Kolmiloikkaa

Inca-pikkuinen ei vieläkään astu tassulle ollenkaan vaan loikkii kolmella jalalla. On se tietysti noin hyvä, niin ei haavaan mene likaa ja ehkä paranee nopeammin, mutta toisaalta mietityttää, että jos haavassa on kumminkin joku roska, mikä sattuu. Avonainenhan se on, kun ei siinä ole vielä suojaavaa kunnollista kerrosta eli varmaan hyvin arkakin. Peitin haavan sukalla, jonka kiinnitin tuolla itsekiinnityvällä siteellä. Pysyy tassu vähän suojassa niin nuolemiselta kuin lialta, mutta on ilmavampi. Eilen suihkuttelin ja putsasin Betadinella, aamulla taas Betadine-käsittely. Kunhan päivä tästä kunnolla valkenee, pitää katsoa, miltä haava näyttää, onko syytä mennä näyttämään sitä vai ei. Eihän siinä muuten mitään hankaluutta, mutta kun se on tassussa :(

Sisällä Inca on ihan rauhallinen ja paikoillaan, mutta ulos kun menemme, se tosiaan loikkii aika kyytiä eteenpäin. Ehkä tasapaino pysyy paremmin sillä tavoin. Se menisi pitempiäkin pisulenkkejä, mutta minä en anna sen loikkia kauas kotinurkilta. Otetaan nyt vaan ihan iisisti.

Särkylääke mielestäni auttoi, eikä Incan katse enää ollut niin vaisu. Yön se nukkui vieressäni suurimmaksi osaksi eli se hyppää sänkyyn ja pois ihan hyvin.

Liinun kanssa on välillä hommia, kun se tuppaa tunkemaan Incan tykö turhan aktiivisesti ja siitä en tykkää. Se ei ehkä kuitenkaan ymmärrä, miksi se ei saa mennä Incan kimppuun. Ja Inca itse ei kovin herkästi ärähdä Liinulle. Turhan pitkä pinna sillä.

Kyllä tässä varmaan nyt menee päiviä ennen kuin meillä tassutellaan entiseen malliin. Mutta itku ei auta markkinoilla. Tämmösellä tunteella sais koiraansa suhtautuakaan, mutta suhtaudun vaan. Inca ei olekaan koira, vaan Inca!