maanantai 16. heinäkuuta 2012

Aika jätkä :D

Eipä rähise Inca enää Liinulle. Viikonlopulla ääni muuttui kellossa, rähinät loppuivat ja Liinu saa, mitä tilaa :D Inca on kyllä aika jätkä, siitä ei pääse mihinkään. Ja Liinu pyörii Incan ympärillä edelleenkin, vaikka jo voisi vauhti sillä vähän laantua. Liinu ei edes yritä astua Incaa, että jokin selvä keskinäinen järjestys noitten puuhilla on.

Incalle olen tehnyt selväksi, että Liinua ei astuta ja Liinulle yrittänyt tehdä selväksi, että Incaa ei ärsytetä, mutta paljonkos tuo auttaa. Kun selkänsä kääntää, niin nämä aloittavat teerenpelinsä. Näitä kohtauksia on ajoittain, muutamia kertoja päivässä. Toisinaan Liinu on sisällä remmissä ja minun valvonnassani, että se ei koko ajan tunge Incan luo. Kyllähän se pakosta rauhoittuu paikoillensa nukkumaan ja sitten rauhoittuu koko tilanne tietenkin.

Yöt onneksi menevät nukkuessa, ei ainakaan mitään suurempia häiriöitä ole kuulunut. Välillä Liinu inisee, mutta se yleensä loppuu aika pian, kun se ei saa vastakaikua Incalta. Liinu muuten inisee ulkonakin joittenkin koirien perään :o Ehkä ne ovat uroksia. Toisia se taas haukkuu, ehkä ne ovat narttuja.

Heinäkuu ei ole kovin helteinen - meillä sataa nytkin kaatamalla - mutta sisällä kyllä hehkeätä hellettä piisaa!

2 kommenttia:

  1. Voi toisia! Aikamoista meininkiä taitaa olla siellä. ;) Arvojärjestys näkyy siis astumisleikeissäkin. Isabella, se vanhempi vesikoira leikkiessään (silloin harvoin kun leikkii Kikin kanssa) selvästi näyttää arvonsa asettamalla tassua Kikin selän päälle. Kiki kyllä väistää alta pois.

    VastaaPoista
  2. On noilla kuumat oltavat :( Inca oikein läähättää ja hengästyy ja on kiihdyksissä, kun se touhottaa Liinun kanssa ja sitä on sitten vaikea saada rauhoittumaan ja tasaantumaan. Siksi yritän pitää Liinua aisoissa. Se on oikea tyrkyn tyrkyn koira! On noilla voimakkaat vietit, mutta kaipa se kuuluu asiaan.

    VastaaPoista