Liinu on oikea pieni mustikkasuu, sille kun antoi ensimmäisen mustikan niin sen jälkeen ne ovat maistuneet. Niitä ei tarvitse syöttää, Liinu syö ne itse puskista. Kyllä se yhden metsäreissun aikana saa kaikki päivän tarvittavat mustikkavitamiinit. Me siis Liinun kanssa syödään mustikoita ja Inca sitten seisoo ja odottaa tai puuhaa omiaan, se ei mustikoista välitä edes syötettynä.
Sen sijaan Inca on ruennut kiipeilemään kiville. Sitä se ei ole tehnyt aikoihin ja siksi nyt tulee näpsittyä kuvia, kun Inca on ison kiven päällä. Nyt kun Liinu kulkee remmissä, Inca ehkä saa paremmin puuhailtua omia juttujaan, joihin kuuluu kiville kiipeileminen. Tuossa kuvassa olevassa kivessä on suora pudotus alas.
En koskaan kehoita Incaa kiipeilemään, enkä myöskään kehoita sitä tulemaan alas, se saa mennä omia aikojaan ja rauhassa. Tässä tapauksessa tosin emännän sydäntä kylmäsi, kun juuri tuossa reunalla Incan piti rapsuttaa tai nuolla itseään. Se siis oli ihan reunalla ja tietenkin se siitä valahti alas miten kuten, kun kerta tyhjän päälle istahti ja vääntäytyi. Siinä kohta oli sammalta, mihin Inca humpsahti, mutta aivan vieressä oli kivi. Että huh huh vaan! Ihan kiven kylkeen se putosikin. Ei siinä muuta kerennyt, kun miettiä, että kuinkahan nyt kävi.
Onneksi ei ilmeisesti käynyt kuinkaan. Oli lenkki takana ja lihakset ainakin lämpimät. Käveltiin kotiin, kävin Incan selän ja koko kropan läpi, mutta ei se reagoinut mitenkään. Sitten vielä kokovartalohieronta ja venytykset. Kaikki tuntui pelaavan hyvin, eikä aristusta ollut missään kohtaa, nivelet liikkuivat normaalisti. Ja sitten vielä bottiloimi päälle. Mutta ei se koira kyllä paljon ajattele, missä tekee ja mitä. Incalle nyt sattuu ja tapahtuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti