tiistai 31. elokuuta 2010

Mätsärireissulla

Kävimme yhtäkkiä yllättäen Naantalissa mätsäreissä. Liisa soitti iltapäivällä ja kysyi olenko menossa, mutta en ollut, kun en tiennyt mätsäreistä ennen Liisan soittoa. Mutta eipä siinä kauan tarvinnut miettiä, kun lähdimme Naantaliin.

No, mätsärit menivät ihan ok, paitsi tuomari oli tyly tuomari :( Inca antoi katsoa hampaat nätisti ja myös tutkia, mutta kuulemma liikkumisessa näkyi vielä nuoruus. Vai niin, vanhuusko siitä olisi pitänyt näkyä??? Olimme kehässä 11 kuukautta vanhan isomman koiran kanssa, joka tuomarin mukaan melkein lensi. No mehän opettelemme seuraavaksi lentämään, jos se kerran on tavoiteltava liikkumistapa! Edistystä on kumminkin tapahtunut, kun Inca ei taaskaan nuuskuttanut maata ja se on paljon se.

Mutta oli kiva nähdä Minttua ja tietenkin Pekiä, jotka olivat Avan lisäksi Liisan mukana. Sanoin Liisalle, että koirat olivat talvella hirvittävän suuria, kun kävin pentuja katsomassa (ajattelin silloin, että noinko isoksi Incakin kasvaa!!), ja nyt ne vaikuttivat pieniltä. Inca taitaa olla isompi kuin äiteensä eli Peki, vaikka minusta Inca on yhtä pikkuinen kuin kotiin tullessa :) Niin, välillä sitä ihmettelee, miten pieni se silloin olikaan. Vaikea edes kuvitella.

maanantai 30. elokuuta 2010

Reeniä reeniä

Viikonlopulla olimme hevosia treffaamassa Länsi-Turunmaalla. Niitä Inca ei pelkää juuri ollenkaan, mutta nehän ovatkin jo tuttuja kamuja Incan varhaislapsuudesta asti.

Tänään meillä on ollut oikea reenipäivä, kun ensin olimme jahtaamassa kanttarilleja ja sitten menimme perustottelevaisuusoppiin. Hyvin jaksoimme, mutta nyt Inca on tosi väsynyt.

Kanttarelleja piilotettiin nyt isommalle alueelle ja opetettiin koira ilmaisemaan löytönsä. Inca oli aivan innoissaan! Laitoin Incan istumaan ja odottamaan ja vein kantut alueelle. Kun sanoin Incalle etsi, niin sehän lähti nenä nuuskuttaen etsimään sieniä oikein tehokkaasti. Ihan selvästi se tiesi, että mistä on kyse. Palkka tuli ensin heti, kun se löysi kantut. Muutaman kerran jälkeen opetin Incan tulemaan ensin luo sienilöytönsä jälkeen ja sitten sen piti viedä minut sinne, missä kantut olivat. Vasta tämän jälkeen tuli palkka. No minä olin tietenkin lähellä ja vähän autoin Incaa, että se ymmärsi, mistä on kyse.

No, sieniä oli metsään mennessä enemmän kuin sieltä tullessa, koska Inca pöyhi sammaleet ja sienet sikin sokin, joten seuraavalla kerralla pitää opettaa se jättämään sienet, että saadaan joskus saalistakin :)

Mutta kyllä se on hyvä etsimään ja hoksaa nopeasti, mistä on kyse. Kun piilottelin kanttuja, niin en enää itse muistanut missä ne kulloinkin olivat, mutta onneksi minulla on hyvä sienikoira, joka löysi sienet!

Perustottelevaisuuskurssi alkaa vasta ensi viikolla varsinaisesti, olimme nyt toisella vastaavalla kurssilla korvaamassa kertaa, joka meiltä jää syyskuun lopussa väliin. Oikein hyvä oli tuo kurssi ja kouluttaja (Giron). Harjoittelimme remmikävelyä häiriön alla ja sitä Kupittaan puistossa oli, kun haalariporukka oli siellä viettämässä iltaa. Hyvät ohjeet oli remmikävelyyn! Alkoi tehota Incaankin. Vaikka Inca tosin taisi näistä paikkalla olleista koirista olla sieltä parhaimmasta päästä. No, se olikin sopivassa vireessä, kun oli nenätyöskentelyt takana, ei ollut ylenmäärin puhtia enää.

Sitten harjoiteltiin luopumista eli sitä, että heitetään lelu, mutta koira ei saa lähteä sen perään, vaan sen pitää istua aloillaan, ja sitten kävellään lelun ohi, mutta koira ei saa ottaa sitä. Sekin sujui mallikkaasti. Samoin se, että koira juoksee luo, kun kutsun sitä lelu kädessä ja sitten leikitään! Mutta sitä olen harjoitellutkin Incan kanssa viime aikoina paljon metsässä.

Paikalla oloa häiriön alla harjoittelimme myös sekä sivulle tuloa, josta Inca sai taas kehut, mutta se tekeekin sen hienosti. Inca vaan oli ihmeissään, kun namia ei tullutkaan palkaksi. Kurssilla opetellaan häivyttämään namien merkitystä ja yritetään saada koira tekemään jutut ilman namipalkkaa. No kyllähän nameja käytettiin, mutta aika vähän.

Kurssikertoja on kuusi ja tämän yhden perusteella ainakin kurssi vaikuttaa olevan hintansa väärtti. Näistä koirakouluttajista ei aina tiedä etukäteen, minkälaisia he ovat, mutta tässä tulee nyt testailtua eri kouluttajia, joten tulee vertailupohjaa.

torstai 26. elokuuta 2010

MM-kisoja, SM-kisoja...

...tai ainakin seuramestaruuskisoja on ollut ihan kaksin kappalein.

Keskiviikkona menimme harkkoihin, mutta meillä olikin tokokisat, vakamieliset :)
En tiennyt kisoista ollenkaan, mutta ihan kohtuullisesti pärjäsimme. Olikohan kilpailijoita kaikkiaan 13, me olimme kait seitsemänsiä. Jee!

Ja tänään oli vuorossa senior handler -kisat ja mehän pärjäsimme jo suorastaan loistavasti! Inca antoi katsoa hampaita ja muutenkin tuomarin tutkia ilman sen suurempia säpsähtelyjä. Nyt Inca ei nuuskuttanut juuri ollenkaan maata, vaan kipitti vierellä suht kivasti, mitä välillä pomppi minua vasten namien perään. Seisominenkin sujuu, mutta nameja siinä tarvitaan.

Pärjäsimme niin hyvin, että pääsimme viiden parhaan joukkoon ja jatkoon. Jatkokin meni hyvin, mutta huipulle eteneminen kaatui ohjaajan virheeseen, kuinkas muuten. Koiran pitää olla koko ajan tuomarin ja ohjaajan välissä ja jossain vaiheessa (en yhtään itse tiedä missä vaiheessa) olen ollut koiran ja tuomarin välissä. Olimme siis viidensiä ja se on jo loistavaa! Ohjaaja sai namipussin (namit syöty jo!) ja koira herkkutikun, sen Inca veteli ensi töikseen kisapaikalla.

Mutta se oli yllätys, että Inca oli tosi nätisti kehässä. Kai nuo kaikki mätsärit ja harjoitukset ja näyttely ovat vaikuttaneet siihen, että homma alkaa sujua. Tosin tuo tuomari on ennenkin harkoissa "tuomaroinut", joten ehkä Inca ei siksi aristanut, mene ja tiedä. Niin ja kai meidän yhteistyökin paranee pikku hiljaa.

Ainakin parit mätsärit on ennen pentunäyttelyä, joten pääsemme vielä kunnon harkkoihin harjoittelemaan.

Kyyttökuvia


Kun lehmät ovat tarpeeksi kaukana, niitä voi varovasti kurkkia...


...mutta näin lähellä ne ovat kamalan pelottavia.


Vasikka ja Inca samassa kuvassa :)


Ja tässä pelottava vasikka lähikuvassa.


Täältä juuri ja juuri voi katsoa lehmiä...


...jotka ovat alhaalla niityllä.


Lehmien vaellusta.


Kuplien metsästystä Jaaninojassa ja tassujen vilvoittelua.


Vielä on kesäistä!

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Kylämäen kaameat kyytöt

Eilen illalla ja tänään aamupäivällä kävimme katsomassa Kuralan Kylämäen kaameita kyyttöjä. Ne ovat Incasta aivan hurjan pelottavia, jopa pieni vasikka, joka söi rauhassa ruohoa omissa oloissaan.

Eilen ei päästy lähelle ollenkaan, tänään kannoin tuon vauvan sen verran lähemmäs, että lopulta Inca oli remminmitan päässä vasikka-aitauksesta. Sen lähemmäs se ei tullut, vaikka vasikka oli ihan rauhallinen ja ystävällinen.

Lehmien lähelle ei päästy ollenkaan. Ne vasta kamalia ovat etenkin silloin, kun liikkuvat. Haukkua niitä pitää. Jos Inca olisi vapaana, se juoksisi suorinta tietä kotiin!

En nyt muista, mistä kuulin, että kun koiraa opetetaan esiintymään elokuvassa, niin sitä totutetaan kameraan niin kauan, että kamera ei enää ole mikään juttu. Näin se taitaa mennä vähän muunkin kanssa, että koira pitää vaan totuttaa vaikkapa lehmiin, niin ehkä jonain kertana lehmät eivät enää olekaan mikään pelottava juttu ja että niitä voi mennä jopa lähemmäskin nuuskuttelemaan.

Lampaitten lähelle Inca jo menee ja nuuskuttaa niitä, jos ne sattuvat olemaan ihan aidan vieressä nuuskutusetäisyydellä.

Kylämäessä kävimme myös kodassa sisällä. Ensin Inca ei meinannut tulla sinne, kun oviaukon peitti tumma vuota, mutta kun menin sisään ja Inca jäi vuodan toiselle puolelle ei se voinut muuta kun tulla emäntänsä luo. Sitten käveltiin kota ympäri ja haisteltiin savun hajua.

Tämä on siitä kiva asuinpaikka, että lähellä tosiaan on niin lampaita kuin lehmiäkin, vaikka kaupungissa ollaankin. Ei tarvitse niitten vuoksi lähteä merta edemmäs kalaan. Nyt käymme lehmiä moikkaamassa useasti niin kauan kuin ne ulkona ovat. Niin, Kylämäestä saa ostaa kyyttöjen lypsylämmintä maitoa 1 euro per litra omaan astiaan.

tiistai 24. elokuuta 2010

Vilanderia, kanttarelleja ja Kettu Repolaisia

Sunnuntaina oli oikein mukava reissu Huittisiin kuuntelemaan Vilanderia. Fiinan emännän kyydissä pääsin ja matkat sujuivat oikein rattoisasti. Fiina kotiutuu lauantaina.

Vilanderin luento oli paljolti samaa kuin hänen kirjassaan ja tuo esityshän oli tarkoitettu sellaisille, joille on tulossa perropentu, tosin joukossa oli ihmisiä, joilla oli ennestään koiria ja perrojakin. Mutta jäi siitä jotain uutta päähänkin ja joistain asioista olen eri mieltä kuin Vilander, mutta sehän on sallittua.

Tämmöinen asia on esim. "turhat temput", joita Vilander ei opeta koirilleen tyyliin anna tassu. Niistä ei ole mitään hyötyä. No koiran kannalta kaikki "temput", joita ihmiset sille opettavat, ovat turhia ja hyödyttömiä. Jos koiralta kysytään, niin se ei kulkisi pätkääkään remmissä, istuisi vasemmalla puolella, seuraisi, menisi maahan tai tekisi mitään muutakaan käskystä.

Minusta nuo turhat ja hyödyttömät temput ovat koiran aktivoimista siinä missä joku muukin juttu, vaikka kanttarellikurssi. Puuhataan yhdessä erilaisia juttuja ja kyllä se aina on hyödyksi ja jotakin opettaa sekä koiralle että ihmiselle. Joku turha temppu voi olla paikallaan jossain tilanteessa, jossa koiran huomio pitää saada pois jostakin kiinnostavasta ja kiinnitettyä omistajaan. Ja lapset ainakin tykkäävät, kun koira antaa tassun. Se on semmoinen "perinne", että miksi siitä pitäisi luopua, koska se on hyödytön. Nojaa, kukin toimii tavallaan. Vaikka tosin en minä ole kovin paljon opettanut Incalle turhia temppuja, mutta osaa se antaa tassua, ryömiä namien perässä ja jotain muuta.

Eilen olimme kanttarellikurssilla. Siellä oli kaksi lagottoa, Inca ja kolme muun rotuista koiraa. Ensi tallottiin oma alue ristiin rastiin jälkiä, sitten laitettiin pieneen pakastepurkkiin nameja, kansi kiinni ja kanttarellit kannen päälle ja purkki talollotulle alueelle, josta koiran piti se löytää. Palkkionamit oli siellä purkin kannen alla, josta koira palkattiin namein ja kehuin hienosta löydöstä.

Sitten piilotettiin sienet pelkän kannen päällä ja palkattiin taskusta nameilla ja lopuksi sienet kätkettiin maahan, josta koira etsi ne. No tämähän ei tuottanut Incalle vaikeuksia, vaan oli helppo nakki kaikkinensa. Ollaan sen verran tutustuttu kanttuihin, että kyllä Inca tiesi, mistä on kyse.

Tunti tätä touhua tuntui olevan Incalle pikkuisen liian pitkä aika ja loppua kohden sen into hiipui. Ensi kerralla aletaan häivyttää omaa hajua, laajennetaan aluetta ja heitellään kanttuja metsään, josta koiran pitää niitä etsiä.

Meitä oli kolme koirakkoa samassa bussissa menossa kurssille. Menomatkalla jokainen jäi eri pysäkillä pois, kun emme tunteneet toisiamme, mutta takaisin lähdettiin sitten yhtä matkaa. Sekin oli Incalle hyvää harjoitusta taas, että on muita koiria ja silti pitää kävellä eteenpäin.

Tällä reissulla Inca ei haukkunut, kun jäätiin bussista pois, ei mennessä eikä tullessa. Oli ehkä niin jänskää, että linja-auton jahtaaminen tai karkottaminen unohtui. Kyllähän se jo kotona tiesi, että emännällä on jotain erikoista mielessä, aika pienestä se hoksaa, että nyt tehdään jotain tavallisuudesta poikkeavaa.

Kettu Repolaisia on ollut iltahämärissä liikkeellä niin paljon, että niitä näkyy tämän tästä. Ovat tottuneet ihmisiin, vaikka ovatkin varovaisia. Metsäpolulla kettu käveli meitä kohti ja olimme hyvin näköetäisyydellä, kun se huomasi meidät ja lähti livohkaan. Incakin näki ketun, katsoi sitä, mutta vasta kun päästin niille paikkeille, missä ketun haju oli, se innostui. Jos se olisi ollut vapaana, se olisi varmaan juossut ketunkololle asti ketun hajun perässä.

Inca ei ole ollut moneen päivään vapaana, vaan nyt opetellaan olemaan hihnan päässä. Eilen oli oikea ärripurripäivä ja Inca syöksähteli remmissä niin kuin ei ikinä olisi moisessa ennen ollut. Tänään meidän eka pitkä lenkki meni hyvin. Inca saa namia, kun se korjaa itse vetämistä ja tulee luo, sille ei tarvinnut kuntopolulla sanoa mitään, kun ihmisiä tuli vastaan. Se kyllä tarkkaan katsoo jokaista vastaantulijaa, mutta tulee sitten viereen ilman kehotusta ja saa namia, kun ohitus on ohi. Tämä on suuri edistys, mutta kyllä sitä vieressä ohitusta onkin harjoiteltu paljon.

Muutama kanttarelli näkyi metsässä ja kertasimme vähän niiden etsimistä. Sanoin Incalle sienten lähellä "etsi" ja kun se löysi sienet, se sai palkan ja kehut. Tulee meistä vielä hyviä sienestäjiä!

lauantai 21. elokuuta 2010

Harkkareita

Keskiviikkona ei ollut koulutusta (satoi), mutta torstaina olimme näyttelyharkoissa taas. Mahtaako Incasta koskaan tulla näyttelykoiraa, kun se nuuhkii niiiiin mielellään maata, ei seiso muuta kuin namien kanssa, eikä edelleenkään tykkää hampaitten katsomisesta. Mutta muuten harkat menivät hyvin :)

Harjoittelimme myös vähän seuraavaa torstaita varten, jolloin ei ole näyttelyharkkoja, vaan todella vakavamielinen senior handler kisa! Teimme tiukkoja L-kuvioita. Ja olihan meillä ohitusharjoitukset, jotka siellä menevät hyvin, mutta annas olla kun koiria näkyy yksittäin muualla, niin ohitukset eivät suju ollenkaan niin hienosti. Lajitoverit ovat tavattoman kiinnostavia!

Aloitamme parin viikon päästä perustottelevaisuuskurssin, siis semmoisen, jossa on vain muutama koira. Siellä vahvistetaan arkipäivän tottelevaisuutta eli noita perusjuttuja kuten ohittamisia, paikallaoloa, luoksetuloa ja koiran aktivointia.

Metsässä olemme jo vähän harjoitelleet maanantaista kanttarellikurssia varten, kun sateen myötä on muutama sienikin innostunut kasvamaan.

Aika paljon meillä onkin nyt kaikenlaista puuhaa, kun on kääppänöiden harjoitukset, sienikurssi, perustottelevaisuuskurssi ja koirahierontakurssi. Mutta minua vähän harmittaa tuo kesä, kun niin paljon siitä meni tavallaan hukkaan Incan koulutuksen kannalta nilkkamurtuman vuoksi. Jalkahan on ollut vasta parisen viikkoa "normaali". Pitää jotenkin kompensoida sitä nyt monilla kursseilla.

Huomenna menen Huittisiin kuuntelemaan Vilanderia yhden J-pennun tulevan omistajan kanssa. Kiva kuulla Vilanderia livenä.

torstai 19. elokuuta 2010

Keke kävi kylässä ja kanttarellikurssi tiedossa






Keke on Incan ulkoiluttajan tanskandogin pentu n. 10 viikkoa vanha. Se on kovasti rauhallinen (verratuna Incaan tuon ikäisenä!!), mutta kyllä se Incan kanssa tykkäsi leikkiä. Ovathan nuo ulkona toisensa jo aiemmin treffaneet, mutta nyt Keke tuli tuomaan koiransuklaata, josta se ei tykännyt. Luulin, että Inca tykkäisi, mutta eipä tykännytkään! Ensimmäiset namit, joita Inca ei suostunut ottamaan edes suuhunsa paitsi yhden ja senkin se pudotti lattialle. Yök! Taisi olla pahaa!

Vielä leikit noilla sujuvat yhdessä, mutta hetken perästä asia voi olla toisin, kun Keke kasvaa täyteen mittaansa. Incahan on suunnilleen jo täydessä mitassaan, mitä nyt tuosta vankentuu, jos vankentuu. Incan paino on 13,6 kiloa, parissa viikossa ei ole tullut oikeastaan yhtään lisää.

Niin ja kanttarellikurssi alkaa maanantaina. Se tekee Incalle oikein hyvää. Pääsee kunnolla nenähommiin. Kurssi pidetään Järvelän metsässä tuossa suht lähellä meitä. Onko siellä maassa kasvavia kanttuja vai torilta tuotuja, sitä en tiedä. Eilen täällä satoi reippaasti, mikä tietenkin on sienisyksyn kannalta hyvä, jos rihmastot siitä virkoaisivat.

tiistai 17. elokuuta 2010

Pari potrettia




Tulipa taas napsastua pari potrettia Incasta.

Kävimme tänään testaamassa, mitenkä Inca suhtautuu busseihin, jotka lähtevät pysäkiltä. Seisoskelimme muina naisina pysäkillä ja odottelimme bussia. Kun se tuli, otti ihmiset kyytiin ja lähti Inca ei reagoinut mitenkään. Kahdella eri pysäkillä oltiin. Ei mitään haukku- ja peräänryntäämiskohtauksia. Ne siis ilmenevät vain, kun poistumme bussista. Miksi, se olisi kiva tietää.

Olen sille tehnyt selväksi noissa tilanteissa, että bussia ei haukuta, mutta vielä ainakaan opetus ei ole mennyt perille. Pitäisi varmaan ajella päivä busseissa ja poistua niistä tämän tästä ja hypätä taas seuraavan kyytiin, että tulisi tarpeeksi harjoitusta ja toistoa.

Mutta se oli jännä, kun kokeilin metsässä, mitenkä Inca suhtautuu, kun sanon seis. Inca mennä jolkotti edelläni jonkin matkan päässä ja pysähtyi niille sijoilleen heti, kun kuuli seis-komennon ja kääntyi katsomaan minua. Minä sitten kovasti kehuin ja palkitsin herkuilla, jotka tänään ovatkin tehneet taas kauppansa, kun Inca lähti tulemaan luokseni. Tuo tilanne oli siis ihan rauhallinen, ei ollut häiriöitä missään.

Siitä on jo aikaa, kun viimeksi olen seis-komentoa harjoituttanut ja silloin toisenlaisessa tilanteessa. Inca on kävellyt remmissä vierellä ja olen sanonut seis ja ollaan pysähdytty heti ja palkka tietenkin. Ja myös siten, että menen taaksepäin ja Inca tulee perässäni tai siis edessäni, sanon seis ja kun Inca pysähtyy heitän sille namin.

Kokeilin sitten vielä illemmalla remmilenkillä, miten seis-komento toimii. Inca käveli taas edellä, remmi oli löysänä, sanoin seis ja Inca pysähtyi salamana, kääntyi minuun päin ja sai ruhtinaalliset kehut ja palkat. Tilanne oli tällöin myös häiriötön.

No, en nyt enempää kuluta tuota komentoa, mutta ajatuksena on, että koira pysähtyy heti, kun se tuon komennon kuulee, eikä astu askeltakaan eteenpäin. Hyvä muisti sillä kumminkin on, kun vielä tuon muistaa noin hyvin. Ehkä minun äänensävyni on vaativa tai erilainen kuin muissa komennoissa ja ehkä se siksi pysähtyy kummissaan katsomaan, että mikäs emännällä nyt on.

Olemme myös käyneet useana päivänä katsomassa pässejä ja tänään Inca jo uskaltautui nuuskimaan niitä läheltä, kun ne sattuivat olemaan aitauksen vieressä. Mistä sitä tietää, vaikka joskus tulevaisuudessa menisimme paimennusta harjoittelemaan, on hyvä tutustua lampaisiin jo valmiiksi.

Niin ja seisomista harjoitellaan tämän tästä ja käydään välillä lentopallokentällä leikkimässä mätsäreitä. Silloin on mukana näyttelypanta, että Inca tottuu siihen ja tietää, että se kaulassa tehdään ne tietyt jutut. Ehkä saamme hiottua nämä kuviot pentunäyttelyyn mennessä.

maanantai 16. elokuuta 2010

Naruleluja ja lenkkeilyä


Tilasin kivoja naruleluja narulelu.comista ja tänään ne tulivat postissa. Nämä ovat paljon mukavamman oloisia kuin kaupan kierretyt narulelut, jotka ovat kovia ja jotenkin liian jäykkiä. Nämä lelut ovat pehmeitä ja joustavia ja tuntuvat ainakin käteen hyviltä. Tuo pienempi on kätevä mukaan otettavaksi. Että tämmöinen mainos. Mietin vaan tosi pitkään, että viitsinkö tilata, mutta kyllä kannatti. Noitahan voi tehdä itsekin, materiaalihan on trikookudetta. Inca tykkää kovasti vetoleikeistä, näitä uusia leluja se ei ole vielä nähnyt.

Meillä oli tänäänkin lenkillä mukana semmoinen kaupan kierretty narulelu ja sen kanssa aina välillä leikittiin. Teimme todella pitkän lenkin tuolla metsässä ja kävimme Incalle uusissa maastoissa. Sillä olikin paljon tutkittavaa ja nuuskuteltavaa. Lenkki oli niin pitkä, että Inca oli lopulta hyvin säyseä, mutta jaksoi vielä loppumetreillä leikkiä Bella-koiran kanssa. Leikkimiseen riittää aina virtaa. Nyt on mukavampaa lenkkeilläkin, kun ei ole niin tukahduttavan kuuma ja aamupäivällä erityisesti oli raikasta ja kivaa.

Liekö tilapäistä vai pysyvää, mutta viime aikoina namit eivät ole tehneet kauppaansa niin hyvin kuin ennen. Tänäänkään kanasipsit eivät kiinnostaneet ollenkaan, eikä muutkaan namit, joita minulla on yleensä taskut pullollaan. Sitten mentiin vaan juoksijoitten ohi ilman nameja, eikä luoksetulossakaan namit kelvanneet ollenkaan palkaksi. Ihmeellistä. Eilen näyttelyssäkin minulla oli mukana jos jonkilaista herkkua, mutta eipä niitä juuri tarvittu koko reissulla. Tai ne eivät kiinnostaneet Incaa. Ehkä namien merkitys alkaa pikku hiljaa vähentyä, mikä tuntuu oudolta, kun se on ollut niin kovasti namien perään.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Tässähän me :)


Seiso seiso, hyvä, hieno, taitava...noin!
Kiitos Liisalle kuvasta!

Näyttelykuulumisia

Näyttely oli ja meni, eipä siinä kehässä kauan oltu ja Incalla on edelleen sama vika, että se nuuskuttaa kovasti maata, eikä oikein tykkää hampaitten katsomisesta, mutta antoi kumminkin tuomarin katsoa lopulta ihan hienosti.


Odotellaan vuoroa...


...ja odotellaan...


..ja odotellaan...

Inca oli rauhallisesti näyttelypaikalla, kun odottelimme vuoroamme ja kai se tiesi, että jotain erikoista tapahtuu pian.

Tuomarina meillä oli Soile Bister, jonka vuoksi monet boikotoivat näyttelyä. No, eipä minulla ole hänestä sanottavana juuta ei jaata, kun ei ole tuomarikokemusta aiemmista näyttelyistä.

Tuossa arviointilapussa lukee: Kevyt ja ilmava, feminiininen narttu, kovin lyhyt rintakehä, otsapenger voisi olla selvempi, riittävät kulmaukset, kovin harva karva, liikkuu hyvin, luonne ok. Tuomari sanoi minulle, että koira voisi olla vankempi.

Noh, pitääkö tässä alkaa käyttää douppinkia, että saadaan koiraa vankemmaksi, kun minun mielestäni (subjektiivinen täysin asiantuntematon mielipide) Inca on hyvin vankka ja jäntevä. Ja ehkä pitää hankkia jotain ihmeainetta karvan tuuheuttamiseen. Nojaa, kunhan tuo pentukarva muuttuu aikuisen koiran karvaksi, niin eiköhän se siitä tuuheudu. Kai toisilla tuon ikäisillä koirilla on sitten enemmän vankkuutta ja tuuheampi turkki, kun noista kerran mainittiin.

Inca oli siis ainoa perropentu ja kaikkiaan perroja oli seitsemän. Lagottoja oli kahdeksan.

No, minulle jäi kaikkinensa näyttelystä ihan hyvä mieli ja Incalle tuo oli hyvä kokemus, kun se näki niin paljon koiria, että se ei ole vielä koskaan nähnyt. Ja tietenkin ihmisiä oli monin verroin koiriin verrattuna ja kaikenlaista markkinahumua kojuineen kaikkineen oli ilmassa. Turhan kuuma oli, mutta näitä kelejähän ei voi muuksi muuttaa.

Liisakin oli katsomassa meidän esiintymistämme ja häneltä saamme ehkä joskus jonkun kehäkuvan.

Inca on ihan poikki reissun jälkeen, se ei jaksanut juoda edes piimää, vaan lysähti nukkumaan heti, kun päästiin kotiin. Rasittavia nuo kauneuskilpailut.

perjantai 13. elokuuta 2010

Koirahierontaa

Ilmoittauduin työväenopiston koirahierontakurssille. Se pidetään täällä kennelpiirin tiloissa ja kai sitä sitten pitää joku alan asiantuntija (Taru Lehtonen).

Kurssi alkaa vasta lokakuun lopulla, mutta äkkiä sekin kurssi tuli täyteen ja enää on varasijapaikkoja ja niihinkin näkyi olevan jo aika liuta ilmoittautuneita. Minä olin heti kymmeneltä valmiina, kun netti-ilmoittautuminen alkoi. Minulle on hyväksi tietää jotain koiran lihashuollosta ja mahdollisista lihaksiston ongelmista ja niitten hoitamisesta. Ja kai se on Incallekin kivaa, jos emäntä oppii kunnolla hieromaan koiraansa. Ja onhan siinä taas uudenlaista yhteistä puuhaa, kun menemme harjoittelemaan koirahierontaa. Kiva kun tämmöisiä kursseja järjestetään (10 t) ja vielä kohtuuhintaan 15 € + 5 € materiaalimaksu. Mutta nopea pitää olla, että kursseille pääsee.

torstai 12. elokuuta 2010

Sinisten nauhojen harmoniaa...

...rikkoo räikeästi yksi punainen nauha! Mitähän sen antanut tuomari oikein on miettinyt ja ajatellut.



Meidän saavutuksemme eivät ole siis kovin kummoisia, mutta syy ei ole tietenkään meidän, vaan vika on siinä, että tuomarit eivät tajua lainkaan perropentuja!! Ja kuinka voisivat tajutakaan, kun muita perropentuja ei ole yhdessäkään mätsärissä ollut Incan lisäksi. Eikä muita vesikoiriakaan sen puoleen. Ja vanhempia vesikoiriakin on näkynyt vain pari kolme jos sitäkään mätsäriä kohden. Palkinnoille pääsevät kai ne lelluimmat koirat :( tai "tavallisemmat" koirarodut tai ne koirat, joista tuomari sattuu tykkäämään eli ne rodut, jotka ko. tuomari tuntee parhaiten.

Mutta nyt on harjoittelut takana, ainakin mätsäriharjoittelut. Alamme hiomaan kuvioita kotona niin valmiiksi, että yllätämme itsemmekin sunnuntaina!

Putipuhdas Inca

Eilisen mätsärireissun päätteeksi Inca pääsi oikein shampoopesulle. Se riehui Helmi-tollerin kanssa mätsäreissä (leikkimielinen kisa!) kuivassa mullassa siihen malliin, että turkki oli läpikotaisin kyllästetty harmaalla pölyllä. Ja pitäähän turkin olla putipuhdas sunnuntainakin. No, se ehtii vielä pölyyntyä ja likastua monta kertaa.

Samoin tein putsasin Incan korvat ja leikkasin kynnet, alkaa koira olemaan edustuskunnossa! Tosin tuo kehässä käyttäytyminen ei ehkä hioudu enää muutamassa päivässä sellaiseksi hienoksi kuin toisten koirien käytös näyttää olevan, Incassa on enemmän ainesta nenätyöskentelyyn kuin kehässä koreilemiseen.

Helmi-koira on tullut tutuksi näissä mätsärireissuissa ja sen kanssa on kiva peuhata, ovat samanikäisiäkin. Niin, Inca täyttää tänään seitsemän kuukautta!

Nyt meillä taitaa olla viidet mätsärit takana ja tänään vielä yhdet edessä. Menemme kääppänöiden mätsäreihin ja sitten olemme harjoitukset harjoitelleet.

Linja-autojen perään Inca haukkuu niin, että se aloittaa haukun jo ennen kuin ollaan edes kunnolla päästy bussista pois ja sitten kun bussi lähtee pysäkiltä niin semmoista kimakkaa hurjaa haukuntaa se pitää ja yrittää rynniä bussin perään. No, ehkä tätä kestää aikansa. Ei siinä auta mikään hyihyttely, hyssyttely tai muu kovistelu sen paremminkin kuin namitkaan, eihän se näe eikä kuule tuossa tilanteessa mitään. Ja bussista kun mennään pois, on vaikea saada koiran huomio kiinnitetyksi itseen tai pois haukkumisesta, kun tärkeämpää on, että päästään kunnolla ulos autosta.

Ilmoittauduin syyskuun pentunäyttelyyn!


Shampoopesun jälkeen Inca sai hepulikohtauksen, juoksi huoneesta toiseen villisti ja lorautti muuten pienet pisutkin tuohon tyynylle ehkä mielenosoitukseksi, kun putsasin turkin niin perusteellisesti. Isoja pisuja se ei saanut aikaiseksi, kun oli juuri ulkona pisuttu.


Mössöruokaa, nam!

tiistai 10. elokuuta 2010

Hoitohommia ja näyttelypostia

Olimme Länsi-Turunmaalla hoitohommissa ja kun tulimme kotiin, oli näyttelyposti odottamassa. Meidän ensimmäinen näyttelymme. Sunnuntaina pääsemme tositoimiin, mutta sitä ennen on vielä muutamat harkat. Onhan se jänskää mennä näyttelyyn, kun ei olla kumpikaan ennen oltu.


Tässä Inca pyydystää saippuakuplia, vaikka kuplia ei kuvassa juuri näykään. Incan häntä alkaa olla niin kippurassa, että paljon enempää se ei voi enää kippuraan mennäkään.


Ja kesän ensimmäinen vähän kunnollisempi ukkonenkin osui kohdalle, mutta Inca ei ollut moksiskaan jyrinästä.


Maalaistapahtumassa käväisimme myös katsomassa elukoita ja ihmispaljoutta.


Kotimatka on aluillaan, olemme siis bussissa.


Kotona Inca-sankari on keksinyt uuden harrastuksen. Ihmettelin tänään, mitä nakerrusta keittiöstä kuuluu ja kun menin katsomaan, niin Incahan siellä nakersi halulla hartaalla tuolia. Kaksi tuolia on saanut nakerruskäsittelyä, mahtaa ikeniä kutittaa kovasti :D

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Kolmannet mätsärit

Olimme siis kolmansissa mätsäreissä ja nyt melkein syksyisessä ilmassa, oli tuulista ja "viileää". Pentukoiria oli liki neljäkymmentä, joten odotusaikaa oli taas paljon. Mutta sehän on vaan hyvä siedätyshoidon kannalta, vaikka toisaalta se väsyttää sekä koiraa että emäntää. Inca nukkuu, eikä se edes paljon syönyt, uni voitti.

Pikku hiljaa alamme oppia näyttelykuvioita ja tänään Inca jo seisoi melko hyvin aina välillä. Sille on ollut tosi vaikeaa hoksata, että samalla tavalla kun istutaan pitempi aika, samalla tavalla pitäisi osata seistäkin. Ehkä se on nyt saanut jujun päästä kiinni, silti ainakin vaikuttaa. Pitää kovasti treenata tuota, että seuraavissa mätsäreissä se sujuisi jo paremmin.

Kehän ympäri mennään miten kuten, välillä Inca on nenä kiinni maassa niin, että se ei millään meinaa lopettaa nuuskuttamista, vaikka kuinka yritän houkuttaa ja pitää remmin avulla päätä koholla. Hajut vievät voiton.

No, meillä on tässä arjessakin haasteita siihen malliin, että kun yksi juttu saadaan kuriin ja järjestykseen, ilmenee uusia haasteita, jotka vaativat kurinpidollisia toimia. Inca on nimittäin alkanut haukkua aivan hurjana bussia, kun olemme jääneet pysäkillä pois ja bussi jatkaa matkaa. Siinä ei taas auta namit, eikä mikään muukaan houkutin, vaan pitää yrittää saada koira niin, ettei se katso bussin menosuuntaan ja karjua sille EI ja pitää tiukasti remmistä kiinni. Tämä tuli ihan yhtäkkiä ja nyt jo neljä kertaa peräjälkeen Inca on ihan hulluna haukkunut ja yrittänyt rynniä bussin perään. Sitä ei kestä kauan ja välillä olen saanut sen tyssäämään melkein alkuunsa, olisi vaan jännä tietää, mikä tuonkin yhtäkkisen haukkumisen on laukaissut. Olemmehan sentään kulkeneet linja-autoissa kerran jos toisenkin ilman tuollaisia kohtauksia.

Juoksijat kuntolenkillä olemme sentään saaneet kuriin, niitten perään ei enää rynnitä ja haukuta. Siinä piti vaan aloittaa se homma alusta siten, että ensin istutin Incan, kun juoksija lähestyi ja lykkäsin namia suuhun minkä kerkesin ja pidin tiukasti remmistä kiinni. Sitten pikku hiljaa ei namia tarvinnut enää niin paljon, remmi oli löysällä ja lopulta ohitukset tapahtuvat nyt niin, että kuljemme koko ajan ja kun juoksija tulee vastaan tai ohittaa meidät, sanon Incalle ohi (hyvä ohi, hienosti ohi, taitava ohi) ja se tietää, että minulla on kanaherkkua kädessä, jonka se saa, kun ohitus on sujunut hyvin. Aika hyvin se saa katseen pidettyä minussa, vaikka välillä vähän pitää yrittää vilkuilla sitä juoksijaakin. Toistoa, toistoa, sitkeyttä ja kärsivällisyyttä tarvitaan, niin hyvä tulee. Mutta sitten tuntuu kivalta, kun huomaa, että oppi on mennyt perille. Se on palkitsevaa.

tiistai 3. elokuuta 2010

Mätsäreissä taas


Kävimme Kupittaalla mätsäreissä harjoittelemassa kehäjuttuja. Ehkä meistä aikaa myöten tulee mestareita, vielä emme ole. Tuossa kuvassa on Liisa pienen mustan koiran kanssa juuri kiertämässä kehää ympäri.

Paljon oli koiria ja pentujakin kait siinä kolmisenkymmentä. Näimme Duffyn, tutun vesikoiran, ja tutustuimme Heraan, uuteen vesikoiratuttavuuteen.

Incalla oli ihmettelemistä, nuuskittavaa ja katseltavaa. Aikaahan tuolla kului, kun koiria oli paljon, joten kaikkinensa hyvää siedätyshoitoa. Huomenna on seuraavat mätsärit, joihin meidän myös on tarkoitus mennä, joten siedätyshoidot jatkuvat.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Saaressa, mätsäreissä ja kaupungilla


Haistellaan tuulia illan hämärässä, nuuh nuuh!


Katsotaan tarkkaavaisena, mitä tuolla näkyy.


Kuohuvia aaltoja.


Ja taas kuohuvia aaltoja. Kylläpä nyt tuulee.


Hmm.


Hmm.


Korvat lepattavat tuulessa.


Odotamme vuoroamme mätsäreissä.


Mitähän täältä Aurajoenrannoilta löytyy?


Harja!

Olemme siis olleet saaressa, oikein tuulisissa merkeissä. Uimassa kävimme kumpainenkin, minä tosin saunasta, mutta Inca ilman saunaa. Tuuli tosiaan oli niin navakkaa ja tiivistä, että hyvä oli, kun hiukset olivat päässä kiinni, muuten ne olisivat menneet sen siliän tien.

Ekat mätsäritkin ovat nyt takana. Incalla oli näyttelypanta ja se homma siellä kehässä meni ihan hyvin. Inca sipsutteli nätisti, eikä paljon haistellut maata ja seisoikin suht hyvin, kun vaan sai namia tasaisin välein. Miinusta oli varautuneisuus. Inca ei edelleenkään tykkää hampaitten katsomisesta, eikä se kovin innokkaana anna kopeloida itseään. Mutta tuo on ihan tervettä, en minäkään antaisi tuntemattomien kopeloida itseäni ja tunkea käsiä suuhuni kesken kaiken. Eihän tuommoista tilannetta ole muutoin kuin eläinlääkärissä tai jossain trimmauksessa, jos sen joku muu suorittaa kuin emäntä itse.

Inca oli maassa tuon kopeloinnin ajan, kun yli 40 senttiset koirat kuulemma kopeloidaan maassa. No antoihan Inca tuomarin tutkia ja tuomari sanoikin, että Incalla on hyvät lihakset ja se on juuri sopiva muutenkin, ei liian lihava, eikä laiha. Etujaloissa on vielä kasvukyhmyt (tai jotkut semmoiset), joista tietää, milloin koira lopettaa kasvamisen. Sitten kun niitä kyhmyjä ei enää tunnu, koira on kasvamisensa kasvanut. Enpä tiennyt tuommoista, aina sitä viisastuu! Incan kasvukyhmyt tosiaan tuntuvat, että kai se tuosta vielä kasvaa.

Tuomari sanoi, että hän ei ole koskaan nähnyt espanjanvesikoiraa, joka ei olisi ollut hieman arka tai varautunut minun mielestäni enemminkin. Kaikki kuulemma ovat vähän epäluuloisia, kun niitä yritetään lähestyä.

Koiria oli kovin vähän, vain neljä pentua, mutta toisaalta se ehkä oli hyvä näin ekakertalaisille. Ei tarvinnut odotella kauan, eikä ollut niin paljon häiriötekijöitä ympärillä. No mehän emme "sijoittuneet", mutta kävihän tuo harjoituksesta ja kokemuksesta.

Niin ja koska mätsärit olivat Ruskolla, niin Inca näki lentokoneita huisin läheltä, kun ne melkein viistivät puitten latvoja.

Mätsäreitten jälkeen olimme sunnuntaipaseerulla kaupungilla. Kävelimme Aurajoenrantoja ees taas. Inca nuuskutteli niin paljon kaupunkilaiskoirien tuoksuja ja muita hajuja, että se ei tainnut paljon muuta havainnoidakaan. Mutta kaupunkikävely meni hyvin ja rauhallisesti, aivan kuin olisimme ikämme joen rannoilla kuljeskelleet. Tuo nyt on paljon tarpeellisempi taito, kuin se, että ihmiset saavat kopeloida ja kurkkia hampaita.