Autoilua

Erinäisten vaiheiden ja erinäisen ajan jälkeen emäntä on istahtanut auton ratin taakse ja koirat takapenkille. Tällä erää huristellaan viikon verran paikasta paikkaan ja sinne ja tänne mukavasti ilmastoidussa uudehkossa autossa :) Muutama päivä tässä on jo huristeltu merta edemmäs kalaan ja lenkkeilemään, eikä omassa metsässä olla oltu pariin päivään. Tosin pitää sanoa, että on se valtavan hyvä juttu, kun metsä on kadunylityksen päässä, eikä aina tarvi lähteä ajamaan jonnekin kauas, että pääsisi metsälenkille.

Sen sijaan ollaan melkein eksytty vieraassa metsässä :O Onneksi puhelimen suht hyvä GPS-paikannin näyttää, missä ollaan ja minne päin kannattaisi suunnata. Ilman sitä haahuiltaisiin varmaan vieläkin uppo oudossa metsässä. Polkuja menee sinne tänne ja jos aurinko ei paista, niin suuntavaisto on äkkiä sikinsokin. Tosin koirista on kyllä apua. Kun käännyttiin polulla takaisin, niin seurasin Incaa, se kulki kai hajujen mukaan oikeaan suuntaan. Liinun perässä ei kannata mennä, tiedä, mihin ketunkoloon ja sudenluolaan se johdattaa :D

Koirat ovat päässeet myös emännän entiseen kotimetsään, joka oli niille uusi paikka. Siellä emäntä ei eksy, vaikka aikaa on kulunut viime kerrasta suunnilleen 11 vuotta. Polut ja paikat olivat niin tuttuja. Oi niitä aikoja!

Nopeasti koirat oppivat tämän autoilusysteemin tai millainen se meillä nyt on. Molemmat istuvat tai makaavat takapenkillä valjaissa kiinnitettynä turvavöihin. Olihan se eka ajelu niistä aika metkaa. Erilaissa autoissa koirat toki ovat matkustaneet, mutta tämä nyt on vallan toista. Voi sanoa, että parin kerran jälkeen niille selvisi homman nimi, missä järjestyksessä autoon mennään ja missä tullaan pois.

Incalle eritoten tämä on varsinainen autokoulu se kun tuppaa olemaan aina niin kiihkoissaan, kun jotain erikoista eli tavallisuudesta poikkeavaa tapahtuu. Ei tarvi olla kun yksi taapero mukana, kun lähdetään lenkille, niin se jo hösöttää, että mitä mitä mitä mitä minne minne minne...puhumattakaan mistään suuremmasta poikkeamasta.

Nyt on autoiltu kerta tai kaksi päivässä aina eri paikkoihin, niin alkaa Incakin jo hoksaamaan, että kyseessä ei olekaan maailmanloppu, eikä elämää suurempi juttu. Ja Inca jo pihalla suunnistaa auton luo, vaikka ei autoon oltaisikaan menossa. Kyllä koirat oppivat ja mukautuvat uusiin tapoihin nopeasti.

Liinu piiperöinen taas on niin piiperöinen, että aluksi se haki turvaa Incasta tai hakivatkohan ne turvaa toinen toisistaan. Jotenkin ne olivat sikinsokin takapenkillä (siis koirat ja valjaat), mutta nyt ne ovat omilla paikoillaan, vaikka Liinu kyllä saattaa olla Incan likellä. Ovat vissiin huomanneet, että kyllä emäntä osaa ajaa autoa :D