maanantai 24. syyskuuta 2012

Ihmeitten ihme

Kävi taas valtavan hyvä tuuri, kun sain peruutusajan Piiralle huomiseksi, pääsee Liinu käsittelyyn! Nähtäväksi tosin jää, tuleeko käsittelystä mitään. No, Piira on kaiketi rutinoitunut vastentahtoistenkin koirien käsittelemiseen, joten eiköhän hommasta selvitä. On jännä kuulla Piiran arvio Liinun kropasta.

Olen ihan päivittäin hieronut Liinua ja noin suurinpiirtein se sujuu hyvin. Mutta siis suurinpiirtein. Sekä etu- että takajalat saan hierottua suht hyvin ja yläselkää ja kylkiäkin. Huonommin onnistuu alaselän hieronta, se tuppaa olemaan lattiaa vasten, eikä Liinu kovin mielellään anna sitä käsitellä. Voi olla, että siinä kohtaa selässä, josta takajakojen liike lähtee, on jumitusta. Jalkojen venytykset onnistuvat satunnaisesti, niveliä saan liikuteltua hyvin.

Väkisin en ole mitään tehnyt. Sama se oli aikoinaan Incan kanssa, että ei se hieronta ollut kovin systemaattista, vaan hieroin sieltä ja täältä, mistä se parhaiten kulloinkin luonnistui. Nyt Incaa on jo pitkät ajat saanut hieroa systemaattisesti ja se tietää, missä järjestyksessä käyn sen kropan läpi ja milloin tulee puolenvaihto ja lopetus. Se makaa ihan rauhassa kyljellään ja taitaa nauttia hommasta.

Kyllä Liinukin nauttii. Välillä se melkein kehrää kun kissa, pitää semmoista urinaa ja silmät menevät kiinni. Jos ei tällä hieronnalla ole muuta vaikutusta, niin kyllähän se toki rentouttaa koiraa.

Täällä aika hyvä kirjoitus siitä, että koira ei ole delfiini ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti