Mussukat

Eipä tule otettua kuvia enää oikealla kameralla (kännykkä on aina valmiina, kamera pitää kaivaa jostain esiin, niin hankalaa!!), mutta tässä pari tuoretta kuvaa auringossa lötköttelevistä mussukoista ikuistettuna kunnon kameralla. Vasemmalla Liinu, oikealla Inca:

Jaa jaa jahtihommia - taas!!

Liinu pieni piiperöinen on kaikkea muuta kuin pieni ja piiperöinen, kun on pupupaistista kyse, huoh. Ja ne pahuksen puputkin lymyävät ihan meidän kulkureiteillä, että voisivat vähän ajoissa häipyä ihmisten ja koirien jaloista pois, mutta ei.

Tänään Liinu pääsi yksin jahtiin, Inca ei huomannut pupua, mutta me Liinun kanssa huomattiin samaan aikaan ja Liinuhan lähti siitä paikasta. Laitoin Incan remmiin ja sitten kateltiin ja kuunneltiin ja odoteltiin. Kimeää loittonevaa jahtihaukkumista vaan kuului, kun Liinu paineli pupun perässä ties minne. Sitten hakku loppui ja ajattelin, että jaha, nyt se on niin kaukana, ettei ääni enää kuulu. Todellisuudessa pupu ilmeisesti pinkoi Liinun ulottumattomiin. Liinu tuli kyllä takaisin, ei tarvinnut hälyttää suuretsintöjä, eikä se kauan pois ollut, ehkä minuutin tai puolitoista. Ei siinä tilanteessa aikaa oteta, vaan funtsataan seuraavaa siirtoa. Me Incan kanssa siis odoteltiin paikoillamme ja minä kutsuin Liinua, joka sitten pomppikin jostain heinikosta esiin.

Sehän on tuommoisen reissun jälkeen aivan kiihdyksissä, menee nenä maassa sinne tänne hätäseen kuin jossain transsissa, vaikka on remmissä! Inca ei tuolla tavoin ole koskaan jäljestänyt pupuja tai muita elukoita ja jos se joskus nuorempana lähtikin pupun perään, se lähti ihan toisella asenteella. Sillä ei ollut jahtiasennetta, kuten Liinulla on. Toki Incakin ne hajut siellä erottaa ja niitä seuraa, mutta ihan toisella lailla kuin Liinu. Alan odottaa jo talvea, puput lymyävät silloin enemmän koloissaan!

Ei siis tullut pupupaistia, mutta kantarellikastiketta saadaan pian. Ekat kantut ovat tulla tupsahtaneet esiin! Jos saisi Liinunkin nuuskuttamaan kanttuja pupujen sijaan :) Vähän treenattiin jo sienestystä ja otettiin muutama harjotuskappale kotitreeniä varten.

Ja muutama kuva eiliseltä iltalenkiltä. Lähdettiin siinä kymmenen hujakoilla puolentoistatunnin lenkille loistavassa sateen ja ukkosen jälkeisessä säässä. Ei ole valoisien kesäöiden voittanutta! Hieno usva oli Kylämäen raitilla.

Turkki lähti - taas!

Kuukausi vaan ehti kulua, mutta kumman nopeasti turkki kasvaa ja etenkin Inca tuntuu läkähtyvän sen alle heti, kun on vähän lämpimämpää. Ja Liinukin jo osoitti, että on liian kuumaa. Molemmat hakeutuvat varjoon ja ovat haluttomia liikkumaan, vaikka ei edes olla missään muualla kun pienellä päiväpisulenkillä. Niin, kyllä nämä ovat aitoja espanjanlaisia koiria, tietävät, että päivän kuumimpana hetkenä pidetään siestaa, jos meinataan säilyä hengissä!

Luin juuri Reviiri-lehdestä (sai näytenumeron ilmaiseksi) koiran lämpöhalvauksesta, se ei ole mikään leikin asia sekään. Joten ihan viisasta katsella omia koiria ja niitten käyttäytymistä, siitä voi päätellä paljon. Nyt tosin viileämmät kelit ovat päällä, sataa ja tuulee, mutta tuskin sentään kylmettymisen vaaraa on.


Hyvin antoivat kumpainenkin taas trimmata. Liinu vaan on niin luiseva Salli, että se on yhtä luumuhkuraa, kun sitä trimmaa. Punnitsin Liinun tänään ja vaaka näytti 11,5 kg, 400 g vähemmän kuin viime viikolla. Kaikkien elukoitten luita se söisi mielin määrin, mutta lihamössöjen kanssa nirsoillaan. Niitäkin pitäisi syödä, että saa tarvittavat öljyt sun muuta, mitä mössöön laitan.


Inca istua jökötti trimmauspöydällä ja antoi trimmata taas oikein hienosti. Vaikka se joissakin asioissa on oikea jääräpää, niin trimmaaminen sujuu aina hyvin. Ehkä se itsekin tajuaa, että tulee kevyempi olo, kun turkki lähtee. Ja punnitsin Incankin. Se painoi 15,9 kg. Noissa lukemissa se saa ollakin, sillä Inca ei tosiaan ole rakenteeltaan heiveröinen, enkä siitä mitään laihaa luirua halua. Liinu on laiha luiru ja se riittää!

Vihta vai vasta?

No vihta tietenkin! Ja tässä minun henkilökohtaiset vihtavastaavani:

Inca ja Liinu

Ja alla pari kuvaa ainaisista ja ikuisista keppileikeistä:

Kesä näyttää tältä:

Ei tullut pupupaistia...

...joten emännän on tyytyminen varhaisperunoihin ja silliin, koirien muitten elukoitten paisteihin. Oli nimittäin jänisjahti näillä jahtikoirilla tänään meidän metsälenkillä.

Liinu se on, joka on pupuspesialisti. Se menee hajujen perässä ja ilmeisesti mitä tuoreempi haju on, sen vauhdikkaampaa sen meno on. Se kiertelee ja kaartelee nenä maassa sinne tänne ja tänään sitten tärppäsi. Koirat olivat ihan lähelläni nuuskuttelemassa, kun yhtäkkiä havahduin siihen, että nyt juostaan ja lujaa. Pupu edellä, koirat perässä. Liinu haukkui sellaista kimakkaa jahtihaukkua, jollaista en ole ennen kuullutkaan. Kai se tarkoitti kiihtymystä ja innostusta.

Siinä vaiheessa ei sitten ollut mitään tehtävissä. Se on menoa ja sillä selvä. Toki kutsuin niitä, mutta eipä sillä mitään merkitystä ja vaikutusta ole. Siellä suunnalla, jonne koirat painuivat, näkyi joku mies viittoilevan ja päättelin, että jahtiväki on suunnannut sinne. Todennäköisesti tuo jahtimestari sotki koirien suunnitelman ja keskeytti olemassaolollaan jahdin. Mies viittoili kaiketi koirille, että kannattaa mennä sinne, missä emäntä huhuilee. Ensin ilmestyi Inca näkyviin ja pian perässä Liinu piiperöinen. Kauan tämä jahti ei kestänyt, mutta kyllä siinä ajassa ehti miettiä monta asiaa. Tällaista "makoisaa" jahtitilannetta ei ole ennen ollutkaan, joten en ole ihan varma, miten kauas ja kauan nämä jaksaisivat juosta. Inca kyllä tietää, ettei pupujen perään mennä, mutta paljonkos se auttaa, jos Liinu lähtee menemään.

Ehkä pitää hankkia uusi harrastus ja liittyä johonkin Turun seudun eräveikkoihin tai muihin jahtiporukoihin, pääsisi Liinu toteuttamaan itseään :D

Kotona koirat saivat tyytyä ihan vaan pakastimen antiin. Incalle oli tarjolla lampaanpaistia, Liinulle poropaistia. Hyvin maittoi, vaikkei ollutkaan itse saalistettua.

Sataa!

Ja se sopii emännälle paremmin kun hyvin! Nimittäin heinäallergia nosti päätään oikein kunnolla monien monien vuosien jälkeen. Ollaan tuolla pelloilla koluttu koirien kanssa ja vaikka heinä kukkii vasta kohtalaisesti, riitti se allergiaoireisiin. Noh, stressiin se mun tapauksessa liittyy, että pitää vaan taas elää stressittömämpää elämää. Kestine vei eilen tajun niin, että suorastaan kaaduin sänkyyn ja nukahdin niille sijoilleni, normaalisti en päikkäreitä nuku. Koirat vähän kummissaan.

Nyt aamupäivällä päästiin lenkkeilemään sateettomassa säässä. Juostiin pururadalla, käveltiin metsässä, koirat saivat nuuskia taas nameja maasta ja taiteilla pölkyillä ja kannoilla. Tapani-myrskyn jälkiä on viime aikoina raivattu pois ja nyt metsässä pääsee taas kulkemaan paremmin. Paljon on jäänteenä kaikenlaista pölliä ja kantoa, joitten päällä voi harjoituttaa Incan syviä lihaksia, tosin Liinu osallistuu tähän hommaan koko pikkukoiran tarmollaan hyvin aktiivisesti!

Polut ja maasto on tietenkin hyvin oksaista ja risukkoista, mutta sekin käy hyvästä harjoituksesta. On vähän kuin "tikapuuharjoitus", jossa koira joutuu miettimään askeltamistaan. Tikapuuharjoitushan on semmoinen, että tikkaat on maata pitkin ja koiraa kävelytetään edes takaisin, jolloin se joutuu nostelemaan jalkojaan kunnolla. Oksaisessa maastossa kulkeminen ajaa saman asian.

Incan nisä on paremmassa kunnossa, mutta ei vielä läheskään normaali. Kaksi kertaa päivässä laitan siihen lääkevoidetta, ulos mentäessä bepanthen suojaa liiemmiltä roskilta. Sisällä Incalla on päällä hihaton t-paita, ettei se nuole ja rapsuta massua. Yöllä bottiloimi. Onneksi nämä hoitotoimenpiteet ovat helppoja ja sujuvat joutuisasti Incan lötkötellessä kyljellään ja Liinun katsoessa vierestä, että TAAS Incaa hoidetaan. Incaa on nimittäin  hoidettu melkein koko aika, kun Liinu on ollut täällä (tassuhaava, hiivakorvat, lukko, jumit, revähdys, hieronnat, jumpat, venytykset, nisä!).

Tässä nämä kaverukset jollain Halisreissulla.

Kesä!

Petvetissä

Jaa-a, kun yksi asia tulee paremmaksi, niin jo tulee uusia murheita tilalle. Incan yksi nisä on tulehtunut ja siksi marssittiin emännän mielenrauhan vuoksi luottoeläinlääkäriin. Nisästä kun on kysymys, niin tietenkin tulee mieleen nisäkasvaimet, vaikka ei niitä kaiketi noin nuorella koiralla yleensä ole. Mutta mistäs sitä koskaan tietää, kun mitään aiempaan kokemusta ei ole.

Ell kirjotti, että nisä on pinnaltaan tulehtunut ja turpea. Nisästä ei tule eritettä eikä tunnustellen alueella mitään kasvaimeen viittaavaa.

Mieli rauhoittui.

Nisän ympäriltä parturoitiin ja nyt sitä puhdistetaan ja siihen laitetaan Fuciderm-voidetta. Eikä aluetta saa nuolla, ne miljoonat bakteerit koiran suussa, ei mitenkään auta paranemista. Incahan juurikin tänään nuoli nisää siihen malliin, että laitoin bottiloimen päälle, niin ei saa nuoltua. Tulehtunut nisä on keskellä, ei siis nivusissa, joten loimi suojaa hyvin nuolemiselta. Kotona puhdistin haavan keitetyllä vedellä, laitoin voidetta ja vielä sidetaitoksen päälle, ettei loimi hinkkaa sitä. Jos ei näillä toimilla tilanne rauhoitu, niin sitten uusi ell keikka.

Voi hyvin olla, että nisä on tulehtunut jostain ulkoisesta ärsytyksestä ja että se olisi vaikka pihkasalvalla siitä tokeentunut, mutta kesä ja kuuma, niin enpä jäänyt sitten enää kokeilemaan sitä konstia, vaikka se omaan jalkaan tehosikin nopeasti. Olin nisään laittanut jo pari päivää bepanthenia, mutta se meni vaan huonommaksi. Onneksi petvettiin saa aikoja sukkelaan.

Incahan ei ollut yhtään innostunut, kun huomasi, minne ollaan menossa. Tärisi kun haavanlehti hoitopöydällä, vaikka nisän tutkiminen ei nyt millään lailla ollut kamalaa, eikä sattunut (Inca ei arista sitä). Mutta ne hiivakorvareissut ovat muistissa ja ne olivat traumaattisia, kun korvia sorkittiin. Ehkä tämä nyt valoi uskoa, että aina ei petvetissä työnnetä korviin tutkimusvälineitä.

Sattumalta samaan aikaan petvettiin tuli Bisse-koira tästä naapuritalosta myös vastaanotolle ja se oli Incasta kiva yllätys, kun pääsi Bissen emännän rapsuteltavaksi (ei se Bisse kiinnosta yhtään, mutta emäntä :)). Bisse on 14 v vanha herra ja sekin tärisi penkin alla ja meni hyvin vastentahtoisesti hoitohuoneeseen.

Ja siellä oli viisi jotain sheltinpentua kuljetushäkissä ilmeisesti rokotuksella ja sirutuksessa ja ne olivat Incasta hyvin kiinnostavia. 55 euroa kipale oli noitten pentujen hoitokustannus, että ei se ihan halpaa hommaa ole.

Petvetin vaaka näytti 16,3 kg, mutta massussa oli 170 g luita. Liinun kotivaaka näytti tänään taas 11,9 kg, että eipä se taida tuosta tukevoitua ainakaan kovin helpolla. Olkoon sitten tuollainen. Kai massaa iän myötä kuitenkin tulee.