Ollaan syksyn mittaan käyty jonkusen kerran kääppänien harkoissa ja se on enemmän tai vähemmän hermoja raastavaa. Kyseessä on siis tokon aloittelevat ja osaavat ja näyttelyharkat. Ehkä harjoitus tekee mestarin, mutta kyllä on koirille vaikeeta odottaa, kun treenaan toisen kanssa kentällä. Se on niin kun tunti treeniä per koira, joten toinen joutuu odottamaan sen tunnin siellä hallin odotustilassa, joko seinään kytkettynä (Inca) tai häkissä (Liinu). Ja se on niin maan perusteellisen kamalaa!!
Liinu haukkuu ja vinkuu ja kitisee ja HAUHAUHAU haukkuu ja vinkuu ja kitisee koko armaan tunnin. Ja haukku ei ole mitään pikkukoirahaukkua.
Inca ynisee pienesti koko armaan tunnin, mutta ei sentään hauku, siitä kiitollinen koira.
Incan kanssa ollaan osaavien tokossa ja Liinun kanssa olen ollut aloittelevissa ja näyttelyharkoissa. Tätä näyttelypuolta pitää harjoittaa erityisesti siksi, että Liinu saa kokemusta hiplaamisesta. Ei ole mitään asiaa sen kanssa näyttelykehiin, kun se ei anna katsoa hampaita, eikä kosketella itseään. Ja niitä toisia koiriakin pitää haukkua ainakin aluksi. Näyttelyyn edes olla menossa, mutta se ei olekaan pointti vaan sietäminen.
Liinu kyllä oppi nopeasti kipittämään näyttelyhihnassa ja jopa seisoa töröttämään, kun alkuinnostuksesta ja sähläämisestä selvittiin. Kun sitä edellä kipittävää koiraa piti haukkua ja sen perään yrittää rynniä :( Ja piti vähän pomppia, jos saisi namia. Mutta kun tunnin kuvioita veivasi, loppua kohden meno parantui huomattavasti.
Incan kanssa tokoilut sujuu miten kuten. Kaksi minsaa paikallaan oloa kyllä sujui, vaikka kouluttaja käveli rivistön ohi ja toisella kertaa vähän kauempana hyppi ja pyörähteli. Luoksetulo on ihan jees minun mittapuuni mukaan ja se on kaukana tokotuomarien mittapuusta :D Mutta siis jää odottamaan ja on paikoillaan niin kauan, että kävelen hallin toiseen päähän, käännyn ja kutsun sivulle. Vauhdilla Inca tulee. Nameja me tarvitaan kyllä aika paljon, taikka Inca tarvii. Alokasluokan hyppy menee kanssa ihan kohtuudella, seuraamiset ovat väljiä ja sivulla istutaan useimmiten sinne päin. Mutta joo, ehkä en ole pilkunviilaajasorttia enää missään asiassa.
Kyllä se olisi hauskaa, kun kumpainenkin istuisi suu supussa odottamassa omaa vuoroaan. Luulen, että jää haaveeksi molempien kohdalla. Incalle vinkuminen on arkipäivää ja Liinu on kovasti haukkuherkkä.
Me ollaan tehty häkkitreeniä ja se on kyllä ainoa millä kikin saa pysymään hiljaa odottaessaan vuoroa. Aiemmin se haukkui täysiä häkissäkin, nyt osaa olla hiljaa. Tehtiin Susan garretin crate games -Dvd:n mukaan ja se toimi! Siitä olen todella iloinen
VastaaPoistaJoo häkkitreeni näytti ihan hyvältä, mitä kirjottelit blogissa. Kotona on kevythäkki, mutta ei noista kumpikaan siellä ikinä ole. Pitäisi ehkä alkaa häkittämään niitä. Harkkahallissa on metallihäkkejä eri kokoisia. Liinu ei pienempään mene, mutta isompaan kyllä, kun taivaalta satoi nameja häkin pohjalle :D
VastaaPoistaNäillä on tietty kyse siitä, että kumpaistakin pännii, kun olen toisen kanssa kentällä. Mustiksia. Kotona oman vuoron odottaminen sujuu, mutta hallilla ei. Ja Liinu haukkuu hallilla monelle muullekin asialle, mikä nyt milloinkin haukuttaa.
Kiki vihasi metallihäkkiä, kun sellaiseen treeneissä joutui, eikä ollut ennen ollut. Kotona mulla oli kevythäkki, jossa Kiki nukkui aina välillä. Ostin metallihäkin, jonka kanssa sai helpommin harjoteltua häkittämistä. Ja treeneissä kulkee mukana kevythäkki. Metallihäkissä Kiki nukkuu välillä ja jos koira on hoidossa, menee metallihäkki mukaan lyhyitä yksinoloaikoja varten. En luota Kikiin, että se olisi vieraassa paikassa yksinään rauhassa tai tuhoamatta mitään. Se harjoittaa zen-mielentilaa ollessaan häkissä :)
VastaaPoista