Kylläpä päivät ovat hujahtaneet, kun viimeisestä merkinnästä on yli viikko! Mitäs me olemme puuhanneet? Käyneet joulumarkkinoilla, tokoilemassa, Anttilaankin raahasin koiran (kun kerta stokkallekin saa viedä koiran) ja sitten olemme lenkkeilleet lumisessa maisemassa.
Lauantaina täällä oli nimittäin sellainen myräkkä, että ei sellaista ole aikoihin nähty ainakaan tähän aikaan vuodesta. Lunta tuli oikein kunnolla ja maisema entistä talvisemmaksi. Myräkästä huolimatta raivasimme tiemme tokoon ja sen verran kelit vaikuttivat, että harkoissa ei ollut kuin kourallinen koiria. Aloittelevissa oli ollut kaksi ja osaavissa meitä taisi olla neljä. Saimme siis ihan kunnon koulutusta. Tällä kertaa olikin mies kouluttajana, yleensä on ollut naispuolisia, mutta eipä se mitään haitannut. Inca päästi luo ihan normaalisti, eikä hätkähtänyt miespuolista lähestyjää. Hyvä. Olikos se niin, että meillä on tammikuussa miespuolinen tuomari, hyvää harjoitusta sitäkin varten siis. Tokoilut meni mallikkaasti, ja hyvin pärjäsimme, vaikka olimme eka kertaa osaavissa. Nämä harkat ainakin olivat vauhdikkaampia kuin aloittelevissa ja muutenkin oli pikkuisen vaativampaa, vaikka jokainen tietysti tekee oman tasonsa mukaan liikkeitä.
Sunnuntaina ei ollut agilitiä, harmillista, mutta toivotaan, ettei ensi sunnuntaiksi tule taas paukkupakkasia, että pääsisimme silloin harjoittelemaan. Nyt on nimittäin ollut kelvolliset ulkoilukelit, mutta vähän uhkailevat kovenevilla pakkasilla :(
Käväisin hakemassa Incalle herkkuja mestaripalvin tehtaanmyymälästä. Ai ai, jos Inca olisi sinne päässyt, se olisi pyörtynyt ihaniin tuoksuihin ja valtavaan herkkujen määrään! Ostin sieltä vähän kaikenlaista rustoluuta ja sääriluuta ja niin maistuvan näköisiä savustettuja possunkorvia, että melkein itsekin teki mieli jyystää niitä. Ne eivät ole sellaisia rutikuivia, kuten kaupassa myytävät, vaan hieman nahkeita. Ja niin isoja ovat, että puolitin korvan, ettei koira koko korvaa kerralla ahmi. Niin, siellä on noita luita sekä tuoreena että pakastettuna, pakasteessa oli mm. koiran jauhelihaa ja peuran sääriluita ym. ja vaikka mitä. Oli Incalla nuuhkittavaa, kun tulin kotiin.
Incalla on tässä viime ajat ollut taas vauhti päällä remmissä siihen malliin kuin joskus taannoin. Aivan kuin remmissä kulkeminen olisi yhtäkkiä ihan uusi juttu!!! Onhan rynnimistä ajoittain ollutkin, mutta hyvin vähän ja suurimmaksi osaksi remmilenkit menivät vallan hienosti. Jostain se kumminkin sai päähänsä taas rynniä remmissä eteenpäin, kaiken liikkuvan perään, edessä kävelevän perään jne. Autoja, ihmisiä ja pyöräilijöitä haukuttiin ja niille räyhättiin, että huh ja hei vaan! Siinä ei auta kiellot, ei remmistä nyppääminen, ei pysähtyminen, eikä mikään. En tiedä, onko se jotenkin stressaantunut aina välillä vai onko se vaan paimentamista/saalistamista tai arkuutta/pelkoa/suojelemista/epävarmuutta/liikaa virtaa. Tai kaikkia noita. Huonoa johtajuutta. Mitähän vielä.
Kun kaikkea olen jo kokeillut, niin nyt Inca on ajoittain sisällä remmissä ja remmi minun ympärilläni eli Inca joutuu kulkemaan sinne minne minäkin. Ja sehän kulkee kuin aave, että ei sitä aina huomaakaan. Jos se torkkuu ja lähden liikkeelle, niin ihmeesti se lähtee myös, vaikka en sano sille mitään. Tätä on siis sisällä ja vähän samaan tapaan mennään ulkonakin.
Siellä tietenkin on ne autot ja ihmiset sun muut houkuttimet, mutta vähän meno on rauhoittunut ja olemme lenkkeilleet jo ihan rauhallisiakin lenkkejä. Paras apu on ollut se, että heti kun Inca alkaa rynniä remmissä eteenpäin, minä käännyn takaisinpäin sanomatta Incalle yhtään mitään. Kävellään vähän matkaa, käännyn ja sitten yritetään taas alkuperäiseen suuntaan. Sitä voidaan tehdä esim. jonkun suojatien kohdalla monet kerrat, kun Inca yrittää rynniä suojatien yli. Siitä ei mennä yli ennen kuin rynniminen loppuu. Kyllä se loppuu. Ja aina kun Inca lähtee rynnimään (tai yrittääkin lähteä) auton tai ihmisen ym. perään, käännyn ympäri. Ja jos Inca muuten vaan rynnii, niin käännyn heti ympäri ja kävellään vastakkaiseen suuntaan jonkin matkaa niin monta kerta, että rynniminen lakkaa. Ja mitään en puhu. Sen on vaan ymmärrettävä, että olen tosissani, sanat ovat turhia.
Olen myös valinnut reitit siten, että ne olisivat vähän rauhallisempia, jos Incalle taas palautuisi mieleen paremmin, miten remmissä ollaan. Metsässä meillä menee suht hyvin, kun Inca on vapaana. Onhan se lähtenyt parin hiihtäjän perään ja siinä tilanteessa ei ole paljon mitään tehtävissä, koska korvat katoavat päästä. Vissiin jonkinmoinen saalisvietti iskee, vaikka hiihtäjät ovat olleet kaukana. Tiedä sitten, miten senkin vietin saisi sammutettua. Mutta noin muuten metsälenkit menevät hyvin ja teemmekin aika pitkiä vaelluksia päivittäin. Se on meidän ominta aluetta ja taidetaan viihtyä metsässä parhaiten molemmat. Meidän pitäisi muuttaa johonkin korpeen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti