Salossa kaffella

Ihan vaan koirien koirakansalaisuuskasvatuksen vuoksi reilasimme Saloon ja takaisin (24 min suuntaansa). Emäntä kävi jätskikaffella, ihmeteltiin torivilinää, kummasteltiin pienirotuista koiraa, joka taapersi isäntänsä kanssa keskellä Salon Suurta Kaupunkia ilman remmiä (remmi oli isännällä mukana kyllä). Koira oli 5-vuotias. Ilmeisesti kaikille salolaisille tuttu tapaus, mutta meille ei tietenkään. Torilla oli paljon ihmisiä, hyvät torikahvilat, kadut merkattu hyvin, missä kulkevat pyöräilijät ja missä jalankulkijat, jokiranta oli kaunis ja siisti, kiva pikkukaupunki.

Uskelanjoki, joka Salon kohdalla kantaa nimeä Salonjoki.

Ja taas ootellaan, huoh! Emäntä juo kahvia ja syö jätskiä nimittäin.

Kupittaalla menimme junaan pitemmän kaavan mukaan eli ostimme liput lipunmyynnistä, jossa jonotettiin ja odotettiin. Helpommalla liput saa netistä tai automaatista, mutta tuo koirakansalaisuuskasvatus vaatii pitemmän kaavan. Että oppivat. Ilmeisesti joku kiekko-ottelu Hesassa, kun sen oloista kansaa oli liikkeellä asiaankuuluvine roolivaatteineen ja muine vermeineen.

Pendolinolla menimme ja InterCityllä tulimme takaisin. Mennessä oli yksi valkoinen lyttynaamainen joku bulldoggi kyydissä. Takaisin tullessa pienessä lemmikkiosastossa oli kaksi koiraa, jotka olivat hyvin lunkisti. Olivat nämäkin lunkisti. Eli on siis tullut harjoiteltua taas junamatkustusta, jota Liinulla ei vielä ole kuin yksi kerta takana ja siitä on jo kovasti aikaa. Niin paljon ollaan oltu enemmän paikoillaan Incan vuoksi, että nyt pitää vähän reissailla, kun se on paremmassa kunnossa.

Junassa rouva ihmetteli, miten ollenkaan erottaa koirat toisistaan, kun ne ovat niin samannäköisiä, ovatko ne sisaruksia. No, vieraan silmissä ne varmaan ovatkin samannäköisiä, mutta ei minun silmissäni. Niin ovat omansa näköisiä, että en edes silmät ummessa sekoittaisi niitä :)