Vuosi vaihtuu

On Incan ensimmäinen uudenvuodenaatto, mutta rakettien pauke ei näytä koiraa kovin paljon hätkäyttävän. Tuossa, kun ulkoa kuului aivan läheltä pauketta, se katsoi ikkunaan päin (eihän se ulos täältä silleen näe, muuta kuin taivasta, kahdeksas kerros nääs) ja sitten minua vähän kysyvästi, että pitääkö tähän jotenkin reagoida. Minä olin kuin en mitään olisi kuullutkaan ja ihan hiljaa jatkoin puuhiani tavalliseen tapaan. Eipä se Incassakaan sitten mitään reagointia aiheuttanut.

Onhan se tarkkaavaisena kuunnellut pauketta ja selvästi ihmetellyt, että mitäs tämä nyt on. Kuitenkin kävimme ulkonakin hetki sitten ja siellä Inca oli ihan samoin kuin sisälläkin, vähän ihmeissään, mutta ei mitään paniikkia tai suurempaa pelästymistä. Itsekin sitä pelästyy, jos lähellä pamahtaa yhtäkkiä, että eipä ihme, jos koirakin säpsähtää. Mutta kaiken kaikkiaan ihan rauhallisesti meillä ollaan ja ulkona jatkuvaan paukahteluun Inca kai on jo tottunut.

Tuossa lähistöllä on paalutuskone muutaman viikon tehnyt paalutustöitä (katkaisi täältä sähköt muuten yksi aamu!), eikä senkään ajoittainen jyske ole kummemmin Incaan vaikuttanut. Se on vähän samanlaista paukuttelua kuin nyt on ulkona.

Inca ei siis näytä olevan paukkuarka ainakaan näissä olosuhteissa.

Kaikille koirallisille ja koirattomille hyvää alkavaa vuotta 2011!!

Inca Inca Inca Inca

Emäntä meni hankkimaan uuden kameran ja tässä kuvia kenestäpä muusta kuin Incasta! Harjoittelukuvia. Ja harjoitteluhan tekee mestarin.

Entinen kamera oli antiikkinen ja hidas ja aikaa myöten sen teho on jotenkin hyytynyt. Se on siis 5-6 vuotta vanha, mikä tarkoittaa tekniikan suhteen ikivanhaa, siinä on 3.8 megapixeliä, siihen maailmanaikaan ihan käypä pixelimäärä. Uudessa pixeleitä on 14! Oooh! Molemmat ovat cannon power shotteja ja suurinpiirtein samaa hintaluokkaa. Alkoi ärsyttää se vanha kamera niin paljon, että oli pakko hommata uusi "lelu". Kallista tämä koiraharrastus :D

Sitä en tiedä, alkavatko kuvat olla parempia, mutta periaatteessa ainakin niin pitäisi käydä. Kuvien ottaja on se sama vanha, että ehkä vanhalla kameralla ja uudella kuvien ottajalla olisi päästy loistaviin tuloksiin!

Aamulla Inca herätti minut viiden aikaan inisemällä ja vikisemmällä. Se ei lopettanut, joten nousin katsomaan, mikä on hätänä. Inca istui eteisen matolla ja katsoi ovea, se halusi ulos. Ja kiire oli. Menimme ulos ja pisut ja kakat tulivat. Jatkoimme uniamme, mutta päivällä Incalla oli vielä maha löysä ja se okseni, vaikka mitään muuta ei ylös tullut kun keltaista mahanestettä.

Illalla se söi jo kalkkunajauhelihaa vähän kongista ja joi piimää, että ehkä tuo pöpö poistui jo.

Tämmöinen aamuherätys on vallan poikkeuksellinen, mutta hyvin Inca osasi kertoa, mitä se haluaa.

Saattaa olla, että sillä jo eilen illalla oli jotain häikkää massussa, kun se kisapaikalla oli niin levoton. Tosin se myöhemmin illalla vielä peuhasi lumihangessa ja pyydysteli lumihiutaleita.

Möllitokokisa

Kaikkea emäntä keksiikin, kun vie koiransa ja itsensä möllitokoilemaan, vaikka harjoitusta ei ole takana pennin vertaa! Mutta juu, hyvin se sikseen meni, että kaikki oli minulle uutta koirasta nyt puhumattakaan. Osa liikkeistä meni paremmin, osa huonommin.

Kyllä olemme treenailleetkin eilen illalla myöhään pihalla, kotona ja tänään meidän kellarivarastossa, jossa on lämmintä ja rauhallista. Siellä on hyvä harjoitella juuri paikalla makuuta ja seisomaan ja maahan jäämistä. En kerro kellekään, että mulla on oma "halli" täällä, voi taloyhtiön hallitus vielä hikeentyä minuun ja koiraani!! No, mehän ollaan siellä vaan meidän varastokopista hakemassa tavaroita....

Mutta sitten itse tuloksiin. Teimme siis helpotettua alokasluokkaa ja tämä oli tosiaan meidän eka koitoksemme. Jostain se on aloitettava :)

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 9
Seuraaminen kytkettynä 7
Seuraamista taluttimetta ei ollut
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 6
Luoksetulo 7
Seisominen seuraamisen yhteydessä 6
Estehyppy 0 (Inca ei suostunut millään hyppäämään)
Kokonaisvaikutelma 8 (ohjaaja tsemppasi koiraansa hyvin)

Incaa häiritsi kovasti, kun sinne hallitilaan tuli ihmisiä ja koiria ja sen olisi pitänyt saada tarkkaaan katsoa, mitä tapahtuu, keitä tulee. Se sotki meidän kuvioita aika paljon. Inca on niin loputtoman kiinnostunut kaikista ihmisistä ja tapahtumista ja se on hirvittävän tarkkaavainen ihan kaikissa tilanteissa. Valpas on kai oikea sana kuvaamaan tuota.

Mutta kuten näkyy luoksepäästävyys on loistava! Kyllä minä koirani tunnen!

Paikalla makaamisen ehdin hioa melko hyvään kuntoon ja sitä harjoiteltiinkin paljon eilen ja tänään. Paikalla piti maata 1 minuutti.

Seuraamiseen ei niin hirveästi olla panostettu, mikä näkyy numerossa.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä vaatii pysähdyksen ja namin vielä, mutta kyllä Inca sitten jää ja osaa maata paikallaan ja odottaa, että palaan sen luo ja että se saa luvan istua.

Seisominen seuraamisen yhteydessä onnistui kiikun kaakun, ensin Inca jäi seisomaan, mutta sitten se lähti tassuttelemaan eteenpäin. Kuitenkin suht hyvä, kun sitä ei olla paljon harjoiteltu.

No estehyppy meni mönkään ihan siksi, että minulla on kotona paljon hienompi este, jossa olemme harjoitelleet. Ks. kuva alla!! Ja kisapaikalla oli ihan tyhmä ja mielikuvitukseton este, niin eihän Inca siitä osannut ja halunnut ja uskaltanut hypätä. Kyllä se sitten hyppäsi, kun periksi ei annettu, mutta nollatulos siitä tietenkin tuli. Milläs tuommoista nyt kotona voi harjoitella, kun ei ole oikeaa estettä.

Kokonaisvaikutelma oli ihan ok ja kaikkinensa arvostelu oli kait ihan oikeudenmukainen ja meidän tason mukainen. Tuo kouluttaja/tuomari on oikein kiva ja neuvoi minua, kun olin ekakertalainen ja kertoi, mitä itse tein väärin ja miten pitää oikeissa kisoissa toimia.

Olen jo ilmoittautunut hänen tokokurssilleen, että saadaan kunnon oppia lisää. Ihan kivaa tuo tokoileminen on, vaikka kisat tuntuvat olevan tietyllä tapaa kuolemanvakava tapahtuma, mutta toisaalta Incalle ainakin tekee hyvää tuommoinen, että pitää rauhallisesti keskittyä johonkin välillä se kun söheltää ja säheltää sinne tänne niin mielellään.

Minusta tuntui, että kisa oli Incalle hieman liian pitkä sikäli, että sen keskittymiskyky ei ehkä oikein riittänyt koko ajalle. Eihän se meidän osuus kauan kestänyt, mutta kumminkin se oli meille molemmile vaativa.

Vaivan palkaksi saimme nameja tai siis Inca sai. Kiva.

Ja huomaavaisesti oli tuomari laittanut meidän vuoromme kolmanneksi mölliluokassa, että sain ensin katsella, mitä siellä kehässä oikein tapahtuu, ne toiset kun olivat jo kokeneempia kisaajia. Mölliluokassa oli siis kolme kilpailijaa ja muita luokkia emme jääneet katsomaan, sen verran vain katsoin, miten avoimen luokan paikalla makuu sujui. Hyvin se sujui.

Ja tässä se meidän este :D

Jouluvaelluksella!

Olimme vesikoirien jouluvaelluksella Kaarinassa kivalla lumisella metsäreitillä. Päämääränä oli laavu, jossa paistoimme makkaraa ja huilasimme ennen kuin lähdimme tarpomaan takaisin. Päivä oli sikäli mukava, että pakkasta ei ollut liikaa, sellaiset vajaat -8 astetta. Mutta hiki tuli lumisella polulla. Vaan koirilla oli hauskaa ja niillä riitti virtaa mennen tullen. Vesikoirista tuli lumikoiria :)

Mukana olivat Incan lisäksi Kaapo ja Lumi, Oiva sekä Gimma. Oiva oli nuorin, 4 kuukautta, mutta hyvin sekin jaksoi juosta toisten perässä.

Kotona Inca mussutteli ensin luunsa, "petasi" sitten sängyn ja kuukahti keittiön lattialle nukkumaan. Tuon riehumislenkin luulisi riittävän ainakin viikoksi, mutta tuskinpa vaan.

Alla maanmainioita laadukkaita otoksiani :D :D kaikkien ihailtavaksi:

Tokoilta

Olimme harjoittelemassa tokoliikkeitä ihan uudessa paikassa, siis meille uudessa paikassa ja uuden koirakouluttajan koulutuksessa. Tämä oli tämmöinen yhden illan harjoitus, mutta olikin hyvä sellainen, eikä vähiten siksi, että kouluttaja oli niin hyvä. Melkeinpä luulen, että pitää käydä hänen "oikealla" kurssillaan.

Incasta oli vallan jänskää, kun siellä oli isot peilit kahdella seinällä ja niissä näkyi tietysti toinen Inca ja emäntä. Piti sanoa wuh ja varovasti lähestyä omaa peilikuvaa. Kyllä Inca ihan liki peilejä tuli, kun menin peilin eteen ja kosketin sitä. Kaikkea kummallista maailmassa onkin!

Meidän liikkeemme oli seisomaan jääminen ja siihen saimme hyvät opit ja ohjeet, kuinka harjoittelussa edetään. Toisena meillä oli paikalla makuu, siis ryhmäliike ja samoin sain siihen hyviä neuvoja, miten koiran saa parhaiten pysymään maassa tarvittavan ajan. Omien liikkeitten lisäksi katselin muitten harjoittelua, joka sekin oli valaisevaa. Inca oli koko ajan rauhallinen, suorastaan yllättävän rauhallinen, se makoili maassa, eikä kovin paljon välittänyt muista paikalla olevista koirista.

Ja tuli siinä juteltua myös yhden kääppänäläisen kanssa, joka on joskus ollut vetämässä koulutusta. Hänellä on perropoika.

Inca oli niin hyvää pataa kaikkien kanssa, että luoksepäästävyydestä ei ainakaan voi valittaa. Se sujuu. Mutta onhan sitä toki harjoiteltu ja nytkin harjoiteltiin ennen paikkalla makuuta.

Siellä oli hyvin erintasoisia koiria, mutta kiva oli katsella yhtä jo hyvin osaavaa koiraa, joka seurasi hienosti ja osasi kaukokäskyt kuin vettä vaan. On meillä Incan kanssa vielä paljon hommia edessä ennen kuin olemme yhtä taidokkaita!

Talven iloja

Raivataan polkuja metsään, mukana on joulupukin tuoma lelu.

Pieni koira yksin suuressa metsässä, no ei sentään, onhan kuvaaja mukana!

Hupi-lagotto on seitsemän kuukautta ja hauskaa on.

Lagotto on täällä joulunvietossa, koti on Hesassa. Koiraihmiset lenkkeilevät kelillä kuin kelillä, muutoin metsässä on hiljaista.

Vähän niin kuin jääkarhu ja ruskeakarhu :)

Borderterrieri Bella liittyi joukkoon, Bellaa emme ole treffanneetkaan pitkiin aikoihin.

Maitoparta!

Inca avaa joululahjapakettejaan :D

Uusin kuva

Aatonaaton kunniaksi!

Joulusiivo

Melkein luulen, että Incalla voi olla jonkin verran valeraskausoireita, varma en tietenkään ole, kun on ihan uusi juttu sekin minulle. Tässä jo jonkin aikaa Inca on "kaivanut" innolla laittioita nurkissa ja koloissa erityisesti ja pöyhinyt mattoja, se on kovasti minun perääni ja syö huonommin kuin normaalisti. Tuohon oireiluun voisi liittyä se tavaton kaiken liikkuvan haukkuminen, joka nyt on jo laantunut ja pysynyt hyvin kurissa. Välillä Inca voi haukkua, mutta se on laimeamapaa, ei niin ärhäkkää enää.

Tänään pakkaspäivänä - pakkasta meilläkin -20 ja ylikin - vein matot ulos ja tamppasin ne pihalla. Mutta Inca joutui melkein paniikin valtaan, kun se ei päässyt mukaani. Tätä oireilua, joka ei ole tyypillistä Incaa, on ollut lievässä muodossa joitakin aikoja. Inca yrittää tehdä kaikkensa, että huomioisin sen ja että se pääsisi mukaani, jos näyttää siltä, että aion jättää sen kotiin. Kyllä se jää tietenkin, mutta vähän vikinää kuuluu hetken aikaa.

Vaan kun vein matot ulos, niin Inca pisti hanttiin koko pienen koiran voimallaan, että mua et kyllä jätä tänne ja tulen vaikka väkisin mukaan!! Ja Incamaisella päättäväisyydellä se livahteli rappukäytävään, jostain mattojen ja minun välisistä koloista. Ja kun se ei hissiin pääse, niin sepä lähti tepastelemaan rappuja alas: kyllä minä tiedän, että rappuja pitkin pääsee ulos! Eikä meinannut tulla sisälle ollenkaan! Ja kun tuli, niin se jäi surkeasti itkemään ja ulvomaan, että miten tässä näin kävi, minut jätettiin yksin! Sitä itkua ei tosin kestänyt kauan, mutta kuitenkin protesti tai ikävä oli suuri. Ehkä tuo mattopinojen raahaaminen ulos oli sen verran outoa puuhaa, että Inca ajatteli minun muuttavan ilman sitä!

No matot tulivat takaisin ja sitten harjoittelimme sitä, kuka määrää oviaukosta ja kuka ei. Se on emäntä, joka omistaa ovet ja määrää kuka niistä kulkee ja kuka ei, vaikka ovi rappukäytävään olisi selkosen selällään. Incahan hyvin osaa odottaa lupaa päästä ovesta rappukäytävään, hissiin, hissistä pois jne., vaan kukas semmoista sääntöä aina muistaa! Eikä ainakaan silloin muista, kun meinataan jättää yksin! Nyyh!

Joo, enpä ole Incaa ennen nähnyt tuollaisena, aina se osaa yllättää emäntänsä.

Incan paino on vakiintunut, eikä se ainakaan yli kuukauteen ole muuttunut, siinä 16 kiloa se painaa. Eilen punnitsin sen ihan kotivaa'alla ja painoa oli 16,2 kiloa. Marraskuussa Inca painoi 16,1 kiloa.

Ilmoittautumisia

No niin, ilmoitin itseni ja Incan möllitokon mölliluokkaan :D Päivä on 30.12. Ja menemme vielä sitä ennen harjoittelemaan paria liikettä tokoiltaan 28.12. Harjoitellaan siellä niitä liikkeitä, jotka tuottavat eniten tuskaa eli paikalla makaamista (ryhmäliike) ja seisomista. Ryhmäliikettä ei voi harjoitella kotona ja tuo seisominen ottaa koville. Inca kyllä seisoo, mutta meinaa heti lähteä tepastelemaan perääni, eikä meinaa millään uskoa, että pitäisi odottaa paikallaan samalla tavoin kuin istuessa tai maatessa.

On se kiva sitten nähdä ja kuulla, miten meidän tokoilut menevät ja kai siitä saa arviolapun, että näkee, miten pisteet muodostuvat. Tuo mölliluokka on siis helpotettu alo-luokka. Aloitetaan alimmalta portaalta, on sitten portaita, mitä kiivetä ylös :D Tässä tokoilussa on vähän enemmän järkeä verrattuna näyttelyihin, jotka ovat lähinnä kauneuskilpailuja vaikka niihin on luonnepuoltakin tulossa kait mukaan. Noh, paljonko koiran luonteesta saa tolkkua näyttelyssä. No jos koira murisee tuomarille, niin toki siitä saa tolkun! Ja täytyyhän koiran osata näyttelyssäkin käyttäytyä, mutta mutta...

Niin ja meneehän tokoilukin pilkun viilaamiseksi lopulta, että liikkeitä hiotaan ja hiotaan täydellisemmiksi loputtomiin. Ehkä meille riittää vähän vähempi hiominen kuitenkin ja koitetaan keksiä jotain muuta ja uutta opeteltavaa ja hiottavaa. Aika näyttää. Eihän minulla alunperin ollut mitään harrastussuunnitelmia Incan kanssa, mutta tässä sitä vaan harrastellaan kaikenlaista ja oikein mukavaa se on.

Kävelevä joulukuusi, wuh!

Kaikki Inca huomaakin kuten tänään kuusenkantajan, joka tietysti oli sen verran outo näky, että sitä piti jo kaukaa kommentoida sanomalla wuh ja katsomalla kauan, hartaasti ja pitkään. No onhan se tietenkin tavallisuudesta poikkeavaa, joten tarkkaavainen koira toki ilmoittaa moisesta ja ihmettelee kuunsenkantamisen tarkoitusta.

Eilen emme olleet tokoilemassa, kun meillä oli muuta puuhaa, emmekä tänään agilitissä, kun oli kylmää. Ensi vuonna sitten jatkamme molempia toivoen hieman lauhempia kelejä ainakin agilitipäiviksi. Ja ehkä käymme kerran tai pari näyttelyharkoissakin ennen tamminäyttelyä.

Löysin netistä (mistäs muualta) sivuston, jossa on selostettu tokon alo-luokan liikkeet sanoin ja kuvin. Alla suora laina:

"Voit rohkeasti osallistua ensimmäiseen TOKO-kisaan silloin, kun koirasi hallitsee "suurin piirtein" tekstissä esiin tulleet suoritukset. Usein aloittelija vaati itseltään täydellistä onnistumista ja siksi ensimmäiseen kokeeseen ilmoittautuminen jää ja jää. Älä siis vaadi itseltäsi tai koiraltasi täydellisyyttä, vaan lähde mukaan kokeilemaan. Muistathan, että jokainen, mestarikin, on kerran ollut aloittelija." Kopsattu täältä.

Olen ajatellut osallistua Incan kanssa vuoden viimeisellä viikolla möllitokoon ihan vaan harjoitusmielessä tietenkin ja tuo lainaus ainakin vahvistaa sitä, että kannattaa mennä, vaikka me ollaan hirvittävän kaukana täydellisestä suorituksesta. Tuleepa kuitenkin kokemusta meille molemmille :) Ja nyt kun on joulutaukoa harkoista, niin on hyvä käydä harjoittelemassa vähän toisenlaisissa ympyröissä.

Ja vimpalla viikolla on myös vesikoirien lenkki ihan uusissa maisemissa Kaarinassa, kiva! Pitää nyt pitää taas peukkuja pystyssä, ettei pakkanen huitele silloin kovin korkeissa lukemissa.

Kaverukset

Fiina ja Inca, joskus sitä meikäläinenkin onnistuu nappaamaan sievän kuvan koirista :)

Kävivät eilen Fiina ja emäntänsä hakemassa Incan pentunappulat, joita oli vielä 14 kiloa jäljellä. Alunperin säkissä oli 20 kiloa ja ostin sen joskus kesäkuussa. Kovin paljon nappuloita ei siis ole kulunut. Fiina on vasta 5 kuukautta, joten ehkä se ehtii napostella ne ennen kuin siirtyy muihin nappuloihin. Jätin meille semmoisen pienen kasan, jonka avulla siirrytään aikuisten nappuloihin.

Kyllähän Incakin nappuloita syö välillä, noin kerran viikossa ehkä, ja jatkossakin tulee syömään, kun ne ovat näppäriä matkaruokia ja palkkanameja. Kävimme juuri ostamassa Royal Caninia kolmen kilon pakkauksen, että ehkä sillä merkillä jatkamme. Incan maha ei tähän asti ainakaan ole mitenkään erityisesti oireillut mistään ruuasta, että sen puoleen hyvä, jos on hyvävatsainen, ei tarvi niin paljon miettiä ruokapuolta.

Pakkaset vaan jatkuvat, mutta tänään teimme taas pitemmän lenkin, kun laitoin Incalle haalarit. Se pissii tiuhaan kylmässä, jos sillä on vaan best frendin takki tai jos jos se on ilman takkia. Kun pakkanen kieppuu siinä -10 asteessa, niin sitten Inca pissailee vähän väliä. Haalarit päällä ei tuota tapahtunut, että sen verran paremmin ne pitävät paikat lämpimänä. Jos talvi tämmöisenä jatkuu, niin sitten haalarit olivat hyvä ostos, ne nimittäin eivät olleet halvat. En ole niitä kovin paljon käyttänyt, kun Inca inhoaa niitä, mutta ilmeisesti parempi vaan käyttää, ettei tule mitään tulehduksia.

Fiinalla on kuulemma sama oireyhtymä kuin Incalla, että se kovasti paimentaa kaikkea yksittäin liikkuvaa. Taitaapi olla vesikoirille ominaista tai ainakin joillekin yksilöille. Olen pitänyt Incalle kovia puhutteluja eli ottanut sitä pannasta kiinni ja katsonut sitä vihaisesti silmiin, kun se on räyhännyt jollekin liikkuvalle. Ja Inca katsoo minua uhmakkaasti silmiin oikein vinhan ja päättäväisen näköisenä, että en kyllä luovuta! Alä luulekaan! Nyt ollaan aika hyvin päästy taas liikkumaan ilman suuria räyhäämisiä. Sekin auttaa, kun vaan muistaa hokea, että ohi, hienosti ohi, taitava ohi jo hyvissä ajoin, niin Inca alkaa lipoa suupieliä ja odottaa, että kohta saa namia. No joo, tuolla pakkasessa kiva olla vähän väliä paljain käsin. Aina ei sitä namia tulekaan.

Ostin semmoisen häkkyräpallon, josta koiran on helppo ottaa kiinni ja kantaa sitä, jos sillä vaikka saisi huomion aina välillä suunnattua pois häiriöistä. Yhdellä sakemannilla oli sellainen ja sen emäntä suositteli sitä ja sakemanni ainakin tykkäsi pallostaan. Pidetään se pallo semmoisena ulkoleluna, että ei sisällä leikitä sillä ollenkaan.

Jos nämä lempeämmät konstit eivät ala tepsiä, niin sitten kai pitää turvautua kolinapurkkiin. Minulla on jotain ruuveja pienessä muovipullossa ja se on ollut tänäänkin mukana, mutta sitä ei ole vielä tarvittu.

Me reippaat

Räyh räyh, murrrr murrr, hauhauhau!!! Me reippaat lähdimme agilitiin ja siellä oli neljä viisi muutakin koiraa odottamassa innokkaana harkkoja. Aurinko paistoi ja talvipäivä oli mitä kaunein, mutta kouluttajaa ei vain näkynyt. Murrr!

Jotkut enemmän kääppänöiden jutuissa mukana olevat soittivat ja kysyivät, tuleeko kouluttaja vai ei. Ei tullut. Oli ilmeisesti sairastunut, eikä kait ollut hommannut sitten sijaista ja pakkastakin kuulemma oli -14 astetta. Mitään pakkasrajaa ei tiettävästi ole ennen ollut (ei ainakaan kääppänöiden netissä), mutta jatkossa vissiin tulee olemaan. Se on hyvä.

Ei siinä auttanut muu kuin suunnata kuonot kohti kotia. Me pääsimme autokyydillä, kun bussia olisimme joutuneet odottelemaan tunnin. Autokyyti oli tietenkin ihan vieras ja Inca pieni ressukka taapero ihan tärisi vieressäni takapenkillä oudon auton kyydissä. Herkkä tapaus!

No, me jatkamme synttäreitten viettämistä sitten kotosalla, tänäänhän tulee 11 kuukautta täyteen.

Me osaavat

Tokoilimme eilen toista kertaa osaavien joukoissa ja hyvin meni. Paljon parempi meille tämä ryhmä, on selvästi enemmän meidän "tasoa". Koiria oli nyt kuusi eli ryhmäkoko oli taas oikein passeli. Joulunalusaika arvatenkin karsii osanottajia.

Monenlaisia harjoituksia teimme, mutta haastavinta oli, kun koirat jätettiin makaamaan riviin (sopivien välimatkojen päähän toisistaan) ja omistajat menivät jonkin matkan päähän seisomaan ja kouluttajan luvalla jokainen vuorollaan kutsui koiransa luo. Kyllähän se meni, mutta ekaksi Inca lähti viereisen koiran luo, että josko me nyt leikittäisiin!! Ollaanhan me kotona tätä harjoiteltu, mutta silloin ei ole muita koiria tietenkään. Tämä olikin ensimmäinen kerta tätä lajia, joten pitäähän koiran ekaksi hiffata, mistä nyt on kyse.

Toinen haastava juttu on liikkeestä seisomaan jääminen. Meillä oli "idioottirinki" :D Inca jää hyvin liikkeestä istumaan, toki sille pitää rauhassa sanoa, että odota, kun itse jatkan matkaa, ja se istuu koko kierroksen aja paikallaan. Maahankin se menee namilla ja odottaa paikallaan, mutta seisomaan jääminen tuottaa hankaluuksia ja siinä kohtaa meninkin vain pienen kierroksen niin, että Inca seisoi eikä ehtinyt lähteä liikkeelle. Tätä seisomista kovasti harjoitellaankin kotona ja ulkona.

Hyppy menee hyvin paitsi, että siinäkin pitää jäädä seisomaan ja se "vähän" vaatii viilaamista. Mutta kaikkinensa Inca kyllä oppii uudet jutut nopeasti ja se on aina koulutuskentillä kovasti mukana ja innoissaan, että mitäs nyt tehdään ja mitä seuraavaksi tehdään.

Sitten vimpaksi oli vielä kalikkatesti tai miksi sitä sanoisi. Saimme tunnin aluksi puukalikan, jota hypistelimme, että siihen tarttui oma haju ja kalikka oli taskussa tunnin ajan. Lopuksi oma kalikka ja pari muuta kalikkaa laitettiin lattialle ja koiran piti löytää se oikea kalikka eli se, jossa oli minun hajuni. Tätä ollaan harjoiteltu kävyillä metsässä ja kyllä Inca noista kalikoistakin sen oikean tunnisti, mutta ehkä se ei oikein tajunnut, mitä siltä odotetaan. Metsässä sanon etsi käpy, mutta kalikat eivät ole käpyjä. Onko tokossa tämmöinen kalikkajuttu, sitä en tiedä.

Tänään yritämme pakkasesta huolimatta mennä agilitiin, alkaahan näihin keleihin jo tottua meikäläinenkin :)

Illalla lenkkeilimme naapurin koirien kanssa, se oli hyvää remmilenkkeilyharjoitusta Incalle. Elli ja Inez olivat uudessa luukissa, turkki lyhyenä. Inca näytti oikein pullealta pörrökasalta niiden rinnalla. Tosi paljon vaikuttaa tuo turkkin pituus koiran olemukseen.

Herkkuja ruokapöytään...

Kylläpä päivät ovat hujahtaneet, kun viimeisestä merkinnästä on yli viikko! Mitäs me olemme puuhanneet? Käyneet joulumarkkinoilla, tokoilemassa, Anttilaankin raahasin koiran (kun kerta stokkallekin saa viedä koiran) ja sitten olemme lenkkeilleet lumisessa maisemassa.

Lauantaina täällä oli nimittäin sellainen myräkkä, että ei sellaista ole aikoihin nähty ainakaan tähän aikaan vuodesta. Lunta tuli oikein kunnolla ja maisema entistä talvisemmaksi. Myräkästä huolimatta raivasimme tiemme tokoon ja sen verran kelit vaikuttivat, että harkoissa ei ollut kuin kourallinen koiria. Aloittelevissa oli ollut kaksi ja osaavissa meitä taisi olla neljä. Saimme siis ihan kunnon koulutusta. Tällä kertaa olikin mies kouluttajana, yleensä on ollut naispuolisia, mutta eipä se mitään haitannut. Inca päästi luo ihan normaalisti, eikä hätkähtänyt miespuolista lähestyjää. Hyvä. Olikos se niin, että meillä on tammikuussa miespuolinen tuomari, hyvää harjoitusta sitäkin varten siis. Tokoilut meni mallikkaasti, ja hyvin pärjäsimme, vaikka olimme eka kertaa osaavissa. Nämä harkat ainakin olivat vauhdikkaampia kuin aloittelevissa ja muutenkin oli pikkuisen vaativampaa, vaikka jokainen tietysti tekee oman tasonsa mukaan liikkeitä.

Sunnuntaina ei ollut agilitiä, harmillista, mutta toivotaan, ettei ensi sunnuntaiksi tule taas paukkupakkasia, että pääsisimme silloin harjoittelemaan. Nyt on nimittäin ollut kelvolliset ulkoilukelit, mutta vähän uhkailevat kovenevilla pakkasilla :(

Käväisin hakemassa Incalle herkkuja mestaripalvin tehtaanmyymälästä. Ai ai, jos Inca olisi sinne päässyt, se olisi pyörtynyt ihaniin tuoksuihin ja valtavaan herkkujen määrään! Ostin sieltä vähän kaikenlaista rustoluuta ja sääriluuta ja niin maistuvan näköisiä savustettuja possunkorvia, että melkein itsekin teki mieli jyystää niitä. Ne eivät ole sellaisia rutikuivia, kuten kaupassa myytävät, vaan hieman nahkeita. Ja niin isoja ovat, että puolitin korvan, ettei koira koko korvaa kerralla ahmi. Niin, siellä on noita luita sekä tuoreena että pakastettuna, pakasteessa oli mm. koiran jauhelihaa ja peuran sääriluita ym. ja vaikka mitä. Oli Incalla nuuhkittavaa, kun tulin kotiin.

Incalla on tässä viime ajat ollut taas vauhti päällä remmissä siihen malliin kuin joskus taannoin. Aivan kuin remmissä kulkeminen olisi yhtäkkiä ihan uusi juttu!!! Onhan rynnimistä ajoittain ollutkin, mutta hyvin vähän ja suurimmaksi osaksi remmilenkit menivät vallan hienosti. Jostain se kumminkin sai päähänsä taas rynniä remmissä eteenpäin, kaiken liikkuvan perään, edessä kävelevän perään jne. Autoja, ihmisiä ja pyöräilijöitä haukuttiin ja niille räyhättiin, että huh ja hei vaan! Siinä ei auta kiellot, ei remmistä nyppääminen, ei pysähtyminen, eikä mikään. En tiedä, onko se jotenkin stressaantunut aina välillä vai onko se vaan paimentamista/saalistamista tai arkuutta/pelkoa/suojelemista/epävarmuutta/liikaa virtaa. Tai kaikkia noita. Huonoa johtajuutta. Mitähän vielä.

Kun kaikkea olen jo kokeillut, niin nyt Inca on ajoittain sisällä remmissä ja remmi minun ympärilläni eli Inca joutuu kulkemaan sinne minne minäkin. Ja sehän kulkee kuin aave, että ei sitä aina huomaakaan. Jos se torkkuu ja lähden liikkeelle, niin ihmeesti se lähtee myös, vaikka en sano sille mitään. Tätä on siis sisällä ja vähän samaan tapaan mennään ulkonakin.

Siellä tietenkin on ne autot ja ihmiset sun muut houkuttimet, mutta vähän meno on rauhoittunut ja olemme lenkkeilleet jo ihan rauhallisiakin lenkkejä. Paras apu on ollut se, että heti kun Inca alkaa rynniä remmissä eteenpäin, minä käännyn takaisinpäin sanomatta Incalle yhtään mitään. Kävellään vähän matkaa, käännyn ja sitten yritetään taas alkuperäiseen suuntaan. Sitä voidaan tehdä esim. jonkun suojatien kohdalla monet kerrat, kun Inca yrittää rynniä suojatien yli. Siitä ei mennä yli ennen kuin rynniminen loppuu. Kyllä se loppuu. Ja aina kun Inca lähtee rynnimään (tai yrittääkin lähteä) auton tai ihmisen ym. perään, käännyn ympäri. Ja jos Inca muuten vaan rynnii, niin käännyn heti ympäri ja kävellään vastakkaiseen suuntaan jonkin matkaa niin monta kerta, että rynniminen lakkaa. Ja mitään en puhu. Sen on vaan ymmärrettävä, että olen tosissani, sanat ovat turhia.

Olen myös valinnut reitit siten, että ne olisivat vähän rauhallisempia, jos Incalle taas palautuisi mieleen paremmin, miten remmissä ollaan. Metsässä meillä menee suht hyvin, kun Inca on vapaana. Onhan se lähtenyt parin hiihtäjän perään ja siinä tilanteessa ei ole paljon mitään tehtävissä, koska korvat katoavat päästä. Vissiin jonkinmoinen saalisvietti iskee, vaikka hiihtäjät ovat olleet kaukana. Tiedä sitten, miten senkin vietin saisi sammutettua. Mutta noin muuten metsälenkit menevät hyvin ja teemmekin aika pitkiä vaelluksia päivittäin. Se on meidän ominta aluetta ja taidetaan viihtyä metsässä parhaiten molemmat. Meidän pitäisi muuttaa johonkin korpeen!

"Hiihtokoulutusta"

Pakkaset ovat onneksi lauhtuneet ja tänään ulkona oli jo siedettävä keli, joten pääsimme taas pitemmille lenkeille. Eikä enää tarvita inhottavaa haalaria. Inca sipsuttaa se päällä ihan sievästi, mitä nyt vähän väliä ravistaa itseään niin kuin haalari sillä pois päältä lähtisi. Ja kyllä se päällä on juostukin ja hyvin toimii.

Olemme omassa metsässä nähneet muutaman hiihtäjän ja ne ovat saaneet Incan taholta ansaittua huomiota (haukkumista), tietenkin. Sen verran outoa meno on ollut. Mutta kun niitä ei siinä vielä näe kuin harvoin, niin mepä menimme tänään Impivaaran mainioille hiihtoladuille, jossa hiihtäjiä vilisti melkein ruuhkaksi asti! Siinäpä oli koiralla ihmettelemistä. Ihmettelemistä taisi olla niin paljon, että Inca ei muistanut haukkua ainoatakaan hiihtäjää.

Kiertelimme metsässä eri paikoissa ja minä tiputtelin Incalle nameja lumeen ihan ladun vieressäkin, eikä Inca reagoinut hiihtäjiin oikeastaan mitenkään nuuhkutti vain namejaan. Ehkä hiihtäjiä oli niin paljon, että Inca totesi turhaksi kaikkien niiden haukkumisen, kun sen sijaan yksittäistä hiihtäjää kotimetsässä kannattaa vähän hätyytelläkin. Tosin kun käväisimme tänään myös kotimetsän hiihtoladulla, ei Inca haukkunut sitä ainoaa hiihtäjää, jonka satuimme näkemään. Jospa siedätyshoito tehosi.

Kävelimme myös Turun eläinhoitolan ohi ja se on kyllä surullisen oloinen paikka, ei ihme, että se aina välillä on otsikoissa. Onneksi uusi paikka valmistuu keväällä (luki nettisivuilla), joten olosuhteisiin on tulossa piakkoin suuri parannus.

Markkina- ja kaupunkihumua

Liian kovan pakkasen vuoksi emme lähteneet agilitiin, en edes tiedä, onko kääppänöillä jokin pakkasraja, mutta meillä on. Sentään emme aivan tyhjin toimin ole olleet, vaan käväisimme kaupungilla harjoittelemassa hyvää käyttäytymistä erilaisissa olosuhteissa ja tilanteissa.

Vanhalla Suurtorilla oli joulumarkkinat, mutta väentungosta ei juurikaan ollut kolean ilman vuoksi. Inca kulki nätisti vieressä, tosin se kovasti yritti nuuhkutella ihmisiä, jos ne olivat nuuhkutusetäisyydellä ja olihan siellä kai hyviä tuoksuja, lampaantaljat ainakin tuntuivat kiinnostavan Incaa.

Markkinoilta kävelimme joenrantaa Hansaan lämmittelemään hetkeksi. Kävimme stokkalla ja menimme sen pyöröovesta ulos katsomaan joulukatua, joka ei päivänvalossa näyttänyt yhtään miltään. Sieltä matka jatkui Puolalanpuistoon, Hansaan (lämmittelemään), kauppahallin pihalle, kauppatorille, Hansaan (lämmittelemään) ja viimein bussiin joka toi meidät kotiin.

Ainoa "uhkaava" tilanne oli, kun tiernapojat esiintyivät ja lauloivat Hansassa. Se oli sen verran outo esitys Incasta, että se haukahti muutaman kerran kummallista porukkaa ja melua. No, en jäänyt siihen hengailemaan, vaan kipitimme ohi nopeasti, ettei häiritä muiden nautintoa.

Hienosti meni reissu, eikä voi muuta sanoa kuin että Inca on rauhoittunut paljon ja oppinut käyttäytymään varsin hyvin. Harjoittelimme eri paikoissa liikkeestä istumaan menemistä ja seisomaan jäämistä ja kyllä ne sujuvat oudoissa ympäristöissä samalla lailla kuin harjoituksissa tai kotiympyröissä. Kaikesta hälinästä huolimatta Inca siis kuuntelee ja kuulee minua, ainakin jos sille päälle sattuu!

Tokoilua

Pakkasesta huolimatta menimme tänään tokoilemaan, hallissa oli suorastaan lämmin! Ei se tietääkseni ole lämmitetty halli, vaikka siltä se tuntuikin. Joka tapauksessa oli ihan kivat harkat, eikä vähiten siksi, että tämän kertainen kouluttaja sanoi meille, että voimme siirtyä osaavien ryhmään :) :) Joo, olen tuota itsekin ajatellut, koska kovin paljon ei meillä enää ole haastetta tässä ryhmässä, mutta en ole asiaa sitten sen enempää pohtinut. Nyt kun kouluttajakin tuon totesi, niin kivaltahan se tuntui. Ollaan siis ihan oikeasti edistytty tai koira on varttunut ja emäntä siinä ohessa! Yhteistyö pelaa.

Incahan on ihan hyvin hanskassa ja tekee aktiivisesti kaikkea, mitä pitääkin. Selvä ero on, kun vertaa ryhmässä oleviin pienempiin pentuihin tai siihen, millainen sählä Inca pikkupentuna oli.

Tänään harjoittelimme paljon seuraamista ja liikkeelle lähtöä. Teimme täyskäännöksiä oikeaan ja vasempaan, harjoittelimme seuraamista korostetun hitaasti ja juosten, koira liikkeestä maahan, koira liikkeestä seisomaan ja sitten vielä teimme seuraamista kouluttajan ohjeitten mukaan eli kääntyilimme, pysähtelimme, juoksimme jne. Sitten oli vielä paikallaolo- ja ohitusharjoituksia.

Jahka vähän vielä harjoittelemme, niin voimme kohta osallistua möllitokoihin ja ainahan voi mennä katsomaan, millaisia epäviralliset tokokokeet ovat. Olen noita tokoliikkeitä lueskellut netistä, että vähän tiedän, mihin tässä pyritään ja ollaan menossa. Vaikka varsinaisesti en ole menossa mihinkään, en ole siis suunnitellut tokoilua sen enempää kuin mitään muutakaan, mitä Incan kanssa olen puuhaillut. Se on vaan edelleenkin pääasia, että koirasta tulee yhteiskuntakelpoinen ja sen saavuttamiseksi kaikki monipuolinen yhdessä puuhaaminen on hyvä juttu.

Haalarihommia ja jäänestoaineita

Talvi sen kun kiristää otettaan ja nyt pakkanen kieppuu jo -10 asteessa, mikä näillä main ja näihin aikoihin vuodesta on kait enemmän kuin harvinaista. Mutta se tiesi sitä, että Inca sai tänään haalarit koekäyttöön :(

Pukemisessa ei ole mitään ongelmaa, mutta pihalle kun pääsimme, Inca päätti, että näissä tamineissa en astu askeltakaan ja se on varma se. Nelitassujarrutusta, nameilla maanittelukin turhaa, että eipä auttanut muu kuin mennä vaan eteenpäin, kyllä koira perässä tulee, kun remmissä oli. Ja tuli. Vastahakoisesti, mutta tuli kumminkin. Vauhtikin siitä parantui, kun kovasti kehuin, miten hieno koira Inca on ja palkkasin nameilla :) Teimme semmoisen sopivan pitkän lenkin, että Inca vähän tottui uuteen asuunsa. Muutoin on pärjätty ihan vaan best frendin takilla. Jotain suojaa täytyy olla, kun Incan turkki ei vielä ole kovin pitkä, eikä se ole kovin paksukaan, joten pureva viimahan siitä menee läpi.

Ja toinen vähemmän kiva juttu on lumi- tai jääpaakut tassuissa. Niitä tulee helposti anturoiden väliin ja niitä Inca pureksii pois, eihän semmoisilla ole mukava kävellä. Mitään näppärää konstia en netistä löytänyt, mutta tassuvahaa ja jotain mehiläisvahaa niihin laitoin ja tuo sekoitus vähän auttoi. En tiedä, paljonko vahoista jäi anturoihin, kun Inca nuoli tassujaan innolla, nam! Ruokaöljyä, tossuja ja trimmaamista ovat jotkut kokeilleet, mutta en voi Incan jalkoja trimmata, kun olemme näyttelyyn menossa (anturoitten välistä karvat olen lyhentänyt). Tossuja tai sukkia on turha kait yrittääkään laittaa jalkoihin, mutta ruokaöljyä voi kokeilla. Kotona jääpaakut sulavat suihkussa ja tassusuihkuja otetaankin usein.

Hiihtäjiä emme ole vielä nähneet, vaikka lunta on sen verran, että kuntopolulla jo pääsee hiihtämään. Odottelen tässä vaan Inca ensireaktioita, kun se näkee hiihtäjiä.

Leikkikaveri

Fiina-neiti kävi leikkimässä Incan kanssa, tosin se oli aluksi vähän ihmeissään, että minnes tultiin, ja Incan raakaluun jämät (nami nami) olivatkin paljon kiinnostavampia kuin ympärillä tohottava Inca. Se taas oli ihmeissään, kun kiva koirakaveri ei innostu leikkimään, vaikka se kuinka yritti.

Fiina tosiaan ihastui Incan luukasaan ja kuskasi luita yksi kerrallaan keittiön ruokakupista olkkariin, tosin isoimmat luut jäivät kuppiin, olivat liian painavia pienelle pennulle ja sen hampaille. Fiina on puoli vuotta Incaa nuorempi eli se on nyt nelikuinen.

Mutta kyllä leikitkin sitten alkoivat ja hyvin koirat taas viihtyivät keskenään, kun vauhtiin pääsivät. Siitä on kuukauden verran, kun ne viimeksi näkivät toisensa.

Niitä näitä

Ilmoitin meidät tammikuun näyttelyyn. Kilpailemme jo junioriluokassa, emme enää missään pentuluokassa. Ja tammikuussahan Inca täyttää yhden vuoden! Seisominenkin on alkanut sujua ihan yhtäkkiä paljon paremmin kuin ennen, joten jotain pentumaista hössötystä on jäänyt taakse. Ja onhan tässä aikaa varttua ja harjoitella vaikka mitä, että voi meistä tulla mitä tahansa mestareita.

Nyt kun on ulkona kylmä komennan Incan lenkeillä aina välillä seisomaan istumisen ja maahan menemisen sijaan. Ne se osaakin vallan hyvin, mutta niitä on harjoiteltukin paljon ja jostain syystä ne ovat olleet helpompia kuin tuo seisominen. Incahan istuu viereen, jos pysähdyn, ilman käskyäkin.

Eilen olimme tokoilemassa oikein mallikkaasti ilman mitään hulinoita tai muita kommervenkkejä. Tänään oli vuorossa agility ja se meni vähintään yhtä mallikkaasti kuin tokokin, vaikka oli vasta meidän kolmas agilitytunti.

Nyt meitä varten oli tehty pitkä rata, jossa oli hyppyjä, putkia, pussi ja muuri. Ainoastaan pussi tuotti aluksi Incalle päänvaivaa, mutta pian se hoksasi taas, että kannattaa juosta pussin läpi, kun sitten saa namia. Kouluttaja piti ekaksi pussia vähän koholla, että Inca näki, mitä pussin päässä on. Kun sitten harjoittelimme itseksemme, niin Inca juoksi pussin läpi jo ilman apuja. Muurikin meni hyvin, vaikka se oli uusi juttu puhumattakaan nyt putkista, jotka eivät enää tuottaneet minkäänlaista päänvaivaa. Mutkaputkikin meni kuin vanhalta mestarilta. Ja Inca osasi myös hienosti kiertää vimpan hyppyesteen, mutta toki se tietää, mitä kierrä tarkoittaa. On sitä harjoiteltu kotona.

Toinen harjoittelurata muodostui kolmesta vierekkäisestä ja kolmesta peräkkäisestä hyppyesteestä. Sekin meni hyvin kun ottaa taas huomioon, että emäntä on ihan ekakertalainen näissä hommissa. Vierekkäiset esteet menivät niin kuin pitikin (nameja jokaisessa välissä palkaksi), samoin perättäiset. Sanoin Incalle, että eteen ja Inca hyppeli kaikkien esteitten yli, vaikka meinasikin jokaisessa välissä, että nyt olisi jo namin vuoro. Namia sai vasta kun oli hypellyt kaikki kolme estettä.

Joo, tällä kertaa oli hyvä kouluttaja ja todellakin teimme suunnilleen koko tunnin hommia. Silloin kun ei ollut oma vuoro, harjoittelimme sillä radalla, joka oli vapaa. Ei tullut kylmäkään ja tuli koko tunti hyödynnettyä hyvin harjoitteluun turhan seisoskelemisen sijaan. En tiedä, miksi aiemmat kouluttajat ovat kehottaneet seisomaan reunassa (ettei tapahdu mitään äksidenttejä).

Keitin koulutusnameiksi possun kieltä ja kuivattelin palasia taas uunissa. Sehän vasta herkkua oli ja Inca olisi siitä hyvästä tehnyt mitä vaan. Ehkä sillä oli osansa hyvään suoritukseen. Joka tapauksessa on kiva, kun koira oppii uusia juttuja eli tekemään sitä, mitä siltä pyydän. Kyllähän koira joutuu kovasti tekemään töitä, että se hoksaa, mitä siltä vaaditaan. Hyvää aivojumppaa fyysisen jumpan lisäksi. Ja kai se koirasta on kivaakin, ainakin putkien läpi juokseminen! Ja on se aivojumppaa emännällekin, ei emäntä sen vähemmällä pääse, kaikkea muuta!

Talvi meillä jatkuu ja jostain syystä Inca nuuskuttaa aivan uudella innolla kaikkea. Sen kuono on ihan valkoinen, kun se tuhistelee hangessa hajujen perässä. Näimme Rontti-lagottoa ja sillä oli aivan samat elkeet. Mahtaako lumi muuttaa hajuja, tehdä niistä mielenkiintoisempia tai ovatko hajut jotenkin piilossa lumen alla.

Niin ja Inca on ihmetellyt pulkkailijoita ja vähän haukkunutkin niitä, ihan outoa porukkaa ilmestynyt sen elinpiiriin. Yksi lapsihiihtäjäkin on bongattu ja sitäkin Inca katsoi kauan ja hartaasti, mutta hiljaa. Vielä ei sentään ole niin paljon lunta, että aikuiset pääsisivät suksimaan. Siinä vauhdissa ihmettelemistä pienellä koiralla vasta onkin.

Lisää talvikuvia

Tässä eilisiä kuvia vielä muutama:

Lumista on!

Lunta on kuonon päällä ja lumipaakkuja tassuissa eli meillä on taas talvi tullut. Nyt se ehkä kestää pitempään kuin edellinen, kun ennustajat ennustavat pakkasta lähipäiviksi. Lumipaakut tassuissa eivät ole kivoja ja Inca niitä välillä pureskelee pois ja emäntäkin yrittää repiä paakkuja parhaan kykynsä mukaan pois. Tarvitaan paakunestoainetta! No ensimmäiseksi pitää vähän siistiä tassujen karvoja ja katsoa, mitä se vaikuttaa.

Kävimme hakemassa talvihaalarin Karvakorvista. Nyt saa viima ja pakkanen tulla meidän puolestamme. (Kuvassa on best frendin sadeviitta). Punnitsin Incan kaupassa, kun siellä on semmoinen kunnon vaaka. Inca painaa 16 kiloa. Potra tyttö! Ei se mielestäni ole liian potra, mutta hyvät ja vahvat lihakset sillä on (hierojan ammattitaidolla huomioitu!!). Kesällä tuomari sanoi, että Inca saisi olla vankempi. Nyt se vissiin sitten on.

Ostin lampaan luita samalla reissulla, kun niitä oli kauppaan tullut. Saa Inca taas uudenlaista jyystettävää. Vaihtelua ruokavalioon.

Melkein eksyksissä

Emäntä kuljetti koiraansa taas Lausteen metsissä sinne tänne tietämättä, että minne. Emännän päätä ei paljon palella, kun niin huolettomasti kulkee vieraissa maastoissa. Tulipa kuljettua ja katseltua metsämaisemia ja kalliomaisemia. Kun sitten tulla tupsahdimme ihmisten ilmoille, niin emäntä kuvitteli olevansa taas ihan jossain muualla kuin oli. Onneksi löytyi pari ystävällistä tienneuvojaa ja löysimme takaisin kuntopolulle ja tuttuihin maisemiin. Lopultakaan emme olleet kovin kauas eksyneet, mutta sen verran kuitenkin, että ilman apua varmaan hortoilisimme vieläkin jossakin etsien tietä kotiin.

Mukavia uusi polkuja kumminkin löytyi vaikka kuinka paljon, joissa on kiva ulkoilla koiran kanssa. Ei nimittäin ole ruuhkaa noilla poluilla ja Incalla on uutta nuuskittavaa. Tuon "oman" metsän polut ja maastot se tuntee kuin omat taskunsa, että sen puoleen on kiva käydä aina välillä muuallakin lenkillä ja tuulettumassa.

Kotona odotti kaksi sulanutta siipeä ja nam, että maistuivat hyviltä. Kävimme eilen meidän Mustissa ja Mirrissä tsekkaamassa raakaruokatarjontaa (ei kovin hyvä) ja ostimme siipiä lisää ja myös broilerin sydämiä. M&M myy niitä irtotavarana eli kumpaisiakin voi ostaa semmoisen kasan kun haluaa. Jäätyneitä siipiä myyjä hakkasi vasaralla irti. Karvakorvissa tuotteet on kilon pakkauksissa. Hyvin maistuvat Incalle raa'at ruuat, jopa naudanmahamössö, joka ei näytä ihmisestä kovinkaan herkulliselta. Koira ei kai arvioi muuta kuin hajua ja makua, ne lienevät erinomaiset!

Possun sydämiä olen pitkästä aikaa keitellyt namipaloiksi. Nyt kuivaan pieneksi pilkotut palat uunissa, niin niitä on mukavampi käsitellä. Inca vaan joutuu kaihoisasti katsomaan herkkupaloja ja nuuhkimaan ihanaa tuoksua, joka uunista kantautuu sen nenään. Koiranelämää :(

Nöpönenä

Halliharkoissa

Eilen olimme tokoilemassa ja tänään oli vuorossa agilitiä. Tokot menivät muuten oikein hyvin, mutta pari villakoiraa ja Inca järjestivät pikkuisen juoksushoun kesken kaiken :D Koirilla oli villalankaremmit ja kappas vaan, kun nämä komeljanttarit kekkasivat toisensa ja alkoivat juosta, niin ei niitä pidellyt villalangat eikä muutkaan. Tosi kiva leikki!! Pennut on pentuja, minkäs sille voi.

Siinä meni tovi, että saatiin koirat tokeentumaan. Tuossa ei paljon kannata lähteä itse juoksemaan oman koiran perään, kun siinä jää toiseksi joka tapauksessa. Ja luoksetulo ei tietenkään ole mitään, vaikka miten päin kutsuisi, että sekin on melko turhaa. Jotenkin se tilanne siitä rauhoittui ja Incakin sai jarrut päälle ja tuli kuin tulinkin emäntänsä luo. Päästiin jatkamaan tarpeellista koulutusta.

Agility oli ATT:n hallissa, jossa olimme nyt ensimmäisen kerran. Harjoittelimme putkea, jonka Inca meni jo "rutinoidusti" läpi, sitten oli vuorossa hyppyeste+putki+hyppyeste ja sekin meni hyvin. Luulin, että puomille Inca kipittää ilman sen suurempaa ihmettelyä, mutta eipä kipittänytkään. Nameilla mentiin varovasti ja epäilevästi ja välillä Inca olisi kait lopettanut leikin kesken, jos siltä olisi kysytty. Lopulta päästiin puomi kumminkin läpi ja varmasti seuraava kerta menee jo sujuvammin.

Hyppy+mutkaputki+hyppy ei tuottanut muuta ongelmaa kuin, että ensin Inca kääntyi putkessa takaisin. Mutta kun se hoksasi, että ahaa, tämänkin putken jälkeen saa namia, niin johan Inca sujahti hyvin putken läpi. Putki taitaa olla lemppari numero yksi!

Aika hyvin kuitenkin kaiken kaikkiaan, kun tämä oli vasta meidän toinen kertamme agilitissä. Sitä odottamista vaan on paljon ja ainakin suhteessa hallilla vietettyyn aikaan. Koiria oli kait tusinan verran, että ottaahan se oman aikansa, kun jokainen vuorollaan tekee omat juttunsa. Toiset tekevät vikkelämmin, kun tietävät, mistä on kyse ja osaavat, mutta sitten on niitä (meitä), jotka vasta aloittelevat ja joiden kanssa aikaa menee pikkuisen enemmän. Juu ja hallilla oli melkein kylmempi kuin ulkona! Vai johtuiko se seisoskelemisesta. Mutta hieno harjoitteluhalli se on.

10 kk

Eilen Inca täytti 10 kuukautta, niin se aika vierähtää. Päivän kunniaksi Inca sai kaksi siipeä, eikä niiden syömiseen kauan mennyt aikaa. Rousk rousk vaan kuului, kun luut rusentuivat Incan hampaissa. Jostain luin, että kanan siivet ovat hyviä, koska niistä koira syö kaiken eli luut, lihan ja nahan, joissa kaikissa on sellaisia ravintoaineita, joita koira tarvitsee. Nahassa on rasvoja ja nahkaa ei ole muitten elukoitten luissa.

Ja vaikka asettelin siivet ruokapaikalle kuppiin, niin siitäpä Inca kantoi ensin yhden siiven olkkariin ja söi sen, haki toisen olkkariin ja söi sen. Hmm. Jospa siirrän ruokapaikan olkkarin maton päälle, niin minnekähän Inca sitten siirtyy syömään luita.

Ja siipiruuan vastapainoksi ja juhlan kunniaksi Inca sai eilen myös purkillisen Cesaria, herkkua! Sitä Inca ostaisi. Mitä ihmeen makuaineita siinä ruuassa mahtaa olla, kun se on niin herkkua. Tuo taisi olla toinen Cesar, jonka Inca on syönyt, joten kovin paljon ei sillä olla herkuteltu.

Viimeisimmässä Koiramme-lehdessä on artikkelit sekä barffauksesta että koiran vaatteista, joten olimme hyvin ajankohtaisilla ostoksilla Karvakorvissa! Tosin, kun olimme ostoksilla, ei lehti ollut vielä tullut. Siinä lehdessä on muutenkin usein hyviä ja kiinnostavia artikkeleita kuten nyt vaikkapa juttu opaskoirakouluttajasta. Toisella tapaa kiinnostavia taas ovat artikkelit vaikkapa vuoden näyttelykoirakilpailusta. Vähän niin kuin formulaa tms. Tämmöiselle kilpailuvietittömälle ja melkeinpä kilpailuvastaiselle ihmiselle hieman hämmästyttäviä asioita. Mutta harrastus mikä harrastus, asia mikä asia, kaikesta ihminen kilpailee.

Näyttelyistä puheen ollen pitää tässä pian ilmoittautua tammikuun näyttelyyn. Vaikka eilen kun katsoin koirakuiskaajaa, niin yhdeltä koiralta kuiskaaja leikkasi ensimmäiseksi turkin alta silmät näkyviin, koska koiran kanssa ei voi kommunikoida, jos ei näe sen silmiä. Olen niin samaa mieltä. Kohta Incan silmät alkavat olla taas enemmän tai vähemmän piilossa, eikä se ole ole kivaa.

Ruoka- ja vaateostoksilla

Käväisimme Karvakorvissa ostamassa broilerin siipiä, jotain Murren Murkinan poromössöruokaa ja nameiksi Natural Menuta. Tuosta meidän marketista saa kyllä naudanluita ja muuta vastaavaa, mutta ei muun elukan lihaa (siis koirille tarkoitettua). Siksi ostin noita siipiä ja poroa, että tulee kokeiltua ja vaihtelua ruokavalioon.

Incahan tykkää luista ja jyystää niitä olkkarin lattialla. Nyt olen saanut luut pysymään yhden Incan makuualustan päällä, joten matto säästyy veritahroilta. En ymmärrä, miksi luut pitää kantaa olkkariin ja syödä siellä. Ehkä luu on "saalis", joka mennään syömään rauhaisaan paikkaan (niin kuin täällä olisi jossain rauhatonta!).

Nappulat ovat nykyisin nameina koulutuksissa ja ulkona, mutta harvemmin ruokakupilla ruokana. Liha-kasvismössöä olen laittanut viimeaikoina aika paljon eli jauhelihaa ja sitten tehosekoittemilla erilaisia raakoja kasviksia ja jotain hedelmiä mössöksi, piimää, öljyä, välillä keltuaista, ja avot, kyllä maistuu. Toisaalta Inca ei syö liikaa eli se jättää mitä tahansa ruokaa, jos sille ei enää maistu. Siinä mielessä helppoa, että en mitenkään laske ja punnitse sen ruoka-annoksia, kun se tuntuu itse tietävän oman ravinnontarpeensa. Se ei ole ahne.

Ruoka-ajatkin meillä ovat niin ja näin, ei mitään tarkkaa aikataulua milloin syödään. Mutta aamuisin Inca ei syö mitään. Vasta aamupäivälenkin jälkeen se syö, jos on syödäkseen ja sitten illalla johonkin aikaan.

En nyt vielä ole vannoutunut barffaaja (ja tuskin minusta sellaista tuleekaan), mutta jotenkin tuntuu luonnollisemmalta, että koira saa nyt ainakin vähintään erilaisia raakaluita pureskeltavakseen. Enhän itsekään syö päivästä toiseen aina samaa teollisesti valmistettua ruokaa, tylsäähän se olisi, vaikka miten tasapainoista ruokaa olisikin. No koira ei ole ihminen, että hyvinkin se tyytyy siihen, mitä emäntä antaa, jos meinaa hengissä pysyä. Ja nappulat ovat käteviä, kun ollaan jossain reissussa, joten sen vuoksi ne pysyvät kuvioissa mukana.

Katselin Karvakorvien takkimallistoa, joka on Kaarinan eläinpukimon tuotantoa. Minun ei pitänyt vielä ostaa mitään talven varalle, mutta kun siinä kokeilimme talvihaalareita, niin sittenpä tuli tehtyä tilauskin saman tien. Vaatehan on siinä mielessä yksilöllinen, että se tehdään koiran mittojen mukaan (jos sopivaa ei löydy) ja asiakkaan valitsemista kankaista. Toimitusaika on kaksi viikkoa.

Haalarissa on lahkeet ja siihen tulee fleesvuori ja heijastinnauhaa sinne tänne. Pääliskangas on jotain vettä hylkivää ja tuulta pitävää kangasta. Incahan ei tietenkään tykkää moisesta kapistuksesta. Kyllä se haalarin antoi laittaa päälle, mutta voi sitä "kävelyä" haalari päällä :D :D Eihän Inca tykkää edes heijastinliivistä tai sadeviitasta, joten lahkeelliset haalarit nyt ovat vihoviimeinen kapistus! Minä siis odotan kunnon talvea ja Inca todennäköisesti haluaa, että me muutamme talveksi Espanjaan :D

Tuo Karvakorvat on tosi kiva puoti ja siellä saa ihan oikeasti hyvää palvelua, vaikka ei nyt ostaisi haalariakaan. Ja pitäähän sitä tukea paikallista yrittäjää ja siksi ostin tuon talvihaalarin sieltä. Hurttia nyt on joka koiralla, harvemmalla "yksilöllinen" haalari.

Hierontakurssilta valmistuneet :)

Olemme nyt hierontamestareita, kisällejä tai ainakin oppityttöjä! Kurssi siis saatiin päätökseen hyvissä merkeissä.

Koirat olivat taas kaikki rauhallisia ja Incakin (onhan sekin koira, vai onko?). Aluksi jokainen hieroi koiransa ja sen jälkeen oli pisutauko ja lopulta opettelimme venytykset. Minä en kovin kauan hiero Incaa, ehkä semmoinen 20 minsaa koko koira, enkä tuollakaan sen kauemmin hieronut. Kunhan nyt ensin opitaan systeemit, niin sitten hierotaan pitempi aika.

Venyttelyistä ajattelin, että no niistä ei Incan kanssa tule mitään, mutta tuli kumminkin. Etu- ja takajalat venyteltiin eteen ja taakse, pää alas (niska) ja pää ylös (kaula) ja koko koira takajaloille omaa vartaloa vasten pystyyn, kissavenytys (selkä pyöristyy), hännän venytys, kaulan venytys sivuille sekä vielä kropan venytys vasemmalle ja oikealle eli kyljet venyy. Ne oli semmoisia varovaisia venytyksiä, mutta kaikki sain tehtyä. Osan niistä tein nameja apuna käyttäen.

Ihan mukavaa puuhaa tuo hieronta kaiken kaikkiaan on ja toivottavasti siitä on jatkossa jotain hyötyäkin. Siis muutakin hyötyä kuin se, että koira tottuu olemaan käsiteltävänä. Ehkä näitä taitoja tarvitaan sitten, kun alamme oikeasti harrastamaan jotain.

Niin ja ne lumet sitten ovat jo menneen talven lumia eli floskaksihan kaikki muuttui. Aamulla oli viisi astetta lämmintä ja floska sen mukaista. Kaikki lumet eivät vielä kuitenkaan ole sulaneet, mutta varmaan sulavat, kun vesisateita ja lämpöasteita on vallan luvassa.

Lunta, jee!

Kyllä talvipentu lumen tunnistaa, ainakin Inca. Nyt meillä on sen verran lunta, että tuota voi jo kutsua ensilumeksi, tosin se ei taida kovin kauan maassa pysyä.

Aamupäivällä ei vielä ollut valkoista kuin hiven, mutta iltapäivällä saimme jo "tarpoa" lumessa. Lumipalloja ei oikein tullut, sen verran oli pakkasen puolella. Mutta nekin pienet pallerot, jotka sain pyöriteltyä, toivat mieleen kevään, jolloin Inca juoksenteli lumikokkareiden ja -pallojen perään innolla ja muutenkin möyhi lumessa koko pienen pennun energialla. Taitaa se jotenkin muistaa, mitä lumipallot ovat, sillä niin odottavan näköisenä se katseli pallonpyöritysyrityksiäni. Vielä tuolla ei kovin paljon möyhitä, mutta iltalenkillä Inca säikähti pahan päiväisesti pientä lumikasaa yhden portin vieressä. Näytti varmaan iltavalaistuksessa oudolta ja eihän siinä kohtaa ennen ole tuommoista kasaa ollut...

Ja nyt, kun lumessa näkee jälkiä, tietää, mitä Inca nuuskii. Se nuuskii koirien tassujen jälkiä ja ihmisten kengänjälkiä. Ja hyvin Inca bongasi pupun jäljetkin. Nähtiin pupu aika kaukaa, mutta kun päästiin niille main, missä pupu loikki, niin Incapa heti hoksasi jäljet ja alkoi nuuskuttaa niitä. Olisi kiva tietää, miltä pupun tassunjäljet tuoksuvat ja mitä informaatiota koira niistä saa irti. Se taitaa jäädä salaisuudeksi.

Huomenna menemme taas hierontakurssille ja nyt on kai vuorossa ainakin venyttelyn opettelua. Olen joka päivä hieronut Incaa, mutta vain vähän aikaa, ettei se vallan tympäänny minun jatkuvaan hipelöintiini. Olen kuitenkin käynyt koko koiran läpi joka kerta ja nopeasti on jäänyt mieleen, miten mitäkin kohtaa hierotaan. En tarvitse enää lunttilappua. Normaalistihan ei koiraa tietenkään tarvitse jatkuvasti olla hieromassa. Opinpa minä nyt hieromaan ja tuntemaan koirani kropan ja Inca oppii olemaan hierottavanani.

Ai niin, kyllä se maksakin massuun meni. Ensin Inca kanniskeli palasia olkkarin maton päälle ja joku pala eksyi sängyn päällekin, eikä se tuntunut "osaavan" syödä niitä, mutta lopulta se söi ne. Hyvin maistuivat.

Föriajelua ja ensilunta

Mahtaako tuosta lumenrippeestä voida käyttää nimitystä ensilumi, mutta ainakin Inca innolla nuoli sitä asfaltilta. Maistui varmaan hyvältä! Ja välillä minulla oli ruskea koira valkoisin merkein :) Tosiaan ensimmäiset lumet ovat sataneet, vaikka sulivatkin saman tien pois.

Emäntä sai tänään sen verran itsestään irti, että vei koiransa kaupunkikävelylle ja tutustumaan taas uusiin paikkoihin ja vähän vanhoihinkin. Meillä kun on semmoinen vekotin, mitä ei muualla Suomessa ole, niin pitihän Inca viedä siihen vekottimeen eli föriin. Onhan Inca lossiajelulla ollut, mutta se on ihan eri juttu kuin föriajelu. Ja aika jännittävää se ajelu olikin, mutta hyvin siitä selvittiin, mitä Inca nyt vähän tärisi förin kyydissä, sen verran outoa kyyti oli.

Kävelimme joenrantaa ja Inca nuuskutteli kaupunkikoirien hajuja ja muita kaupungin tuoksuja ja minä katselin Borea, Varvintorin luistinbaanaa (sellainen "jää", joka ei sula) ja siltatyömaata. Kävimme myös Hansassa hengailemassa, ajelimme siellä hissillä (erilainen hissi kuin kotona) ja kuljeskelimme sinne tänne tärkeän oloisina.

Aika hiljaista oli kaupungin hyörinä, joten siellä oli mukava kävellä. Incasta en tiedä, oliko sillä mukavaa vai ei, ainakin reissu väsytti sitä niin, että se ei syönyt maksanpaloja, joita sille tarjosin. Tosin se on ennen saanut maksan jauhettuna ja sotkutettuna mössönä, joten ehkä palat tuntuivat oudolta. Maksa kumminkin on sen herkkua, että ehkä palat sujahtavat massuun myöhemmin.

Halliharkat

Olimme kääppänöiden halliharkoissa tokoilemassa. Muuten ihan kiva, mutta kun joukossa on pari lähes jatkuvasti haukkuvaa koiraa, niin se vähän häiritsee, jos ei muuta, niin kuulemista. Hallissa on vähän eri kuin ulkosalla, jossa ääni hajoaa ympäristöön. Incaa tosin koirien haukut eivät häiritse, se ei ollut moksiskaan, vaan jopa kellahti selälleen, kun sitä rapsuttelin. Mutta mukavaa on, kun oma koira ei hauku tuommoisissa tilanteissa, vaan on rauhallinen. Tuntuu olevan kovin vaikea saada koiria hiljenemään. No, onhan Incallakin ne omat haukkupaikat...

Olikin kivat harkat, kun oli kaksi kouluttajaa, toinen otti ekakertalaiset ja toinen meidät "paljon" osaavat. Luoksetuloa, seuraamista, maahanmenemistä, seisomista ainakin harjoiteltiin sekä eteen-koske-liikettä. Inca antoi taas katsoa hampaat hienosti, eikä sen luoksepäästävyydessä tosiaan ole moitteen sijaa. Tuolla saa hyvää harjoitusta, kun on eri kouluttajia, eikä aina sama hampaitten katsoja.

Hieman mutkikas matka hallille on, mutta kyllä sinne bussilla pääsee ja lopuksi on semmoinen kilsan kävelymatka, että tulee lenkityskin suoritettua ennen harjoituksia.

Olemme lenkkeilleet paljon ihan uusissa maastoissa ja tehneet kävelylenkkejä myös vilkkaan liikenteen seassa. Halisissa Aurajoen rannoilla ja Lausteen lenkkipoluilla olemme seikkailleet, molemmissa on tosi kivat koiranulkoilutusmaastot. Joen ranta on semmoista avaraa peltomaisemaa enimmäkseen ja Lausteella on kuntopolun lisäksi laaja frisbeegolfkenttä sekä kiinnostavia metsäpolkuja, joista en tiedä, minne ne vievät. Pitää tutustua niihin.

Vapaamman lenkkeilyn vastapainoksi olemme kävelleet sitten liikenteen seassa eli harjoitelleet kurinalaisempaa kaupunkikäyttäytymistä vilkkaissa liikennevaloissa ja pyöräteillä ja Kupittaan juna-asemalla.

Melkein päivittäin joku ihminen jossain kysyy, onko tuo espanjanvesikoira tai minkä rotuinen koira on. Ja sitten Inca saa kommentteja, että se on kaunis :) Ja niinhän se onkin!

Hierontaa

Eilen olimme harjoittelemassa koirahierontaa, Inca harjoitteli hierottavana olemista ja minä hieromista :)

Ihmeen rauhallisesti kaikki koirat olivat, ei ollut minkäänlaista hässäkkää. Jokainen otti oman paikkansa lattialla ja useimmat koirat makasivat tyytyväisen oloisina kyljellään ja antoivat hieroa. Inca sen sijaan piti kai tilannetta outona (paikkaa, hieromista, koiria), eikä oikein tahtonut seistä tai maata kunnolla ja rauhassa. No minä en siitä numeroa tehnyt, vaan välillä Inca seisoi, istui ja makasi, kun hieroin. Mutta Inca taisi ollakin nuorin koira koko joukosta, että ymmärtäähän tuommoisen pienen levottomuuden. Mutta hyvin se muutoin oli aloillaan ja kiltisti monista koirista huolimatta.

Kouluttaja näytti omalla koirallaan (grayhound), miten koiraa hierotaan. Ensin hierottiin etupää, sitten selkä ja lopuksi takapää, ensin toinen puoli koirasta ja sitten toinen puoli. Välillä pidetiin pieni pisutauko.

Nyt pitää sitten viikon aikana harjoitella kotona hieromista. Täällä se varmaan sujuukin paremmin. Kouluttaja sanoi, että koiralle voi antaa herkulla täytetyn ja jäädytetyn kongin, jotta koiralla on puuhaa hieronnan aikana ja että se pysyy paremmin paikoillaan. No reippaan ulkoilun jälkeen koira varmaankin on mielellään hierottavana.

Agilityssä

Vaikka päivä on harmaa, niin ei kuitenkaan satanut, joten kävimme kääppänöiden harjoituksissa katsastamassa, miltä agility vaikuttaa. Silloin pentukurssilla oli yksi kerta agilityä, mutta sehän on tietenkin kaikki unohtunut.

No nyt harjoittelimme keppejä, hyppyä ja putkea. Putken kanssa oli työ ja tuska saada Inca juoksemaan sen läpi. Ensinhän putki oli vallan liian pitkä (kun ne muut koirat tiesivät, mikä se on), joten sitä lyhennettiin pariinkin otteeseen ja kun ohjaaja vielä konttasi putkesta sisään namien kanssa, niin sitten Inca uskaltautui menemään läpi. Sen jälkeen se kyllä juoksikin jo vauhdikkaasti läpi ja kerran ihan omia aikojaan! Pääasiassa me harjoittelimme pelkkää putkea ja hypyn ja putken yhdistelmää (muut harjoittelivat omia kuvioitaan).

Hyppy ei sen kummempia ongelmia tuottanut (Inca osaa istua ja odottaa, että saa luvan hypätä) ja kepit mentiin läpi joten kuten nameilla. Paljon siellä oli odottamista (kuten mätsäreissä, näyttelyissä jne....), kun koiria oli useita, vaikka ei nyt ihan ruuhkaksi asti. Kouluttajia oli kaksi, mikä oli hyvä, oli siis tavallaan kaksi ryhmää. No kumminkin se odottaminen vähän lässähdyttää, seisoskele siinä nurtsilla ja odota ja odota ja puuhaa jotain koiran kanssa, että ei se vallan pitkästy (tai emäntä pitkästy). Toki katsomallakin oppii, mutta...

No varmaan käymme jatkossa ainakin silloin tällöin kääppänöiden agilityssäkin, kun samalla jäsenhinnalla saa käydä kaikissa harjoituksissa (toko, näyttely, agi). Ja harrastusta tämä meille on, ei mitään otsansa hiessä vääntämistä puuttumatta nyt ollenkaan keskustelupalstan keskusteluun, mikä on harrastamista ja mikä ei :O

Tokoilemassa

Olimme pitkästä aikaa kääppänöiden koulutuksessa. Oli varmaan elokuuta, kun viimeksi siellä olimme. Tunnit ovat nyt siirtyneet viikonloppuun ja tämä oli viimeinen kerta ulkona, sitten harjoitukset ovat hallissa.

Hyvin meidän jutut meni ja mm. opeteltiin sivulle tulemista kauempaa eli että koira ei istua nökötä ihan edessä vaan pikku hiljaa oppisi tulemaan kauempaa sivulle. Tämmöistä emme ole ennen harjoitelleetkaan. Luoksetuloa, katsekontaktia, koirien ohittamista ja hampaitten katsomista nyt ainakin oli ohjelmassa. Incan luoksepäästävyydessä ei ollut mitään vikaa, antoi katsoa hampaat kuin vanha tekijä. Ja sivullehan Inca tulee tosi hienosti, mutta etäisyyden lisääminen on siis uutta, vaan kylläpä sekin siellä sujui hyvin. Luoksetulo ja katsekontakti ovat niin ikään hyviä.

Mutta edelleen Inca nuuskuttaa koulutuskentällä herkästi, kun siellä on niin paljon kiinnostavia hajuja. Se into ei näytä hävinneen minnekään. Kaipa se on sama, kun ihminen ajaisi autolla vaikkapa mahtavan hienoissa alppimaisemissa ja sille hoettaisiin, että ei saa katsoa, ei saa katsoa ja yritettäisiin peittää silmiä. Olisihan se tosi tylsää, jos ei maisemia saisi ihailla. Kaipa koirasta on yhtä tylsää, jos ei saa ihailla hajumaisemia. Koira nyt muista maisemista niin välitäkään.

Huomenna taidamme mennä samaan paikkaan kokeilemaan agilitin alkeita.

Tässähän minä...

...taas! Voikos tätä nyt vastustaa? Inca haluaa seuraa ja tulee katsomaan minua anovasti, pyytävästi, vaativasti tai käskevästi...ota tuosta nyt selvää!

Potretti taas

Enää ei koiran olemus oikeastaan muuten muutu kuin turkin pituuden suhteen, milloin se on lyhyempi, milloin pitempi. Keritsemisestä on kulunut nyt jo kait viisi viikkoa. Tässä ovat tassut ja massu vähän märät, kun pestiin lenkkeilykurat pois.

Silmät näkyvät vielä hyvin, mutta minä leikkelenkin silmien ympäriltä pitkät haitulat pois, jos niitä ilmestyy (ja ilmestyyhän niitä, kun lyhennysjälki oli niin epätasainen), että ne eivät häiritse meidän katsekontaktia. Mutta pitää niiden kai antaa kasvaa, jos meinaan viedä Incan tammikuussa näyttelyyn. Vaikka on tuolla keskustelufoorumilla kirjoitettu siitä, miten perrojenkin turkkia muotoillaan näyttelyä varten ja että tuomarit jotenkin ovat suosineet näitä muotoiltuja yksilöitä (vaikka ei pitäisi). Noh, minä en muotoilusta piittaa, mutta silmät olisi kiva nähdä.

Kaupunkilenkkeilyä & koirahierontaa

Tänään emäntä sai kuin saikin vietyä koiransa ja itsensä keskikaupungille "lenkille". Menimme bussilla, kiertelimme torilla, toria ympäri, kävimme pariin otteeseen Hansassa, kävelimme kävelykadulla, kuljimme monista liikennevaloista ja välillä aikamoisessa tungoksessa.

Reissu meni ihmeteltävän hyvin. Vain pari kertaa Inca räyhräyhräyhäsi busseille, mutta muuten se pysyi melko hyvin aisoissa. Bussit, jotka lähtevät liikkeelle pysäkiltä, aiheuttavat räyhräyhräyhäämistä, mutta onneksi se ei kestä kauan. Samoin esim. pyörät, jotka lähtevät liikkeelle vaikkapa liikennevaloista, herättävät Incassa räyhäämisvietin. Sen sain pidettyä kurissa. Muutoin ei mitään ihmeempiä ongelmia ollut.

Namilla Inca pysyy vierellä oikein hyvin ja hakeutuu nykyisin viereeni melkein missä vain, namien toivossa tietenkin. Olenkin niitä jaellut taas avokätisesti, kun ne tehoavat hyvin. Oppii olemaan lähellä ja tulemaan lähelle. Ja se on tärkeää monessa tilanteessa.

Aikamme vaeltelimme keskikaupungilla ja sitten lähdimme kävelemään kotiin. Kaupungilta kotiin on jotain nelisen kilometriä ja hyvin Inca jaksoi kävellä, vaikka aamupäivällä olimme olleet pitkällä metsälenkillä. Inca saa taas juoksennella vapaana ja tänään löysimme uuden kivan reitinkin. Koiran kansssa tulee löytöretkeiltyä kaikenlaisissa paikoissa, jonne muuten ei tulisi mentyä.

Illalla alkoi koirahierontakurssi teoriaosuudella, jossa käsiteltiin hieronnan hyödyllisyyttä, milloin koiraa voi hieroa, milloin ei, venyttelyjä sekä katsottiin mitä koiran lääkelaukkuun pitää kuulua ja muuta sen semmoista asiaan kuuluvaa. Tällä kertaa koirat eivät siis olleet mukana, mutta seuraavalla kerralla ryhdytään koiran kanssa tosi toimiin. Saapa nähdä, mitä siitä tulee, kun paikalla on useita koiria. Onneksi Incan juoksut ovat sopivasti takana, että päästään hierontahommiin.

Ja pitää vielä mainostaa, että Inca osaa jättää pallon hienosti, kun sanon sille "jätä". Voin siis heittää pallon, mutta kun sanon ensin jätä, Inca ei lähde pallon perään ja jos lähtee, se kuitenkin jättää pallon ja tulee luo. Namiahan tuosta hyvästä saa, mutta se on aikamoinen juttu, että Inca suostuu jättämään pallon, kun se niin tykkää palloista. Pallon jättö onnistuu sisällä ja ulkona erilaisissa paikoissa, olen testannut. Tämä on ihan äskettäin opittu juttu. Vaatii aika paljon koiralta - etenkin Incalta - malttaa mielensä. Fiksu koira :D

Junailemassa

Vietimme kuluneella viikolla muutaman päivän Tampereella eli junailimme sinne ja takaisin.

Jo tiistai-iltana, kun otin repun esiin ja aloin kasata kamoja, Inca aavisti, että jotain poikkeavaa on tekeillä. Ja keskiviikkoaamuna aamupisuilla sillä oli maha löysä. Ressukka oli ihmeissään, että mihin nyt mennään, mitä nyt tapahtuu. Ja maha oli löysä vielä ennen junamatkan alkamista :( ja junassa Inca oksensi jossain puolivälissä matkaa, vaikka muuten se oli junassa ihan rauhallinen. Hyppäsi jo junaan ja junasta pois, kun edelliskerralla minun piti nostaa Inca junaan.

Ja kun pääsimme junasta ja Tampereen aseman tunnelikäytävistä ulos sille ainoalle pienelle vihreälle pläntille, joka aseman edustalla on, niin siihenhän Inca taas kakkasi. Ruoka on ollut samaa mitä yleensäkin, että kyllä tuo oli vaan ihan stressiä samoin kuin tolkuton haukkuminen ja rynniminen ihmisten ja vilkkaan liikenteen seassa. Inca ei ole keskikaupunkilaiskoira. Eikä se nyt tietenkään koiran ominta ympäristöä olekaan, mutta pakkohan siellä on joskus liikkua näin kun ei voida hurauttaa autolla paikasta A paikkaan B.

Meidän pitääkin nyt ottaa ohjelmistoon keskikaupunkikierrokset eli mennä kävelemään vaikka kauppatoria ympäri niin paljon, että sammuu tuo huono käytös. Emännässä on vaan se vika, että emäntä menee paljon mieluummin metsälenkeille ja keksii hyviä syitä tehdä niin sen sijaan, että menisimme kaupunkikierrokselle.

Mutta kun pääsimme Tampereella majapaikkaan, niin sitten kaikki olikin jo ok. Paikka oli tuttu, kun kävimme siellä juuri kuukausi sitten. Hyvin Inca yöpyi vieraassa paikassa, mitä nyt vähän vahtihaukkui öisin omakotitalossa, kuten sillä tapana on. Kotona se ei vahtihauku, näihin ääniin ja talon rytmiin se on tottunut. Mutta vahtihaukku loppui, kun laitoin huoneen oven kiinni niin, että Inca ei päässyt yöllä vaeltamaan muihin huoneisiin.

Ja Incalla oli niin paljon etenkin pikkutyttöihailijoita, että sillä ei ole vielä koskaan ollut. Taluttajia oli välillä remmissä useampia paitsi silloin, kun sanoin, että nyt minä talutan, teitä on liian monta. Koiran taluttamisessa on jotain hohtoa :D Ja hyvin Inca tuli juttuun uusien tuttavuuksien kanssa.

Muutenkin Inca oli nätisti, ei se ehtinyt tuhota kuin yhden froteisen aamutossun ja jonkun pienen lelun osan. Sohvalle se ei mene, vaikka kotona saa mennä, joten kyllä se tajuaa, että koti on koti ja siellä on kodin säännöt tai vapaudet. Toisaalta ei se hirveästi kotisohvillakaan viihdy.

Mutta kyllä Inca oli tyytyväinen, kun pääsimme takaisin kotiin. Ensimmäisenä se meni katsomaan olkkarin lattialla olevia omia leluja :)

Fiina-neiti kävi kylässä!

Fiina-neiti kävi meillä leikkimässä ja tutustumassa Incaan. Fiina on syntynyt heinäkuun alussa, joten se on vielä pikkupentu, mutta hyvin noilla kahdella leikki sujui, kunhan ensin olivat tutustuneet toisiinsa.


Fiina on oikein tomera perropentu! Se painaa 8 kiloa, joten siitä taitaa kasvaa tuommoinen matroona kuin Incakin on :)


Vauhdin hurmaa! Kippurahäntäinen on Inca.


Kumpi on kumpi vai miten päin tässä nyt oikein ollaan...


Tässä kokoeron huomaa ja Fiinan turkki on jonkin verran tummempi kuin Incan.


Ja juomatauon jälkeen leikit jatkuu!

Jaksoivat nuo peuhata suunnilleen tunnin, mutta sitten molemmat väsyivät. Incalla oli pitkähkö lenkki takana ja pikkuinen Fiina nyt vielä jaksakaan kovin kauan touhuta. Fiina on siis saman kennelin kasvatteja kuin Incakin.

Tämä on kyllä mielenkiintoista

Incalla on tapana "petata" sänkyä vähän parempaan järjestykseen kuin mihin itse sen olen saanut. Tässä eilisiltainen petaus :D Otin lakanat aamulla pesuun ja petasin sängyn, mutta en laittanut silloin vielä uusia lakanoita. Olimme melkein yölenkillä Ellin ja Ineksen kanssa, sen jälkeen pesin Incan shamppoolla ja usein juuri turkki märkänä Inca saa vimman pöyhiä sängyn oikein perinpohjaisesti. Se on kyllä vinhan näköistä touhua!


Tässä Inca on petaushommissa 21.9. ja silloinkin on kai ollut turkki märkänä, vähän vaikuttaa siltä.


Hmmm, onkohan lopputulos tyydyttävä?