Eilen olimme ekalla tanssitunnilla, joskin kouluttaja sanoi, että koira sen paremmin kuin ihminenkään eivät tanssi, vaan kyse on tottelevaisuuskoulutuksesta tanssin tai liikkumisen muodossa tai jotenkin noin. Ensin alkuun näimme malliksi yhden kilpailuesityksen ja koira ja ihminen siinä työskentelivät hyvin yhteen. Koira oppii ihan mitä vaan sen halutaan oppivan. Oli sellaista läheistä tuo työskentely eli koiraa ei lähetetty jonnekin kauas ohjaajasta tai muuta vastaavaa. Mutta tanssihan on läheistä. Varmasti positiivisia vaikutuksia tuolla harrastuksella koirakolle.
Etukäteen saimme ohjeeksi ottaa mukaan paljon pehmeitä nameja ja niitä tosiaan kuluikin. Meillä oli mukana nakki-possunsydän-mix. Koiria oli 13 ja hyvin Inca taas teki hommia, eikä haahuillut muiden koirien perään. Herkku-mix ehkä auttoi :)
Harjoitelimme seuraamista, pyörimisiä ja pujottelua eli kahdeksikkoa. Pyörimiset ja kahdeksikko ovat tuttuja liikkeitä. Haasteellisinta oli sivulle tulo oikealle, tokossa kun tullaan sivulle aina vasemmalle ja ollaan aina vasemmalla. Koiratanssissa koiran tulee kumminkin osata olla kaikilla puolilla, mikä onkin ihan järkevää. Eikä tässä lajissa mitata millimetrintuhannesosilla, että onko koira just jetsulleen silleen kun pitää. (Sivuhuomautuksena sanottakoon, että en oikein tajua tuon tarkkuuden pointtia tokossa, mutta ei sillä ole väliä. Ehkä alan tajuta sitten kun me kilpaillaan tokon maailmanmestaruudesta :D)
Pyörimiset menee hyvin ja tarkoitus on, että lopulta koira pyörähtää pienellä eleellä, sormen liikkeellä, ympäri joko vasemalle tai oikealle. Nyt sitä mentiin namilla ensin laajassa kaaressa, mutta lopulta aina vaan pienemmässä kaaressa.
Pujottelu on kanssa helppo paitsi taaksepäin pujottelu, jossa siis ohjaaja kulkee taaksepäin ja koira pujottelee joko ulko- tai sisäkautta eteenpäin. Sisäkautta meni vielä hyvin, mutta ulkokautta emännän aivot menivät sekaisin :)
Näitä nyt sitten harjoittemme niin, että ne ovat viikon kuluttua sujuvia.
Sekä meno- että tulomatkalla hengailimme kaupungilla, vaikka sunnuntai-ilta nyt on melko rauhallista aikaa. Tuli kuitenkin sitä lajia taas treenattua. Tekee Incalle hyvää ja emäntäkin voi turvallisin mielin kulkea illalla kaupungilla, kun on tuommoinen hurjanäköinen hurtta narun päässä :D
maanantai 31. tammikuuta 2011
perjantai 28. tammikuuta 2011
Ymmärtääkö koira puhetta?
Ymmärtää. Siltä ainakin vaikuttaa.
Annoin Incalle possunkorvan palkaksi hyvin menneestä remmilenkistä (vaikka eihän se tiennyt syytä). Lähdin siitä melkein saman tien saunaan ja Inca jäi siis yksin. Kun tulin saunasta ja istuin sohvalla, totesin Incalle, etkö sä syönytkään vielä sun possunkorvaa. Ei Inca yleensä syö mitään yksin ollessaan. Inca istui olkkarin ovensuussa ja lähti kulkemaan olkkarin maton päällä olevaa possunkorvaa kohti ja alkoi syödä sitä. Ihan se toimi kuin olisi ymmärtänyt, mitä sille puhun. Kai minä katsoin possunkorvaa, mutta en ainakaan osoittanut sitä kädellä tai muuten. Ja onhan possunkorva sanana tuttu ja samoin syödä, mutta jännää, miten hyvin minun sanani ja Inca teot menivät yksiin.
Ei voi siis muuta kuin päätellä, että kyllä Inca puhetta ymmärtää :)
Eilen eräs vanhempi rouva käveli meitä rollaattorin kanssa vastaan ja hän kysyi minulta, olinko kesällä pallokentällä koiran kanssa. Vastasin, että olin, kun jalka oli kipsissä. Hän sanoi katsoneensa meitä parvekkeeltaan ja muisti koiran! Jotain iloa siis siitä kipsiajasta oli jollekin, vaikka ei minulle ja Incalle.
Sitä jo odotankin, että lumet sulaa ja päästään kentälle harjoittelemaan ja hiomaan kaikkia toko- ym. juttuja. Talvi on kyllä kiva, mutta harjoittelun kannalta vähän ikävää aikaa. Eilen olimmekin taas hallilla omissa harkoissa ja saatiin treenattua hyppyä, paikallamakuuta, luoksepäästävyyttä ja muitakin liikkeitä. Olin siellä semmoiset kolme varttia, kun tunti on pitkä aika Incalle treenata, vaikka välillä tietty leikitäänkin, mutta silti. Omissa harkoissa ei ole mitään odotusaikoja ja kun hallilla ollaan, tulee sellainen olo, että pitää käyttää aika tehokkaasti hyödyksi. Siinä voi äkkiseltään sitten ahnehtua liikaa ja koira väsyy ja emäntäkin!
Toisaalta tuntuu, että Incaa ei väsytä mikään. Tänäänkin teimme semmoisen kahden tunnin metsälenkin ja loppusuoralla treffattiin vielä Paavo-koira, jonka kanssa Inca jaksoi juosta ja painia ainakin puoli tuntia ihan kuin ei olisi yhtään vielä lenkkeilty. Nuo kaksi kyllä juoksisivat ja painisivat ikuisuuden, jos sille ei omistajien taholta tehdä stoppia.
Ja ruoka maistuu!!
Annoin Incalle possunkorvan palkaksi hyvin menneestä remmilenkistä (vaikka eihän se tiennyt syytä). Lähdin siitä melkein saman tien saunaan ja Inca jäi siis yksin. Kun tulin saunasta ja istuin sohvalla, totesin Incalle, etkö sä syönytkään vielä sun possunkorvaa. Ei Inca yleensä syö mitään yksin ollessaan. Inca istui olkkarin ovensuussa ja lähti kulkemaan olkkarin maton päällä olevaa possunkorvaa kohti ja alkoi syödä sitä. Ihan se toimi kuin olisi ymmärtänyt, mitä sille puhun. Kai minä katsoin possunkorvaa, mutta en ainakaan osoittanut sitä kädellä tai muuten. Ja onhan possunkorva sanana tuttu ja samoin syödä, mutta jännää, miten hyvin minun sanani ja Inca teot menivät yksiin.
Ei voi siis muuta kuin päätellä, että kyllä Inca puhetta ymmärtää :)
Eilen eräs vanhempi rouva käveli meitä rollaattorin kanssa vastaan ja hän kysyi minulta, olinko kesällä pallokentällä koiran kanssa. Vastasin, että olin, kun jalka oli kipsissä. Hän sanoi katsoneensa meitä parvekkeeltaan ja muisti koiran! Jotain iloa siis siitä kipsiajasta oli jollekin, vaikka ei minulle ja Incalle.
Sitä jo odotankin, että lumet sulaa ja päästään kentälle harjoittelemaan ja hiomaan kaikkia toko- ym. juttuja. Talvi on kyllä kiva, mutta harjoittelun kannalta vähän ikävää aikaa. Eilen olimmekin taas hallilla omissa harkoissa ja saatiin treenattua hyppyä, paikallamakuuta, luoksepäästävyyttä ja muitakin liikkeitä. Olin siellä semmoiset kolme varttia, kun tunti on pitkä aika Incalle treenata, vaikka välillä tietty leikitäänkin, mutta silti. Omissa harkoissa ei ole mitään odotusaikoja ja kun hallilla ollaan, tulee sellainen olo, että pitää käyttää aika tehokkaasti hyödyksi. Siinä voi äkkiseltään sitten ahnehtua liikaa ja koira väsyy ja emäntäkin!
Toisaalta tuntuu, että Incaa ei väsytä mikään. Tänäänkin teimme semmoisen kahden tunnin metsälenkin ja loppusuoralla treffattiin vielä Paavo-koira, jonka kanssa Inca jaksoi juosta ja painia ainakin puoli tuntia ihan kuin ei olisi yhtään vielä lenkkeilty. Nuo kaksi kyllä juoksisivat ja painisivat ikuisuuden, jos sille ei omistajien taholta tehdä stoppia.
Ja ruoka maistuu!!
tiistai 25. tammikuuta 2011
"Älä välitä koirasta, varo emäntää" :D
Kaikenlaista tulee nähdyksi, kun kulkee koiran kanssa siellä sun täällä. Yhden omakotitalon portinpielessä oli otsikon mukainen varoitus, sopisi kyllä tähänkin torppaan erinomaisen hyvin :D :D :D
Nyt on maailmankirjat menneet sekaisin, kun Inca on alkanut syödä ihan "hulluna". Se ei tuolla lailla syönyt kuin pikku pentuna, jos silloinkaan. Välillä olen ihmetellyt, miten se jaksaa niin vähällä ruualla. Joskus on oikein pitänyt maanitella, että syöpäs nyt, eikä siltikään ruoka ole maistunut. Mutta nyt on ollut toinen ääni kellossa jonkin aikaa.
Inca ei ole aamuisin syönyt yhtään mitään moneen kuukauteen. Lopetin koko aamuruuan tarjoamisen varmaan joskus kesällä, kun ei neidille maistunut mikään ruoka, niin ei maistunut. Ei väkisin. Mutta nyt se on alkanut oikein pyytää ruokaa aamupisujen jälkeen. Ja kun se saa ruuan, se syö kuin ei olisi viikkoihin ruokaa saanut.
Ja kun tulemme päivällä metsälenkiltä, sillä on taas hirmuinen nälkä. Ja se syö kuin ei olisi koko päivänä saanut ruokaa. Ja illalla melko myöhään, yleensä vimpan lenkin jälkeen, se syö kuppinsa ihan tyhjäksi ja on vähän sen oloinen, että tässäkö tämän päivän safkat nyt olivat. Ja välissä se mussuttaa luitaan ja joskus öisinkin kuuluu rousk rousk, kun Inca on jonkun luun kimpussa.
Mikään meidän elämässä ei ole kuitenkaan muuttunut. Päiväjärjestys on sama, lenkkeillään sama määrä kuin aiemmin ja ruoka on samaa kuin ennenkin ja muutenkin on kaikki entisellään. Inca vaan syö enemmän ja useammin kuin ennen. Ja hyvällä ruokahalulla.
Liisa sanoi näyttelyssä, että Inca on pienentynyt siitä, kun hän viimeksi näki sen. Se taisi olla syyskuussa. Ja tuosta Incan paino on noussut kaksi kiloa! Ehkä Inca on sitten kiinteytynyt :) Tai jotain pentumaista on hävinnyt olemuksesta. Mutta nyt meillä kyllä syödään reippaasti ja kai koira itse parhaiten tietää ruuan tarpeensa, joten en nyt mitenkään erityisesti rajoita syömistä, joskaan en anna sen syödä tolkuttomia määriä. On vaan niin outoa tuo syöminen, kun olen tottunut semmoiseen vähäruokaiseen koiraan. Toisaalta Inca juoksee ja peuhaa ulkona paljon ja lumessa energiaa kuluu.
No ajattelin jo, että joko Inca tekee toisia juoksuja ja syö siksi, mutta ei kai sentään vielä ole toisten juoksujen aika, kun vasta neljä kuukautta on kulunut ekojen juoksujen alkamisesta. Eikä Inca silloin ollut ruuan perään, päinvastoin. Vaan mistä minä tiedän koiran hormoonitoiminnasta, miten se milloinkin koiraan vaikuttaa.
Nyt on maailmankirjat menneet sekaisin, kun Inca on alkanut syödä ihan "hulluna". Se ei tuolla lailla syönyt kuin pikku pentuna, jos silloinkaan. Välillä olen ihmetellyt, miten se jaksaa niin vähällä ruualla. Joskus on oikein pitänyt maanitella, että syöpäs nyt, eikä siltikään ruoka ole maistunut. Mutta nyt on ollut toinen ääni kellossa jonkin aikaa.
Inca ei ole aamuisin syönyt yhtään mitään moneen kuukauteen. Lopetin koko aamuruuan tarjoamisen varmaan joskus kesällä, kun ei neidille maistunut mikään ruoka, niin ei maistunut. Ei väkisin. Mutta nyt se on alkanut oikein pyytää ruokaa aamupisujen jälkeen. Ja kun se saa ruuan, se syö kuin ei olisi viikkoihin ruokaa saanut.
Ja kun tulemme päivällä metsälenkiltä, sillä on taas hirmuinen nälkä. Ja se syö kuin ei olisi koko päivänä saanut ruokaa. Ja illalla melko myöhään, yleensä vimpan lenkin jälkeen, se syö kuppinsa ihan tyhjäksi ja on vähän sen oloinen, että tässäkö tämän päivän safkat nyt olivat. Ja välissä se mussuttaa luitaan ja joskus öisinkin kuuluu rousk rousk, kun Inca on jonkun luun kimpussa.
Mikään meidän elämässä ei ole kuitenkaan muuttunut. Päiväjärjestys on sama, lenkkeillään sama määrä kuin aiemmin ja ruoka on samaa kuin ennenkin ja muutenkin on kaikki entisellään. Inca vaan syö enemmän ja useammin kuin ennen. Ja hyvällä ruokahalulla.
Liisa sanoi näyttelyssä, että Inca on pienentynyt siitä, kun hän viimeksi näki sen. Se taisi olla syyskuussa. Ja tuosta Incan paino on noussut kaksi kiloa! Ehkä Inca on sitten kiinteytynyt :) Tai jotain pentumaista on hävinnyt olemuksesta. Mutta nyt meillä kyllä syödään reippaasti ja kai koira itse parhaiten tietää ruuan tarpeensa, joten en nyt mitenkään erityisesti rajoita syömistä, joskaan en anna sen syödä tolkuttomia määriä. On vaan niin outoa tuo syöminen, kun olen tottunut semmoiseen vähäruokaiseen koiraan. Toisaalta Inca juoksee ja peuhaa ulkona paljon ja lumessa energiaa kuluu.
No ajattelin jo, että joko Inca tekee toisia juoksuja ja syö siksi, mutta ei kai sentään vielä ole toisten juoksujen aika, kun vasta neljä kuukautta on kulunut ekojen juoksujen alkamisesta. Eikä Inca silloin ollut ruuan perään, päinvastoin. Vaan mistä minä tiedän koiran hormoonitoiminnasta, miten se milloinkin koiraan vaikuttaa.
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Näyttelykuulumisia
Näyttely on nyt sitten näytelty tältä erää. Paljon oli koiria ja ihmisiä, ahdasta ja tungosta paikoin etenkin siinä meidän kehän kohdalla, oli jotenkin kulkuväylän vieressä tuo kehä.
Inca oli näyttelypaikalla ihan rauhallinen, ei haukkunut tai muuten ollut levoton. Koirat tietysti kiinnostivat, mutta se kai nyt on selvä. Kiinnostus ei kuitenkaan ollut ylenpalttista. Ja kun istuskelimme penkillä niin Inca otti oikein lokoisasti, joten sitä ei ainakaan tilanne stressannut. Paljon siellä meni aikaa odotellessa ja kehässäoloaika on tavattoman lyhyt. Ja tuo huvi maksoi 35 €. Ei ihan halpaa ole tuo näyttelyharrastuskaan.
Tuomarin, Norman Deschuymere Belgiasta, arvio oli jotensakin näin (ota nyt selvää a) käsialasta ja b) koiranäyttelyenkusta): saksipurenta (eli niin kuin olla pitää), feminiininen pää, hyvät silmät, korvienasento ja sitten joku kolmas sana, mistä en ole varma, ehkä niska (??). Pikkuisen vankka (strong) selästä (?), voisi olla vähän enemmän rintaa, keskinkertaiset (medium) kulmaukset, vauvaturkki (sananmukaisesti!), liikkuminen narrow in the real (ehkä??), irtonaista edessä.
Varmaan jotain omia merkityksiä kaikilla sanoilla, siis semmoisia näyttelyyn liittyviä merkityksiä, joista minulla ei juurikaan ole hajuakaan.
Ja luonnepuoli tai siis virallisesti käyttäytymisen arvioiminen. Suhtautuminen tuomariin oli rodunomainen lähestyttäessä eli 1. Inca ei väistä tai ole vihainen. Eikä se ole pelokas tai vihainen koirille.
Tulos oli siis EH, erittäin hyvä. (Ja arvosteluasteikko on: erinomainen, erittäin hyvä, hyvä, tyydyttävä, ei voida arvostella, hylätty).
Arvostelu oli siinä linjassa ja samansuuntaista, mitä se oli jo pentuluokassa eli siinä mielessä ei ollut mitään yllättävää tai uutta.
Juniorinarttuja oli luettelon mukaan 10, mutta pari taisi olla joukosta pois.
Seuraavaksi ajelen tuon vauvaturkin alas lähiaikoina (kun talvenselkä taittuu), kun siitä on jo jonkin aikaa irronnut semmoisia tupsukoita tai miksi niitä sanoisi. Jospa sitten alkaisi jo kasvaa aikuisturkki :D Mutta vauvahan tuo vielä onkin!!
Seuraava näyttely on sitten sen jälkeen, kun turkki taas on kasvanut tarpeeksi pitkäksi.
Kotona Inca sai vaivan palkaksi Cesaria, namnamnam!
Inca oli näyttelypaikalla ihan rauhallinen, ei haukkunut tai muuten ollut levoton. Koirat tietysti kiinnostivat, mutta se kai nyt on selvä. Kiinnostus ei kuitenkaan ollut ylenpalttista. Ja kun istuskelimme penkillä niin Inca otti oikein lokoisasti, joten sitä ei ainakaan tilanne stressannut. Paljon siellä meni aikaa odotellessa ja kehässäoloaika on tavattoman lyhyt. Ja tuo huvi maksoi 35 €. Ei ihan halpaa ole tuo näyttelyharrastuskaan.
Tuomarin, Norman Deschuymere Belgiasta, arvio oli jotensakin näin (ota nyt selvää a) käsialasta ja b) koiranäyttelyenkusta): saksipurenta (eli niin kuin olla pitää), feminiininen pää, hyvät silmät, korvienasento ja sitten joku kolmas sana, mistä en ole varma, ehkä niska (??). Pikkuisen vankka (strong) selästä (?), voisi olla vähän enemmän rintaa, keskinkertaiset (medium) kulmaukset, vauvaturkki (sananmukaisesti!), liikkuminen narrow in the real (ehkä??), irtonaista edessä.
Varmaan jotain omia merkityksiä kaikilla sanoilla, siis semmoisia näyttelyyn liittyviä merkityksiä, joista minulla ei juurikaan ole hajuakaan.
Ja luonnepuoli tai siis virallisesti käyttäytymisen arvioiminen. Suhtautuminen tuomariin oli rodunomainen lähestyttäessä eli 1. Inca ei väistä tai ole vihainen. Eikä se ole pelokas tai vihainen koirille.
Tulos oli siis EH, erittäin hyvä. (Ja arvosteluasteikko on: erinomainen, erittäin hyvä, hyvä, tyydyttävä, ei voida arvostella, hylätty).
Arvostelu oli siinä linjassa ja samansuuntaista, mitä se oli jo pentuluokassa eli siinä mielessä ei ollut mitään yllättävää tai uutta.
Juniorinarttuja oli luettelon mukaan 10, mutta pari taisi olla joukosta pois.
Seuraavaksi ajelen tuon vauvaturkin alas lähiaikoina (kun talvenselkä taittuu), kun siitä on jo jonkin aikaa irronnut semmoisia tupsukoita tai miksi niitä sanoisi. Jospa sitten alkaisi jo kasvaa aikuisturkki :D Mutta vauvahan tuo vielä onkin!!
Seuraava näyttely on sitten sen jälkeen, kun turkki taas on kasvanut tarpeeksi pitkäksi.
Kotona Inca sai vaivan palkaksi Cesaria, namnamnam!
perjantai 21. tammikuuta 2011
Omat harkat ja kaupunkikävelyä
Tehtiin pienet ympyräjuoksut ja eestaasjuoksut näyttelyhihna kaulassa ja yritettiin seisoa ilman nameja, mikä sujui miten kuten. Jos ei suju muuten, niin sitten lykin namia Incan suuhun näyttelyssä sanoi tuomarisetä siihen mitä tahansa. Mitäs se sille kuuluu, millä konstilla me seistään :D Mutta tuli siis harjoiteltua edes vähän tuota näyttelyhommaakin.
Myös luoksepäästävyyttä harjoiteltiin, mutta siinä Incalla ei ole ongelmia. Tiedä sitten, vaikuttaako sukupuoli luoksepäästävyyteen jotain. Sille ei nyt vaan voi mitään, että kovin naisvoittoista on tämä koiraharrastus, harvoin näkee miespuolista kouluttajaa (kerran on ollut kääppänöiden tokossa!!) ja koulutettavatkin tuppaavat olemaan naispuolisia immeisiä koirineen.
Hallilla oli yhteensä neljä koiraa ja hyvin me sinne mahduimme koirinemme. Inca oli vaan niin tolkuttoman kiinnostunut siitä, mitä ne muut koirat puuhasivat, että sen keskittymiskyky hupeni siihen. Toisaalta ei se lähtenyt haahuilemaan niitten tykö, vaan pysyi lähelläni ja teki kuitenkin niitä juttuja, mitä me harjoittelimme.
Hyppy meni nyt paremmin, vaikka ensin Inca yritti kaksi kertaa lähteä kiertämään estettä, mutta hyppäsi sitten, kääntyi ja jäi seisomaan, kun se tietää jo, että sitten saa namia, kun tulen sen viereen. Hyppyä harjoittelimme useamman kerran, kun siihen oli hyvä tilaisuus.
Kotiin tulimme kaupungin kautta ja hengailimme kauppatorilla ja sen ympärillä puolisen tuntia, kun vaihdoimme bussia. Olisi sieltä lähtenyt busseja kotiin aikaisemmin, mutta piti käyttää tuo tilaisuus hyväksi, kun niin harvoin tulee ulkoilutettua koiraa keskikaupungilla. Taitaa olla jotain puolitoista kuukautta edelliskerrasta.
Kunhan Inca selvisi shokista, jonka kaupungin iltavilinään joutuminen sille aiheutti, sujui kaupunkikävely ihan hyvin. Inca nuuskutteli kaupungin hajuja niin, ettei se kovin paljon muuta tainnut havannoidakaan. Torilla oli hyvä pitää pienet "sulkeiset" eli kulkea reippaasti ja kääntyillä eri suuntiin, jolloin koira tietysti joutui olemaan valppaana koko ajan. Hyvää remmiharjoittelua! Tori kun on niin autio toriajan ulkopuolella. Jotain hyvää keskikaupungissakin siis on, mutta siihen se hyvä sitten jääkin. Olisi nimittäin surkeaa asua koiran kanssa kivierämaassa, mutta kai keskikaupunkikoirat siihen tottuvat, kun pakko on. Onhan siellä puistot, mutta eivät ne kyllä metsää korvaa.
Reissu kaikkinensa väsytti Incan ihan totaalisesti. Yleensä se inisee busseissa, mutta takaisin tullessa ei kuulunut paljon pihahdustakaan. Syödä se sentään jaksoi hyvällä ruokahalulla ja sitten se menikin heti nukkumaan.
Myös luoksepäästävyyttä harjoiteltiin, mutta siinä Incalla ei ole ongelmia. Tiedä sitten, vaikuttaako sukupuoli luoksepäästävyyteen jotain. Sille ei nyt vaan voi mitään, että kovin naisvoittoista on tämä koiraharrastus, harvoin näkee miespuolista kouluttajaa (kerran on ollut kääppänöiden tokossa!!) ja koulutettavatkin tuppaavat olemaan naispuolisia immeisiä koirineen.
Hallilla oli yhteensä neljä koiraa ja hyvin me sinne mahduimme koirinemme. Inca oli vaan niin tolkuttoman kiinnostunut siitä, mitä ne muut koirat puuhasivat, että sen keskittymiskyky hupeni siihen. Toisaalta ei se lähtenyt haahuilemaan niitten tykö, vaan pysyi lähelläni ja teki kuitenkin niitä juttuja, mitä me harjoittelimme.
Hyppy meni nyt paremmin, vaikka ensin Inca yritti kaksi kertaa lähteä kiertämään estettä, mutta hyppäsi sitten, kääntyi ja jäi seisomaan, kun se tietää jo, että sitten saa namia, kun tulen sen viereen. Hyppyä harjoittelimme useamman kerran, kun siihen oli hyvä tilaisuus.
Kotiin tulimme kaupungin kautta ja hengailimme kauppatorilla ja sen ympärillä puolisen tuntia, kun vaihdoimme bussia. Olisi sieltä lähtenyt busseja kotiin aikaisemmin, mutta piti käyttää tuo tilaisuus hyväksi, kun niin harvoin tulee ulkoilutettua koiraa keskikaupungilla. Taitaa olla jotain puolitoista kuukautta edelliskerrasta.
Kunhan Inca selvisi shokista, jonka kaupungin iltavilinään joutuminen sille aiheutti, sujui kaupunkikävely ihan hyvin. Inca nuuskutteli kaupungin hajuja niin, ettei se kovin paljon muuta tainnut havannoidakaan. Torilla oli hyvä pitää pienet "sulkeiset" eli kulkea reippaasti ja kääntyillä eri suuntiin, jolloin koira tietysti joutui olemaan valppaana koko ajan. Hyvää remmiharjoittelua! Tori kun on niin autio toriajan ulkopuolella. Jotain hyvää keskikaupungissakin siis on, mutta siihen se hyvä sitten jääkin. Olisi nimittäin surkeaa asua koiran kanssa kivierämaassa, mutta kai keskikaupunkikoirat siihen tottuvat, kun pakko on. Onhan siellä puistot, mutta eivät ne kyllä metsää korvaa.
Reissu kaikkinensa väsytti Incan ihan totaalisesti. Yleensä se inisee busseissa, mutta takaisin tullessa ei kuulunut paljon pihahdustakaan. Syödä se sentään jaksoi hyvällä ruokahalulla ja sitten se menikin heti nukkumaan.
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Shamppoopesu :)
Tänään pesin Incan turkin pitkästä aikaa shamppoolla ja oikein hyvin kaiken lisäksi. Turhan usein sitä ei ole tullut pestyäkään, shamppoolla meinaan, mutta ei se nyt kamalan likainenkaan ole ollut. On möyrinyt niin paljon lumessa, että on tainnut jäädä suurimmat liat sinne. No, kyllä turkki nyt näyttää jotenkin "kirkkaammalta" ja paremman väriseltä. On siis turkkia hoidettu näyttelyä silmällä pitäen. Ja korvat putsattu. Paljon muuta en ole aikeissa tehdä, eikä kai tarvitsekaan. Ihan luomuna mennään, molemmat :D
24 narttua siellä on meitä vastaan kilpailemassa, tosin en tiedä, missä luokissa muut ovat. Sunnuntaina nähdään, montako on junioriluokassa.
Vähän pääsemme harjoittelemaan näyttelykuvioitakin perjantaina, kun olemme me vesikoiraihmiset vuokranneet tokohallin tokoharkkoja varten. Siellä on hyvä tila tehdä muutama juoksukierros, kun kotona ei siihen ole oikein mahdollisuutta. Ja saadaan tietenkin harjoiteltua myös seisomista ja luoksepäästävyyttä.
Nuo tokoharkat ovat ihan omatoimiharkkoja, mutta kun kelit ulkona ovat mitä ovat, niin on hyvä päästä halliin välillä harjoittelemaan. Ja siellä on hyppyeste, joten saadaan harjoiteltua hyppyä kunnolla.
Tokokurssi meillä alkaa helmikuun eka päivä ja vajaan parin viikon päästä alkaa tanssikurssi. Kaikki ovat tuossa samassa hallissa, mikä meidän kantilta on hyvässä paikassa kulkuyhteyksien puolesta.
Paljon meillä aktiviteetteja lähiaikoina. Tämmöistä se on koiraihmisen elämä. Enpä vuosi sitten osannut kuvitellakaan, mitä kaikkea koira mukanaan tuo! No joo, minähän sen päätän, mitä koira mukanaan tuo, mutta kyllä se on hyvä motivaattori vaikka mihin!
24 narttua siellä on meitä vastaan kilpailemassa, tosin en tiedä, missä luokissa muut ovat. Sunnuntaina nähdään, montako on junioriluokassa.
Vähän pääsemme harjoittelemaan näyttelykuvioitakin perjantaina, kun olemme me vesikoiraihmiset vuokranneet tokohallin tokoharkkoja varten. Siellä on hyvä tila tehdä muutama juoksukierros, kun kotona ei siihen ole oikein mahdollisuutta. Ja saadaan tietenkin harjoiteltua myös seisomista ja luoksepäästävyyttä.
Nuo tokoharkat ovat ihan omatoimiharkkoja, mutta kun kelit ulkona ovat mitä ovat, niin on hyvä päästä halliin välillä harjoittelemaan. Ja siellä on hyppyeste, joten saadaan harjoiteltua hyppyä kunnolla.
Tokokurssi meillä alkaa helmikuun eka päivä ja vajaan parin viikon päästä alkaa tanssikurssi. Kaikki ovat tuossa samassa hallissa, mikä meidän kantilta on hyvässä paikassa kulkuyhteyksien puolesta.
Paljon meillä aktiviteetteja lähiaikoina. Tämmöistä se on koiraihmisen elämä. Enpä vuosi sitten osannut kuvitellakaan, mitä kaikkea koira mukanaan tuo! No joo, minähän sen päätän, mitä koira mukanaan tuo, mutta kyllä se on hyvä motivaattori vaikka mihin!
tiistai 18. tammikuuta 2011
Päivityksiä
Aikaa on vierähtänyt taas viikon verran viime kirjoituksesta, mutta ei me sentään koko viikkoa olla synttäreitä juhlittu :D
Olimme hoitohommissa saaristossa ja kissoja treffaamassa, tosin kissat ja koira eivät treffanneet toisiaan. Koiraportille tuli käyttöä, kun asensin sen erottamaan elukat toisistaan. Kissat pitivät majaa alakerrassa, koira yläkerrassa. Tosin Inca hyvin jo totteli alasmenokieltoa, mutta arvatenkin yöllä ja yksin sisällä ollessa sille olisi voinut iskeä voittamaton himo mennä ainakin kissojen ruokakupeille. Kissanruuan ohella kissanhiekka sisältöineen on namskia :D :D
Kyllähän Inca inisi portin takana, kun olin kissoja siluttelemassa ja niille lepertelemässä, kai se olisi halunnut myös silutella tai sitten se oli mustis.
Kävimme sen verran jäällä, että Inca näki pilkkijöitä, suuria kummajaisia, jotka kyhjöttivät paikallaan. Pakkohan semmoista näkyä oli haukahdella, ties mitä peikkoja nekin olivat. No loppui se haukku ja koira vissiin hoksasi, että ihmiset ne jaksaa aina yllättää touhuamalla hassuja juttujaan, joita pieni koira ei tajua.
Näyttelyjututkin tulivat postissa ja sunnuntaina sitten menemme melko kylmiltään kehään, kun kääppänöiden harkkoja ei ole lauantaina, kaikki kouluttajat ovat näyttelyssä :( Mutta homma menee miten menee, ei se minulle kuolemanvakavaa ole, eikä Incallekaan. Inca ei nyt vieläkään osaa seistä kuin kipsiinvalettuna, kuten ne muut koirat. Meillä taitaa mennä seisominen enemmänkin performanssin puolelle :D On niin "pentu" tuo vielä! Kyllä me seisomista useasti harjoitellaan, että saas nährä, miten meitin tositoimissa käy.
Ilmoittauduin myös koiratanssin alkeiskurssille, kun sellainen Turussa järjestetään ja ihan kohtuuhintaan vielä. Taidamme söheltää vähän siellä sun täällä, mutta minusta on kiva kokeilla eri juttuja ja katsoa miltä mikäkin vaikuttaa. Ennen kaikkea funtsin, mistä koira tykkäisi ja sitä ei kai voi tietää ennen kuin on kokeillut vähän sitä sun tätä. Inca ehkä nuuskuttaisi ympäri kyliä kaikkein mieluiten, mutta jahka kevät ja kesä koittaa, yritämme mennä jollekin nuuskutuskurssille. Niitä aikoja odotellessa tanssahtelemme, tokoilemme ja yritämme ehtiä jossain välissä agilitiinkin.
Olimme hoitohommissa saaristossa ja kissoja treffaamassa, tosin kissat ja koira eivät treffanneet toisiaan. Koiraportille tuli käyttöä, kun asensin sen erottamaan elukat toisistaan. Kissat pitivät majaa alakerrassa, koira yläkerrassa. Tosin Inca hyvin jo totteli alasmenokieltoa, mutta arvatenkin yöllä ja yksin sisällä ollessa sille olisi voinut iskeä voittamaton himo mennä ainakin kissojen ruokakupeille. Kissanruuan ohella kissanhiekka sisältöineen on namskia :D :D
Kyllähän Inca inisi portin takana, kun olin kissoja siluttelemassa ja niille lepertelemässä, kai se olisi halunnut myös silutella tai sitten se oli mustis.
Kävimme sen verran jäällä, että Inca näki pilkkijöitä, suuria kummajaisia, jotka kyhjöttivät paikallaan. Pakkohan semmoista näkyä oli haukahdella, ties mitä peikkoja nekin olivat. No loppui se haukku ja koira vissiin hoksasi, että ihmiset ne jaksaa aina yllättää touhuamalla hassuja juttujaan, joita pieni koira ei tajua.
Näyttelyjututkin tulivat postissa ja sunnuntaina sitten menemme melko kylmiltään kehään, kun kääppänöiden harkkoja ei ole lauantaina, kaikki kouluttajat ovat näyttelyssä :( Mutta homma menee miten menee, ei se minulle kuolemanvakavaa ole, eikä Incallekaan. Inca ei nyt vieläkään osaa seistä kuin kipsiinvalettuna, kuten ne muut koirat. Meillä taitaa mennä seisominen enemmänkin performanssin puolelle :D On niin "pentu" tuo vielä! Kyllä me seisomista useasti harjoitellaan, että saas nährä, miten meitin tositoimissa käy.
Ilmoittauduin myös koiratanssin alkeiskurssille, kun sellainen Turussa järjestetään ja ihan kohtuuhintaan vielä. Taidamme söheltää vähän siellä sun täällä, mutta minusta on kiva kokeilla eri juttuja ja katsoa miltä mikäkin vaikuttaa. Ennen kaikkea funtsin, mistä koira tykkäisi ja sitä ei kai voi tietää ennen kuin on kokeillut vähän sitä sun tätä. Inca ehkä nuuskuttaisi ympäri kyliä kaikkein mieluiten, mutta jahka kevät ja kesä koittaa, yritämme mennä jollekin nuuskutuskurssille. Niitä aikoja odotellessa tanssahtelemme, tokoilemme ja yritämme ehtiä jossain välissä agilitiinkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)