tiistai 5. huhtikuuta 2011

Kauko-ohjausta tokossa

Vaikka tosiasiassa meillä oli lähiohjausta, mutta tarkoitus on, että sitten aikanaan on kauko-ohjausta. Mutta siis liikkeenä oli avo-luokan maahan-istu-maahan-istu, joka oikeasti tehdään koiran edessä viiden metrin päässä koirasta. Me oltiin kyllä nenut vastakkain eli seisoin Incan edessä, että se oppii tekemään liikkeet niin, että takatassut pysyy samassa paikassa kuin liimattuna. Kauheita vaatimuksia!! Arkielämässä tuollahan ei ole mitään merkitystä, mutta tietty koetilanteessa pitää olla selvät sävelet, että tuomari voi arvostella. Pitääköhän tämmöinen ottaa kovinkin vakavasti? No, riippuu siitä, halutaanko me maailmanmestareiksi vai riittääkö meille ihan pihapiirimestaruus :D

Niin ja kunkin liikkeen (maahan, istu) pitäisi kestää viisi sekkaa, että ei sitä saa tehdä mitenkään vinhaa vauhtia.

Hyvin meidän harjoitus lähti menemään nameilla tietenkin. Takajalat eivät olleet aivan liimattuna, mutta aika hyvin kuitenkin, kun ekaa kertaa tuota tehtiin noitten sääntöjen mukaan.

Sitten oli vielä luoksepäästävyys ja paikalla makuu. Molemmat menivät ok. Vähän häiriötä oli taas paikallamakuussa, mutta Inca kuitenkin kesti häiriöt hyvin, eikä noussut seisomaan. Vasta sitten, kun palasin Incan luo kahden minsan jälkeen, Inca ponnahti istumaan ennen aikojaan. Mutta noin periaatteessa ihan hyvin. Harjoitus tekee mestarin. Ja luoksepäästävyydessä ei ole ongelmia, mutta toki tuo kouluttaja on jo tuttu.

Minä jaksoin mennä tunnille buranan voimalla, kun taisin saada jonkin päiväkotitartuntataudin viikonloppureissulla. Olisi tunnin ehkä saanut korvattua, mutta helpompi nyt näin. Tehokkaita buranoitahan minulla on, kun ovat lääkärin määrämiä nilkan murtumaan.

Noin kaikkinensa kiva kuitenkin veivata muitakin kuin alo-luokan liikkeitä, vaikka niitä ei tarvitakaan aikoihin, tulee vaihtelua ja opitaan jo ennakkoon avonkin liikkeitä.

1 kommentti:

  1. Mukava kuulla, ettei Hyvinkäältä jäänyt traumoja ainakaan Incalle :) Oiva kiertää lätäköt, mutta on kyllä tosi kiinnostunut lorisevista ojista..saa nähdä miten suhtautuu, kun tulee taas tilaisuus päästä lotraamaan kunnolla...Me odotellaan jo kovasti pääsiäistä, että päästäisiin taas peuhaamaan vesikoiraporukassa :)

    VastaaPoista