Lunta, jee!

Kyllä talvipentu lumen tunnistaa, ainakin Inca. Nyt meillä on sen verran lunta, että tuota voi jo kutsua ensilumeksi, tosin se ei taida kovin kauan maassa pysyä.

Aamupäivällä ei vielä ollut valkoista kuin hiven, mutta iltapäivällä saimme jo "tarpoa" lumessa. Lumipalloja ei oikein tullut, sen verran oli pakkasen puolella. Mutta nekin pienet pallerot, jotka sain pyöriteltyä, toivat mieleen kevään, jolloin Inca juoksenteli lumikokkareiden ja -pallojen perään innolla ja muutenkin möyhi lumessa koko pienen pennun energialla. Taitaa se jotenkin muistaa, mitä lumipallot ovat, sillä niin odottavan näköisenä se katseli pallonpyöritysyrityksiäni. Vielä tuolla ei kovin paljon möyhitä, mutta iltalenkillä Inca säikähti pahan päiväisesti pientä lumikasaa yhden portin vieressä. Näytti varmaan iltavalaistuksessa oudolta ja eihän siinä kohtaa ennen ole tuommoista kasaa ollut...

Ja nyt, kun lumessa näkee jälkiä, tietää, mitä Inca nuuskii. Se nuuskii koirien tassujen jälkiä ja ihmisten kengänjälkiä. Ja hyvin Inca bongasi pupun jäljetkin. Nähtiin pupu aika kaukaa, mutta kun päästiin niille main, missä pupu loikki, niin Incapa heti hoksasi jäljet ja alkoi nuuskuttaa niitä. Olisi kiva tietää, miltä pupun tassunjäljet tuoksuvat ja mitä informaatiota koira niistä saa irti. Se taitaa jäädä salaisuudeksi.

Huomenna menemme taas hierontakurssille ja nyt on kai vuorossa ainakin venyttelyn opettelua. Olen joka päivä hieronut Incaa, mutta vain vähän aikaa, ettei se vallan tympäänny minun jatkuvaan hipelöintiini. Olen kuitenkin käynyt koko koiran läpi joka kerta ja nopeasti on jäänyt mieleen, miten mitäkin kohtaa hierotaan. En tarvitse enää lunttilappua. Normaalistihan ei koiraa tietenkään tarvitse jatkuvasti olla hieromassa. Opinpa minä nyt hieromaan ja tuntemaan koirani kropan ja Inca oppii olemaan hierottavanani.

Ai niin, kyllä se maksakin massuun meni. Ensin Inca kanniskeli palasia olkkarin maton päälle ja joku pala eksyi sängyn päällekin, eikä se tuntunut "osaavan" syödä niitä, mutta lopulta se söi ne. Hyvin maistuivat.