Peurat pellolla ja muuta mukavaa

Aamuhämärissä aamulenkillä suuntasimme lumikävelemään metsään ja pellolle. Siis lumikävelyä hangessa, ei polulla, ja koirat remmissä, että kävelevät, eivät hypi, pompi, juokse, loiki tai sähellä. Lumikävely vastaa vesikävelyä tai kävelyä pehmeässä hiekassa, tekee hyvää lihaksille! Ja nyt lunta on sopivasti ja se on pehmeää.

Pellolla sitten kas kummaa, näimme kolme peuraa ja ne näkivät meidät! En ole ennen peuroja nähnyt täällä, mutta näköjään taitaa Suomen koko flora ja fauna on täällä kaupunkimetsässä/pellolla edustettuna :O Onhan tuolla hirviäkin makoillut, mikä ettei sitten peuroja.

Mutta koirat olivat remmissä, onneksi. Peurat suuntasivat kulkunsa metsään, mistä juuri tulimme. Hyvä tietää. Osaa olla varuillaan Liinun kanssa. Vaikka ainahan sen kanssa saa olla varuillaan. Kyllä koirat valtavan kiinnostuneena katsoivat peurojen menoa, eivät ole ennen tainneet nähdäkään peuroja, ainakaan minun tietääkseni.

Peuroista ei tullut otettua kuvia, mutta alla pari kuvaa Raunistulasta, jossa olimme harkkareissulla ja lenkillä.

Harkkoihin otin molemmat mukaan, vaihteeksi. Ja kokeillakseni, tuleeko siitä mitään. Olin nyt varustautunut sitruunapannan kanssa. Tosin kun pääsimme harkkapaikalle, hallin ovi oli kiinni, eikä ristin sielua missään. Pari ihmistä koirineen tuli myös paikalle, mutta he eivät olleet kouluttajia. Totesimme siinä, että taitavat kaikki olla Hesassa ja tiedotus päässyt taas hups hei vaan unohtumaan.

Tein sitten iltapäivälenkkiä Raunistulassa, joka on kivaa aluetta, vanhoja puutaloja ja kujia. Kun tulimme takaisin hallin pihalle, tuli paikalle juuri ihminen kahden koiran kanssa ja hän olikin kouluttaja ja hänellä oli avain! Pidimme ensin tokoharkat ja sitten näyttelyharkat. Incan kanssa siis tokoilua ja Liinun kanssa näyttelyä. Tokoilussa kaksi koiraa, näyttelyssä kolme koiraa.

Mutta Liinu sai paljon treeniä koskettelusta ja kyllä se on niin tarkka takapäästään, että voi hyvä tavaton sentään!! Vähän nyt lohduttaa, että Leona on samanlainen! Tämän kertainen kouluttaja oikein paneutui asiaan ja kun ei ollut kuin kolme koiraa, niin aikaakin oli. Mukana ollut pieni toyvillis oli myös hyvin arka.

Liinu kyllä menee reippaasti ihmisten tykö ja sitä saa rapsuttaa kaulasta ja se ottaa nameja vierailta ja on ihmisystävällinen, mutta auta armias, kun vieras yrittää kopeloida (silittää) sitä vaikka kuinkakin varovasti ja vaivihkaa takapäästä, niin kyllä se tekee selväksi, että se ei siitä tykkää. Noh, harjotuksia jatketaan, ehkä se siitä... tai siten ei.

Sitruunapanta mitä ilmeisimmin toimi. Liinu oli häkissä, kun treenasin Incan kanssa. Aina välillä olin kuulevinani suihkausäänen ja kun menin häkin luo hakemaan Liinua, siellä kyllä tuoksui sitruuna ihan kiitettävästi. Eikä haukkumista kuulunut. Tämä nyt auttaa siinä odotustilanteessa, ettei tarvi kuunnella koko hallin koiran haukkumista.