Kettupa kettu

Pupujen lisäksi tämä on hyvin ketukasta aluetta, citykettuja, jotka ovat tottuneet ihmisiin. Harvoin niitä päivällä näkyy, mutta hajuja tietenkin on metsät pullollaan. Illalla siinä 11 kieppeillä näimme ketun pellolla.  Me katselimme kettua ja kettu meitä. Ei sillä kiire pois ollut ja koirat olivat niin kauan ihan rauhallisia, kun kettu käyskenteli paikoillaan. Ja minä sain yrittää ottaa kuvan ketusta. Mutta kun repolainen alkoi tassuttelemaan metsää kohti, olisivat koirat lähteneet pinkomaan täyttä vauhtia sen perään, jos eivät olisi olleet remmissä. Kuva ei ole kummoinenkaan, mutta kettu siinä joka tapauksessa on kuvattuna!

Ja tässä kuvassa Liinun katse on intensiivisesti suunnattu kohti kahta koiraa, jotka istuskelivat muutaman kymmenen metrin päässä meistä. Kuvaan kuuluu Liinun itku, yyyh yyyy yyyy yyyyyyyh, jota jatkui niin kauan, että koirat lähtivät pois. Olivatkohan kivojakin sulhoehdokkaita, hmmmm. Kaikesta päätellen kiinnostavia tapauksia kuitenkin :D

Ja Liinu-piiperöinen on sellainen villiviikari, että se kulkee nyt vallan remmissä. Se villiintyi tässä yhtenä päivänä niin totaalisesti, että siihen loppui sen vapaus. Käveltiin metsänreunassa pellonlaitaa. Inca oli vapaana ja päästin sitten Liinunkin irti kaiken uhalla. Ei siinä mennyt minuuttiakaan, kun nämä kaksi juoksivat peuhaamaan metsän puolelle pois näköpiiristä. Inca tuli kutsuttaessa, mutta Liinu jatkoi päätöntä menoaan pitkin metsää, sieltä pellolle, takaisin metsään ja pellolle, välillä sitä ei näkynyt eikä kuulunut pitkiin aikoihin, kun se viiletti joittenkin hajujen tai pupujen perässä. Ja kun se juoksi pellolle, se vähät välitti meistä, juoksi kun päätön kana lintujen ynnä muun perässä. Ei paljon kiinnostanut luoksetulot. Huoh.

Kun se sitten ihan villiintyneenä tuli lähietäisyydelle, nappasin sen kiinni. Se oli aivan läkähdyksissä ja ihan märkä kosteasta heinikosta ja ties mistä ojista. Ja siitä lähtien siltä on vapaus ollut riistettynä.

Inca osoittaa näissä tilanteissa suurta huolestuneisuutta. Jos minä meinaan lähteä ja jättää Liinun loikkimaan omiin oloihinsa, kun ei lauma kerta kiinnosta, niin Inca tekee tenän. Se katsoo minua ja "sanoo", että kuules hei, Liinua ei jätetä!! Eikä se hievahda minnekään.

Noh, Liinu on ihan oma tapauksensa noitten viettiensä kanssa. Tuossa se näki pihalla oravan istumassa maassa ja nakertamassa käpyä. Sillä kesti monta päivää, että se tajusi, ettei se orava siinä jatkuvasti kökötä. Aina kun lähestyttiin oravapaikkaa, niin kauhea veto siihen suuntaan ja katse juuri siihen kohtaan, jossa orava kerran sattui istumaan. Jos se kumminkin olisi siellä...

Jaa-a, tämän jahtiasian kanssa tehdään vielä paljon hommia, jos Liinu ei juoksujen jälkeen osoita yhtään rauhoittumisen merkkejä. Nyt voi vielä toivoa tai toiveajatella, että juoksujen syytä kaikki tyyni. Saas nähdä, näinkö on.