Tästä pörrökasasta kuoriutui...
...sorja koiraneiti!
Ei ole Incan syy, jos turkki ei ole kunnolla trimmattu, sillä Inca oli niin hienosti kuin ikinä vain koira voi olla koko pitkän leikkuusession ajan. Leikkuu kesti semmoiset kolmisen tuntia. Pieni (tai suuri) leikkuujäljen epätasaisuus kertoo vain, että trimmaaja oli ihan noviisi, eikä kai osannut pitää konetta oikeassa asennossa koko aikaa. En siis vielä laita pystyyn trimmaamoa.
Ensin meinasin leikata lattialla, mutta totesin pian, että parempi on, jos koira on pöydällä. Laiton keittiön pöydälle liukuesteen ja nostin Incan pöydälle. Ja siinä homma sitten sujuikin oikein hyvin. Inca oli paikoillaan, antoi leikata rauhassa, oli kärsivällinen, ei venkoillut, siitä ei tarvinnut pitää kiinni paitsi kuonoa leikatessa piti pitää kuonosta kiinni, mutta sekin sujui hyvin. Inca katseli paljon ikkunasta ulos, mikä kai oli ihan viihdyttävää, sillä yleensä se ei pääse katsomaan ikkunasta maailman tapahtumia.
Ainoa hankalampi paikka oli massu. Sen leikkasin sitten niin, että Inca seisoi pöydällä ja minä yritin saada massun hoidettua. Niskassa ja kaulassa tuntui olevan paljon turkkia, jotenkin se oli niin kuin kasaantunut sinne. Tassut sain leikattua hyvin, samoin korvat, hännän ja pepun. Ja saksilla sitten viimeistelin korvat, tassut, hännän ja silmien ympärykset, kuten Liisalta keväällä opin. Ilman tuota avustajana ja katseluoppilaana oloa trimmauksesta ei varmaan olisi tullut yhtään mitään, kun ei olisi ollut hajuakaan siitä, mitä ja miten pitää tehdä.
Ja kai Incallakin oli joku muistikuva (jos koirilla on muistikuvia), että tämmöinen juttu on tehty ennenkin, eikä silloinkaan auttanut itku markkinoilla, joten ei se taida auttaa nytkään. Toki aina taukojen aikana se livahti johonkin koloon ja kuvitteli, että en löydä ja saa sitä kiinni. Väärin luultu! Eikä se sitten hanttiin pannutkaan, vaan aina mentiin pöydälle jatkamaan hommia. Mutta niin meillä hoidetaan muutkin hoitohommat (kynsien leikkuu, hampaitten pesu, punkkien poisto, korvien puhdistus), että ne hoidetaan, eikä asiasta neuvotella.
Kun turkki oli leikattu, mentiin tekemään pieni lenkki ja sitten vielä viimeistelin kätteni jälkiä ja senkin Inca antoi tehdä ihan rauhallisena. Enempää en koiraa moisella leikkuulla enää kiusaa, jos jotain törröttäjiä on (ja onhan niitä), niin antaa olla. Onni on, että turkki kasvaa nopeasti. Ja onni on, että näyttelyturkki ei ole tuon mittainen!
Vaivan palkka oli kyllä suuremmoinen, kun vihdoin näen Incan silmät kunnolla! Pörröturkki on muuten ihan kiva, mutta kun silmät tuppaavat olemaan piilossa. Tampereen reissullakin jotkut olivat kovin huolissaan, kun koira ei näe mitään :) Mutta nyt koira näkee ja minä näen koiran silmät ja saamme toisiimme taas kunnollisen katsekontaktin. Tässä onkin vähän aikaa pitänyt arvailla, onko katsekontaktia vai ei!
Karvaa oli keittiö täynnä ja vähän muuallakin, näkyy vesikoirillakin olevan pari kertaa vuodessa karvanlähtöaika. Mutta nuo karvakasat on helposti imuroitu pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti