Pitkän aikaa kelit ovat olleet hyvät, eikä Inca ole kärsinyt lumipalloista, mutta nyt on toisin. Aamupisuilla emme päässeet puusta pitkälle, kun oli jo semmoiset klöntit jaloissa, että huh ja hei vaan! Melkein teki mieli ottaa trimmeri ja tehdä koirasta lammas! Otin kumminkin vaan sakset ja lyhentelin turkkia tassuista vähän sieltä sun täältä, vaan paljonkos se auttoi.
Lähdin toivorikkaana metsälenkille, mutta äkkiä sieltä piti päästä selvemmille vesille, kun koiraparan tassut tulivat alta aikayksikön täyteen nyrkinkokoisia paakkuja. Niitä sitten yhdessä irrottelimme tämän tästä, mutta eihän se kauan auta, kun tuoreessa lumessa mentiin. Eikä paakkuja saa edes pois, suurimpia korkeintaan vähän pienemmäksi.
Incan turkki on sen laatuista pehmeää karvaa, että siihen jää todella helposti lumi kiinni. Tekisi kovasti mieli trimmata koko koira, mutta edessä on ennustajien mukaan pakkaspäiviä, joten yritän malttaa mieleni vielä tovin. Ei tarvitse sitten vaatettaa Incaa. Ja vaikka tuo nallekarhumainen olemus onkin mukava, niin kyllä se sitten taas on kiva, kun turkin alta kuoriutuu koira kunnolla esiin. Onneksi talvi alkaa olla takana, joten eiköhän me päästä trimmaushommiin melko pian.
Illalla meillä on tokotunti ja tällä kertaa harjoittelemme ainakin luoksetuloa. Meillä on nykyisin "tokotunteja" vähän väliä. Maahan Inca jo menee "sujuvasti" ruuan yhteydessä, nopeasti se hoksasi, että ruuan saa vikkelämmin, kun tekee kaikki emännän vaatimat typerät jutut ensin. Sen maahanmeno on kyllä näkemisen arvoinen juttu :D On se niiiin vaivalloista, valittaen se menee maahan kuin viimeisillä voimillaan, tuo energiapakkaus!
Kun puen vaatteita päälle, Incan pitää maata paikallaan ja odottaa. Jos se lähtee siitä haahuilemaan, mennään takaisin odottamaan. Inca sähläsi niin kovasti uloslähtöjen yhteydessä, että sille piti tehdä stoppi. Ei meinannut koira nahoissaan pysyä.
Hississä en aina vaadi Incaa istumaan, saa se seistäkin, kunhan on paikallaan, mutta tässä yksi kerta vaadin ja sen piti istua hississä niin kauan, että päästiin alakertaan, avasin hissin oven ja annoin sille luvan tulla pois. No, alakerrassa olikin ihmisiä tulossa hissiin ja Inca kun näki ne, se pomppasi ylös ja oli lähdössä pois kovaa kyytiä. Vaan minä en päästänyt. Incan piti istua ja odottaa ole hyvää. Ja se istui ja odotti. Mutta tämä pariskunta, joilla myös on koira, olivat ihmeissään, rouva ainakin pyöritteli silmiään ja näki oikein, kun päässä raksutti, että voi hyvä tavaton sentään, kaikkea sitä näkee!! Mitään eivät sanoneet. No heidän whippettinsä ei tarvitse muuta osata kuin juosta kovaa ja kilpailla. Mutta Incan kyllä pitää totella, eikä tuommoisissa tilanteissa ainakaan lipsuta, kun ollaan käskyn alla. Sitten se on yhtä lipsumista joka kerta. Saavat ihmiset pyöritellä silmiään ja kummastella, jos haluavat. Jokainen kasvattaa ja kouluttaa koiransa parhaan kykynsä mukaan, oletettavasti, kuten lapsensakin. Ottaa vaan joskus päähän tuommoiset asiat, kun koiraihmisten nyt ainakin pitää ymmärtää nämä jutut.
Eilen kävelimme Halisten puolelle eli Aurajoen yli. Joella olikin hyvä jää, jossa näkyi jokunen hiihtäjä ja pyöräilijäkin. Me menimme joen yli ja leikimme hetken yhden koiran kanssa, joka sattui olemaan maisemissa. Siitä meni kaksikin maastopyörilijää ohitsemme ja vaikka Incalla oli koirakaverin kanssa telmimiset kesken, niin se oli hyvin valppaana noiden pyöräilijöiden suhteen. Ja Incahan oli tietenkin vapaana. Nuo pyöräilijät eivät päässeet mitenkään yllättämään, kun siellä on aakeeta laakeeta ja näkyvyyttä, joten sain ärähdettyä Incalle hyvissä ajoin ä-ääät, että pyöriä ei jahdata. Sain sen pannasta kiinni molemmilla kerroilla ja tuntui koira uskovan ärähdystä. Monasti tuollaiset tilanteet tulevat metsässä niin yllättäen, että en kerkeä kissaa sanoa, kun Inca jo pinkoo jonkun hiihtäjän tai muun perään. Tuleehan se takaisin, mutta olisi kiva, jos koiralla olisi korvat päässä ja se tulisi heti kutsusta takaisin oli ympärillä mitä mielenkiintoista tahansa. Joo, että luoksetuloharjotuksille on tarvetta, vaan Incahan tulee aina treeneissä luo, ei siinä mitään ongelmaa ole, käytännön elämä on eri juttu. Auttaako tuo toko käytännön elämään. Käsittääkseni se on sen pointti, mitä järkeä on, jos koira tokokokeissa toimii kympin arvoisesti, mutta hilluu omilla teillään arkielämässä. No, mestareiksi ei kai synnytä, vaan tullaan pikku hiljaa työllä, tuskalla ja sinnikkyydellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti