Hirvenluu

Hirvenluu, joka muutama päivä sitten oli yli 700 gramman möhkäle, on kutistunut päivä päivältä niin, että nyt se painaa alle 100 grammaa ja siitä tuli jämäluu, josta ei paljon mitään enää irtoa. Inca on saanut sitä jyystää aina sopivan annoksen kerrallaan + lisänä sitten vielä vähän lihaisampia luita. Koiran purukalusto on kyllä ihmeellinen ja tehokas. Ja sen näkee, että koira tykkää käyttää sitä kalustoaan.

Talvi tuli

Joten mikäs sen parempi aika perehtyä punkkeihin, kun niitä ei ole. Ihan varoiksi tulevia punkkikausi ajatellen.

Treenilinjaisten blogissa on yhden koiran sairaskertomus epämääräisistä oireista, niitten "hoidosta" ja lopulta monen kuukauden jälkeen saadusta oikeasta diagnoosista ja oikeasta lääkityksestä.

Ei voi muuta kuin todeta, että koiran oireitten kanssa on aikamoista arpapeliä, osuuko oikeaan vai meneekö tyystin syvälle metsään. Vaikea tietää milloin mistäkin on OIKEASTI kyse. Eläinlääkärit(kin) ovat toisinaan ihan pihalla kuin lumiukot, mikä suuresti hämmästyttää. Siis muittenkin antamiensa "diagnoosien" kanssa kuin punkkidiagnoosien. Rahat he kyllä osaavat nyhtää, siinä ei ole minkäänlaista ongelmaa. Voisi tehdä hyvää tälle ammattikunnalle, että väärät diagnoosit ja hoidot tulisi heidän korvattavakseen, ei eläimen omistajan (tai vakuutuksen), sitten, kun se oikea diagnoosi on löytynyt ja varmistunut. Jos tuotteessa on vikaa, saa rahat takaisin tai uuden viattoman tuotteen tilalle. Jos ravintolan ruoka-annoksessa on moittimista, saa uuden tilalle. Niin, kenen on vastuu?

Ja aika taituri pitää koiran omistajan olla, että osaa lukea koiraansa oikein, ei ole ollenkaan helppoa. Ja lisäksi pitää olla itse perillä asioista eli leikkiä tosiaan tohtori Housea, olla jämäkkänä eläinlääkärireissulla ja VAATIA, jos tuntuu, että ei muuten asiat hoidu. Mutta niinhän se on, että kun lääkäriin menee, oli sitten kyse ihmis- tai eläinlääkäristä, edustaa tämä pitkän koulutuksen saanut henkilö sellaista arvovaltaa ja tietämystä, että amatöörin voi olla vaikea mennä puuttumaan hänen taitoihinsa ja antamiin diagnooseihin ja hoito-ohjeisiin. Noh, onneksi tieto leviää nykyään netin välityksellä varsin hyvin. Eikä se ole millään lailla moitittavaa. Päinvastoin.

Käärmeet ja punkit. Hyi!

Portti

Makuuhuone on nyt rajattu Lidlin portilla. Se on viikon verran ollut paikallaan sitä varten, että koirat eivät yöllä pääse makkariin, eitkä aina päivälläkään. Ennen laitoin kevythäkin oviaukkoon estämään pääsyn. Portti toimii jo niin hyvin, että viime yönä se oli auki ja koirilla siis vapaa pääsy makuuhuoneeseen, mutta kumpikaan ei koko yönä, eikä edes aamulla tullut makuuhuoneeseen! Eivät ne päivisinkään makuuhuoneeseen erityisemmin tunge, vaikka portti olisi auki. Läppäri on nimittäin makkarissa, joten jonkin verran tulee sen ääressä istuttua. Koirat ovat kai mieltäneet makuuhuoneen emännän alueeksi.

Lidlin portti maksoi 22 euroo ja risat ja on ihan yhtä hyvä kuin kalliimpi portti, jollainen meillä myös on, mutta se on muualla.

Inca makaamassa ja Liinu istua töröttää.

Kevythäkkiä aloin nyt käyttää koirilla kun me jumpataan ja venytellään tai tehdään muita juttuja. Toinen siis odottaa vuoroaan aina häkissä.

Ulkona alkoi taas talvi ja kuivat kelit loppuivat, kun maassa on vähän suojalunta. Incan tassussa on ulkona nyt pieni säärystin estämässä sidetaitosten ja kipeän kohdan kastumista ja likaantumista. Ja tässä Inca "rannerengas" jalassa:

Kannuskynsi

Joka kerta kun leikkaan koirien kannuskynsiä, ihmettelen niitten tarkoitusta. Taitavat olla joku jäänne lihansyöjädinosaurusten ajalta, yhtä tarpeeton turhake kuin ihmisellä umpisuoli.

Nyt Incan toisen etutassun kinnerkynsiturhake on vioittunut ilmeisesti meidän eilisellä metsäreissulla tai sitten sunnuntaisella reissulla. Molemmilla kerroilla olen ollut Incan kanssa kahdestaan, joten meno on ollut ihan rauhallista. Kynnen juuresta on iho kuitenkin vereslihalla, minkä huomasin, kun Inca itsepäisesti nuoli tassuaan. Itse kynsi ei siis ole vioittunut, mikä sekin kai voi aika helposti tapahtua.

Haavaa siis puhdistetaan ja hoidetaan Terra Polyllä ja pidetään suojattuna, ettei koira nuole sitä ja ettei se vaurioidu enempää noitten nahisteluissa. Ulkona siinä ole mitään suojaa, mutta sisällä juurikin nuolemisen takia. Ostin jo luomuhunajaakin, kun Hugon blogista luin, että sillä oli parannettu Hugon haavaa. Hugo on siis Incan isä ja Hugolle aina sattuu ja tapahtuu. Näyttää siltä, että Inca on isänsä tytär :D. Jospa hunaja tehoaisi tuohonkin pikkuhaavaan.

Ihan kuin Strömsössä :D

Paitsi se strömsömäinen rauhallisuus kyllä puuttui! Hyvä ettei vesi sihissyt ja sähissyt kun sähinkäinen haki leluja! Toisin sanoen Liinun uintireissu meni hyvin heti sen jälkeen, kun ensin sen etutassut oli saatu veteen ylimmälle rapulle, siitä sitten lopulta oli koko koira ylimmällä rapulla ja ei kun lelua heittämään ja kertomaan sille, mikä on homman nimi. Se oppi nopeasti, eikä siinä uittajaa sitten enää tarvittu alun jälkeen. Rohkea ja reipas koira! Tai ainakin hurjan innokas uimari.

Liivit oli päällä koko ajan, pysyy uintiasento parempana ja se taas on hyvä juuri takakropalle. Ilman niitä saattaa koira uida liian pystyssä, jolloin etupää tekee hommia enemmän.

Täyttä puolta tuntia en uittanut Liinua, kun se oli aikamoista haipakkatta koko ajan. Välillä pidin luovia taukoja, ettei koira kuumu ihan liikaa. Myöskään ei tarvinnut maksaa kuin normaali uintiaika, ei uittajaa ollenkaan koska Liinu oppi nopeasti ja "kun me ollaan käyty siellä jo niin monta kertaa" :D

Pitää seuraavalla kerralla yrittää uittaa koiraa remmissäkin altaan ympäri, kun ainakin Liinulle tuo lelujen heittäminen on tavallisen kuumuttavaa. Yleensähän en noille mitään heittele, uinti tekee poikkeuksen.

Sain jo muutaman kuvankin napattua tästä uinti-ihmeestä!

Ja loppukevennykseksi Inca ja hirvenluu! Tämä luu painoi 760 grammaa. Eilen siitä hupeni 200 grammaa, tänään luun jyystäminen jatkuu.

Hahaa, melkein kuin Strömsössä!

Yksilöuinti sujui paljon paremmin kuin pariuinti. Tosin Inca pisti hanttiin jo huuhteluvaiheessa, että huuhtelualtaaseen en mene. Niin tyypillistä sille. Menihän se nostamalla. Ja eihän se houkuttelemalla isoon altaaseen mennyt, laitettiin liivit ja uittaja nosti koiran sinne ylimmälle rapulle, siinä rauhotuttiin ja sitten alettiin heittää lelua ja opettaa, ettei altaan reunoilta nousta vaan tullaan takasin lähtöpisteeseen, jossa taas rauhotutaan. Ja sitten taas lelu lentää ja sen saa hakea. Sama homma kun kesällä luonnonvesissä, nyt vaan allasympäristössä.

Muutaman kerran uittaja jeesasi Incan pois altaan reunoilta ja ohjasi sen takasin sinne, missä minä hihkuin, että tänneee!! Ja sitten Inca hokasi, että näinhän se menee, lelu haetaan ja uidaan takasin.

Allas on 8 metriä, että kyllä siinä joitakin metrejä kertyi ees taas uidessa. Olisimme voineet vähän kauemminkin aikaa uida, mutta katsoin parhaammaksi olla rasittamatta Incaa liikoja. Kaikki oli kumminkin uutta ja outoa, innostavaa ja stressaavaa. Liivit päällä tosin uiminen on kevyempää.

Hyvästä kuntoilusta se käy, kun koira on koko ajan vedessä eli se lähtee uimaan siitä ylimmältä tasanteelta, jossa vesi ulottuu Incaan ainakin kylkiin asti. Heille on tulossa myös siihen joku kumimattoramppi, mutta se on vielä vaiheessa. Tosin, kun koira oppii tämän systeemin, se on ihan hyvä.

Nyt oli eri uittaja, ilmeisesti paikan omistaja, mutta hän osasi homman ja oli oikein rauhallinen ja hyväotteinen. Hänellä on viisi koiraa itsellään.

Maanantaina Liinu pääsee yksilöuinnille, jos se nyt puolestaan hoksaisi jutun juonen. Todennäköisesti, tilanne on paljon parempi, kun on vaan yksi koira kerrallansa mukana. Näin varmaan mennään jatkossakin, ettei mene hösäämiseksi koko uintiaika.

Nyt Inca lepää bottiloimensa alla toivottavasti tyytyväisenä päivän äksönistä!

Ei mennyt kuten Strömsössä

Strömössä Strömsön koirat menisivät hillitysti ja rauhallisesti altaasen kuin altaaseen, uisivat rauhassa ja nätisti, nousisivat altaasta ylös rauhallisina ja lähtisivät tyytyväisinä ja onnellisina kotiin: Åj, det var jätte härligt att simma!

Ne eivät häsläisi, toheltaisi, soheltaisi, vinkuisi, pistäisi hanttiin, olisi pelokkaita ja epäluuloisia, niitä ei tarvitsisi maanitella, ne eivät haukkuisi, kitisisi, vahtisi ja söheltäisi kuin heikkopäiset.

No, minulla on heikkopäiset koirat :D Toinen toisella tavalla ja toinen toisella tavalla.

Liinu näistä kahdesta oli rohkeampi, mutta sen miinus on iankaikkinen kaikelle haukkuminen (äänet, ihmiset, toiset koirat ja vielä varmuuden vuoksi haukkuminen vaikka mitään ei missään olisikaan).

Incalle kaikki oli niiiiin vaikeaa, että se ei altaaseen asti edes päässyt. Sitä enemmän se ehti söheltää, vinkua, kitistä ja säheltää. Stressaa ja käy ylikierroksilla. No se aloitti shown jo kotoa lähtiessä, kun se aavisti, että jotain erityisen erityistä tapahtuu. Hyvä kun päästiin rappukäytävään ja ulos, huoh.

Viisaampaa ja itselle helpompaa olisi ollut mennä yhden koiran kanssa, mutta seuraavaksi teenkin niin. Otan vaan Incan mukaan. Mutta nyt paikka tuli tutuksi, joten sekin ehkä helpottaa seuraavaa kertaa. Kunhan oppivat olemaan siellä, niin sitten vasta menen molempien kanssa. Uiminen on kuitenkin niin hyvää kuntoilua koirille, että parempi vaan tottua ja oppia siihen, kun mahdollisuus täällä nyt on.

Liinun veteen saaminen kesti niin kauan, että se ei ehtinyt lopulta uida kuin muutaman kiepautuksen. Lelun kanssa sen sinne sai houkuteltua, mutta aikaa siinä meni. Mutta sille jäi varmasti positiivinen kokemus reissusta, kun se hoksasi, että uimisestahan tässä on kyse, ei hukuttamisesta!

Ramppi, jolta altaaseen olisi ensialkuun paras mennä, on kapea, eikä kovin kätevä verrattuna Hyvinkään ramppiin. Altaassa on myös porrastus ja tietysti laidoilta voi hypätä. Ison altaan vesi on 22 asteista ja hallissa on kostean lämmintä.

Jo huuhteluvaiheessa Liinu oli rohkeampi. Koirat huudellaan nimittäin sellaisessa matalassa reunallisessa altaassa, mikä tietenkin oli aivan järkyttävää. Liinu meni sinne kyllä lopulta reippaasti, kun itse olin siellä ja nameja altaan lattialla. Incan kanssa tehtiin siinäkin hommia enemmän, mutta kyllä se lopulta uskaltautui menemään noinkin epäilyttävään paikkaan jalat tutisten, kun minä nimittäin nostin sen sinne.

Uittaja oli oikein ystävällinen ja rauhallinen ja Liinukin antoi rapsuttaa ja söi nameja uittajan kädestä. Incalle taas kaikki ihmiset ovat ihan jees ja ihkuja, se on kaikkien rapsuttelukaveri, kuka vaan siihen suostuu.

Paikka on ankea, kun se on Tuulissuolla, teollisuusalueella oleva halli. Piha on asfalttipiha, josta oli vaikea löytää yhtä ruohonkorttakaan. Ulkoiluta siinä sitten koiria eli kannattaa ulkoiluttaa jossain muualla etukäteen. Hyvinkäällähän on loistava ulkoilumaasto uimalan ympärillä.

Sisätilakin on semmoinen betonihallimainen, mutta altaat ja allastilat ovat toki hienot ja siistit. Pieni ja iso allas ovat erotettu toisistaan. Pieni allas on kyllä niin pieni, että ei sinne ainakaan täysikasvuista perroa kannata viedä. Allastilaan mennessä on muutamat portaat, koska altaat eivät ole maahankaivettuja. Ei ehkä maailman paras ratkaisu.

Täyttä hintaa emme joutuneet maksamaan, koska uimisen kanssa oli niin ja näin. Positiivista!

Viisasta olisi ollut käydä tutustumassa paikkaan erikseen ainakin näitten hurttien kanssa ja koska matka ei kestä kun reilun 10 minsaa. Olisi ehkä sujunut paremmin koko homma sitten varsinaisella uintireissulla.

Mutta Hyvinkää hakkaa tämän mennen tullen. Matka vaan sinne on niin pitkä, että eipä sinne tule lähdettyä. Liedossa voi käydä useastikin, kunhan näistä alkukankeuksista selvitään.

Ja epäilys siitä, että koirat tekevät jo seuraavia juoksujaan, on suuri. Se käytös! Ja ne merkkailevat ihan työkseen ja melkein kilpaa, ovat tehneet sitä jo viikkoja ja muutenkin meno on välillä aika ärhäkkätä näitten kesken. Ja haistella pitäisi niin maan vimmatusti. Jonkinlainen kilpa ehkä meneillään, että kumpi se nartumpi narttu nyt onkaan. Ei aina tahdo riittää näille edes jääviileäkaappikuuri ja natsikurikaan. Ja jos lipsuu, niin ne ovat sikoja. Huoh!