Ei tullut pupupaistia...

...joten emännän on tyytyminen varhaisperunoihin ja silliin, koirien muitten elukoitten paisteihin. Oli nimittäin jänisjahti näillä jahtikoirilla tänään meidän metsälenkillä.

Liinu se on, joka on pupuspesialisti. Se menee hajujen perässä ja ilmeisesti mitä tuoreempi haju on, sen vauhdikkaampaa sen meno on. Se kiertelee ja kaartelee nenä maassa sinne tänne ja tänään sitten tärppäsi. Koirat olivat ihan lähelläni nuuskuttelemassa, kun yhtäkkiä havahduin siihen, että nyt juostaan ja lujaa. Pupu edellä, koirat perässä. Liinu haukkui sellaista kimakkaa jahtihaukkua, jollaista en ole ennen kuullutkaan. Kai se tarkoitti kiihtymystä ja innostusta.

Siinä vaiheessa ei sitten ollut mitään tehtävissä. Se on menoa ja sillä selvä. Toki kutsuin niitä, mutta eipä sillä mitään merkitystä ja vaikutusta ole. Siellä suunnalla, jonne koirat painuivat, näkyi joku mies viittoilevan ja päättelin, että jahtiväki on suunnannut sinne. Todennäköisesti tuo jahtimestari sotki koirien suunnitelman ja keskeytti olemassaolollaan jahdin. Mies viittoili kaiketi koirille, että kannattaa mennä sinne, missä emäntä huhuilee. Ensin ilmestyi Inca näkyviin ja pian perässä Liinu piiperöinen. Kauan tämä jahti ei kestänyt, mutta kyllä siinä ajassa ehti miettiä monta asiaa. Tällaista "makoisaa" jahtitilannetta ei ole ennen ollutkaan, joten en ole ihan varma, miten kauas ja kauan nämä jaksaisivat juosta. Inca kyllä tietää, ettei pupujen perään mennä, mutta paljonkos se auttaa, jos Liinu lähtee menemään.

Ehkä pitää hankkia uusi harrastus ja liittyä johonkin Turun seudun eräveikkoihin tai muihin jahtiporukoihin, pääsisi Liinu toteuttamaan itseään :D

Kotona koirat saivat tyytyä ihan vaan pakastimen antiin. Incalle oli tarjolla lampaanpaistia, Liinulle poropaistia. Hyvin maittoi, vaikkei ollutkaan itse saalistettua.