivan reitinkin. Koiran kansssa tulee löytöretkeiltyä kaikenlaisissa paikoissa, jonne muuten ei tulisi mentyä.
Illalla alkoi koirahierontakurssi teoriaosuudella, jossa käsiteltiin hieronnan hyödyllisyyttä, milloin koiraa voi hieroa, milloin ei, venyttelyjä sekä katsottiin mitä koiran lääkelaukkuun pitää kuulua ja muuta sen semmoista asiaan kuuluvaa. Tällä kertaa koirat eivät siis olleet mukana, mutta seuraavalla kerralla ryhdytään koiran kanssa tosi toimiin. Saapa nähdä, mitä siitä tulee, kun paikalla on useita koiria. Onneksi Incan juoksut ovat sopivasti takana, että päästään hierontahommiin.
Ja pitää vielä mainostaa, että Inca osaa jättää pallon hienosti, kun sanon sille "jätä". Voin siis heittää pallon, mutta kun sanon ensin jätä, Inca ei lähde pallon perään ja jos lähtee, se kuitenkin jättää pallon ja tulee luo. Namiahan tuosta hyvästä saa, mutta se on aikamoinen juttu, että Inca suostuu jättämään pallon, kun se niin tykkää palloista. Pallon jättö onnistuu sisällä ja ulkona erilaisissa paikoissa, olen testannut. Tämä on ihan äskettäin opittu juttu. Vaatii aika paljon koiralta - etenkin Incalta - malttaa mielensä. Fiksu koira :D
Reissu meni ihmeteltävän hyvin. Vain pari kertaa Inca räyhräyhräyhäsi busseille, mutta muuten se pysyi melko hyvin aisoissa. Bussit, jotka lähtevät liikkeelle pysäkiltä, aiheuttavat räyhräyhräyhäämistä, mutta onneksi se ei kestä kauan. Samoin esim. pyörät, jotka lähtevät liikkeelle vaikkapa liikennevaloista, herättävät Incassa räyhäämisvietin. Sen sain pidettyä kurissa. Muutoin ei mitään ihmeempiä ongelmia ollut.
Namilla Inca pysyy vierellä oikein hyvin ja hakeutuu nykyisin viereeni melkein missä vain, namien toivossa tietenkin. Olenkin niitä jaellut taas avokätisesti, kun ne tehoavat hyvin. Oppii olemaan lähellä ja tulemaan lähelle. Ja se on tärkeää monessa tilanteessa.
Aikamme vaeltelimme keskikaupungilla ja sitten lähdimme kävelemään kotiin. Kaupungilta kotiin on jotain nelisen kilometriä ja hyvin Inca jaksoi kävellä, vaikka aamupäivällä olimme olleet pitkällä metsälenkillä. Inca saa taas juoksennella vapaana ja tänään löysimme uuden kivan reitinkin. Koiran kansssa tulee löytöretkeiltyä kaikenlaisissa paikoissa, jonne muuten ei tulisi mentyä.
Illalla alkoi koirahierontakurssi teoriaosuudella, jossa käsiteltiin hieronnan hyödyllisyyttä, milloin koiraa voi hieroa, milloin ei, venyttelyjä sekä katsottiin mitä koiran lääkelaukkuun pitää kuulua ja muuta sen semmoista asiaan kuuluvaa. Tällä kertaa koirat eivät siis olleet mukana, mutta seuraavalla kerralla ryhdytään koiran kanssa tosi toimiin. Saapa nähdä, mitä siitä tulee, kun paikalla on useita koiria. Onneksi Incan juoksut ovat sopivasti takana, että päästään hierontahommiin.
Ja pitää vielä mainostaa, että Inca osaa jättää pallon hienosti, kun sanon sille "jätä". Voin siis heittää pallon, mutta kun sanon ensin jätä, Inca ei lähde pallon perään ja jos lähtee, se kuitenkin jättää pallon ja tulee luo. Namiahan tuosta hyvästä saa, mutta se on aikamoinen juttu, että Inca suostuu jättämään pallon, kun se niin tykkää palloista. Pallon jättö onnistuu sisällä ja ulkona erilaisissa paikoissa, olen testannut. Tämä on ihan äskettäin opittu juttu. Vaatii aika paljon koiralta - etenkin Incalta - malttaa mielensä. Fiksu koira :D
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Junailemassa
Vietimme kuluneella viikolla muutaman päivän Tampereella eli junailimme sinne ja takaisin.
Jo tiistai-iltana, kun otin repun esiin ja aloin kasata kamoja, Inca aavisti, että jotain poikkeavaa on tekeillä. Ja keskiviikkoaamuna aamupisuilla sillä oli maha löysä. Ressukka oli ihmeissään, että mihin nyt mennään, mitä nyt tapahtuu. Ja maha oli löysä vielä ennen junamatkan alkamista :( ja junassa Inca oksensi jossain puolivälissä matkaa, vaikka muuten se oli junassa ihan rauhallinen. Hyppäsi jo junaan ja junasta pois, kun edelliskerralla minun piti nostaa Inca junaan.
Ja kun pääsimme junasta ja Tampereen aseman tunnelikäytävistä ulos sille ainoalle pienelle vihreälle pläntille, joka aseman edustalla on, niin siihenhän Inca taas kakkasi. Ruoka on ollut samaa mitä yleensäkin, että kyllä tuo oli vaan ihan stressiä samoin kuin tolkuton haukkuminen ja rynniminen ihmisten ja vilkkaan liikenteen seassa. Inca ei ole keskikaupunkilaiskoira. Eikä se nyt tietenkään koiran ominta ympäristöä olekaan, mutta pakkohan siellä on joskus liikkua näin kun ei voida hurauttaa autolla paikasta A paikkaan B.
Meidän pitääkin nyt ottaa ohjelmistoon keskikaupunkikierrokset eli mennä kävelemään vaikka kauppatoria ympäri niin paljon, että sammuu tuo huono käytös. Emännässä on vaan se vika, että emäntä menee paljon mieluummin metsälenkeille ja keksii hyviä syitä tehdä niin sen sijaan, että menisimme kaupunkikierrokselle.
Mutta kun pääsimme Tampereella majapaikkaan, niin sitten kaikki olikin jo ok. Paikka oli tuttu, kun kävimme siellä juuri kuukausi sitten. Hyvin Inca yöpyi vieraassa paikassa, mitä nyt vähän vahtihaukkui öisin omakotitalossa, kuten sillä tapana on. Kotona se ei vahtihauku, näihin ääniin ja talon rytmiin se on tottunut. Mutta vahtihaukku loppui, kun laitoin huoneen oven kiinni niin, että Inca ei päässyt yöllä vaeltamaan muihin huoneisiin.
Ja Incalla oli niin paljon etenkin pikkutyttöihailijoita, että sillä ei ole vielä koskaan ollut. Taluttajia oli välillä remmissä useampia paitsi silloin, kun sanoin, että nyt minä talutan, teitä on liian monta. Koiran taluttamisessa on jotain hohtoa :D Ja hyvin Inca tuli juttuun uusien tuttavuuksien kanssa.
Muutenkin Inca oli nätisti, ei se ehtinyt tuhota kuin yhden froteisen aamutossun ja jonkun pienen lelun osan. Sohvalle se ei mene, vaikka kotona saa mennä, joten kyllä se tajuaa, että koti on koti ja siellä on kodin säännöt tai vapaudet. Toisaalta ei se hirveästi kotisohvillakaan viihdy.
Mutta kyllä Inca oli tyytyväinen, kun pääsimme takaisin kotiin. Ensimmäisenä se meni katsomaan olkkarin lattialla olevia omia leluja :)
Jo tiistai-iltana, kun otin repun esiin ja aloin kasata kamoja, Inca aavisti, että jotain poikkeavaa on tekeillä. Ja keskiviikkoaamuna aamupisuilla sillä oli maha löysä. Ressukka oli ihmeissään, että mihin nyt mennään, mitä nyt tapahtuu. Ja maha oli löysä vielä ennen junamatkan alkamista :( ja junassa Inca oksensi jossain puolivälissä matkaa, vaikka muuten se oli junassa ihan rauhallinen. Hyppäsi jo junaan ja junasta pois, kun edelliskerralla minun piti nostaa Inca junaan.
Ja kun pääsimme junasta ja Tampereen aseman tunnelikäytävistä ulos sille ainoalle pienelle vihreälle pläntille, joka aseman edustalla on, niin siihenhän Inca taas kakkasi. Ruoka on ollut samaa mitä yleensäkin, että kyllä tuo oli vaan ihan stressiä samoin kuin tolkuton haukkuminen ja rynniminen ihmisten ja vilkkaan liikenteen seassa. Inca ei ole keskikaupunkilaiskoira. Eikä se nyt tietenkään koiran ominta ympäristöä olekaan, mutta pakkohan siellä on joskus liikkua näin kun ei voida hurauttaa autolla paikasta A paikkaan B.
Meidän pitääkin nyt ottaa ohjelmistoon keskikaupunkikierrokset eli mennä kävelemään vaikka kauppatoria ympäri niin paljon, että sammuu tuo huono käytös. Emännässä on vaan se vika, että emäntä menee paljon mieluummin metsälenkeille ja keksii hyviä syitä tehdä niin sen sijaan, että menisimme kaupunkikierrokselle.
Mutta kun pääsimme Tampereella majapaikkaan, niin sitten kaikki olikin jo ok. Paikka oli tuttu, kun kävimme siellä juuri kuukausi sitten. Hyvin Inca yöpyi vieraassa paikassa, mitä nyt vähän vahtihaukkui öisin omakotitalossa, kuten sillä tapana on. Kotona se ei vahtihauku, näihin ääniin ja talon rytmiin se on tottunut. Mutta vahtihaukku loppui, kun laitoin huoneen oven kiinni niin, että Inca ei päässyt yöllä vaeltamaan muihin huoneisiin.
Ja Incalla oli niin paljon etenkin pikkutyttöihailijoita, että sillä ei ole vielä koskaan ollut. Taluttajia oli välillä remmissä useampia paitsi silloin, kun sanoin, että nyt minä talutan, teitä on liian monta. Koiran taluttamisessa on jotain hohtoa :D Ja hyvin Inca tuli juttuun uusien tuttavuuksien kanssa.
Muutenkin Inca oli nätisti, ei se ehtinyt tuhota kuin yhden froteisen aamutossun ja jonkun pienen lelun osan. Sohvalle se ei mene, vaikka kotona saa mennä, joten kyllä se tajuaa, että koti on koti ja siellä on kodin säännöt tai vapaudet. Toisaalta ei se hirveästi kotisohvillakaan viihdy.
Mutta kyllä Inca oli tyytyväinen, kun pääsimme takaisin kotiin. Ensimmäisenä se meni katsomaan olkkarin lattialla olevia omia leluja :)
lauantai 23. lokakuuta 2010
Fiina-neiti kävi kylässä!
Fiina-neiti kävi meillä leikkimässä ja tutustumassa Incaan. Fiina on syntynyt heinäkuun alussa, joten se on vielä pikkupentu, mutta hyvin noilla kahdella leikki sujui, kunhan ensin olivat tutustuneet toisiinsa.
Fiina on oikein tomera perropentu! Se painaa 8 kiloa, joten siitä taitaa kasvaa tuommoinen matroona kuin Incakin on :)
Vauhdin hurmaa! Kippurahäntäinen on Inca.
Kumpi on kumpi vai miten päin tässä nyt oikein ollaan...
Tässä kokoeron huomaa ja Fiinan turkki on jonkin verran tummempi kuin Incan.
Ja juomatauon jälkeen leikit jatkuu!
Jaksoivat nuo peuhata suunnilleen tunnin, mutta sitten molemmat väsyivät. Incalla oli pitkähkö lenkki takana ja pikkuinen Fiina nyt vielä jaksakaan kovin kauan touhuta. Fiina on siis saman kennelin kasvatteja kuin Incakin.
Fiina on oikein tomera perropentu! Se painaa 8 kiloa, joten siitä taitaa kasvaa tuommoinen matroona kuin Incakin on :)
Vauhdin hurmaa! Kippurahäntäinen on Inca.
Kumpi on kumpi vai miten päin tässä nyt oikein ollaan...
Tässä kokoeron huomaa ja Fiinan turkki on jonkin verran tummempi kuin Incan.
Ja juomatauon jälkeen leikit jatkuu!
Jaksoivat nuo peuhata suunnilleen tunnin, mutta sitten molemmat väsyivät. Incalla oli pitkähkö lenkki takana ja pikkuinen Fiina nyt vielä jaksakaan kovin kauan touhuta. Fiina on siis saman kennelin kasvatteja kuin Incakin.
tiistai 19. lokakuuta 2010
Tämä on kyllä mielenkiintoista
Incalla on tapana "petata" sänkyä vähän parempaan järjestykseen kuin mihin itse sen olen saanut. Tässä eilisiltainen petaus :D Otin lakanat aamulla pesuun ja petasin sängyn, mutta en laittanut silloin vielä uusia lakanoita. Olimme melkein yölenkillä Ellin ja Ineksen kanssa, sen jälkeen pesin Incan shamppoolla ja usein juuri turkki märkänä Inca saa vimman pöyhiä sängyn oikein perinpohjaisesti. Se on kyllä vinhan näköistä touhua!
Tässä Inca on petaushommissa 21.9. ja silloinkin on kai ollut turkki märkänä, vähän vaikuttaa siltä.
Hmmm, onkohan lopputulos tyydyttävä?
sunnuntai 17. lokakuuta 2010
Kuntosali
Tässä muutama kuva tämän päivän metsäretkeltä ja "kuntosalilta":
Inca naamioituu melko hyvin syksyiseen metsäänkin!
Nuuskun nuuskun...
Meidän kuntosali ja sen vahti :)
Kävijöitä riittää kauniina syyspäivänä.
Tarkkana on oltava!
Inca naamioituu melko hyvin syksyiseen metsäänkin!
Nuuskun nuuskun...
Meidän kuntosali ja sen vahti :)
Kävijöitä riittää kauniina syyspäivänä.
Tarkkana on oltava!
lauantai 16. lokakuuta 2010
Muutoksia
Incan painaa nyt 15,4 kiloa, vaikuttaakohan meneillään olevat juoksut painoon. No, ehkä ainakin sillä tavoin, että Inca ei ole vähään aikaan ollut vapaana ollenkaan, kun en ole varma noista tärppipäivistä, miten kauan kestävät. Ei nyt tähän hätään oikein innosta sekarotuiset pennut! Vapaana juostessa energiaa kuluu varmaan ihan toisella lailla kuin remmilenkkeillessä. Tai sitten on niin, että Inca on nyt vankistunut.
Meillä ruokavaliokin on sen verran muuttunut, että Inca tykkää raakaluista ja se onkin syönyt niitä useamman tällä viikolla, kun tulimme kotiin. Tämmöisen ruuan Inca raahaa aina olkkarin lattialle, tarkemmin maton päälle. Siinä matossa on jo aikamoinen kirjo jos vaikka mitä pentuajan pisuista verisiin tahroihin :) Ja toinen herkku on jauheliha, joka on kongin sisässä. Eilen katselin, kun Inca heitteli kongia, jolloin jauheliha tuli sieltä möykkyinä lattialle. Se ottaa kongin suuhunsa ja heittää sitä ylöspäin, ei siis pelkästään pudota suustaan lattialle. Aika vekkuli keksimään ratkaisuja!
Aika paljon tuli myös syötettyä nameja (ihan ruokanappuloita, erimerkkisiä), kun piti koira saada kuriin ja järjestykseen mieluummin hyvällä kuin pahalla. Nyt on namien syöttäminen vähentynyt, kun ulkona on kylmä, eikä hanskoja viitsi aina riisua pois. Nameja saa nyt tosi harvoin.
Niille ei myöskään ole sellaista tarvetta enää, kun remmilenkit menevät paljon paremmin kuin ennen, eikä Inca enää rähise kuin harvoin jollekin vempeleelle, mutta sekin loppuu lyhyeen. Onhan sillä yritystä aina välillä, mutta kuri on niin kova, että harvoin se onnistuu. Yleensä remmin kanssa saan ohjattua Incan pois tilanteesta. Eipä siinä sanoja paljon tarvita paitsi etukäteen jossain tilanteissa sanon ohi tai vieressä.
Inca on opetellut kävelemään vieressä tai sitä on opeteltu jo kauan, mutta nyt oppi on mennyt perille niin, että olemme lenkkeilleet tosi hienosti tässä muutaman päivän. Lieneekö ikä, naisistuminen vai minun asenteeni vaikuttanut asiaan, ehkä kaikki yhdessä. Semmoinen pentuaikainen haahuilu sinne tänne ja säntäileminen joka suuntaan on kumminkin vähentynyt huomattavasti. Joo, kun minä haluan, että koira kulkee pääsääntöisesti vieressä (ei siis seuraa), eikä remminmitan verran edessäni. Vieressäkin voi nuuskia maata, ei aina tarvitse pinkoa remmin päähän eteen sitä varten.
Vieressä kävely alkaa jo sisältä, rappukäytävässä kävellään vieressä ja sitä on harjoiteltu alakerran käytävillä, missä on säilytystilat. Siellä ei ole tilaa muuhun kuin vieressä kävelyyn. Ja meillä ei matka edes ala, jos Inca ei kulje vieressä. Metsässä tosin saa enemmän vapauksia, mutta kun kävelemme ihmisten ilmoilla, niin silloin kuljetaan nätisti.
Olemme olleet nyt monena päivänä Prisman pihalla harjoittelemassa remmikävelyä ja kaikenlaisten pyöräilijöiden, ihmisten, autojen, mopojen ja ostoskärryjen sietämistä. Ollaan istuttu paikallaan ja välillä olen sitonut Incan kiinni, käskenyt odottaa ja kävellyt sinne tänne. Se kyllä sujuu, mutta sitä on tehty mm. päiväkodin pihalla Paraisilla, että kyllä Inca tietää, miten se homma toimii ja istuu paikallaan odottamassa, että tulen.
Samaa harjoitellaan myös kuntopolulla. Sinne on laitettu hienot ulkokuntolaitteet, jossa minä tapaan kuntoilla ja sillä aikaa Inca istuu ja odottaa. Siinä on usein muitakin ihmisiä kuntoilemassa ja ohi kävelee tai juoksee lenkkeilijöitä ja välillä koiranulkoiluttajiakin menee ohitse. Inca on kuitenkin ihan rauhallinen ja minnekäs se siitä pääsisi, kun se on kiinni :(
Nyt kumminkin alkaa tuntua, että Incasta vielä koira tulee, siis tottelevainen koira. Tuossa ennen juoksuja vaan, kun suorastaan mentiin vauhdilla takapakkia etenkin sen remmirähisemisen ja remmissä kiskomisen kanssa, oli sellainen olo, että tuleeko Incasta kunnon koiraa ollenkaan. Saattaa olla niin, että sen uhmaikä vaihtui vaivihkaa murrosiäksi ja nyt Inca on vähän tasaantunut. Kovasti se on edelleen seurankipeä, haluaa leikkiä tai puuhata jotain kanssani. Se istuu ja katsoo minua odottavan (ja vaativan) näköisenä, että mitäs nyt tehtäisiin.
Meillä ruokavaliokin on sen verran muuttunut, että Inca tykkää raakaluista ja se onkin syönyt niitä useamman tällä viikolla, kun tulimme kotiin. Tämmöisen ruuan Inca raahaa aina olkkarin lattialle, tarkemmin maton päälle. Siinä matossa on jo aikamoinen kirjo jos vaikka mitä pentuajan pisuista verisiin tahroihin :) Ja toinen herkku on jauheliha, joka on kongin sisässä. Eilen katselin, kun Inca heitteli kongia, jolloin jauheliha tuli sieltä möykkyinä lattialle. Se ottaa kongin suuhunsa ja heittää sitä ylöspäin, ei siis pelkästään pudota suustaan lattialle. Aika vekkuli keksimään ratkaisuja!
Aika paljon tuli myös syötettyä nameja (ihan ruokanappuloita, erimerkkisiä), kun piti koira saada kuriin ja järjestykseen mieluummin hyvällä kuin pahalla. Nyt on namien syöttäminen vähentynyt, kun ulkona on kylmä, eikä hanskoja viitsi aina riisua pois. Nameja saa nyt tosi harvoin.
Niille ei myöskään ole sellaista tarvetta enää, kun remmilenkit menevät paljon paremmin kuin ennen, eikä Inca enää rähise kuin harvoin jollekin vempeleelle, mutta sekin loppuu lyhyeen. Onhan sillä yritystä aina välillä, mutta kuri on niin kova, että harvoin se onnistuu. Yleensä remmin kanssa saan ohjattua Incan pois tilanteesta. Eipä siinä sanoja paljon tarvita paitsi etukäteen jossain tilanteissa sanon ohi tai vieressä.
Inca on opetellut kävelemään vieressä tai sitä on opeteltu jo kauan, mutta nyt oppi on mennyt perille niin, että olemme lenkkeilleet tosi hienosti tässä muutaman päivän. Lieneekö ikä, naisistuminen vai minun asenteeni vaikuttanut asiaan, ehkä kaikki yhdessä. Semmoinen pentuaikainen haahuilu sinne tänne ja säntäileminen joka suuntaan on kumminkin vähentynyt huomattavasti. Joo, kun minä haluan, että koira kulkee pääsääntöisesti vieressä (ei siis seuraa), eikä remminmitan verran edessäni. Vieressäkin voi nuuskia maata, ei aina tarvitse pinkoa remmin päähän eteen sitä varten.
Vieressä kävely alkaa jo sisältä, rappukäytävässä kävellään vieressä ja sitä on harjoiteltu alakerran käytävillä, missä on säilytystilat. Siellä ei ole tilaa muuhun kuin vieressä kävelyyn. Ja meillä ei matka edes ala, jos Inca ei kulje vieressä. Metsässä tosin saa enemmän vapauksia, mutta kun kävelemme ihmisten ilmoilla, niin silloin kuljetaan nätisti.
Olemme olleet nyt monena päivänä Prisman pihalla harjoittelemassa remmikävelyä ja kaikenlaisten pyöräilijöiden, ihmisten, autojen, mopojen ja ostoskärryjen sietämistä. Ollaan istuttu paikallaan ja välillä olen sitonut Incan kiinni, käskenyt odottaa ja kävellyt sinne tänne. Se kyllä sujuu, mutta sitä on tehty mm. päiväkodin pihalla Paraisilla, että kyllä Inca tietää, miten se homma toimii ja istuu paikallaan odottamassa, että tulen.
Samaa harjoitellaan myös kuntopolulla. Sinne on laitettu hienot ulkokuntolaitteet, jossa minä tapaan kuntoilla ja sillä aikaa Inca istuu ja odottaa. Siinä on usein muitakin ihmisiä kuntoilemassa ja ohi kävelee tai juoksee lenkkeilijöitä ja välillä koiranulkoiluttajiakin menee ohitse. Inca on kuitenkin ihan rauhallinen ja minnekäs se siitä pääsisi, kun se on kiinni :(
Nyt kumminkin alkaa tuntua, että Incasta vielä koira tulee, siis tottelevainen koira. Tuossa ennen juoksuja vaan, kun suorastaan mentiin vauhdilla takapakkia etenkin sen remmirähisemisen ja remmissä kiskomisen kanssa, oli sellainen olo, että tuleeko Incasta kunnon koiraa ollenkaan. Saattaa olla niin, että sen uhmaikä vaihtui vaivihkaa murrosiäksi ja nyt Inca on vähän tasaantunut. Kovasti se on edelleen seurankipeä, haluaa leikkiä tai puuhata jotain kanssani. Se istuu ja katsoo minua odottavan (ja vaativan) näköisenä, että mitäs nyt tehtäisiin.
keskiviikko 13. lokakuuta 2010
Ruissalossa
Kävimme rentoutumassa syksyisessä kauniissa Ruissalossa. Siellä Inca ei ollut vielä käynytkään, joten oli korkea aika päästä tutustumaan niihinkin maisemiin. Vettä Inca ei tosiaan kaihda ollenkaan, vaan tepsuttelee sujuvasti rantavedessä pelkäämättä varpaitten kylmettymistä. Paljon oli taas kaikkia tuoksuja nuuskittavana ja nyt on Incassakin nuuskittavaa muilla koirilla, kun se haisee niin, että ihminenkin tuntee hajun, ainakin kun on lähellä.
Eilen treffasimme pitkästä aikaa tanskandoggi Keken, joka on kasvanut jo sellaisiin mittoihin, että Incakin ihmetteli, mitä Kekelle on tapahtunut. Keken emäntä (joka ulkoilutti Incaa, kun minulla oli jalka kipsissä) siinä kommentoi, että Inca on ihan selvästi rauhoittunut ja niin se on minunkin mielestäni. Ja muutenkin tuntuu, että se on muuttunut. Se on selvästi enemmän kuulolla kuin aikaisemmin, on kovasti innokas tekemään kaikkia koulutusjuttuja ja vaikuttaa siltä, että se myös tottelee käskyjä paremmin kuin ikinä ennen.
Se on myös kovasti seurankipeä. Se kantaa palloja ja leluja ja tökkii niitä minulle, että eikö leikittäisi tai se istuu edessäni ja tapittaa minua, kun katson telkkaria ja odottaa, että huomioisin sitä. No, kyllähän minä huomioin, kunhan tapitus ja lelujen kantaminen on loppunut ja koira mennyt jonnekin lepäämään. Ei tarvitse kun kerran sanoa "Inca", niin koirahan kipittää vauhdilla luo ja on valmiina vaikka mihin.
Alla muutama syyskuva Ruissalon reissulta.
Eilen treffasimme pitkästä aikaa tanskandoggi Keken, joka on kasvanut jo sellaisiin mittoihin, että Incakin ihmetteli, mitä Kekelle on tapahtunut. Keken emäntä (joka ulkoilutti Incaa, kun minulla oli jalka kipsissä) siinä kommentoi, että Inca on ihan selvästi rauhoittunut ja niin se on minunkin mielestäni. Ja muutenkin tuntuu, että se on muuttunut. Se on selvästi enemmän kuulolla kuin aikaisemmin, on kovasti innokas tekemään kaikkia koulutusjuttuja ja vaikuttaa siltä, että se myös tottelee käskyjä paremmin kuin ikinä ennen.
Se on myös kovasti seurankipeä. Se kantaa palloja ja leluja ja tökkii niitä minulle, että eikö leikittäisi tai se istuu edessäni ja tapittaa minua, kun katson telkkaria ja odottaa, että huomioisin sitä. No, kyllähän minä huomioin, kunhan tapitus ja lelujen kantaminen on loppunut ja koira mennyt jonnekin lepäämään. Ei tarvitse kun kerran sanoa "Inca", niin koirahan kipittää vauhdilla luo ja on valmiina vaikka mihin.
Alla muutama syyskuva Ruissalon reissulta.
tiistai 12. lokakuuta 2010
Kotona taas
Ostin Incalle vaaleanpunaisen possun, joka sanoo möreästi röh röh. Possu taisi jäädä kotiinlähtötohinoissa Paraisille, mutta eiköhän se sieltä kotiudu ennemmin tai myöhemmin. Inca on muuten aika hyvin naamioitunut mattoon :)
Eilen illalla kotiuduimme ja nyt olemme nuuskuttaneet kaikki koirakuulumiset näillä main tosi tarkkaan, tai Inca on nuuskuttanut. Jos se nuuskutti ennenkin, niin nyt se vasta nuuskuttaakin. Varmaan siellä on ihania uroskoiran hajuja :D
Tiputtelu väheni viikonlopulla, eikä sitä ole enää kovin paljon. Nyt on vissiin menoillaan tärppipäivät. En ole enää laittanut juoksupöksyjä yöksi. Se tässä on harmillista, että meillä olisi tänään vimppa koulutuskerta, mutta sinne emme voi nyt mennä. Pitää koulutella vaan kotinurkissa ja rueta suunnittelemaan jatkokoulutuksia. No, kääppänöiden koulutukset jatkuvat kyllä, mutta sinnekään ei pääse ennen kuin juoksut on ohi. Harjoitukset niillä on nyt lauantaisin päivällä, kun arki-illat ovat jo pimeitä.
Hierontakurssi meillä on seuraavaksi ohjelmassa, mutta sen jälkeen keikkakalenteri onkin tyhjä kääppänöiden harkkoja lukuun ottamatta.
Kävelimme tänään mustiin ja mirriin ja ostin sieltä kuivattuja jäniksenkorvia. Kaikkea herkkua sitä onkin tarjolla koiralle. Mutta hyvin maittavia näkyvät olevan. Ja pitäähän sitä jotain herkkua ollakin, kun täytetään ykdeksän kuukautta juuri tänään!
perjantai 8. lokakuuta 2010
Kuulumisia
Päivät täällä tyttären huushollissa kuluvat sellaisella rutiinilla, ettei ehdi päivittelemään edes kuulumisia.
Incalla on öisin juoksuhousut jalassa, eikä se niitä todella edes yritä ottaa pois. Päivisin en ole niitä pitänyt, kun ollaan liikkeellä aika paljon. Siivottavaa ja pyykättävää kyllä on ennen kuin lähdemme täältä pois!
Nyt vaikuttaa siltä, että Inca on rauhoittumaan päin. Lenkit sujuvat paljon paremmin, eikä se enää hauku kaikkea mahdollista liikkuvaa. Olen myös tietenkin tehnyt kovasti hommia sen eteen, että haukkuminen ja jahtaaminen vähenisi, koska se on kaikille vaarallista. Ihmiset usein pelästyvät ihan hurjasti, kun rauhalliselta näyttävä koira yhtäkkiä saakin päähänsä rueta vimmatusti haukkumaan ja rynnii milloin mitäkin tiellä liikkujaa kohti. Kaikki opit, mitä ikinä vaan on päähän jostain tullut, on käytössä. On "jätä" ja "ohi" käskyä, on namia, on kehuja, on rennosti kulkemista (siis minä olen rentona), mutta vähemmän tai ei juuri ollenkaan kieltoja. Yritetään siis mennä sillä lailla, että kaikki sujuu hyvin etenkin, kun ne kiellot olivat yhtä tyhjän kanssa.
Kyllä Inca hyvin tietää, mitä ohi ja jätä tarkoittaa ja niillä plus nameilla onkin pärjätty hyvin nyt. Tuossa vaan ennen juoksuja tuntui, että koira oli ihan ummikko ihmisten maailmassa ja oli kuin se olisi ensimmäistä kertaa elämässään remmilenkillä. Pahimmoillaan tilanne oli juuri ennen juoksujen alkamista ja vähän jälkeen.
Nyt on sitten alkanut merkkailu oikein toden teolla. Tätä on ollut pari päivää. Pikku tippoja jää vähän sinne tänne, kyllä täkäläiset uroskoirat ainakin tietävät, että heidän keskuudessaan on juoksuinen narttu!
Koirien ohi pääsemme edelleen hyvin, niitten ohituksissa ei ole ongelmaa, ei rähistä, ei vedetä (paljon), ei haukuta tai muuta. Mutta kissojen perässä Inca juoksisi mihin vaan! Tämän talon kissat käyvät syömässä alakerrassa vaivihkaa, mutta sisällä ne eivät viihdy, kun täällä on tuo kauhea hurtta. Pihalla olen käskenyt Incaa jättämään kissat, jos niitä on näkynyt, mutta se on vaikeaa. Kissat ovat tulleet vähän rohkeammiksi, kun ovat huomanneet koiran olevan kiinni (joko remmissä tai liinassa) ja Incasta olisi niin mukavaa mennä niitten perään. Se ei vaan nyt passaa.
Kun tulimme aamulenkiltä, meitä vastaan tuli joku terrieri, sen omistaja ja koirakouluttaja. Kolmikko siirtyi tien toiselle puolelle ja syykin selvisi, terrieri rähisi ihan hurjana. Kouluttaja siinä neuvoi koko ajan, miten omistajan pitää koiran kanssa käyttäytyä ja toimia. Tässä tosiaan asuu ihan lähellä koiranomi, joka kuulemma on hyvä hommassaan.
Olemme täällä vielä muutaman päivän ja sitten kotiudumme kotikonnuille. Sitten loppuu Incan herkku: kissan annosruokapussien nuoleminen! Aina kun laitan kissoille ruokaa, Inca saa nuolla annospussiin jääneet jämät ja se vasta on herkkua!!
Incalla on öisin juoksuhousut jalassa, eikä se niitä todella edes yritä ottaa pois. Päivisin en ole niitä pitänyt, kun ollaan liikkeellä aika paljon. Siivottavaa ja pyykättävää kyllä on ennen kuin lähdemme täältä pois!
Nyt vaikuttaa siltä, että Inca on rauhoittumaan päin. Lenkit sujuvat paljon paremmin, eikä se enää hauku kaikkea mahdollista liikkuvaa. Olen myös tietenkin tehnyt kovasti hommia sen eteen, että haukkuminen ja jahtaaminen vähenisi, koska se on kaikille vaarallista. Ihmiset usein pelästyvät ihan hurjasti, kun rauhalliselta näyttävä koira yhtäkkiä saakin päähänsä rueta vimmatusti haukkumaan ja rynnii milloin mitäkin tiellä liikkujaa kohti. Kaikki opit, mitä ikinä vaan on päähän jostain tullut, on käytössä. On "jätä" ja "ohi" käskyä, on namia, on kehuja, on rennosti kulkemista (siis minä olen rentona), mutta vähemmän tai ei juuri ollenkaan kieltoja. Yritetään siis mennä sillä lailla, että kaikki sujuu hyvin etenkin, kun ne kiellot olivat yhtä tyhjän kanssa.
Kyllä Inca hyvin tietää, mitä ohi ja jätä tarkoittaa ja niillä plus nameilla onkin pärjätty hyvin nyt. Tuossa vaan ennen juoksuja tuntui, että koira oli ihan ummikko ihmisten maailmassa ja oli kuin se olisi ensimmäistä kertaa elämässään remmilenkillä. Pahimmoillaan tilanne oli juuri ennen juoksujen alkamista ja vähän jälkeen.
Nyt on sitten alkanut merkkailu oikein toden teolla. Tätä on ollut pari päivää. Pikku tippoja jää vähän sinne tänne, kyllä täkäläiset uroskoirat ainakin tietävät, että heidän keskuudessaan on juoksuinen narttu!
Koirien ohi pääsemme edelleen hyvin, niitten ohituksissa ei ole ongelmaa, ei rähistä, ei vedetä (paljon), ei haukuta tai muuta. Mutta kissojen perässä Inca juoksisi mihin vaan! Tämän talon kissat käyvät syömässä alakerrassa vaivihkaa, mutta sisällä ne eivät viihdy, kun täällä on tuo kauhea hurtta. Pihalla olen käskenyt Incaa jättämään kissat, jos niitä on näkynyt, mutta se on vaikeaa. Kissat ovat tulleet vähän rohkeammiksi, kun ovat huomanneet koiran olevan kiinni (joko remmissä tai liinassa) ja Incasta olisi niin mukavaa mennä niitten perään. Se ei vaan nyt passaa.
Kun tulimme aamulenkiltä, meitä vastaan tuli joku terrieri, sen omistaja ja koirakouluttaja. Kolmikko siirtyi tien toiselle puolelle ja syykin selvisi, terrieri rähisi ihan hurjana. Kouluttaja siinä neuvoi koko ajan, miten omistajan pitää koiran kanssa käyttäytyä ja toimia. Tässä tosiaan asuu ihan lähellä koiranomi, joka kuulemma on hyvä hommassaan.
Olemme täällä vielä muutaman päivän ja sitten kotiudumme kotikonnuille. Sitten loppuu Incan herkku: kissan annosruokapussien nuoleminen! Aina kun laitan kissoille ruokaa, Inca saa nuolla annospussiin jääneet jämät ja se vasta on herkkua!!
lauantai 2. lokakuuta 2010
Kosija?
Oli meidän pihassa vieras koira, varmaan jostain naapurista tullut visiitille. Täällä taitaa olla houkuttava narttu, vaikka en kyllä tiedä, oliko vieras koira uros vai narttu. En päästänyt Incaa ulos. Se on ollut entistäkin kiinnostuneempi hajuista, vaikka koirien ohi päästään kyllä kävelemään melko hyvin. Taitavat ollakin ainoita liikkuvia, joita Inca ei hauku :D Mutta en siis tiedä, miten se suhtautuu toisiin koiriin nyt, kun sillä on juoksut.
Housut Inca antaa laittaa jalkaan ja ne myös pysyvät jalassa. Ja kyllä niitä täytyy jalassa pitääkin, vaikka ne inhottaisivatkin.
Niin, on pitänyt kirjoittaa, että Inca painoi 14,3 kiloa, kun kävimme fyssarilla. Sen se on kotivaa'allakin painanut viime aikoina.
Housut Inca antaa laittaa jalkaan ja ne myös pysyvät jalassa. Ja kyllä niitä täytyy jalassa pitääkin, vaikka ne inhottaisivatkin.
Niin, on pitänyt kirjoittaa, että Inca painoi 14,3 kiloa, kun kävimme fyssarilla. Sen se on kotivaa'allakin painanut viime aikoina.
Että tämäkin vielä!!!
Tässä ovat upouudet juoksuhousut merkkiä Hurtta. Eivät ole kovinkaan romanttiset ja istuvatkin huonosti, mutta eipä Inca niitä ole vielä poiskaan ottanut eli kai se sitten on alistunut kohtaloonsa. Tosin laitoin housut vasta äsken, aika näytää, miten niitä jatkossa pidetään. Nukkumista ne eivät ainakaan näy haittaavan. Tai sitten niitten kanssa ei kehtaa paljon liikehtiä. Voi pientä Incaa, semmoista se on kun kasvaa pennusta aikuiseksi!
Muistaakseni Vilander kirjoitti kirjassa, että ensimmäisen ja toisen juoksun välinen aika on seesteistä neitoaikaa. Mitenkähän se tulee näkymään Incassa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)