Uimareita ja mätsärituristeja

Alla kolme kuvaa, kun vesikoirat ovat uimareissulla :D Alimmassa kuvassa on myös rannalla olleista tollereista toinen. Siellä oli myös labradoodle. Se oli ällistyttävästi perron näköinen, vielä sellainen vaaleahkon ruskea, koko vain oli XXXL! Se oli  kova poika uimaan, ui jonkun ohi menevän kanootin perään, eikä meinannut tulla millään takaisin.

Liinu piiperöinen on jälleen kerran niin piiperöinen, että sen ei tarvitse kauan vedessä ja märkänä olla, kun sille tulee kylmä. Se ihan tärisee kauttaaltaan. On minulla pyyhe, johon suurimmat vedet kuivataan, mutta se ilmiselvästi palelee herkästi. Mutta tuo piiperöinen ei vettä pelkää, niin se pistää päänsä uppeluksiin, että hups hei vaan, kun etsii kadonnutta vesilelua. Ja se myös kuumuu kaikesta heittämisestä niin paljon, että sitä ei sen kanssa voi harrastaa kuin juuri rannalla vähän aikaa.

Incalle voi heitellä mitä vaan. Se kävelee veteen ihan mahaansa myöten ja lähtee siitä uimaan, kun lelu lentää. Ja noin sen juuri pitää tehdäkin, että se on vedessä ja lähtee sieltä uimaan. Ei siis saa juosta rannalta veteen ja mäiskähtää sinne. Mutta Inca tekee tuon itsestään pyytämättä tai kehottamatta.

Hyvin nuo ovat pärjänneet rannalla, vaikka siellä usein on pari kolme koiraa samaan aikaan. Liinu nyt haukkuu niille välillä, se ei tykkää liian lähelle tulevista lajitovereista. Mutta toisaalta se ei hauku ylenpalttisesti. Vähän tyyliin, menetkös siitä, perkele! 

Liinu edessä, Inca kaislikon reunassa varjossa.

Inca ja Liinu piitsillä.

Inca, Liinu ja tolleri jossain järjestyksessä, yksi tolleri lymyää kaislikossa.

Pitkästä aikaa oli taas mätsäritkin, jonne kuskasin koirat sosiaalistumaan ja siedättymään. Koiria olikin paljon, lienee elonäyttelyn vaikutusta. Kupittaalla oli taas kaikenlaista häppeninkiä ja ihmeteltävää. Katseltiin lintulammikon lintuja ja alla kuvassa olevia kuplia, joiden sisään voi mennä ja sitten pääsi kellumaan kuplassa vetten päällä.

Kaikenlaisten koirarotujen joukossa oli harvinaisen suuri perroedustus ja vielä samaa sukujuurta. Kuvassa Mila. Ihme ja kumma, mutta nämä mun vesselit tulivat ihan hyvin juttuun näitten enemmän tai vähemmän sukulaisten kanssa. Liinukin, joka herkästi haukkuu likelle tuleville vieraille koirille, ei ollut moksiskaan näistä kavereista. Lähinnä Inca ja Liinu olivat rauhallisesti omissa oloissaan, kuten nuo sukulaisetkin. Mitä nyt nuuskuttivat ja ottivat rapsutuksia ihmisiltä vastaan.

Ja muutoinkin koirat olivat iisisti. Liinukin oli ihan viilipytty, ei ollut arka eikä pelokas, eikä häntä tiukasti koipien välissä, vaikka oli siellä koirapaljouden seassa. Ikä ja kokemus ovat vissiin tehneet tehtävänsä. Onhan se nyt niiiin aikuinen, kun on ollut kahdet juoksutkin, nih!

Ja tässä vielä mun mussukka Inca, joka usein nukkuu partsilla korituolissa, kun olen ensin laittanut sinne fliispeitot pehmusteeksi.