Vuosi vaihtukoon!

Taas on yksi vuosi pulkassa ja uusi edessä. Mutta emäntä on sentään jotain koirilta oppinut (ei kovin hyvin, mutta kuitenkin :)) ja se on se, että ei märehditä menneitä, eikä suunnitella tulevia, vaan eletään tässä ja nyt. 

Mitä vuosi 2013 tuo tullessaan, sen aika näyttää!

Tuomaasta joulu alkaa

Joten mussukat ja emäntä toivottavat:

Kyykkyyn, ylös!

Eipä tullut mieleen, että koirien uittaminen tuntuu omassa kropassa! Ihmettelin kovasti, miten reidet ovat tänään aivan kipeät, kun ei olla edes kiipeilty kallioilla. Pienen pohtimisen jälkeen oivalsin, että tunti kyykkyyn ylös -liikesarjaa on tehnyt tehtävänsä :D Sitähän se koirien uittaminen on, että pitää kyykistyä ottamaan lelu ja nousta seisomaan heittämään se. Tätä monta kertaa toistettuna niin jo huomaa, että koirienuitto käy hyvästä jumpasta! Ja minä kun luulin, että koirat vaan kuntoilevat. Voi olla, että niitten kunto ei altaassa kohenekaan, mutta emännän kunto kohenee altaan reunalla!

Ja nyt on koirien joulu taas turvattu, kun hain Vauhti-Raksu-autolta rakkaille hurtille ruokaa. Onneksi ulkona on pakkasta, joten osan luista voi säilyttää ainakin jonkin aikaa parvekkeella. Pakastin on pieni ja toisaalta, kun ostaa isomman satsin,  on hinta edullisempi. Nyt tuli ostettua mm. poron sekaluita 8 kg ja lisäksi hirven rustoluita 3 kg, eikä se pakastin tyhjä ollut ennestäänkään, joten kaiken sullominen sinne ei olisi edes onnistunut. Laskinkin tuon pakkasen varaan!

Kuormassa tuli myös koirille kuivattuja pupun- ja peurankorvia (kaikki käytetään elukoista hyväksi), jotka arvatenkin löytyvät paketeista jouluaattona :D Ne on jo aiemmin maistuviksi testattu.

Uitetut koirat :)

Kävin uittamassa koirat, toisen aamupäivällä, toisen iltapäivällä=laatuaikaa molemmille yhtä paljon!

Enää ei tarvittu uittajaa, ei edes Inca. Pitihän se veteen liivien kahvasta ohjata, mutta sen jälkeen se jo taas muisti, mikä on homman nimi. Molemmat osaavat käyttää portaita, eikä ne enää tuota hankaluuksia. Liinu on semmoinen vikkelä menijä, mutta nyt se oli rauhallisempi kuin viimeksi. Loppua kohden taisi väsymyskin alkaa painaa. Se on nimittäin aika tehokasta uintiaikaa, ei siinä enempiä huilita kun ollaan altaassa.

Inca on kropaltaan raskasrakenteisempi ja sen meno kaikin puolin rauhallisempaa, mutta kyllä se hyvin polskii ja hakee leluja. Liinulla oli liivit koko ajan, Incalta otin ne pois loppuajaksi ja se näkyi heti uintiasennossa, josta tuli siis pystympi. Seuraavalla kerralla kokeillaan toisia, keveämpiä liivejä, jos se vaikka oppisi oikean uintiasennon ja käyttämään takajalkojaan enemmän.

Liinua uitin pari kertaa altaan ympäri pitkässä liinassa ja sekin sujui hyvin. Se oli uimalan liina, ei tarvi kastella remmiä.

Uintireissu meni muutoinkin hyvin. Liinun tietenkin piti haukkua meitä ennen olleita koiria ja meidän jälkeen tullutta koiraa plus ihmisiä, mutta taisi se tajuta, ettei ole sen tehtävä vahtia siellä(kään), kun sen sille selvin sanoin ja elein kerroin. Katseli minua ja ynisi ja meinasi, että mitä, eikö näitä haukutakaan?

Inca ei tainnut edes huomata meitä ennen olleita koiria ja meidän jälkeen ei tullutkaan ketään.

Nyt on kotona väsyneet hurtat. Ja kasa märkiä pyyhkeitä ja leluja.

Voiko koiraharrastus olla näin vakavaa?

Oikeasti. Viimeisimmässä Koiramme-lehdessä kerrotaan agilityn MM-kisoista ja Suomen joukkueen huonosta menestyksestä ja siitä, miten päätöspäivän illallisella Suomen joukkueen kahden jäsenen välille syntyi suukopua, jonka seurauksena nyrkit heiluivat niin, että toinen joutui sairaalahoitoon!!! Ei voi siis olla totta?? Tätäkö on ns. koiraharrastus sitten kun ollaan "jotain" ja "jossain"? Nousee tunteet ja paljon muuta päähän, muuta en tiedä sanoa.

Että voi hyvää päivää vaan. Uuuh! Mutta ihminen on ihminen oli se sitten missä tahansa ja teki mitä tahansa. Joku roti nyt kehiin ja kentille ja niitten ulkopuolelle tai sitten pitää pysyä pois, jos ei rotia löydy ja ole. Ei se nyt noin kuolemanvakavaa voi olla eikä saa olla!

Yksittäistapaus, mutta kun on ns. edustusjoukkueesta kyse, niin siinäkin yksi tämmöinen moka on liikaa. Ja kun tämä nyrkkiä heiluttanut tyyppi on vielä "asemissa", niin luulisi olevan asemansa mukainen mies.

Ohhoijaa.

Minä ja mun kotiriiviöt huokaillaan! Riiviöt tosin huokailee siksi, että niitten ruoka on pöydällä, mutta ne ei saa sitä vielä. Käydään ekaksi lenkilläkin. Joku roti meillä :D

Lumiloikkia

Lunta on satanut sen verran, että kovin helppo ei ole Liinunkaan loikkia lumessa. Paikoin sen on jo luovutettava, mutta kyllä se ihmeen paljon jaksaa loikkia ja pystyy loikkimaan hangesta huolimatta. Tuossa kuvassa nyt näkyy muutama loikka.

Ja tulin siihen tulokseen Liinun päänrapsutuksen kanssa, että se on tahkonnut otsaansa harkoissa metallihäkkiin (jos kumminkin pääsisi siitä läpi :D) ja saanut siinä aikaseksi ihovaurioita. Eilen illalla laitoin vielä voidetta yöksi, mutta eipä se enää ole rapsutellut ja sukatkin jätin jo pois jaloista.

Liinu joutuu nyt irvistämään vähän väliä eli näyttämään hampaat :) Aina sopivan tilaisuuden tullen (ennen ruokaa, pannan poisoton jälkeen jne.) otan sitä leuoista kiinni ja sanon "hampaat" ja sitten kurkkaan ne molemmin puolin. Kyllähän se minun antaa ne katsoa, mutta tavoitteena on, että "tuomari" saisi ne myös katsoa. Jos hampaat-komennosta tulisi niin automaattinen, ettei se huomaakaan, jos joku muu haluaa sen hampaat katsoa. Siinä meillä tavoitetta!

Vuoden vimpat harkat

Ensin Incan kanssa tokoilua, sitten Liinun kanssa näyttelyä.

Liinu oli häkissä nurkan takana odottamassa, joten se ei nähnyt meitä kuin satunnaisesti. Tila on myös rauhallisempi, joten Liinulla oli vähemmän haukuttavaa, toki sillä oli sitruunapanta kaulassa, mutta aine ei ollut vähentynyt, joten haukkutarvetta ei ehkä ollut kovin paljon.

Se vaan ei meinaa nahoissaan pysyä, kun tulee sen treenivuoro! Ei ehkä treenit niinkään, mutta ne namit :D Näyttelyssä oli neljä koiraa, joten aika paljon oli taas yksilöesittämisharjoitusta. Hampaita Liinu ei anna katsoa, mutta ehkä se suhtautui "tuomariin" noin muuten armollisemmin. Jospa se pikku hiljaa alkaisi sietämään "tuomareita" paremmin. Se on kovin tarkka kropastaan ja "omasta tilasta".

Incan kanssa reenailtiin normaaleja tokokuvioita mm. peilin kautta käskyttämistä istu, maahan, seiso. Ei niinkään helppoa koiralle tehdä näitä juttuja ilman katsekontaktia. Peilistä kun näkee itse, mitä se koira puuhaa, ettei sitä tarvi edes vilkuilla. Ja koira puuhaa sitä, että se katsoo kovasti kasvoihin ja yrittää ymmärtää, että mitähän toi nyt oikeesti tahtoo.

Illalla Liinu alkoi rapsuttamaan päätään oikein urakalla ja kun otin sen tarkempaan syyniin, oli se raapinut otsansa vereslihalle. Huoh. Kun vaan tietäisi taas, että mitä tämä nyt on! Puhdistin sen ja laitoin siihen Sibicort-voidetta. Siinä on hydrokortisonia, joka auttaa kutinaan. Kahdet froteesukat takajalkoihin, että ei pääse kynsillä rapsuttamaan otsaansa enempää ja sängyn viereen nukkumaan, että voin "valvoa" sen yöllisiä rapsutuksia. Tosin se nukkui yön ihan rauhassa.

Voi olla, että Liinu on tunkenut liikaa päätään lumeen ja otsa on osunut johonkin risukkoon tai muuhun, mikä on ärsyttänyt ja rikkonut ihoa, jota se sitten yritti hoitaa rapsuttamalla. Tai sitten se on jotain muuta. Voide ilmeisesti auttoi, koska enää se ei ole rapsutellut ja otsakin näyttää jo paremmalta, kun se on saanut olla rauhassa. Nyt se on ilman voidetta ja saa vain ilmakylpyjä. Turkkia vähän lyhensin, että olisi ilmavampi siitä kohtaa. Tuplasukat on sisällä takajaloissa. Ulkona pidetään pää pinnalla, eikä kaivauduta lumeen. Ehkä se siitä. Kyllä tästä pikku hiljaa kehkeytyy pieneläinhoitajan taidot, kun vähän väliä saa funtsia milloin mitäkin pienempää tai suurempaa ongelmaa. Ja sen on oppinut, että ei ehkä ihan heti tarvitse sännätä eläinlääkäriin, vaan katellaan ensin ja hötkyillään vasta sitten.