Ruoka

Meillä suurimmaksi osaksi barffataan eli syödään raakoja lihaisia luita sekä lihakasvismössöjä. Kaapissa on myös Royal Canin ruokapussi, koska jossain tilanteissa nappulat ovat helpompia ja kätevämpiä, kuten vaikka reissussa ollessa.

Olen pyrkinyt siihen, että koira on kaikkiruokainen, eikä tuo ainakaan tähän asti ole tuottanut ongelmia. Välillä kongin sisällä voi olla maksalaatikkoa, viili on Incan herkkua, piimäkin maistuu ainakin kesäaikaan ja nakkeja on toisinaan harjoituksissa makupaloina. Herkkua on harvoin tarjolla oleva Cesar koiranruoka, mutta ykkösherkkua ovat kissanruuat! Niitä voi saada nuolaista, kun vierailemme kissahuushollissa.

Barf-kauppoja:

Vauhti-Raksu toimittaa raakaruokaa pakasteena Turkuun Kupittaan aseman tienoille kaksi kertaa kuukaudessa. Kokeiltu on ja palvelu toimi kaikin puolin hyvin. Saa myös pieniä eriä, ei tarvitse ostaa 15 kiloa, pakastin asettaa rajat!

Lempimuona toimittaa raakaruokaa pakasteena Turkuun Vanhan Tampereentien Prisman parkkikselle sekä kotiinkuljetuksena ilman toimituskuluja, jos ostokset ovat yli 30 euroa. En ole kokeillut, suunnitelmissa on. Saa myös pieniä eriä!

Turun Mestaripalvi on Mälikkälässä. Sieltä saa raakaruokaa lemmikeille sekä tuoreena että pakasteena. Kerran olen käynyt ja valikoimat olivat hyvät.

Jopas on Karvakorvat on yksi meidän vakipaikoistamme, jossa on yleensä monipuolinen valikoima pakasteita.

Karvakorat Hepokullassa on hyvän palvelun kauppa! Raakapakasteita ja mixejä on monenlaisia. Ja eläinvaa'asta voi tarkistaa, onko koira syönyt liikaa vai vähän!

Itäharjun Musti ja Mirri on lähin raakaruokapuoti, sieltä haen broitskun siipiä ja sydämiä. Muita luutuotteita ei heillä olekaan. Mixejä ym. kyllä löytyy.

Meleda on Zoojattaren sivuliike Kerttulinkadulla. Broitskun siipiä heillä ainakin on ja mixejä.

Koiramaa Hämeenkadulla ei varsinaisesti myy raakapakasteita, mutta omistaja säilyttää omien koiriensa pakasteet kaupassa, joten hän myy niitä tarvitsijoille. Valikoimassa on erilaisia luita ja mixejä. En ole testannut.

Itäharjun Prisman lemmikkiruokaosastolta ostan naudanmahapullia, ne ovat käteviä, sekä lohipötköjä, naudanluita ja satunnaisesti muita pakasteita. Jauhelihaa ostan usein ihmisten hyllystä silloin, kun se on alennettu (viimeinen myyntipäviä). Samasta hyllystä löytyy mm. possun sydämiä ja maksaa. Vihannekset ja muut soseaineet löytyy niin ikään Prismasta.

Lemmikkiasema myy raakapakasteita ja siellä on kattava valikoima kaikenlaisia luita, miksejä ja soseita. Pakasteet ovat altaissa, joista ne saa itse ottaa. Muissa puodeissa myyjät ihmettelevät, että missä altaassa mikäkin tuote nyt on, eivätkä tuotteet siis ole itsepalvelutavaraa. Lemmikkiasemalla voi itse funtsailla, mitä tällä kertaa otetaan.