Liinun näyttelyharkat

Liinu pääsi juoksemaan ympyrää, eestaas, kolmioita, seisomaan, kopeloitavaksi ja mitatattavaksi, josta ei tullut mitään. Eikä väkisin viitsi tietenkään mitata, kun kaikki oli muutenkin uutta ja outoa. Mutta ensikertalaiseksi Liinu oli suorastaan mallikelpoinen näyttelykoira! Ainoa, mikä tietty tökki, oli kopelointi. Mutta eipä Liinua muut ole kopeloineet kuin minä, joten mikäs ihme se on. Kyllä se siitä, paitsi eihän meillä ole edes näyttelysuunnitelmia! Niin, olimme siis kääppänien harkoissa. Kouluttajapula on vaivannut niin niitten agi- kuin tokoharkkoja, mutta näyttelyharkat sentään ovat järjestyneet.

Mutta ympyräjuoksut, eestaasjuoksut ja kolmiojuoksut sekä seisomiset menee melkein kun vanhalta konkarilta :D Vähän Liinu tuppasi hyppimään, kun juostiin, mutta kyllä se siitä tokeni. Seisomiset menee vallan mallikkaasti, vaikka sitäkään ei erityisesti olla harjoiteltu. Näyttelyremmikin on vissiin vaan kerran ollut kotona kaulassa. Hienosti Liinu myös oli muitten koirien joukossa, eikä kovin paljon välittänyt niistä, vaan keskittyi siihen, että millonkas namia tulee ja mistä kädestä ja tuleeko sitä jo nyt...

Tunti siinä veivattiin erilaisia kuvioita, välillä oli odottelua, kun oli yksilösuoritukset (kopelointi, eestaas, kolmio, seisominen). Siinä välissä kävin aina Incan kanssa vähän tokoilemassa. Inca oli matkassa mukana, saipa harjoitella odottamista (sitä taitoa tarvitaan koiran elämässä erilaisissa tilanteissa, pientä piippailua kuului...). Ja Incan sivulletulot ja paikkamakuut meni niin hienosti, ettei ikinä!! Se tuli sivulle vauhdilla (!), jäi maate, pääsin sen viereen, eikä se noussut ylös ennen kuin käsky kuului ja seuraaminenkin meni vielä hienosti! Sitä varmaan jurppi, kun pyörin Liinun kanssa kentällä ja sille tuli näyttämisen halu. Kilpailua suosiosta :D Olin kyllä hämmästynyt sen osaamisesta, kun eihän me olla tokoiltu aikoihin juuri yhtään. Joskus harvoin nyt keväällä tehty vähän jotain juttuja.

Joo, en treenannut Incan kanssa näyttelykuvioita ollenkaan, kun parempi vaan keskittyä yhteen koiraan kerrallaan, ettei mene ihan säheltämiseksi ja koiran vaihdoksi koko tunti. Nuo on niin erilaisia, että Inca tarvii ihan toisenlaisen otteen kuin Liinu, joten senkin puolesta se olisi ollut yhtä säätämistä, siis oman itsen säätämistä ja virittämistä eri aaltopituuksille.

Ilta oli lämpöinen kesäilta, mutta kun pääsimme kotiin, alkoi sade. Tarkka ajoitus!

Ja kuriositeettinä mainittakoon, että ennen tunnin alkua juttelin kouluttajan kanssa, jota ei ainakaan Liinu ole ikinä nähnyt ja jos Inca on nähnyt, siitä on aikaa liki kaksi vuotta, mutta niin menivät molemmat koirat vieraan ihmisen luo kuin olisivat vanhoja tuttuja, että luoksepäästävyydessä ei ainakaan ole moitteen sijaa. Kouluttaja kysyi rodun luonteesta. Sanoin, että ovat varautuneita. Ai nämäkö???