Kauppakeskuksessa

Tänään ajelutin Incan Skanssiin. Sinnehän sisälle koirat eivät ole tervetulleita, mutta me menimme, koska olimme matkalla Faunattareen.

Sen kaupan löytyminen kesti jonkin aikaa, kun koko Skanssi on minulle ihan outo paikka. Kerran aikaisemmin olen siellä käynyt. No me sitten Incan kanssa menimme siellä sinne tänne, että löysin edes hissin tuosta laitoksesta. Hissikylttiä ei ollut missään näkyvillä. Inca ei suostunut tulemaan sellaiseen liukuhihnasysteemiin (ei siis liukuportaat), joka vei toiseen kerrokseen, mistä se kauppa sitten löytyikin.

Kaupassa ei ollut kehumista. Kassan takana seisoi tyttö, jota ei kai vähempää olisi voinut kiinnostaa minun kysymykseni. Kauppa oli pieni ja Karvakorviin verrattuna aivan surkea. Mutta pointti tuolle reissulle olikin ajeluttaa Incaa bussissa ja viedä se taas uuteen paikkaan. Otetaan vähän takaisin tuota neljää viikkoa, jolloin ei päästy kunnolla minnekään.

Takaisin tullessa Inca oksensi bussin lattialle! Sain koiran sentään kiskottua jalkojeni juureen oksentamaan, josta sain oksennuksen kerättyä kakkapussiin ja vielä pyyhittyä lattian suht puhtaaksi. Onneksi bussissa ei ollut montaa matkustajaa. Ennen ei Inca ole bussiin oksentanut. Oliko sillä pahoinvointia vai oksensiko se ruohojen vuoksi tai muusta syystä, jäänee arvoitukseksi. Ruohot joka tapauksessa aiheuttavat oksennusta ja nytkin niitä oli oksennuksen joukossa. Onneksi oli kakkapusseja ja paperia mukana ja vastakin pitää olla.

Vilanderin mielestä koiran pitää antaa ulkona pistää suuhunsa mitä se haluaa. Varmaan vaikka rotanmyrkkyä. En ole estellyt Incaa syömästä ruohoja, mutta ehkä sitä pitää välttää ainakin ennen bussimatkaa.

Tokoilemassa

Näissä kuvissa ei kylläkään tokoilla, vaan istutaan ja seisotaan puiston penkeillä. Kun minä istun penkillä, niin Inca kanssa tahtoo penkille :) Näkee paremmin kuin maanrajasta!

Kävimme illalla Kupittaan puistossa treffaamassa vesikoiria. Meitä oli yhteensä neljä koirakkoa. Inca pikkuisinpana, ja minä olin vanhin :)

Incalla oli tietenkin niin paljon kaikkea ihmeteltävää koko puistossa ja muissa koirissa, että sen tokoilut nyt olivat mitä olivat, mutta ihan hyvin me hoisimme hommamme ottaen huomioon edellä mainitut ikärajoitteet.

Harjoittelimme paikkalla oloa, ohittamista (Inca nuuski maata innolla), esineen hakemista ruudusta ja opin myös, miten seis-komentoa voi alkaa opettaa koiralle. Meillä oli ihan mukavat treenit, joten toki menemme vesikoiratapaamisiin toistekin mahdollisuuksien mukaan.

Ensi viikolla voimme yrittää mennä kääppänöiden treeneihin, tällä viikolla niitä ei ole. Jäi niin pahasti se kesken, kun emme kerinneet käydä siellä kuin kerran ja sitten nilkka niksahti.

Räkätit "kurittivat" Incaa!

Olemme tänään olleet sekä isossa metsässä että pikkumetsässä. Inca on saanut siis juoksennella ja nauttia vapauden riemusta ja nyt se menee veteen jo ihan sujuvasti, ei tosin vielä kokonaan, mutta kahlaa mahaansa myöten. Kunhan pääsen kipsistä eroon, vien Incan kunnon uintireissulle.

Kun olimme pikkumetsässä nyt illalla, Inca pääsi suht lähelle räkättirastaan poikasta ja ehkä se poikanen ei olisi tajunnut lähteä lentoon, jollen olisi läpsäyttänyt käsiäni. Se vaan jökötti paikallaan. Mutta rastasemopa aloitti sen päiväisen mekastuksen ja Incakin taisi oikein pelästyä, kun lintu teki selväksi, että sen poikasta ei jahdata. Inca katseli silmät pyöreinä ja suu ammollaan rastaan mekastusta ja lintu seurasi meitä kauan ja varmisti, että häivyimme näköpiiristä.

Inca sai siis linnulta kunnon kuritusta, miten metsässä ollaan ja miten linnunpoikasia kohdellaan. Isot linnuthan lentävät aina karkuun, mutta tuommoinen pikkuinen poikanen näkyi olevan vähän hontelo siivillänsä, eikä sen lentotaito ollut vielä aikuisen linnun luokkaa.

Vissiin on niin, että koiria ei saisi pitää tämmöisenä aikana vapaana, eikä kaupunungissa tietenkään ollenkaan. Mutta onneksi Inca ei ole kissa, joten linnunpoikasetkin taitavat sentään pärjätä Incan saalistusyrityksille.

Karvakorvissa

Pitkästä aikaa lähdimme bussiajelulle ja menimme Karvakorviin ostoksille. Ostimme hyvän nahkapannan, kotimaisen ja se maksoi 15 euroa ja risat, pikkuisen pussin eukanubaa, kun entinen kolmen kilon pussi loppui jo. Ne toimivat hyvin namipaloina. Herkkuja myös ostimme ja hammasjuttuja hampaittenhoitoa varten. Katsotaan, mitä siitäkin tulee :)

Karvakorvissa oli oikein ystävällinen palvelu, joten sinne menemme toistekin ostoksille. Valikoimat olivat runsaat ainakin mitä tulee pantoihin.

Bussimatkatkin menivät ihan entiseen malliin eli Inca ei mitenkään oudoksunut bussiin menoa, vaikka edellisestä ajelusta tosiaan on jo yli neljä viikkoa. Ja muutenkin Inca oli bussissa kuten sillä tapana on, nuuskuttelee paikkoja ja pitää pientä ininää, mutta on ihan rauhallinen.

Ja emännän osaltakin matka meni hyvin, kun ottaa huomioon lievän liikuntarajoitteisuuteni.

Huomenna meidän pitäisi jatkaa bussiharjoittelua, kun menemme Kupittaalle vesikoiratokoiluun illalla. Pitää saada Inca taas opin ääreen ja emäntäkin, vaikka onhan meillä täällä tokoilua ihan aamusta iltaan. Emme ole ennen olleet vesikoiratapaamisissa, mutta kerta se on ensimmäinen.

Mutta mikä on tosi hyvä, niin se, että Inca ei ole enää haukkunut autoja tai muita kulkuvälineitä, eikä se ole rynnännyt niitten perään. Vaikka ei namia olisikaan tarjolla, niin Inca ei siltikään haukkuile ja hyökkäile. Toivottavasti tämä jatkuu näin.

Jätskikiskalla

Kävelimme Prisman pihalla olevalle kiskalle ostamaan jäätelöä, minulle. Olimme siis "suuressa maailmassa". Incalla oli autoja, ihmisiä, kolisevia kärryjä ja vaikka mitä katseltavaa ja ihmeteltävää. Mutta ihmeen hyvin reissu meni sikäli, että Inca oli nätisti ja levottomuudesta huolimatta jaksoi keskittyä nameihin ja ehkä minuunkin, kun minä niitä nameja jakelen.

Eilen jo olimme harjoittelemassa Prisman liikennevaloristeyksessä tien ylityksiä ja hyvin kaikki meni silloinkin. Nyt kun pääsen liikkeelle, pitää käydä siellä useasti opiskelemassa tien ylityksiä.

Suojatien ylitykset sujuvat hyvin ja kaikki muukin, vaikka tosiaan sen oikein huomaa, että vilinässä Incasta tulee levoton, eikä se tiedä, minne se katsoisi, kun joka puolella on jotain katseltavaa.

Takaisin tulimme pikkumetsän kautta ja varmaan tuo kiskareissu otti voimille, kun takaisin tullessa Incalla oli vähän kiire ja hoppu ja se tuppasi vetämään. Ei paljon, kun aina joko käännyin tai sitten kutsuin Incan luo ja palkkasin. Nameja tosiaan kuluu. Tuolloin oli mukana nakki-possunsydän-mix ja vielä toisessa pussissa jotain raksuja. Tiukan paikan tullen niitä uppoaa enemmän, mutta sitten kun ei ole mitään erityistä, en palkkaa niin usein, vaikka Inca odottaakin saavansa namia.

Olemme harjoitelleet myös pysähtymistä niin, että Inca jää vasemmalle sivulle istumaan ja odotetaan (joko suojatien edessä tai muuten vaan kesken matkaa) ja sitten taas lähden liikkeelle ja Inca tietenkin myös. Kaikki tämmöinen sujuu hyvin, kun vaan on suussa jotain mussutettavaa tai ainakin toive siitä, että kohta on.

Kovasti Inca tykkää olla ulkona ja kun tulemme kotipihalle, niin Inca usein pysähtyy vaan istumaan ja on selvästi haluton liikahtamaankaan. No, nameja saa ulkona ja paljon huomiota ja kehuja, sisällä ei niinkään.

Aamupäivällä jaoin yhdelle pariskunnalle paljon vesikoiratietoutta tai lähinnä Inca-tietoutta. He kyselivät kovasti kaikenlaista, kehuivat Incaa ja tämä näytti kaiketi parhaan puolensa olemalla maassa nurmikolla ihan kaikessa rauhassa tuon juttutuokion ajan, joka ei ollut ihan lyhyt. Ja minäkin puhuin kuin paraskin asiantuntija ja kerroin, miten tyytyväinen olen koiraani. He taisivat lähteä nettiin kuuklailemaan espanjanvesikoiria.

Koirahierontaa

Minulla on kirjastosta lainassa koirahierontakirja, jota lueskelin eilen. Kaikenlaisia hierontatekniikoita siinä esitellään ja kuvien kera opastetaan hieromaan koiraa. On kirjassa myös venyttelyohjeita.

Tänään kun Inca meni aamupäiväunille sänkyyn, rentoutushieroin sitä sivelemällä ja ympyräliikkein. En mitenkään käännellyt Incaa, vaan annoin sen olla sillä tavalla kun se halusi olla. Taisi koira tykätä tuosta käsittelystä, sillä sen oikein huomasi, kun se rauhoittui - vaikka ei rauhaton ollutkaan - ja rentoutui. Sain ihan rauhassa käsitellä sitä, ei pistänyt yhtään hanttiin.

On tuommoiselle villikolle hyvä välillä rentoutua ja rauhoittua ja oppia tuommoiseenkin käsittelyyn. Tassuja hieroin jo eilen, kun laitoin tassurasvaa. Kuulemma koira tykkää yhtä paljon jalkojen hieronnasta kuin ihminenkin, kerrottiin kirjassa.

Inca kulkee edelleen nätisti hihnassa, eikä ole pisunut olkkariin. Täällä on tapahtunut siis melkeinpä ihmeitä, siltä minusta ainakin tuntuu. Nyt kun joku auto (joita näin juhannuksen on liikkeellä aika vähän) jostain tulee, Inca saattaa kääntyä minua päin ja odottaa namia. Ja toki se namia saa. Nakit ovat olleet oivallinen apu, joskin muitakin nameja on. En ole niitä säästellyt, vaan palkannut Incaa usein, että se takuuvarmasti oppii ja muistaa kuinka remmissä kuljetaan hienosti.

Mikään ei ole kurjempaa katseltavaa kuin se, kun koira, siis aikuinen koira, vetää remmissä. Ja toisaalta mikään ei ole mukavampaa katseltavaa kuin se, kun koira kulkee remmissä nätisti. Ja se on kumpaisellekin, sekä koiralle että ulkoiluttajalle, paljon mielyttävämpää.

Juhannuskävelyllä

Kävelimme tänään pässejä katsomaan, ne vaan olivat tiukasti katoksen alla paikoillaan, mutta hajut sentään leijailivat Incan haisteltavaksi.


Kuravelliä!


Nuuh, tuoksuupa hyvälle!


Kaikki maasta löytyvät nenäliinat ja muut paperit saavat Incalta silppuamiskäsittelyn.

Inca on edelleen kulkenut hienosti remmissä, mitä nyt hieman kiskoi, kun kokeeksi menin metsään päin. Tein kumminkin selväksi, että ei viitsitä kiskoa. Kentälle sen sijaan Inca meni oikein nätisti, ei mitään säintäilyjä ja hyppimisiä, vaan nätisti kulkemista namien voimalla.

Samoin kaikki suojatien ylitykset menevät hienosti, eikä autoja tai muitakaan liikkuvia ajoneuvoja tai ihmisiä olla haukuttu, eikä rynnitty niitä päin. Oikein kiva kävellä nyt Incan kanssa. Välillä se kulkee pitkät matkat minua katsoen ja nameja odottaen, mutta sitten sanon sille, että menee nuuskuttamaan ja kyllä se yleensä meneekin. Silloinkin se kulkee nätisti, eikä kovin paljon tempoile minnekään.

Pisuja ei ole tullut olkkariin, vaikka sinne pääsy oli vapaa yölläkin.

Iltapäivällä tai oikeastaan illalla olimme pikkumetsässä ja Inca juoksi riemuissaan pitkin polkuja ja kallioita. Ja taas kun menimme tuohon metsään, niin Inca alkoi vetämisen yrittämisen, mutta minä kääntyilin takaisin ja sitä tehtiin muutama kerta. Se on vaan niin hirveän innoissaan, että ei tahdo pysyä nahoissaan. Ja heti kun päästän sen vapaaksi, niin juokseminen alkaa.

Olen sitä mieltä, että Incaa stressasi tämä tilanne ja kepit ja minun köpöttelyni ja nyt kun tilanne on lähes normalisoitunut, se on rauhoittunut sikäli, että sen ei tarvitse enää hyökkäillä kaikkia kohti. Ehkä se puolusti laumaansa, kun minusta ei siihen näkynyt olevan. Nyt kun jo kuljemme melko paljon yhdessä ja käymme metsässä, se on huomannut, että kaikki onkin ok noin suunnilleen ainakin. Ja kun pisutkin sisälle näyttävät vähentyneen, jos ei peräti loppuneen, niin kai sekin on merkki siitä, että elämä on Incan mielestä palannut uomiinsa. Oletettavasti se on tyytyväinen.

Lenkittäjä kävi myös lenkittämässä Incan tänään, pääsee siten kävelemään vähän reippaampaa vauhtia kuin minun kanssani.