Ihmeesti riittää koirassa energiaa, kun ensin Inca juoksi metsässä reilun tunnin kolmen koiran kanssa (Elli, Inez ja Nuppu), sitten oltiin kolmisen varttia kotona ja lähdettiin nuuskuttamaan sieniä, eikä se tuottanut mitään ongelmia. Tuo peuhaaminen metsässä on nimittäin semmoista, että luulisi siinä voimien hupenevan.
Kanttarellit löytyivät hyvin. Nyt niitä käsiteltiin muovipussit kädessä ja häivytettiin näin omaa hajua. Meillä oli myös muita sieniä hämäämässä, mutta niihin Inca ei kiinnittänyt mitään huomiota. Alue, jolle kanttarellit vietiin kasvamaan, oli aika laaja ja nyt niitä laitettiin pariin kolmeen paikkaan ja etsintää siis jatkettiin, kunnes löydettiin kaikki sienet.
Inca istuu ja odottaa nätisti, että käyn piilottamassa sienet (kyllä se tajuaa, että minä ne piilotan) ja lähtee tosi innokkaasti etsimään niitä saatuaan luvan. Varmaan se kuvittelee, että kyseessä on samanlainen leikki kun kotona, kun Inca istuu keittiössä ja odottaa, että piilotan luun tai vastaavan ja että se saa lähteä etsimään vasta sitten, kun annan luvan. No joka tapauksessa homma toimii hyvin.
Olemme remmikävelleet ahkerasti viime aikoina. Kupittaallekin pariin otteeseen, kun siellä on meidän koulutuspaikka. Kupittaalla on paljon kaikenlaista ihmeteltävää. Eilen ihmettelimme rullaluistelijoita radalla, jalkapalloilijoita kentällä ja skeittiporukkaa skeittipaikalla. Hyvää siedätyshoitoa Incalle. Samoin kävelyreissut ovat osan matkaa vaativia, kun koiran pitää tosiaan kulkea nätisti vierellä tai se on jonkun pyöräilijän tai muun edessä. Etenkin ne takaa suhahtavat pyörät tuppaavat aiheuttamaan Incassa jahtaamisreaktion. Se on tosi herkässä. Vastaan tulevat pyöräilijät saavat mennä yleensä ohi ihan rauhassa. Ja ne tietenkin näen itsekin ajoissa, että voin namilla kiinnittää Incan huomion pois pyörästä.
Tänään kävelimme Nummen kirjastoon, joka sekin on mukavan kävelymatkan päässä. Laitoin Incan kiinni kirjaston ulkopuolelle ja kävin palauttamassa kirjan. Hyvin se siinä odotti, mutta eipä yksinoloaikakaan ollut puolta minuuttia pitempi. Kai se kumminkin luottaa, että tulen takaisin, kun mitään vinkumista tai haukkumista ei ilmennyt.
Kotiinhan Inca jää hyvin yksin. Enää se ei aina viitsi edes vaivautua katsomaan, kun lähden. Kotiin tullessa se tulee kyllä vastaan, heiluttaa häntää ja yrittää saada huomiota, mutta sitä kestää vain lyhyen aikaa, kun se tietää, että se ei saa huomiota. Vasta kun olen puuhaillut niitä näitä, huomaan, että kappas vaan, minulla on koirakin. Vaatiihan se itsekuria, että ei huomioi koiraa kotiin tullessa, vaikka sitä olisi siinä tilanteessa niin tosi kiva rapsuttaa. Mutta ei meillä kärsitäkään eroahdistuksesta, ei ainakaan koira!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti