Mennessämme eilen tanssitunnille kiepautimme keskustassa Hansan kautta, kuten yleensä. Se on siihen aikaan hiljainen, mutta Inca tuppaa siellä(kin) vauhdilla etenemään sinne tänne. Eilenpä se kulki aivan rauhallisesti ja ihmettelin, että onpa se oppinut kulkemaan nätisti ja olin oikein tyytyväinen! Ajattelin, että niinpä harjoitus tekee mestarin, kun paikka tulee tutuksi.
Tulimme Hansasta ulos ja kävelin mutkien kautta bussipysäkille ja silloin hoksasin, että koiralla oli taas jotain suussaan, minkä se oli arvatenkin napannut torilta. Mikä ja mitä tuo iso vaalea möykky oli, sitä en tiedä, enkä ruennut edes selvittämään, otin sen pois suusta varsin vastahakoiselta koiralta ja heitin pois. Siinä valkeni, mikä oli rauhallisesti kävelemisen syy! Ilmeisesti se aarre oli jotain tavattoman ihanaa, jonka Inca aikoi mutustella, kunhan pysähdymme. Sen eteen kantsi kulkeakin hienosti hihnassa. Typerä emäntä sitten sotki suunnitelman :( Inca on kuin vauva, jolla pitää olla tutti suussa!
Tunnilla opimme kumartamaan, kerjäämään ja hyppäämään esim. jalan yli. Kumartamisen Inca oppi nopeasti. Aluksi tietenkin peppu meinasi mennä heti maahan, mutta pian se tajusi, että nami tuleekin nopeasti siitä, kun jää hassuun asentoon. Täytyyhän koiran kumartaa osata :D Kerjääminen on vaikeaa, emmekä sitä kauan harjoitelletkaan, kun se on koiralle varsin rasittava liike. Ja hyppy jalan yli alkoi sujumaan hyvin, vaikka aluksi se oli outoa. Mikäs hyppyteline tuo matte on? Niin, minä olen Incalle ollut koko ajan matte. En ole siis äiti tai mamma tai muutakaan sellaista. Matte on hyvä erotuksena tuommoisille sukulaisuutta tarkoittaville sanoille ja emäntä on liian pitkä. Matte on napakka.
Tanssitunnilla soi aina musiikki ja aluksi Inca oli siitä ihmeissään, kun yleensä halleissa ei soi musiikki. Sittemmin se on tottunut siihen, mutta aina se reagoi, kun soi uudenlaista musiikkia tai kun se soi vähän kovempaa.
Minusta on tavattoman kiva antaa Incalle (ja itselle) erilaisia kokemuksia ja oppia tietämään, mitä kaikkea koiran kanssa voi harrastaa. Näin kun ei ole aiempaa koirakokemusta, niin on utelias tietämään, mitä mikäkin laji pitää sisällään ja jokaisesta lajista saa vinkkiä koiran harjoituttamiseen ja uskoakseni kaikki lajit auttavat omistajan ja koiran yhdessä työskentelyä. Tavoitteena on edelleenkin saada Incasta kiva koirakansalainen ja se tavoite minulla on ollut alusta lähtien tai jo ennen kuin minulla edes oli koiraa. Onhan Inca jo kiva koirakansalainen, mutta aina voi petrata! Niin ja totuushan on, että emäntä tässä oppia kaipaa, ei koira.
Lisäys: iltapäivällä olimme metsälenkillä ja Inca tapansa mukaan kohnii kaikki paikat. Mistä ihmeestä se kaiken löytääkin, kun se tuli niin tohkeissaan iso luu suussa luokseni tai no, ei se tullut lähelle, kun se luuli, että otan aarteen pois. Mutta kun totesin, että se oli vaaraton ja harmiton aarre, annoin sen kulkea aarteensa kanssa. Ja Inca kulki ja jaksoi kantaa sitä luuta koko ajan hampaissaan ja lenkki sentään kesti ainakin tunnin, jollei enemmän. Ja luita on vino pino kotona!! Mutta kai tuo itse löydetty saalis oli kantamisen väärtti, vaan eipä sitä koira kotia saanut tuoda. Metsälenkin lopussa ei neuvoteltu luun luovuttamisesta ja parempaan talteen laittamisesta. Vähän se ihmeissään katseli, että mihin luu hävisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti