Vuosi vaihtukoon!

Taas on yksi vuosi pulkassa ja uusi edessä. Mutta emäntä on sentään jotain koirilta oppinut (ei kovin hyvin, mutta kuitenkin :)) ja se on se, että ei märehditä menneitä, eikä suunnitella tulevia, vaan eletään tässä ja nyt. 

Mitä vuosi 2013 tuo tullessaan, sen aika näyttää!

Tuomaasta joulu alkaa

Joten mussukat ja emäntä toivottavat:

Kyykkyyn, ylös!

Eipä tullut mieleen, että koirien uittaminen tuntuu omassa kropassa! Ihmettelin kovasti, miten reidet ovat tänään aivan kipeät, kun ei olla edes kiipeilty kallioilla. Pienen pohtimisen jälkeen oivalsin, että tunti kyykkyyn ylös -liikesarjaa on tehnyt tehtävänsä :D Sitähän se koirien uittaminen on, että pitää kyykistyä ottamaan lelu ja nousta seisomaan heittämään se. Tätä monta kertaa toistettuna niin jo huomaa, että koirienuitto käy hyvästä jumpasta! Ja minä kun luulin, että koirat vaan kuntoilevat. Voi olla, että niitten kunto ei altaassa kohenekaan, mutta emännän kunto kohenee altaan reunalla!

Ja nyt on koirien joulu taas turvattu, kun hain Vauhti-Raksu-autolta rakkaille hurtille ruokaa. Onneksi ulkona on pakkasta, joten osan luista voi säilyttää ainakin jonkin aikaa parvekkeella. Pakastin on pieni ja toisaalta, kun ostaa isomman satsin,  on hinta edullisempi. Nyt tuli ostettua mm. poron sekaluita 8 kg ja lisäksi hirven rustoluita 3 kg, eikä se pakastin tyhjä ollut ennestäänkään, joten kaiken sullominen sinne ei olisi edes onnistunut. Laskinkin tuon pakkasen varaan!

Kuormassa tuli myös koirille kuivattuja pupun- ja peurankorvia (kaikki käytetään elukoista hyväksi), jotka arvatenkin löytyvät paketeista jouluaattona :D Ne on jo aiemmin maistuviksi testattu.

Uitetut koirat :)

Kävin uittamassa koirat, toisen aamupäivällä, toisen iltapäivällä=laatuaikaa molemmille yhtä paljon!

Enää ei tarvittu uittajaa, ei edes Inca. Pitihän se veteen liivien kahvasta ohjata, mutta sen jälkeen se jo taas muisti, mikä on homman nimi. Molemmat osaavat käyttää portaita, eikä ne enää tuota hankaluuksia. Liinu on semmoinen vikkelä menijä, mutta nyt se oli rauhallisempi kuin viimeksi. Loppua kohden taisi väsymyskin alkaa painaa. Se on nimittäin aika tehokasta uintiaikaa, ei siinä enempiä huilita kun ollaan altaassa.

Inca on kropaltaan raskasrakenteisempi ja sen meno kaikin puolin rauhallisempaa, mutta kyllä se hyvin polskii ja hakee leluja. Liinulla oli liivit koko ajan, Incalta otin ne pois loppuajaksi ja se näkyi heti uintiasennossa, josta tuli siis pystympi. Seuraavalla kerralla kokeillaan toisia, keveämpiä liivejä, jos se vaikka oppisi oikean uintiasennon ja käyttämään takajalkojaan enemmän.

Liinua uitin pari kertaa altaan ympäri pitkässä liinassa ja sekin sujui hyvin. Se oli uimalan liina, ei tarvi kastella remmiä.

Uintireissu meni muutoinkin hyvin. Liinun tietenkin piti haukkua meitä ennen olleita koiria ja meidän jälkeen tullutta koiraa plus ihmisiä, mutta taisi se tajuta, ettei ole sen tehtävä vahtia siellä(kään), kun sen sille selvin sanoin ja elein kerroin. Katseli minua ja ynisi ja meinasi, että mitä, eikö näitä haukutakaan?

Inca ei tainnut edes huomata meitä ennen olleita koiria ja meidän jälkeen ei tullutkaan ketään.

Nyt on kotona väsyneet hurtat. Ja kasa märkiä pyyhkeitä ja leluja.

Voiko koiraharrastus olla näin vakavaa?

Oikeasti. Viimeisimmässä Koiramme-lehdessä kerrotaan agilityn MM-kisoista ja Suomen joukkueen huonosta menestyksestä ja siitä, miten päätöspäivän illallisella Suomen joukkueen kahden jäsenen välille syntyi suukopua, jonka seurauksena nyrkit heiluivat niin, että toinen joutui sairaalahoitoon!!! Ei voi siis olla totta?? Tätäkö on ns. koiraharrastus sitten kun ollaan "jotain" ja "jossain"? Nousee tunteet ja paljon muuta päähän, muuta en tiedä sanoa.

Että voi hyvää päivää vaan. Uuuh! Mutta ihminen on ihminen oli se sitten missä tahansa ja teki mitä tahansa. Joku roti nyt kehiin ja kentille ja niitten ulkopuolelle tai sitten pitää pysyä pois, jos ei rotia löydy ja ole. Ei se nyt noin kuolemanvakavaa voi olla eikä saa olla!

Yksittäistapaus, mutta kun on ns. edustusjoukkueesta kyse, niin siinäkin yksi tämmöinen moka on liikaa. Ja kun tämä nyrkkiä heiluttanut tyyppi on vielä "asemissa", niin luulisi olevan asemansa mukainen mies.

Ohhoijaa.

Minä ja mun kotiriiviöt huokaillaan! Riiviöt tosin huokailee siksi, että niitten ruoka on pöydällä, mutta ne ei saa sitä vielä. Käydään ekaksi lenkilläkin. Joku roti meillä :D

Lumiloikkia

Lunta on satanut sen verran, että kovin helppo ei ole Liinunkaan loikkia lumessa. Paikoin sen on jo luovutettava, mutta kyllä se ihmeen paljon jaksaa loikkia ja pystyy loikkimaan hangesta huolimatta. Tuossa kuvassa nyt näkyy muutama loikka.

Ja tulin siihen tulokseen Liinun päänrapsutuksen kanssa, että se on tahkonnut otsaansa harkoissa metallihäkkiin (jos kumminkin pääsisi siitä läpi :D) ja saanut siinä aikaseksi ihovaurioita. Eilen illalla laitoin vielä voidetta yöksi, mutta eipä se enää ole rapsutellut ja sukatkin jätin jo pois jaloista.

Liinu joutuu nyt irvistämään vähän väliä eli näyttämään hampaat :) Aina sopivan tilaisuuden tullen (ennen ruokaa, pannan poisoton jälkeen jne.) otan sitä leuoista kiinni ja sanon "hampaat" ja sitten kurkkaan ne molemmin puolin. Kyllähän se minun antaa ne katsoa, mutta tavoitteena on, että "tuomari" saisi ne myös katsoa. Jos hampaat-komennosta tulisi niin automaattinen, ettei se huomaakaan, jos joku muu haluaa sen hampaat katsoa. Siinä meillä tavoitetta!

Vuoden vimpat harkat

Ensin Incan kanssa tokoilua, sitten Liinun kanssa näyttelyä.

Liinu oli häkissä nurkan takana odottamassa, joten se ei nähnyt meitä kuin satunnaisesti. Tila on myös rauhallisempi, joten Liinulla oli vähemmän haukuttavaa, toki sillä oli sitruunapanta kaulassa, mutta aine ei ollut vähentynyt, joten haukkutarvetta ei ehkä ollut kovin paljon.

Se vaan ei meinaa nahoissaan pysyä, kun tulee sen treenivuoro! Ei ehkä treenit niinkään, mutta ne namit :D Näyttelyssä oli neljä koiraa, joten aika paljon oli taas yksilöesittämisharjoitusta. Hampaita Liinu ei anna katsoa, mutta ehkä se suhtautui "tuomariin" noin muuten armollisemmin. Jospa se pikku hiljaa alkaisi sietämään "tuomareita" paremmin. Se on kovin tarkka kropastaan ja "omasta tilasta".

Incan kanssa reenailtiin normaaleja tokokuvioita mm. peilin kautta käskyttämistä istu, maahan, seiso. Ei niinkään helppoa koiralle tehdä näitä juttuja ilman katsekontaktia. Peilistä kun näkee itse, mitä se koira puuhaa, ettei sitä tarvi edes vilkuilla. Ja koira puuhaa sitä, että se katsoo kovasti kasvoihin ja yrittää ymmärtää, että mitähän toi nyt oikeesti tahtoo.

Illalla Liinu alkoi rapsuttamaan päätään oikein urakalla ja kun otin sen tarkempaan syyniin, oli se raapinut otsansa vereslihalle. Huoh. Kun vaan tietäisi taas, että mitä tämä nyt on! Puhdistin sen ja laitoin siihen Sibicort-voidetta. Siinä on hydrokortisonia, joka auttaa kutinaan. Kahdet froteesukat takajalkoihin, että ei pääse kynsillä rapsuttamaan otsaansa enempää ja sängyn viereen nukkumaan, että voin "valvoa" sen yöllisiä rapsutuksia. Tosin se nukkui yön ihan rauhassa.

Voi olla, että Liinu on tunkenut liikaa päätään lumeen ja otsa on osunut johonkin risukkoon tai muuhun, mikä on ärsyttänyt ja rikkonut ihoa, jota se sitten yritti hoitaa rapsuttamalla. Tai sitten se on jotain muuta. Voide ilmeisesti auttoi, koska enää se ei ole rapsutellut ja otsakin näyttää jo paremmalta, kun se on saanut olla rauhassa. Nyt se on ilman voidetta ja saa vain ilmakylpyjä. Turkkia vähän lyhensin, että olisi ilmavampi siitä kohtaa. Tuplasukat on sisällä takajaloissa. Ulkona pidetään pää pinnalla, eikä kaivauduta lumeen. Ehkä se siitä. Kyllä tästä pikku hiljaa kehkeytyy pieneläinhoitajan taidot, kun vähän väliä saa funtsia milloin mitäkin pienempää tai suurempaa ongelmaa. Ja sen on oppinut, että ei ehkä ihan heti tarvitse sännätä eläinlääkäriin, vaan katellaan ensin ja hötkyillään vasta sitten.

Lumipallokeli

Vanhan kertausta

Mutta tällä kertaa ovat molemmat koirulit mukana. Ollaan tehty pelto/metsälenkkiä niin aamu- kuin iltapäivähämärässä, aurinko on ehkä jossain, tai sitten ei. Peurapellollakaan ei näkynyt peuroja, mikä ehkä johtui siitä, että läheisessä pulkkamäessa oli jo kahdeksan jälkeen koululaisia pulkkailemassa. Raikuvaa ääntä oli sen verran, että peuratkin säikkyy ja espanjanvesikoirat vohkaa!

Ja nämä siniset kuvat ovat aamuhämäräkuvia:

Ja tässä iltapäivähämäräkuvat:

Metsässä kera Incan

Tasapuolisuuden nimessä pitää laittaa kuvia myös Incasta. Lunta sataa lisää, metsässä ei ole hullumpaa!

Metsässä kera Liinun

Incakin pääsi viettämään kahdenkeskistä laatuaikaa metsässä, mutta siltä reissulta ei ole kuvia. Ei näkynyt peuroja, eikä pupuja, eikä paljon muutakaan, mutta hajuja ja jälkiä tietenkin on vaikka kuinka paljon.

Koirapromenaadia Kupittaalla

Käytiinpä harjottelemassa Kupittaalla face-ryhmän koirien kanssa kävelyä/ohittamista/sietämistä/hengailua. Otin molemmat föliin, vaikka ensin ajattelin mennä vaan toisen kanssa, ettei mene häsläämiseksi, mutta ei mennyt kahdenkaan kanssa. Me ei olla siis ikinä nähty näitä koiria, eikä koiria päästetty nenätysten (kuten ei siis normi lenkeilläkään mennä nenätysten hurttien kanssa).

Liinulle erityisesti tekee hyvää toisiin koiriin siedättäminen, sillä kun on tapana kommentoida niille milloin mitäkin. Incalle toiset koirat eivät ole koskaan olleet mikään juttu (sille on muut asiat niitä "juttuja"), mutta Liinun provosoimana sekin saattaa haukahdella toisinaan.

Kaiken lisäksi oli hyvä, että kaikki muut koirat (4 kpl) olivat isompia kuin nämä. Oli labbis ja pari sakua ja sitten yksi koira, jonka rotua en tiedä. Alussa toki Liinulla oli painavat sanansa sanottavana muille koirille. Se ei räksytä siis jatkuvasti, mutta se haukahtelee ja kai yrittää näyttää hurrrrjalta :D ja pitää ne muut loitolla.

Kauan ei kestänyt, kun hajut ja koirat tulivat tutuiksi kun kävelimme Kupittaan leveitä promenaadeja ees ja taas. Nämä mussukat keskittyivät lumen haisteluun aikamoisella intensiteetillä, eikä ne paljon välittäneet mistään muusta.

Tekee aina koirille hyvää tämmöiset ylläripyllärit :D

Peurat pellolla ja muuta mukavaa

Aamuhämärissä aamulenkillä suuntasimme lumikävelemään metsään ja pellolle. Siis lumikävelyä hangessa, ei polulla, ja koirat remmissä, että kävelevät, eivät hypi, pompi, juokse, loiki tai sähellä. Lumikävely vastaa vesikävelyä tai kävelyä pehmeässä hiekassa, tekee hyvää lihaksille! Ja nyt lunta on sopivasti ja se on pehmeää.

Pellolla sitten kas kummaa, näimme kolme peuraa ja ne näkivät meidät! En ole ennen peuroja nähnyt täällä, mutta näköjään taitaa Suomen koko flora ja fauna on täällä kaupunkimetsässä/pellolla edustettuna :O Onhan tuolla hirviäkin makoillut, mikä ettei sitten peuroja.

Mutta koirat olivat remmissä, onneksi. Peurat suuntasivat kulkunsa metsään, mistä juuri tulimme. Hyvä tietää. Osaa olla varuillaan Liinun kanssa. Vaikka ainahan sen kanssa saa olla varuillaan. Kyllä koirat valtavan kiinnostuneena katsoivat peurojen menoa, eivät ole ennen tainneet nähdäkään peuroja, ainakaan minun tietääkseni.

Peuroista ei tullut otettua kuvia, mutta alla pari kuvaa Raunistulasta, jossa olimme harkkareissulla ja lenkillä.

Harkkoihin otin molemmat mukaan, vaihteeksi. Ja kokeillakseni, tuleeko siitä mitään. Olin nyt varustautunut sitruunapannan kanssa. Tosin kun pääsimme harkkapaikalle, hallin ovi oli kiinni, eikä ristin sielua missään. Pari ihmistä koirineen tuli myös paikalle, mutta he eivät olleet kouluttajia. Totesimme siinä, että taitavat kaikki olla Hesassa ja tiedotus päässyt taas hups hei vaan unohtumaan.

Tein sitten iltapäivälenkkiä Raunistulassa, joka on kivaa aluetta, vanhoja puutaloja ja kujia. Kun tulimme takaisin hallin pihalle, tuli paikalle juuri ihminen kahden koiran kanssa ja hän olikin kouluttaja ja hänellä oli avain! Pidimme ensin tokoharkat ja sitten näyttelyharkat. Incan kanssa siis tokoilua ja Liinun kanssa näyttelyä. Tokoilussa kaksi koiraa, näyttelyssä kolme koiraa.

Mutta Liinu sai paljon treeniä koskettelusta ja kyllä se on niin tarkka takapäästään, että voi hyvä tavaton sentään!! Vähän nyt lohduttaa, että Leona on samanlainen! Tämän kertainen kouluttaja oikein paneutui asiaan ja kun ei ollut kuin kolme koiraa, niin aikaakin oli. Mukana ollut pieni toyvillis oli myös hyvin arka.

Liinu kyllä menee reippaasti ihmisten tykö ja sitä saa rapsuttaa kaulasta ja se ottaa nameja vierailta ja on ihmisystävällinen, mutta auta armias, kun vieras yrittää kopeloida (silittää) sitä vaikka kuinkakin varovasti ja vaivihkaa takapäästä, niin kyllä se tekee selväksi, että se ei siitä tykkää. Noh, harjotuksia jatketaan, ehkä se siitä... tai siten ei.

Sitruunapanta mitä ilmeisimmin toimi. Liinu oli häkissä, kun treenasin Incan kanssa. Aina välillä olin kuulevinani suihkausäänen ja kun menin häkin luo hakemaan Liinua, siellä kyllä tuoksui sitruuna ihan kiitettävästi. Eikä haukkumista kuulunut. Tämä nyt auttaa siinä odotustilanteessa, ettei tarvi kuunnella koko hallin koiran haukkumista.

Hierontapäivä

Molemmat koirat ovat saaneet ammattihierojan käsittelyn. Tämä oli Liinun neljäs kerta, mutta ei se vieläkään suju leikiten kuten Incan kanssa. Edistystä on kuitenkin tapahtunut ja jo voi suunnilleen sanoa, että Liinu hierottiin, ei vaan paijattu :D

Liinu on vaan hirvittävän herkkä, tarkka, epäluuloinen ja arka etenkin kaiken takapään koskettelun suhteen. Mutta kyllä ne takajalatkin tuli hierottua ja venytettyäkin! Sen silmät ovat melkein koko ajan teevadin kokoiset ja se on hyvin varuillaan ja valmiina pomppaamaan pystyyn, jos vähänkin siltä tuntuu. Pitkät tovit se kuitenkin oli ihan rauhassa ja taisi tykätä käsittelystä.

Hierojaa vastaan Liinulla ei ole mitään, nuolee ja pusuttelee ja antaa rapsuttaa ja niin edelleen, mutta sitten kun on aika rueta hommiin, Liinun asenne muuttuu.

Incan hieronta nyt sujuu kun vettä vaan, ainoa on, että se joskus pistää hanttiin jalkojen venytysten kanssa, niin nytkin. Mutta se sätkii jalkojaan muutoinkin, kun vaikka leikkaan kynsiä tai lyhennän tassukarvoja, että vähän samaan tyyliin menee noitten venytysten kanssa. Sitten kun se luovuttaa, niin kintut saa venytettyä. Muutoin se on silmät ummessa tai puoliummessa ja selvästi nauttii.

Mitään kummempaa ei Incasta löytynyt, eikä Liinustakaan. Tosin ihan satavarma ei Liinusta voi olla, kun sen kroppaa ei silleen saa käytyä läpi. Onko oikea takajalka ihan oikeasti kunnossa vai ei, on vähän avoin kysymys. Tai onko se aiheuttanut jonnekin päin kroppaa jotain jumeja. Se varaa kaikille jaloille hyvin (eli voimaa on jaloissa) ja venyy molemmille puolille hyvin. Kaikkea on oppinut tarkkailemaan ja huomioimaan. Tai ei ehkä kaikkea, mutta aika paljon kuitenkin.

Päivän talvikuvat

Paukkupakkasille sanoimme hyvästit vihdoinkin ja olikin kiva päivä ulkoilla. Taas on koirat metsälenkitetty erikseen. Whippettinaapuri kysyi, että miksi. Sanoin, että on meno rauhallisempaa ja toinen saa harjotusta yksinoloon kotona. Liinu oli vapaana koko ajan, eikä se ihme ja kumma lähtenyt minnekään, vaan nuuskutteli kovin koko lenkin ajan. Nähtiin pulkkailijoita ja hiihtäjiä, mutta ei se ehtinyt niihin paljon kiinnittää huomiota, kun lumessa kaikki hajut olivat niin kiinnostavia. Paljon kutsun sitä luo ja palkkaan nameilla aina. Aika terhakka typykkä se on :D

Inca

Inca

Liinu

Liinu

Nukkuma-asento

Incalle hyvin tyypillistä torkkua tällaisessa asennossa :) Liinukin joskus, mutta harvemmin. Kai tuossa voi tarkkailla paremmin ympäristöä, kun on soffalla ja pää vielä koholla, ei pääse tapahtumaan mitään yllättävää. Oliskohan jotain alkukantaista perimää vai vaan silkkaa mukavuudenhalua...

Takit ja tossut

Ei auta itku markkinoilla, mutta takit ja tossut pakkasessa ja viimassa. Kyllästyin minilenkkeihin (15-20 min) ja tassujen nostelemisiin ja kamalaan kiireeseen, kun on kylmä. Suolentoimintakin tuntui koirilla hyytyneen, ilmeisesti kykkiminen hangessa on varsin epämukavaa. Tosin kun on liikuntaa vähemmän, on ruokaakin vähemmän. Jatketaan karaistumista kunhan lämpötila on lauhemmissa lukemissa.

Onneksi on Incalle aikoinaan tehtyjä tossuja vielä ehjänä ja käyttökelpoisessa kunnossa. Saadaan tehtyä kunnon lenkkejä :)

Joskus näinkin

Harvemmin nämä mussukat näin ritirinnan makoilevat. Tämä kuitenkin oli tilanne, kun tulin suihkusta. Oven takana odotti kaksi bottiloimikoiraa yhdessä mytyssä:)

Ulkona ollaan kuljettu toistaiseksi ilman takkeja ja tossuja. Jospa siitä karaistuvat, kehittävät hyvän rasvakerroksen ja paksun suojaturkin. Aamulenkillä tosin Inca jo pariin otteeseen nosteli etutassujaan, kun pakkasta on yli 10 astetta. Ja anturoitten väliin kertyy lumi/jääpaakkuja :(

Lenkkien välissä pidän koirilla aika paljon loimia päällä. Pitää lihakset lämpiminä ja toisaalta kumpainenkaan ei ihan hirveän innoissaan ole ulkotakeista. Loimia vastaan niillä ei sen sijaan ole mitään. Vissi ero bottiloimella ja ulkotakilla, kai.

Sinisiä hetkiä

Jätettiin lauantaiharkat väliin ja ensin pääsi Inca metsälenkille ja sitten Liinu. Olisi ollut Liinun harkkavuoro, mutta sen sijaan harjoiteltiinkin metsässä vapaana oloa.

Incalla on edelleen suoja kinnerkynnessä, mutta puhdas pehmeä lumi ei erityisemmin haittaa. Vähän hitaan sorttisesti tuo paranee, mutta sen jälkeen kun vaihdoin terrapolyt bacibact pulveriin, nirhama on tullut paremmaksi. Tämä on juuri tätä, että pitää vaan kokeilla mikä milloinkin parhaiten tepsii mihinkin pikkuvaurioon. Toivotaan, että se siitä tokenee.

Liinu oli irti suunnilleen koko metsälenkin ja kun olen vaan yhden koiran kanssa liikkeellä, ehdin paremmin pitää silmällä koiraa. Tosin Liinu ehti hävitä kerran. Se oli ihan lähellä nuuskutamassa, käänsin selkäni, kävelin eteenpäin ja sen sekunnin aikana koira oli häippässyt ties minne. Kesti tovin ennen kuin se tuli takaisin. Mutta muutoin se kyllä oli ihan siedettävästi. Lumi on vähän samanlainen elementti kuin vesi, että se tuntuu villitsevän koirat, vaikka Liinu kyllä villiintyy ilman mitään elementtejäkin. Siinä on aimo annos villikoiraverta!

Liinu

Inca

Hirvenluu

Hirvenluu, joka muutama päivä sitten oli yli 700 gramman möhkäle, on kutistunut päivä päivältä niin, että nyt se painaa alle 100 grammaa ja siitä tuli jämäluu, josta ei paljon mitään enää irtoa. Inca on saanut sitä jyystää aina sopivan annoksen kerrallaan + lisänä sitten vielä vähän lihaisampia luita. Koiran purukalusto on kyllä ihmeellinen ja tehokas. Ja sen näkee, että koira tykkää käyttää sitä kalustoaan.

Talvi tuli

Joten mikäs sen parempi aika perehtyä punkkeihin, kun niitä ei ole. Ihan varoiksi tulevia punkkikausi ajatellen.

Treenilinjaisten blogissa on yhden koiran sairaskertomus epämääräisistä oireista, niitten "hoidosta" ja lopulta monen kuukauden jälkeen saadusta oikeasta diagnoosista ja oikeasta lääkityksestä.

Ei voi muuta kuin todeta, että koiran oireitten kanssa on aikamoista arpapeliä, osuuko oikeaan vai meneekö tyystin syvälle metsään. Vaikea tietää milloin mistäkin on OIKEASTI kyse. Eläinlääkärit(kin) ovat toisinaan ihan pihalla kuin lumiukot, mikä suuresti hämmästyttää. Siis muittenkin antamiensa "diagnoosien" kanssa kuin punkkidiagnoosien. Rahat he kyllä osaavat nyhtää, siinä ei ole minkäänlaista ongelmaa. Voisi tehdä hyvää tälle ammattikunnalle, että väärät diagnoosit ja hoidot tulisi heidän korvattavakseen, ei eläimen omistajan (tai vakuutuksen), sitten, kun se oikea diagnoosi on löytynyt ja varmistunut. Jos tuotteessa on vikaa, saa rahat takaisin tai uuden viattoman tuotteen tilalle. Jos ravintolan ruoka-annoksessa on moittimista, saa uuden tilalle. Niin, kenen on vastuu?

Ja aika taituri pitää koiran omistajan olla, että osaa lukea koiraansa oikein, ei ole ollenkaan helppoa. Ja lisäksi pitää olla itse perillä asioista eli leikkiä tosiaan tohtori Housea, olla jämäkkänä eläinlääkärireissulla ja VAATIA, jos tuntuu, että ei muuten asiat hoidu. Mutta niinhän se on, että kun lääkäriin menee, oli sitten kyse ihmis- tai eläinlääkäristä, edustaa tämä pitkän koulutuksen saanut henkilö sellaista arvovaltaa ja tietämystä, että amatöörin voi olla vaikea mennä puuttumaan hänen taitoihinsa ja antamiin diagnooseihin ja hoito-ohjeisiin. Noh, onneksi tieto leviää nykyään netin välityksellä varsin hyvin. Eikä se ole millään lailla moitittavaa. Päinvastoin.

Käärmeet ja punkit. Hyi!

Portti

Makuuhuone on nyt rajattu Lidlin portilla. Se on viikon verran ollut paikallaan sitä varten, että koirat eivät yöllä pääse makkariin, eitkä aina päivälläkään. Ennen laitoin kevythäkin oviaukkoon estämään pääsyn. Portti toimii jo niin hyvin, että viime yönä se oli auki ja koirilla siis vapaa pääsy makuuhuoneeseen, mutta kumpikaan ei koko yönä, eikä edes aamulla tullut makuuhuoneeseen! Eivät ne päivisinkään makuuhuoneeseen erityisemmin tunge, vaikka portti olisi auki. Läppäri on nimittäin makkarissa, joten jonkin verran tulee sen ääressä istuttua. Koirat ovat kai mieltäneet makuuhuoneen emännän alueeksi.

Lidlin portti maksoi 22 euroo ja risat ja on ihan yhtä hyvä kuin kalliimpi portti, jollainen meillä myös on, mutta se on muualla.

Inca makaamassa ja Liinu istua töröttää.

Kevythäkkiä aloin nyt käyttää koirilla kun me jumpataan ja venytellään tai tehdään muita juttuja. Toinen siis odottaa vuoroaan aina häkissä.

Ulkona alkoi taas talvi ja kuivat kelit loppuivat, kun maassa on vähän suojalunta. Incan tassussa on ulkona nyt pieni säärystin estämässä sidetaitosten ja kipeän kohdan kastumista ja likaantumista. Ja tässä Inca "rannerengas" jalassa:

Kannuskynsi

Joka kerta kun leikkaan koirien kannuskynsiä, ihmettelen niitten tarkoitusta. Taitavat olla joku jäänne lihansyöjädinosaurusten ajalta, yhtä tarpeeton turhake kuin ihmisellä umpisuoli.

Nyt Incan toisen etutassun kinnerkynsiturhake on vioittunut ilmeisesti meidän eilisellä metsäreissulla tai sitten sunnuntaisella reissulla. Molemmilla kerroilla olen ollut Incan kanssa kahdestaan, joten meno on ollut ihan rauhallista. Kynnen juuresta on iho kuitenkin vereslihalla, minkä huomasin, kun Inca itsepäisesti nuoli tassuaan. Itse kynsi ei siis ole vioittunut, mikä sekin kai voi aika helposti tapahtua.

Haavaa siis puhdistetaan ja hoidetaan Terra Polyllä ja pidetään suojattuna, ettei koira nuole sitä ja ettei se vaurioidu enempää noitten nahisteluissa. Ulkona siinä ole mitään suojaa, mutta sisällä juurikin nuolemisen takia. Ostin jo luomuhunajaakin, kun Hugon blogista luin, että sillä oli parannettu Hugon haavaa. Hugo on siis Incan isä ja Hugolle aina sattuu ja tapahtuu. Näyttää siltä, että Inca on isänsä tytär :D. Jospa hunaja tehoaisi tuohonkin pikkuhaavaan.

Ihan kuin Strömsössä :D

Paitsi se strömsömäinen rauhallisuus kyllä puuttui! Hyvä ettei vesi sihissyt ja sähissyt kun sähinkäinen haki leluja! Toisin sanoen Liinun uintireissu meni hyvin heti sen jälkeen, kun ensin sen etutassut oli saatu veteen ylimmälle rapulle, siitä sitten lopulta oli koko koira ylimmällä rapulla ja ei kun lelua heittämään ja kertomaan sille, mikä on homman nimi. Se oppi nopeasti, eikä siinä uittajaa sitten enää tarvittu alun jälkeen. Rohkea ja reipas koira! Tai ainakin hurjan innokas uimari.

Liivit oli päällä koko ajan, pysyy uintiasento parempana ja se taas on hyvä juuri takakropalle. Ilman niitä saattaa koira uida liian pystyssä, jolloin etupää tekee hommia enemmän.

Täyttä puolta tuntia en uittanut Liinua, kun se oli aikamoista haipakkatta koko ajan. Välillä pidin luovia taukoja, ettei koira kuumu ihan liikaa. Myöskään ei tarvinnut maksaa kuin normaali uintiaika, ei uittajaa ollenkaan koska Liinu oppi nopeasti ja "kun me ollaan käyty siellä jo niin monta kertaa" :D

Pitää seuraavalla kerralla yrittää uittaa koiraa remmissäkin altaan ympäri, kun ainakin Liinulle tuo lelujen heittäminen on tavallisen kuumuttavaa. Yleensähän en noille mitään heittele, uinti tekee poikkeuksen.

Sain jo muutaman kuvankin napattua tästä uinti-ihmeestä!

Ja loppukevennykseksi Inca ja hirvenluu! Tämä luu painoi 760 grammaa. Eilen siitä hupeni 200 grammaa, tänään luun jyystäminen jatkuu.

Hahaa, melkein kuin Strömsössä!

Yksilöuinti sujui paljon paremmin kuin pariuinti. Tosin Inca pisti hanttiin jo huuhteluvaiheessa, että huuhtelualtaaseen en mene. Niin tyypillistä sille. Menihän se nostamalla. Ja eihän se houkuttelemalla isoon altaaseen mennyt, laitettiin liivit ja uittaja nosti koiran sinne ylimmälle rapulle, siinä rauhotuttiin ja sitten alettiin heittää lelua ja opettaa, ettei altaan reunoilta nousta vaan tullaan takasin lähtöpisteeseen, jossa taas rauhotutaan. Ja sitten taas lelu lentää ja sen saa hakea. Sama homma kun kesällä luonnonvesissä, nyt vaan allasympäristössä.

Muutaman kerran uittaja jeesasi Incan pois altaan reunoilta ja ohjasi sen takasin sinne, missä minä hihkuin, että tänneee!! Ja sitten Inca hokasi, että näinhän se menee, lelu haetaan ja uidaan takasin.

Allas on 8 metriä, että kyllä siinä joitakin metrejä kertyi ees taas uidessa. Olisimme voineet vähän kauemminkin aikaa uida, mutta katsoin parhaammaksi olla rasittamatta Incaa liikoja. Kaikki oli kumminkin uutta ja outoa, innostavaa ja stressaavaa. Liivit päällä tosin uiminen on kevyempää.

Hyvästä kuntoilusta se käy, kun koira on koko ajan vedessä eli se lähtee uimaan siitä ylimmältä tasanteelta, jossa vesi ulottuu Incaan ainakin kylkiin asti. Heille on tulossa myös siihen joku kumimattoramppi, mutta se on vielä vaiheessa. Tosin, kun koira oppii tämän systeemin, se on ihan hyvä.

Nyt oli eri uittaja, ilmeisesti paikan omistaja, mutta hän osasi homman ja oli oikein rauhallinen ja hyväotteinen. Hänellä on viisi koiraa itsellään.

Maanantaina Liinu pääsee yksilöuinnille, jos se nyt puolestaan hoksaisi jutun juonen. Todennäköisesti, tilanne on paljon parempi, kun on vaan yksi koira kerrallansa mukana. Näin varmaan mennään jatkossakin, ettei mene hösäämiseksi koko uintiaika.

Nyt Inca lepää bottiloimensa alla toivottavasti tyytyväisenä päivän äksönistä!

Ei mennyt kuten Strömsössä

Strömössä Strömsön koirat menisivät hillitysti ja rauhallisesti altaasen kuin altaaseen, uisivat rauhassa ja nätisti, nousisivat altaasta ylös rauhallisina ja lähtisivät tyytyväisinä ja onnellisina kotiin: Åj, det var jätte härligt att simma!

Ne eivät häsläisi, toheltaisi, soheltaisi, vinkuisi, pistäisi hanttiin, olisi pelokkaita ja epäluuloisia, niitä ei tarvitsisi maanitella, ne eivät haukkuisi, kitisisi, vahtisi ja söheltäisi kuin heikkopäiset.

No, minulla on heikkopäiset koirat :D Toinen toisella tavalla ja toinen toisella tavalla.

Liinu näistä kahdesta oli rohkeampi, mutta sen miinus on iankaikkinen kaikelle haukkuminen (äänet, ihmiset, toiset koirat ja vielä varmuuden vuoksi haukkuminen vaikka mitään ei missään olisikaan).

Incalle kaikki oli niiiiin vaikeaa, että se ei altaaseen asti edes päässyt. Sitä enemmän se ehti söheltää, vinkua, kitistä ja säheltää. Stressaa ja käy ylikierroksilla. No se aloitti shown jo kotoa lähtiessä, kun se aavisti, että jotain erityisen erityistä tapahtuu. Hyvä kun päästiin rappukäytävään ja ulos, huoh.

Viisaampaa ja itselle helpompaa olisi ollut mennä yhden koiran kanssa, mutta seuraavaksi teenkin niin. Otan vaan Incan mukaan. Mutta nyt paikka tuli tutuksi, joten sekin ehkä helpottaa seuraavaa kertaa. Kunhan oppivat olemaan siellä, niin sitten vasta menen molempien kanssa. Uiminen on kuitenkin niin hyvää kuntoilua koirille, että parempi vaan tottua ja oppia siihen, kun mahdollisuus täällä nyt on.

Liinun veteen saaminen kesti niin kauan, että se ei ehtinyt lopulta uida kuin muutaman kiepautuksen. Lelun kanssa sen sinne sai houkuteltua, mutta aikaa siinä meni. Mutta sille jäi varmasti positiivinen kokemus reissusta, kun se hoksasi, että uimisestahan tässä on kyse, ei hukuttamisesta!

Ramppi, jolta altaaseen olisi ensialkuun paras mennä, on kapea, eikä kovin kätevä verrattuna Hyvinkään ramppiin. Altaassa on myös porrastus ja tietysti laidoilta voi hypätä. Ison altaan vesi on 22 asteista ja hallissa on kostean lämmintä.

Jo huuhteluvaiheessa Liinu oli rohkeampi. Koirat huudellaan nimittäin sellaisessa matalassa reunallisessa altaassa, mikä tietenkin oli aivan järkyttävää. Liinu meni sinne kyllä lopulta reippaasti, kun itse olin siellä ja nameja altaan lattialla. Incan kanssa tehtiin siinäkin hommia enemmän, mutta kyllä se lopulta uskaltautui menemään noinkin epäilyttävään paikkaan jalat tutisten, kun minä nimittäin nostin sen sinne.

Uittaja oli oikein ystävällinen ja rauhallinen ja Liinukin antoi rapsuttaa ja söi nameja uittajan kädestä. Incalle taas kaikki ihmiset ovat ihan jees ja ihkuja, se on kaikkien rapsuttelukaveri, kuka vaan siihen suostuu.

Paikka on ankea, kun se on Tuulissuolla, teollisuusalueella oleva halli. Piha on asfalttipiha, josta oli vaikea löytää yhtä ruohonkorttakaan. Ulkoiluta siinä sitten koiria eli kannattaa ulkoiluttaa jossain muualla etukäteen. Hyvinkäällähän on loistava ulkoilumaasto uimalan ympärillä.

Sisätilakin on semmoinen betonihallimainen, mutta altaat ja allastilat ovat toki hienot ja siistit. Pieni ja iso allas ovat erotettu toisistaan. Pieni allas on kyllä niin pieni, että ei sinne ainakaan täysikasvuista perroa kannata viedä. Allastilaan mennessä on muutamat portaat, koska altaat eivät ole maahankaivettuja. Ei ehkä maailman paras ratkaisu.

Täyttä hintaa emme joutuneet maksamaan, koska uimisen kanssa oli niin ja näin. Positiivista!

Viisasta olisi ollut käydä tutustumassa paikkaan erikseen ainakin näitten hurttien kanssa ja koska matka ei kestä kun reilun 10 minsaa. Olisi ehkä sujunut paremmin koko homma sitten varsinaisella uintireissulla.

Mutta Hyvinkää hakkaa tämän mennen tullen. Matka vaan sinne on niin pitkä, että eipä sinne tule lähdettyä. Liedossa voi käydä useastikin, kunhan näistä alkukankeuksista selvitään.

Ja epäilys siitä, että koirat tekevät jo seuraavia juoksujaan, on suuri. Se käytös! Ja ne merkkailevat ihan työkseen ja melkein kilpaa, ovat tehneet sitä jo viikkoja ja muutenkin meno on välillä aika ärhäkkätä näitten kesken. Ja haistella pitäisi niin maan vimmatusti. Jonkinlainen kilpa ehkä meneillään, että kumpi se nartumpi narttu nyt onkaan. Ei aina tahdo riittää näille edes jääviileäkaappikuuri ja natsikurikaan. Ja jos lipsuu, niin ne ovat sikoja. Huoh!

Uimajuttuja

Vanhat kylpyläkuvat olivat kadonneet ties minne tästä blogista :O Maaliskuussa 2011 oltiin Hyvinkäällä plutimassa ja koska olemme menossa "meidän omaan koirauimalaan", haeskelin nuo vanhat kuvat esiin ja laitoin kuvat takasin paikallensa.

Saapi nähdä, miten koirat suhtautuvat allasuintiin. Inca tuskin muistaa edelliskertaa ja Liinuhan ei ole ikinä altaassa polskutellut. Meidän uimala avattiin viime viikolla. Voisin kuvitella, että Liinu "lentää" veteen, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Allas on allas ja se on eri asia kuin luonnonvedet. On meillä uittaja varattuna kaiken varalta.

Pieni maailma :)

Tapasin Erwinin emännän. Erwin on Incan ja Liinun kohta 5-vuotias sukulainen ja naapurin Ellin veli. Erwinin emäntä oli töissä ja minä "huvittelemassa", emmekä siis tunteneet toisiamme. Kerroin vain, että minulla on kaksi koiraa. Siitä seurasi kysymys, minkä rotuisia ja seuraava kysymys, että mistä päin ne ovat. Lopputulos oli, että koirat ovat sukulaisia :) No, koska muita huvittelijoita ei sattunut olemaan paikalla, puhuimme koirista, kuinkas muuten. Aikamoinen yhteensattuma kuitenkin, kun kyseessä ei ollut minkäänlainen koiriin liittyvä tapaaminen. Puoli tuntia suhahti nopeasti :D

Maailma on joskus hämmästyttävän pieni.

Rauhalliset harkat

Inca jäi kotiin ja Liinu pääsi harjoittelemaan näyttelykuvioita, kyllä oli rauhallista! Ei kuulunut kitinää, eikä haukuntaa :) Pitää nyt mennä jonkin aikaa vuoroviikoin, vaikka samalla vaivalla saisi molemmat koirat harkkoihin, kun tunnit on peräkanaa. Tosin se, että ei tarvi kuunnella vikinöitä tai haukuntaa, on kyllä auvoista.

Liinulle tuottaa vielä päänvaivaa ne toiset koirat, mutta ihmeen hyvin harkat meni, vaikka siellä oli pari isoakin koiraa nimittäin eurasier ja akita. Muutoin joukko koostuu pikkuisista mopseista, villiksistä ja sen semmoisista pikkuliinuista :D

Hiplaamisen kanssa saahaan tehä hommia ja hampaitten katsomisen kanssa samoin. Mutta kyllä Liinu vieraan ihmisen päästää lähelle, kunhan se vieras ei vaan liikaa kopeloi. Semmoinen namitus ja pikkurapsutus on Liinusta ok ja riittävä.

Kuvassa koirat odottavat lupaa ottaa namin. Meillä on näitä venytys- ja lihaskuntojuttuja ja usein niitten päätteeksi pistän koirat makuulle, namin eteen ja sitten ei kun ootellaan. Voin kävellä, poistua toiseen huoneeseen, kiertää koirien ympäri, istua, seisoa, ottaa valokuvan ja vaikka mitä. Siinä koirat nököttävät ja mikä hassuinta, eivät edes silloin, kun olen pois näköpiiristä, nappaa namejaan. Ne pienet tummat pisteet koirien edessä on siis se palkka, jonka eteen kannattaa tehdä noin tavattomasti töitä :D 

Yksilöterapiapäivät

Incasta ei kyllä millään tavoin huomaa, että se muutama päivä sitten lenkkasi. Tosin se saa dolagista eli vaikea sanoa, onko se oikeasti kunnossa. Se ei kuitenkaan arista mitään paikkaa (Liinuhan aristi tosissaan takapäätä, kun sen jalka oli kipeä, tosin se on herkkis tämmöisissä asioissa), seisoo molemmilla takajaloilla yhtä tukevasti (kun siis pitelen toista tassua ilmassa, myös ristiseisonta ok), kävelee normaalisti, hyppää, venyttelee, ei hieronnassa eikä jalkojen venyttelyssä reagoi poikkeavasti ja peuhaa normaalisti Liinun kanssa, syö ja nukkuu.

Kuitenkin olen kiikuttanut koiria enimmäkseen yksitellen ulos. Saan paremmin seurattua Incan olemusta ja muutoinkin se tekee koirille hyvää, kun joutuvat vuoron perään olemaan yksin kotona. Liinun kanssa teen pitempiä lenkkejä, Incan kanssakin ihan kunnon lenkkejä, mutta ei mitään maratoneja tietenkään.

Jatketaan nyt näin vielä pari päivää ja katsellaan, miltä tilanne sitten näyttää. Voi olla, että syötän ihan turhaa kipulääkettä, mutta ehkä se on pienempi haitta kuin olla syöttämättä. Koiran vaivoista ja oireista on vaikea saada tolkkua, eihän siihen helposti pysty edes ell. Arvaustahan se usein tuntuu olevan enemmän kuin varmaa tietoa.

Sohvanvaltaajat :)

Taas hissutellaan :((((((

Sairauspäiväkirja olisi tälle blogille paras nimi.

Aamulla ei päästy pihaa edemmäs, kun Inca lenkkasi vasenta jalkaansa, ei varannut sille kunnolla. Sen verran pyörähdettiin nurtseilla, että koirat sai tarpeensa tehtyä ja tultiin sisälle. Mitään ulkoista ei jalassa ole havaittavissa, kaiketikin se on nyt vuorostaan venähdyttänyt jossain jalkansa. Yhtään en tiedä, että missä ja milloin ja miten. Tuskin yön aikana, vaan joskus aiemmin on tapahtunut jotain, mikä nyt sitten oireilee.

Annoin Incalle dolagista, vein Liinun pienelle lenkille, soitin eläinlääkärille ja kävin hakemassa lisää dolagisseja ilman koiraa. Viikko tätä kuuria ja jos ei ala helpata, niin sitten näytille.

Oli miten oli, niin tämä tietää taas hissuttelujaksoa, että heipparallaa "normaali" elämä :( Justiin oltiin vähän päästy normaalimman elämään makuun Liinun jalkavamman jälkeen ja heti perään seuraava. Oikeasti tämä ei ole enää yhtään kivaa, kun jatkuvasti on jotain kummallisuutta jommalla kummalla. Aina se vaikuttaa koko konkkaronkkaan ja meidän tekemisiin ja menemisiin. Selvähän se.

Ja senhän tässä on jo oppinut ja erinomaisen hyvin sisäistänyt, että ei nuo vammat itsessään, vaan niiden vaikutus kroppaan ja lihaksistoon. No, on sitten tullut myös kokemusta koiran kuntouttamisesta, samaa rataa se tuntuu aina menevän. Nyt ekaksi lepoa, lääkettä ja bottiloimea, kevyttä hierontaa ja onneksi on vital3-tippoja, jos ne nyt oikeasti mitään auttavat. Ja onneksi meillä on aika varattuna Piiralle tammikuussa, jos sinne asti selvittäisiin kotikonstein.

Lisää "harrastuksia"

Ruoka - sanan laajimmassa merkityksessä - on tärkeässä roolissa koirien niin sanotuissa harrastuksissa.

Hyvänä esimerkkinä on Inca. Olimme taannoin Halisten metsässä, kävelimme kuntopolulla Liinu remmissä, Inca vapaana. Yleensä Inca kulkee siinä vieressä lähetyvillä, eikä kauheasti poukkoile minnekään. Nyt se lähti hyvin määrätietoisesti menemään omia polkujaan, eikä tullut, vaikka kutsuin. Hetken perästä se tuli esiin tärkeän oloisena ja sillä oli jotakin suussa. Luulin kauempaa, että se on löytänyt luun. Mutta se olikin siisti sekaleivän siivu ilman päälysteitä, jota se kantoi suussaan kuin luuta. Ihmettelin vähän, että mitkä retkieväät se on löytänyt. Jatkoimme matkaa ja käännyimme metsäpolulle jolloin näin jotain kamppeita niillä paikkeilla, joissa Inca kävi. Melkoisen satavarmasti Inca haistoi ihmisen (ehkä jonkun metsässä majaa pitävän, en käynyt tarkistamassa), joka antoi koiralle leivänpalan. Leipä tosin ei päätynyt Incan massuun, vaan lintujen ja muiden metsäeläinten ruuaksi.

Toisenlaisia retkieväitä löytyy meidän omasta metsästä siinä määrin, että alkaa tympiä jo. Ihmiset valittavat koirankakoista, mutta minä valitan ihmistenkakoista metsässä!! Ihan on kun vessoja ei olisi keksitty, eikä edes huusseja ja että ihmisten suolistontoiminnan hallinta on aivan tyystin retuperällä. Että siihen vaan kyykistytään polkujenkin viereen ja koirat tietty ovat taivaissa näitten herkkujen ääressä. Ja sen näkee niistä justiinsa, millon tätä herkkua on tarjolla. Incalla on ollut pannan ketjukin ihan siinä itsessään, kun se on "herkutellut herkkukasan äärellä"! Valtavan kivaa!!! Lenkin aikana joutuu muutaman kerran puuttumaan tähän asiaan ihan joka kerta. Ihmisethän ei näitä kasoja metsässä huomaa, mutta koira kyllä paljastaa kaiken!

Alla vähän mukavampia harrastuksia. Yläkuvassa koirat viettävät iltaa kalvaen luunjämiä. Tämä sessio kesti pitkän aikaa, että kyllä on nautinnollista luitten lutkuttaminen. Luut eivät ole jatkuvasti koirien saatavilla, joten sitten kun ne saavat kupillisen jämäluita kaluttavaksi, se on vissiin kuin karkkikauppaan pääsisi.

Ja naminetsintä on aina yhtä kiva juttu. Ensin koirat odottavat, että tallon alueen ja tiputtelen namit. Inca inisee ja ynisee odottaessa, Liinu istuu hiljaa. Inca saa aloittaa ekana nuuskuttelut, Liinu joutuu odottamaan vähän kauemmin. Namit ovat pieniä natural menun palasia eli ei kokonaisia, enemmän hommaan etsiä pieniä murusia ;) Rauhottaa ja väsyttää koiria ja helppoa tehdä millon ja missä vaan.

Kaupunkikävelyllä

Pitkästä aikaa rahtasin koirat kaupungille. Käytiin urheilupuistossa, Samppalinnanpuistossa ja jokirannassa paseerulla. Koirat saivat haistella kaupunkikoirien hajuja ja Liinu melkein sekosi kaupunkioravista.

Tähänkö aiot jättää?? Otin sentään mukaan kotimatkalle :)

Maltti olisi valttia

Ollaan syksyn mittaan käyty jonkusen kerran kääppänien harkoissa ja se on enemmän tai vähemmän hermoja raastavaa. Kyseessä on siis tokon aloittelevat ja osaavat ja näyttelyharkat. Ehkä harjoitus tekee mestarin, mutta kyllä on koirille vaikeeta odottaa, kun treenaan toisen kanssa kentällä. Se on niin kun tunti treeniä per koira, joten toinen joutuu odottamaan sen tunnin siellä hallin odotustilassa, joko seinään kytkettynä (Inca) tai häkissä (Liinu). Ja se on niin maan perusteellisen kamalaa!!

Liinu haukkuu ja vinkuu ja kitisee ja HAUHAUHAU haukkuu ja vinkuu ja kitisee koko armaan tunnin. Ja haukku ei ole mitään pikkukoirahaukkua.

Inca ynisee pienesti koko armaan tunnin, mutta ei sentään hauku, siitä kiitollinen koira.

Incan kanssa ollaan osaavien tokossa ja Liinun kanssa olen ollut aloittelevissa ja näyttelyharkoissa. Tätä näyttelypuolta pitää harjoittaa erityisesti siksi, että Liinu saa kokemusta hiplaamisesta. Ei ole mitään asiaa sen kanssa näyttelykehiin, kun se ei anna katsoa hampaita, eikä kosketella itseään. Ja niitä toisia koiriakin pitää haukkua ainakin aluksi. Näyttelyyn edes olla menossa, mutta se ei olekaan pointti vaan sietäminen.

Liinu kyllä oppi nopeasti kipittämään näyttelyhihnassa ja jopa seisoa töröttämään, kun alkuinnostuksesta ja sähläämisestä selvittiin. Kun sitä edellä kipittävää koiraa piti haukkua ja sen perään yrittää rynniä :( Ja piti vähän pomppia, jos saisi namia. Mutta kun tunnin kuvioita veivasi, loppua kohden meno parantui huomattavasti.

Incan kanssa tokoilut sujuu miten kuten. Kaksi minsaa paikallaan oloa kyllä sujui, vaikka kouluttaja käveli rivistön ohi ja toisella kertaa vähän kauempana hyppi ja pyörähteli. Luoksetulo on ihan jees minun mittapuuni mukaan ja se on kaukana tokotuomarien mittapuusta :D Mutta siis jää odottamaan ja on paikoillaan niin kauan, että kävelen hallin toiseen päähän, käännyn ja kutsun sivulle. Vauhdilla Inca tulee. Nameja me tarvitaan kyllä aika paljon, taikka Inca tarvii. Alokasluokan hyppy menee kanssa ihan kohtuudella, seuraamiset ovat väljiä ja sivulla istutaan useimmiten sinne päin. Mutta joo, ehkä en ole pilkunviilaajasorttia enää missään asiassa.

Kyllä se olisi hauskaa, kun kumpainenkin istuisi suu supussa odottamassa omaa vuoroaan. Luulen, että jää haaveeksi molempien kohdalla. Incalle vinkuminen on arkipäivää ja Liinu on kovasti haukkuherkkä.

Luolavuorella

Ollaan jatkettu koirien maailmanavartamista ja käyty eri paikoissa lenkillä. Luolavuorella käytiin viimeksi joskus kesällä, joten suunnattiinpa sinnekin vaihteeksi. Kurakeliä oli ihan riittävästi :( Mutta avaruuttahan siellä piisaa, joten saa joten kuten handlattua Liinu-sähinkäistä paremmin, kun se ei pääse katoamaan minnekään pöpelikköihin.

Ilmeisesti koko mäki on täynnä myyrän/hiiren/ketunkoloja, kun Liinun meno ainakin vaikutti siltä. Vimmattua kaivamista ja pää jossain koloissa tämän tästä. Se on varsinainen metsästys- ja riistakoira.

Liinu on kaivamassa jonkun elukan koloa. Hyvä maastoväri koiralla.

Ja ollaan siis melkein keskellä kaupunkia!

Maailmanavartamista

Kävin näyttämässä koirille, mistä olen kotosin :D Koirat tosin eivät erityisemmin välittäneet idyllisistä maisemista, mutta nurtsit ja nurkat tuli kyllä nuuskittua tarkkaan. 

"Rötisköjä", ööh, eikun miljoonalukaaleja :D

Nuuuuuh!

Luostarikirkko

Takuuvarmasti Suomen pompöösein kaupungintalo, uuuuh!