perjantai 4. marraskuuta 2011

Harjotuksia harjotuksia

Emäntä on saanut taas harjotusta lapsen pukemiseen ja riisumiseen (*pyyhkii hikeä*), kun olimme hoitohommissa Paraisilla oikein yönyli-keikalla. Ja koirat ovat saaneet harjotusta mm. rattaitten ja potkulaudan vieressä kävelemiseen. Ja emäntä on saanut harjotusta kahden koiran ja rattaitten kanssa kulkemiseen. Nyt ollaankin kaikki ihan naatteja.

Koirat pääsivät temmeltämään rantaankin, mutta ne ottivat hiekkakylpyjä enemmän kuin vesikylpyjä. Liinu tosin läiskytteli rantavedessäkin, mutta kumpikaan ei uimaan mennyt, enkä ruennut viskomaan mitään keppejä. Varmaan ne olisivat uineetkin, mutta sitten olisi pitänyt märän turkin kanssa kävellä takasin, niin en viittinyt sitten yllyttää. Hiekan pesemisessä vasta hommaa olikin, kun nämähän pitivät rantahietikolla omaa peliään eli juoksivat ja painivat ja riehuivat minkä kerkesivät ja Liinu välillä piehtaroikin oikein kunnolla hiekassa niin, että sitä varmasti meni joka paikaan. Rannalla oli tyyntä, mutta niin syksyistä. Haikeudella vaan muistelin kesää, kun kävimme Incan kanssa päivittäin siellä uimassa, vesi oli lämmintä ilmasta nyt puhumattakaan. Oi niitä aikoja...

Ja koirat ovat tosiaan saaneet harjotusta ja siedätystä vaikka mihin "lapselliseen" elämään. Ovat ne toki hoitaneet tärkeitä koirahommia eli vahtihaukkuneet tai muuten vaan haukkuneet ihan kiitettävällä intensiteetillä, etenkin Liinu. On se niin pelottava, kun se haukkuu, että ihan varmasti hurjimmatkin rosvot pyörtävät äkkiä käpälämäkeen :D Noin periaatteessa lasten ja koirien kanssa käyvät samat komennot: istu, alas, tänne, tule, ei, odota...Koiratkaan eivät aina olleet selvillä, kenen nyt kuuluu odottaa ja kuka saa mennä...

Matkat menivät hyvin, Liinu ei oksentanut. Mentiin henkilöautolla ja tultiin bussilla. Pidin huolta, että maha on suht tyhjä, ehkä paasto auttaa. Kotona koirat saivat hyvät luut ja sen jälkeen onkin uni maittanut. Pian se maittaa emännällekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti