lauantai 4. kesäkuuta 2011

Kalju!

Incalta lähti turkki, kun emäntä kyllästyi koiransa kuumuuteen ja ennustajat lupaavat vielä kuumempia kelejä. Mahtaneeko kesäluukki mitään auttaa, mutta luulisi sen olevan vilpoisampi kuitenkin. Eihän turkki mitenkään pitkä ja paksu vielä ollut,  mutta nyt sitä ei ole jäljellä enää senkään vertaa.

Taas onnistuin saamaan turkista laikukkaan sikäli, että toisin paikoin karva on lyhyempi ja jossain kohtaa pitempi. Mutta hälläkö väliä. Pitääkö mennä trimmauskurssillekin :) Pepusta Inca ei tahtonut millään antaa leikata. Kun piti seistä, niin tämä jämähti istumaan. Kerta toisensa perään. Miten kuten leikkasin, katsotaan sitten joskus tarkemmin, kun juoksut ovat ohi. Ehkä se sen vuoksi esteli.

Silmät näkyy taas kivasti luimukorvalta!

Koville otti, mutta hienosti Inca jaksoi!

Kävimme eilen shoppailemassa tuossa juuri avatussa lemmikkikaupassa ja siellä olikin tosi hyvä valikoima pakasteita. Ostin broitskun siipiä, kun niitä kuluu eniten ja sitten vielä kalkkunan kauloja ja yhden kalkkunan siiven. Se oli ihan kokeeksi, kun sellaista herkkua ei Incalla ole ennen ollut. Yksi siipi painoi liki 400 grammaa, mutta Inca pisteli sen poskeensa muina koirina, vaikka oli siinä paljon enemmän pureskeltavaa kuin broitskun siivissä. No, ne meneekin alas hujauksessa. Ajattelin, että kai se siitä osan jättää, mutta ei jättänyt.

Puoti oli iso ja avara, mutta muutto oli heillä vielä kesken, joten kaipa tila täyttyy, kun saavat kaikki kamat paikallensa. On meillä nyt valinnanvaraa, mistä ruokia ja muuta härpäkettä ostamme. Olen listannut tuonne ruokasivulle paikkoja, joista saa raakapakasteita ja niitä on aika liuta, eikä siinä varmaan ole kaikki. Kohta kai pitää hankkia kunnon arkkupakastin, kun tietäis vaan, mihin sen lykkää! Joskus aikanaan, kun valkkasin tänne jääpakastinkaappia, niin otin sellaisen, jossa jääkaappi on isompi ja pakastin pienempi. Nyt sais olla toisinpäin :D

4 kommenttia:

  1. Vesikoiran karvan ajeleminen on niin tuskaa! Varsinki, jos kone hajoaa! Meillä meni kaverin koiraa ajellessa 7 tuntia :D Taino ajellessa, se piti leikata saksilla. Mutta vesikoirat on silti vaan niin ihania! 8)

    VastaaPoista
  2. Mutta onneksi turkkia ei muotoilla, se vielä puuttuisi! Mut siksi mulla ei olekaan pikkupuudelia :)

    Joo, vesikoirat on ihania, vaikea kuvitella, että mulla olis jonkun muun rotuinen koira!

    VastaaPoista
  3. Aattelin hommala Lagoton sitten kunha on rahaa ja asun omassa kämpässä 8))
    Onha ne vähän jääräpäisenmpiä, mut pikku vikoja
    :D

    VastaaPoista
  4. Lagotto ja perro oli mullakin vaihtoehtoina, mutta sitten perropentu sattui olemaan ekaksi "tyrkyllä", niin tartuin tilaisuuteen.

    VastaaPoista