torstai 21. huhtikuuta 2011

Koiramaisia juttuja

Kyllä tänään taas ajattelin, että onpa mulla kiva koira! Tultiin nimittäin metsälenkiltä kotio päin, kun tavattiin Paavo-koira, Incan bestis. Koirat sitten siinä tietenkin leikkivät, juoksivat ja peuhasivat, kunnes lähdin Incan kanssa kotiin. Inca ei olisi millään malttanut jättää kamua, mutta lähti se kumminkin matkaani vilkuillen Paavon suuntaan. Ja sitten siellä tapahtui jotain niin kivaa, että Inca lähti juoksemaan Paavon luo, mutta stoppasi paikkaansa, kun komensin sille ä-äät ja eit. Se oli aikamoinen juttu, ettei peräti jytky :D! On tuo Paavo nimittäin niin mukava peuhukaveri.

Ja seuraavalla lenkillä Inca bongasi kyyhkyn maassa ja meinasi lähteä saalistamaan sitä, mutta sekin matka loppui siihen, kun emäntä karjaisi eit. Inca katsoi minua, että ei vai ja tuli sitten pois saalistusretkeltä. Juu, ei sitä nyt sentään ihan kaikkea saa tehdä, mitä päähän pälkähtää, pitää luontokappaleiden saada olla rauhassa omissa puuhissaan.

Olemme harjoitelleet tänään ahkerasti hyppyä sisällä ja vähän muitakin tokojuttuja, mutta niitä enemmän hiekkakentällä ja myös metsälenkillä. Pitää nyt yrittää tsempata omia harkkoja, kun ei enää ole koulutustunteja. Eikä niitä nyt oikeastaan tarvitakaan, kun olemme saaneet kaikkiin liikkeisiin hyviä ohjeita ja vinkkejä, ainoa on tuo estehyppy, kun sitä varten ei ole kunnon estettä, vaan omia viritelmiä. Toukokuussa alkavat kyllä kääppänöiden harkat ulkona, että siellä alamme käydä, niin saadaan hyppyharjoitustakin kunnon esteellä.

Metsälenkillä kokeilin vaikka kuinka monta kertaa, tunnistaako Inca kepin, jota olen pitänyt kädessäni ja jonka olen laittanut maahan muitten keppien joukkoon. Se on niin ihmeellistä, kun jokainen kerta meni oikein ja kun keppejä oli useampia, niin Inca haisteli niitä muita, mutta otti sen, joka oli ollut minulla. Tätä tsekkailin ainakin 10-15 kertaa eri paikoissa ja erilaisilla kepeillä, mutta tuntui siltä, että se oli varsin helppo nakki Incalle. Ei siinä tunnistamisessa kauan kuono tuhissut! Sitä on vaan niin vaikea tajuta, että siinä hetken kädessä olleessa kepissä on muka joku haju, jonka koira tunnistaa, mutta pakko se on uskoa, ei siitä mihinkään pääse.

Ostin sitten vertakin kaupasta, niin päästään vähän harjoittelemaan verijälkeä, kun on hyvät kelit tulossa pääsiäiseksi. Enhän minä tiedä, kuinka se oikeaoppisesti tehdään, mutta pitää lukaista netistä jotain ohjeita, niin eiköhän me saada jälki aikaiseksi ja pakastimessa on siansorkkaa vaivan palkaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti