torstai 27. syyskuuta 2012

Hissi perkele!

Alkaa olemaan riittävästi tätä kahdeksannen kerroksen kulmahuoneiston asumismuotoa!

Illalla olin lenkillä koiratten kanssa 5-6 aikaan, sitten sapuskat suihin ja iltapisuille siinä puoli yhdentoista hujakoilla. Vaatteet päälle, hihnat ja pannat ja eikun menoksi. Heti rappukäytävään päästyäni totesin hissin näyttävän epäilyttävältä, kun yksikään valo ei palanut. Eikä siinä mitään eloa ollutkaan. Koirat takasin sisälle ja lähdin alas katsomaan, missä jumittaa. Hissi oli jäänyt jumiin kerrosten väliin. Alhaalla oli lappu, että hissiä huolletaan ja se on pian taas käytössä. Joo.

Soitin hissihuoltoon, jossa ylipirteä hissityttö (puhelut nauhoitetaan asiankaspalvelun parantamiseksi, toivottavasti karsivat ylipirteyden!!) kertoi ihmisten jääneen jumiin hissiin ilta kahdeksalta. Joku varaosa nyt puuttui ja se tulee seuraavan päivänä. Kivakivakiva. Ei siis toivoakaan hissikyydeistä.

Tulin ylös, otin Incan ja käveltiin iltapisuille ja mietin kuumeisesti, miten saan Liinun alas. En mitenkään. Ja Incakin oli selvästi ärtsy alas ja ylös kävelemisistä. Liukkaat portaat ja niitähän riittää. Etenkin ylöstulo oli sille vastenmielistä.

Liinu jäi sitten pissattamatta. En saa sitä kannettua, eikä tullut kyllä mieleenkään lähteä sen kanssa kävelemään rappuja alas ja ylös. Juuri Piira oli sanonut, että raput on liikaa tässä vaiheessa ja ne Piiran raput tarkoittavat yhden kerroksen väliä, ei kävelemistä kahdeksanteen kerrokseen.

Eipä muuta kun nukkumaan. Aamulla soitin ensi töikseni edelleen raivostuttavan ylipirteälle hissitytölle, joka sai selville, että asentaja on juuri korjaamassa hissiä. Hyvä. Siitä meni sitten vielä tunnin verran ennen kuin änkesin koirineni käytävään. Hissi toimi jo, mutta se ei ollut vielä yleisessä käytössä. Sitä testailtiin. Kysyin asentajalta, pääsenkö hissillä alas ja päästiin.

Liinun pissatusväli venyi jonnekin 15 tunnin huitteille. Lammikkoa en ole mistään löytynyt, että kai se ihan oikeasti pystyy olemaan pissaamatta noin pitkän aikaa. Ei ole ennen tullut testattua. Turhaan Incankin kuljetin ulos, mutta siinä vaiheessa jotenkin kuvittelin, että kuljetan myös Liinun.

Vihaan rappusia ja vielä enemmän vihaan toimimattomia hissejä puhumattakaan ylipirteistä hissitytöistä!!! Arrrrghhh!!

Ps. Olkkarissa ollut fleesalusta osoittautui Liinun "nurtsiksi" tarkemmissa tutkimuksissa. Mutta se ja sama kun kerta oltiin vankeina kotona. Jotenkin tuntui utopistiselta, ainakin kun Liinusta on kyse, tuo 15 tuntia.

4 kommenttia:

  1. No onpa kurjaa!! Toivottavasti sais hissin pian kuntoon. Meillä on 4 krs, eikä hissiä, mut Kikin kyllä tarvittaessa kantaa, jollei sitten ole muita kantamuksia samaan aikaan. Tulee kyllä kirottua hissittömyyttä. Jospa tästä pian pääsisi omaan kotiin, joka on kyllä sitten omalla pihalla varustettu.
    Ps. miten teidän lonkkakuvaus lausunnot tuli noin pian?

    VastaaPoista
  2. Minusta nuo lausunnot kestivät kauan tulla, ajattelin jo soittaa ja kysyä, että missä mättää!

    Kyllä semmoinen maantasalla oleva koti on koiraihmiselle aika ihanteellinen. Ei se piha tietenkään lenkkejä korvaa, mutta helpottaa elämää. Ripulikoirankin voi vaan törkkästä pihalle ilman mitään manöövereitä :D Onneksi ei sentään meillä osunut kummallekaan ripulia tähän kohtaan!!

    VastaaPoista
  3. Meille ei ole edes vielä tullut maksulappua.. Tuliko sulle säpona? Pitänee soittaa ma kennelliittoon. Samalla viikolla taudettiin käydä, se oli 12.9 meillä.
    Ripuli olis tosiaan kruunannut hissittömyyden!!

    VastaaPoista
  4. Sähköpostilla tuli ilmoitus, että kuvat ovat saapuneet liittoon ynnä toimintaohjeet (omakoira-palvelussa verkkomaksuna). Samoin lausunto tuli aikanaan sähköpostiin. Jos teille tulee paperilla maksu, niin sitten kestää pitempään.

    VastaaPoista