Elämä on normalisoitunut

eli tauti on voitettu. Eilen tein jo pitkän metsälenkin ja totesin, että kevät on edennyt valtavasti. Urheilla en saa muutamaan viikkoon, mutta se ei koske koiraurheilua :)

Inca tosiaan nauttii nuuskuttelusta nyt, kun maa on paljastunut. Se tekee semmoisia laajoja omia kierroksiaan kaikkien hajujen perään. Talvella metsälenkki tarkoitti lähinnä köpöttelyä kapeilla poluilla, mutta nyt Incasta on kivaa, kun metsässä pääsee joka puolelle ja se selvästi nauttii tilanteesta.

Kävelimme eilen myös karvakorviin ostoksille ja tänään Inca saa sellaista herkkua, jota ennen ei ole ollut tarjolla, nimittäin kalkkunan kauloja. Ne eivät olekaan mitään broitskun kauloja, vaan kunnon jämäköitä isoja kauloja, joissa riittää todennäköisesti purtavaa toviksi. Noitten puotien tarjonnasta ei voi aina tietää, mitä niissä milloinkin on, tarjonta kun vaihtelee tilanteen mukaan, joten välillä tulee uusia yllätyksiä ja vaihtelua ruokavalioon.

Eilen, kun vihdoin siivosin paikkoja, niin huomasin ison kuivuneen pissalätäkön olkkarin nurkassa. Minun kävi niin sääliksi Incaa. Se on varmaan viime lauantainen lätäkkö. Silloin olin niin taju kankaalla, että vaikka koira olisi heittänyt volttia ulos päästäkseen, en olisi siihen reagoinut ja pissavälit taisivat olla aika pitkiä :( Inca on siis hädissään joutunut pissaamaan lattialle, mitä se ei tietenkään muutoin tee. Kyllä se varmaan on yrittänyt saada minua ulos, mutta huonolla menestyksellä. No, ei siihen meidän maailma kaadu, mutta Inca-parka vaan säälittää, vaikka ei se tietenkään sääliä kaipaa ja tarvitse. Mutta ihmistä säälittää, sille ei voi mitään.

Olimme jo hiekkakentällä pitämässä omat tokoharkatkin ja sehän on vallan eri juttu kuin hallissa. Häiriöitä oli palloa potkivasta pojasta muihin koiriin, joten siinä on koiralla pitelemistä, että muistaa keskittyä omiin juttuihin. Keskiviikkona meillä on möllitkokokisat, joten pitää vähän treenata niitä varten :)

Meillä on jo oikein lämmintä, eilenkin jotain yli 12 astetta, eka västäräkkikin näkyi jo keikkuttelevan pyrstöään, ei kesä siis enää kaukana ole!

"Metsälenkillä"

Olen muutaman kerran käynyt pienillä metsälenkeillä "alametsässä" ja tänään vähän ylempänäkin, että Inca saa juoksennella ja nuuskutella kevään hajujen perään.

Eilen se oli suurinpiirtein kuin lammas, joka pääsee eka kertaa keväällä laitumille. Inca kuvitteli löytäneensä vihreää ruohoa - ja ehkä se löysikin - ja maissutteli sitä ahnaasti, kauan ja hartaasti lopputuloksena tietenkin oksennus. Mutta kai se oli sen väärtti pitkän talven jälkeen. Ruohonpuutos oli ilmeinen, vaikka se saakin kaikkea vihreää mössöä, mutta eihän se ole sama kuin tuore ruoho.

Tänään olin taas kerran ylpiä koirastani :) Vastaan tuli semmoinen äksy sakemanniuros isäntineen. Sakemanni tuppaa räyhäämään muille koirille ja isännällä tuppaa olemaan remmissä pitelemistä :o :o No, kun näin koirakon tulevan meitä kohti, komensin Incan syrjään polulta (Inca oli vapaana) ja sehän tuli kiltisti ja tottelevaisesti ja istui viereeni, missä se sitten katseli, kun sakemanni meni ohi. Kyllähän Inca tuon koiran tietty tunnistaa, mutta tosi hienosti se totteli ilman mitään kommervenkkeja. Tiesi, että kyllä emäntä tilanteen handlaa :) :)

Peruutin eilen meidän tokotunnin, ei tässä kunnossa paljon jaksa tokoilla. Mutta nyt meillä on varatunti ensi sunnuntaille, jos silloin jo olisin tokoilukunnossa. Eihän se tokoilu itsessään rasittavaa ole, mutta koko reissu on, eikä tässä nyt juurikaan ole semmoista fiilistä nyt, että jee kivaa tokoillaan. Odotellaan siis aikoja parempia.

Niin, metsässä tosiaan Inca tykkää valtavasti nuuskutella kaikkia ojia ja koloja ja kallioita sun muuta, mitä lumen alta on paljastunut. Siellä se painelee pitkin metsää nenä maassa kiinni ja minä voin ihan leppoisasti ja rauhallisesti kulkea, kun Incalla on tärkeitä puuhia, jotka pitävät sen mielenkiinnon hyvin yllä. Ja joka kerta kun tullaan ulkoa sisään, suihkutellaan kurat pois ja niitä kuria riittää. Talven aikana ehti jo unohtaa, millaista aikaa tämä kevät on!

Incan puuhia ja vähän emännänkin

Päivä päivältä olo on parempi ja yskäkin alkaa hiljalleen hellittää. Tehokasta antibioottia. Sängyssä ei millään jaksa maata, joten sen sijaan on hyvä kirjoittaa tänne vähän päivitystä.

Lauantaina, kun olin tosiaan aivan hämärän rajamailla, enkä jaksanut yhtään mitään, niin Incapa jaksoi minunkin edestäni. Olin nimittäin perjantaina saanut langat takaisin sängyn alle ja mikäs sen kivempaa puuhaa koiralle kuin aloittaa homma alusta! Se jaksoi vehkoa niitten lankojen ja pussien kanssa vaikka kuinka kauan ja minusta ei tosiaan ollut vastusta, kun en jaksanut edes kohottautua juomaan. Eli Inca sai mellastaa kun pellossa ja sen se tekikin! Ja kämppä oli sen mukaisessa kunnossa :( Niissä langoissa on pikkuisen selvittämistä, ovat vähän sotkussa...Tänään sain ne laitettua taas takaisin pusseihin ja säilytykseen. Toivottavasti jo unohtuvat sinne.

Ja kun ilo langoista oli loppuun kulutettu niin Inca aloitti luitten järsimisen ja se kuulosti kuumeisissa korvissani siltä kuin olisin maannut keskellä kivimurskaamoa. ROUSK ROUSK ROUSK! Ja sitä tuntui kestävän ikuisuuden. Olisi pitänyt jaksaa nousta ylös ja laittaa ovi kiinni, mutta en jaksanut. Kyllä koiran hampaat ovat vahvat. Incallahan on aina noita luitten jämiä saatavilla.

Ja totesin myös, miten hyvä on, kun koira on kaikkiruokainen. Nappulat sentään sain kuppiin, mutta kaikki suuritöisempi ruoka olisi kai jäänyt tarjoilematta. Ja suuritöisempi tuossa kunnossa tarkoittaa pakasteita eli luita ja mössöjä. Jo pakastinkaapin oven avaaminen olisi ollut suuritöistä.

Tänään Inca pääsi metsälenkille ja minä jäin vain haikailemaan parempien voimien perään. Anita vei omat koiransa ja Incan metsään riehumaan ja kotiin tuli märkä, kurainen, väsynyt, mutta ylen tyytyväisen oloinen koira :) Kyselin, mitenkä Inca oli totellut ja kuulemma vallan hienosti ja heti. Olipa kiva kuulla! Siitä tiedosta melkein tervehtyykin jo! Valtavan hyvä, että koira tottelee ja on kunnolla erilaisissa tilanteissa ja eri ihmisten kanssa. Niin sen olla pitääkin.

Sarja sairasvuoteella jatkuu

Eli keuhkokuume siitä taudista sitten kehkeytyi. Ei mikään kiva juttu. Nyt on lääkkeet ja olo on tänään parempi kuin eilen, jolloin olin ihan taju kankaalla.

Inca-parka :(

Sairasvuoteella :(

Emäntä on maannut sängyssä kovassa kuumessa, nyt sentään on olo hieman parempi ja kuume laskenut siedettäviin lukemiin. Ja mitä on tehnyt koira? Se on keksinyt itselleen kaikenmaailman viihdykettä, eikä emännästä ole ollut kieltäjäksi. Se vähä yritys, mihin pystyin, oli niin ponnetonta, ettei koira korvaansa loksauttanut. Inca on suunnilleen hyppinyt pitkin seiniä ja ainakin levitellyt emännän lankavaraston sängyn alta ympäri kämppää!

Kaikki muovipusseissa olevat langat  se on riepotellut sinne tänne ja repinyt pussit riekaleiksi. Hauskaa! Se kohninut sängyn alla tehden ihania löytöjä, joita se sitten tärkeän ja toimeliaan oloisena on kanniskellut muualle. Se on koko pienen koiran sielullaan käyttänyt tilanteen hyväksi!

Onhan se toki torkkunut kanssani ja välillä istunut lattilalla sängyn vieressä ja katsonut minua, että kauankos tätä vielä jatkuu. Lenkit ovat jääneet minimaaliksi, mutta sain kyllä ulkoilutusapua, että sain rauhassa levätä. Ja Inca kuulemma kulkee niiiin hienosti hihnassa, remmi löysällä koko ajan se tassuttelee vieressä. Vai niin! Vieraskorea :D No kyllähän se kulkeekin ja hyvä että kulkee muittenkin kuin minun kanssani.

Kauko-ohjausta tokossa

Vaikka tosiasiassa meillä oli lähiohjausta, mutta tarkoitus on, että sitten aikanaan on kauko-ohjausta. Mutta siis liikkeenä oli avo-luokan maahan-istu-maahan-istu, joka oikeasti tehdään koiran edessä viiden metrin päässä koirasta. Me oltiin kyllä nenut vastakkain eli seisoin Incan edessä, että se oppii tekemään liikkeet niin, että takatassut pysyy samassa paikassa kuin liimattuna. Kauheita vaatimuksia!! Arkielämässä tuollahan ei ole mitään merkitystä, mutta tietty koetilanteessa pitää olla selvät sävelet, että tuomari voi arvostella. Pitääköhän tämmöinen ottaa kovinkin vakavasti? No, riippuu siitä, halutaanko me maailmanmestareiksi vai riittääkö meille ihan pihapiirimestaruus :D

Niin ja kunkin liikkeen (maahan, istu) pitäisi kestää viisi sekkaa, että ei sitä saa tehdä mitenkään vinhaa vauhtia.

Hyvin meidän harjoitus lähti menemään nameilla tietenkin. Takajalat eivät olleet aivan liimattuna, mutta aika hyvin kuitenkin, kun ekaa kertaa tuota tehtiin noitten sääntöjen mukaan.

Sitten oli vielä luoksepäästävyys ja paikalla makuu. Molemmat menivät ok. Vähän häiriötä oli taas paikallamakuussa, mutta Inca kuitenkin kesti häiriöt hyvin, eikä noussut seisomaan. Vasta sitten, kun palasin Incan luo kahden minsan jälkeen, Inca ponnahti istumaan ennen aikojaan. Mutta noin periaatteessa ihan hyvin. Harjoitus tekee mestarin. Ja luoksepäästävyydessä ei ole ongelmia, mutta toki tuo kouluttaja on jo tuttu.

Minä jaksoin mennä tunnille buranan voimalla, kun taisin saada jonkin päiväkotitartuntataudin viikonloppureissulla. Olisi tunnin ehkä saanut korvattua, mutta helpompi nyt näin. Tehokkaita buranoitahan minulla on, kun ovat lääkärin määrämiä nilkan murtumaan.

Noin kaikkinensa kiva kuitenkin veivata muitakin kuin alo-luokan liikkeitä, vaikka niitä ei tarvitakaan aikoihin, tulee vaihtelua ja opitaan jo ennakkoon avonkin liikkeitä.

Kevättä ilmassa

Olimme viikonlopulla Paraisilla ja kävimme rannalla katsastamassa jäätilanteen ja sehän oli huono. Paikoin ranta oli jo jäätön (semmoisia pieniä plänttejä) ja Incakin mennä tassutteli ihan muina koirina veteen joittenkin vedessä kelluvien kaislojen perään. Ei paljon paleltanut, kun kainaloita myöten vedessä kahlasi ilman kiirettä rantaan. Ekaksi Inca kiipesikin jään päälle.  Sinne se pääsi hyvin, mutta pois olikin vaikeampi tulla, kun jää meni reunoilta rikki. Vähän oli Inca ihmeissään, että mitäs tämmöinen on. No, ihan rantavedessä kun oltiin, niin siitähän koira sitten lopulta sipsutti kovalle maalle. Mutta ihan ilmiselvä vesikoira se on :)

Opettelimme myös olemaan jahtaamatta kissoja, joita tosin näkyi vain vähän, ne kun eivät voi sietää Incaa ja ovat teillä tietymättömillä meidän vierailureissuilla. Sen verran kuitenkin Inca pääsi kissojen makuun, että se yritti lähteä juoksemaan kissan perään, mutta kyllä se sitten totteli kieltoani nopeasti, mitä se ei ennen ole tehnyt. Kissat ovat aina vieneet voiton. Hyvin on koiralla nykyisin korvat päässä kaikkialla, ei vain kotiympyröissä. Ja kissanruoka, nam!, se on edelleenkin mitä suurinta herkkua!

Eilen lenkillä vastaamme tuli äiti pienen pyöräilevän lapsen kanssa. Lapsi sanoi äidilleen, että koira on ihan kuin Saku. Äiti tarkensi, että he tuntevat espanjanvesikoiran, joka on Incan näköinen. Kerroin sitten, että mekin tunnemme Saku-nimisen koiran ja kävi ilmi, että tosiaan on kyse samasta Sakusta. Hauska yhteensattuma. Mutta Saku ja Inca ovat kyllä hyvin paljon toistensa näköisiä, ruskeaturkkisia ja nyt molemmilla lyhyet turkit. Maailma on joskus kovin pieni.

Nyt vaikuttaa siltä, että talvi on vihdoin selätetty, lumet sulavat, on kivan kuraista :( ja tassuja saa huuhdella lenkkien jälkeen.