perjantai 10. kesäkuuta 2011

Muutetaanks me?

Ei muuteta, mutta jos Inca osaisi puhua, se kysyisi, ollaanko me muuttopuuhissa. Emäntä on vaan hyödyntänyt hellepäivät pesemällä mattoja ja verhoja ja huusholli on vielä sikinsokin, kun pitää saada lattiat puhtaaksi ennen mattojen laittoa lattialle. Matot ovat kuivuneet saman tien, se hyvä puoli helteessä on! Muuten ollaankin sitten aika läkähtyneitä ja ootellaan, että päästäis tekemään kunnon lenkkejä vähän viileämmissä olosuhteissa.

Incalla ovat juoksut hiljalleen ohi. Merkkailemiset ovat loppuneet melkein kokonaan. Ehkä jatkossa juoksujen ajankohdan voi päätellä siitä, että Inca alkaa merkkailemaan noin kaksi kuukautta ennen juoksuja. Ensi viikolla päästään jo harkkohin pitkän tauon jälkeen.

Eilen hain Vauhti-Raksusta poron-, hirven- ja hevosen luita, lohimössöä ja sian sisäelinmössöä sekä merileväpurkin. Hyvin toimii tuo systeemi ja nettitilaamiset sujuvat ongelmitta, lasku tulee sähköpostiin ja sen voi maksaa eri tavoilla, minä maksan pankkikortilla, kun haen sapuskat. Mahtaako olla hyvinkin kannattavaa bisnestä ajella autolla, jossa on kaksi pakastinta, ympäri kyliä, mutta kai se sitten on. No, mitäs kannattavuudesta, pääasia on, että tyytyväisiä asiakkaita riittää :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti