maanantai 26. marraskuuta 2012

Ihan kuin Strömsössä :D

Paitsi se strömsömäinen rauhallisuus kyllä puuttui! Hyvä ettei vesi sihissyt ja sähissyt kun sähinkäinen haki leluja! Toisin sanoen Liinun uintireissu meni hyvin heti sen jälkeen, kun ensin sen etutassut oli saatu veteen ylimmälle rapulle, siitä sitten lopulta oli koko koira ylimmällä rapulla ja ei kun lelua heittämään ja kertomaan sille, mikä on homman nimi. Se oppi nopeasti, eikä siinä uittajaa sitten enää tarvittu alun jälkeen. Rohkea ja reipas koira! Tai ainakin hurjan innokas uimari.

Liivit oli päällä koko ajan, pysyy uintiasento parempana ja se taas on hyvä juuri takakropalle. Ilman niitä saattaa koira uida liian pystyssä, jolloin etupää tekee hommia enemmän.

Täyttä puolta tuntia en uittanut Liinua, kun se oli aikamoista haipakkatta koko ajan. Välillä pidin luovia taukoja, ettei koira kuumu ihan liikaa. Myöskään ei tarvinnut maksaa kuin normaali uintiaika, ei uittajaa ollenkaan koska Liinu oppi nopeasti ja "kun me ollaan käyty siellä jo niin monta kertaa" :D

Pitää seuraavalla kerralla yrittää uittaa koiraa remmissäkin altaan ympäri, kun ainakin Liinulle tuo lelujen heittäminen on tavallisen kuumuttavaa. Yleensähän en noille mitään heittele, uinti tekee poikkeuksen.

Sain jo muutaman kuvankin napattua tästä uinti-ihmeestä!




Ja loppukevennykseksi Inca ja hirvenluu! Tämä luu painoi 760 grammaa. Eilen siitä hupeni 200 grammaa, tänään luun jyystäminen jatkuu.


4 kommenttia:

  1. Tuo allas on kyllä isompi kuin Helsingissä. Mutta aika hankalan näköiset nuo rappuset. Hienoa, että nyt molemmat koirat ui!

    VastaaPoista
  2. Ne rappuset eivät Liinua kyllä yhtään haitanneet, se tuli monta kertaa pois altaasta ja meni takasin altaaseen. Joskus kuukauden kuluttua heille tulee se leveä ramppi.

    Mutta nyt on molemmat tosiaan oppineet allasuinnin salat!

    VastaaPoista
  3. Tuli tosta luusta mieleen, että Kikin inhokiksi on paljastunut poro. Ollaan monta kertaa kokeiltu antaa poron luuta, mutta ei se sitä syö, vaikkei mitään muutakaan tipu samana iltana. Lihaa se söi kupista, kun mukana oli muuta lihaa ja öljy + merilevä, joiden kanssa näyttää menevän varmaan kaikki mahdollinen.

    VastaaPoista
  4. Jommalla kummalla oli joskus jotain vieroksuntaa joko poroa tai hirveä kohtaan, mutta se meni ohi. Pidä pitempi tauko ja kokeile joskus myöhemmin, jos sitten kelpaisi. Eilisen jyystämisen jälkeen hirvenluu painaa nyt 340 grammaa. Kyllä Inca siitä vielä tänään jotain irti saa ja sitten loput jää koirille huviluuksi.

    VastaaPoista