Ilmoittauduin työväenopiston koirahierontakurssille. Se pidetään täällä kennelpiirin tiloissa ja kai sitä sitten pitää joku alan asiantuntija (Taru Lehtonen).
Kurssi alkaa vasta lokakuun lopulla, mutta äkkiä sekin kurssi tuli täyteen ja enää on varasijapaikkoja ja niihinkin näkyi olevan jo aika liuta ilmoittautuneita. Minä olin heti kymmeneltä valmiina, kun netti-ilmoittautuminen alkoi. Minulle on hyväksi tietää jotain koiran lihashuollosta ja mahdollisista lihaksiston ongelmista ja niitten hoitamisesta. Ja kai se on Incallekin kivaa, jos emäntä oppii kunnolla hieromaan koiraansa. Ja onhan siinä taas uudenlaista yhteistä puuhaa, kun menemme harjoittelemaan koirahierontaa. Kiva kun tämmöisiä kursseja järjestetään (10 t) ja vielä kohtuuhintaan 15 € + 5 € materiaalimaksu. Mutta nopea pitää olla, että kursseille pääsee.
perjantai 13. elokuuta 2010
torstai 12. elokuuta 2010
Sinisten nauhojen harmoniaa...
...rikkoo räikeästi yksi punainen nauha! Mitähän sen antanut tuomari oikein on miettinyt ja ajatellut.
Meidän saavutuksemme eivät ole siis kovin kummoisia, mutta syy ei ole tietenkään meidän, vaan vika on siinä, että tuomarit eivät tajua lainkaan perropentuja!! Ja kuinka voisivat tajutakaan, kun muita perropentuja ei ole yhdessäkään mätsärissä ollut Incan lisäksi. Eikä muita vesikoiriakaan sen puoleen. Ja vanhempia vesikoiriakin on näkynyt vain pari kolme jos sitäkään mätsäriä kohden. Palkinnoille pääsevät kai ne lelluimmat koirat :( tai "tavallisemmat" koirarodut tai ne koirat, joista tuomari sattuu tykkäämään eli ne rodut, jotka ko. tuomari tuntee parhaiten.
Mutta nyt on harjoittelut takana, ainakin mätsäriharjoittelut. Alamme hiomaan kuvioita kotona niin valmiiksi, että yllätämme itsemmekin sunnuntaina!
Meidän saavutuksemme eivät ole siis kovin kummoisia, mutta syy ei ole tietenkään meidän, vaan vika on siinä, että tuomarit eivät tajua lainkaan perropentuja!! Ja kuinka voisivat tajutakaan, kun muita perropentuja ei ole yhdessäkään mätsärissä ollut Incan lisäksi. Eikä muita vesikoiriakaan sen puoleen. Ja vanhempia vesikoiriakin on näkynyt vain pari kolme jos sitäkään mätsäriä kohden. Palkinnoille pääsevät kai ne lelluimmat koirat :( tai "tavallisemmat" koirarodut tai ne koirat, joista tuomari sattuu tykkäämään eli ne rodut, jotka ko. tuomari tuntee parhaiten.
Mutta nyt on harjoittelut takana, ainakin mätsäriharjoittelut. Alamme hiomaan kuvioita kotona niin valmiiksi, että yllätämme itsemmekin sunnuntaina!
Putipuhdas Inca
Eilisen mätsärireissun päätteeksi Inca pääsi oikein shampoopesulle. Se riehui Helmi-tollerin kanssa mätsäreissä (leikkimielinen kisa!) kuivassa mullassa siihen malliin, että turkki oli läpikotaisin kyllästetty harmaalla pölyllä. Ja pitäähän turkin olla putipuhdas sunnuntainakin. No, se ehtii vielä pölyyntyä ja likastua monta kertaa.
Samoin tein putsasin Incan korvat ja leikkasin kynnet, alkaa koira olemaan edustuskunnossa! Tosin tuo kehässä käyttäytyminen ei ehkä hioudu enää muutamassa päivässä sellaiseksi hienoksi kuin toisten koirien käytös näyttää olevan, Incassa on enemmän ainesta nenätyöskentelyyn kuin kehässä koreilemiseen.
Helmi-koira on tullut tutuksi näissä mätsärireissuissa ja sen kanssa on kiva peuhata, ovat samanikäisiäkin. Niin, Inca täyttää tänään seitsemän kuukautta!
Nyt meillä taitaa olla viidet mätsärit takana ja tänään vielä yhdet edessä. Menemme kääppänöiden mätsäreihin ja sitten olemme harjoitukset harjoitelleet.
Linja-autojen perään Inca haukkuu niin, että se aloittaa haukun jo ennen kuin ollaan edes kunnolla päästy bussista pois ja sitten kun bussi lähtee pysäkiltä niin semmoista kimakkaa hurjaa haukuntaa se pitää ja yrittää rynniä bussin perään. No, ehkä tätä kestää aikansa. Ei siinä auta mikään hyihyttely, hyssyttely tai muu kovistelu sen paremminkin kuin namitkaan, eihän se näe eikä kuule tuossa tilanteessa mitään. Ja bussista kun mennään pois, on vaikea saada koiran huomio kiinnitetyksi itseen tai pois haukkumisesta, kun tärkeämpää on, että päästään kunnolla ulos autosta.
Ilmoittauduin syyskuun pentunäyttelyyn!
Shampoopesun jälkeen Inca sai hepulikohtauksen, juoksi huoneesta toiseen villisti ja lorautti muuten pienet pisutkin tuohon tyynylle ehkä mielenosoitukseksi, kun putsasin turkin niin perusteellisesti. Isoja pisuja se ei saanut aikaiseksi, kun oli juuri ulkona pisuttu.
Mössöruokaa, nam!
Samoin tein putsasin Incan korvat ja leikkasin kynnet, alkaa koira olemaan edustuskunnossa! Tosin tuo kehässä käyttäytyminen ei ehkä hioudu enää muutamassa päivässä sellaiseksi hienoksi kuin toisten koirien käytös näyttää olevan, Incassa on enemmän ainesta nenätyöskentelyyn kuin kehässä koreilemiseen.
Helmi-koira on tullut tutuksi näissä mätsärireissuissa ja sen kanssa on kiva peuhata, ovat samanikäisiäkin. Niin, Inca täyttää tänään seitsemän kuukautta!
Nyt meillä taitaa olla viidet mätsärit takana ja tänään vielä yhdet edessä. Menemme kääppänöiden mätsäreihin ja sitten olemme harjoitukset harjoitelleet.
Linja-autojen perään Inca haukkuu niin, että se aloittaa haukun jo ennen kuin ollaan edes kunnolla päästy bussista pois ja sitten kun bussi lähtee pysäkiltä niin semmoista kimakkaa hurjaa haukuntaa se pitää ja yrittää rynniä bussin perään. No, ehkä tätä kestää aikansa. Ei siinä auta mikään hyihyttely, hyssyttely tai muu kovistelu sen paremminkin kuin namitkaan, eihän se näe eikä kuule tuossa tilanteessa mitään. Ja bussista kun mennään pois, on vaikea saada koiran huomio kiinnitetyksi itseen tai pois haukkumisesta, kun tärkeämpää on, että päästään kunnolla ulos autosta.
Ilmoittauduin syyskuun pentunäyttelyyn!
Shampoopesun jälkeen Inca sai hepulikohtauksen, juoksi huoneesta toiseen villisti ja lorautti muuten pienet pisutkin tuohon tyynylle ehkä mielenosoitukseksi, kun putsasin turkin niin perusteellisesti. Isoja pisuja se ei saanut aikaiseksi, kun oli juuri ulkona pisuttu.
Mössöruokaa, nam!
tiistai 10. elokuuta 2010
Hoitohommia ja näyttelypostia
Olimme Länsi-Turunmaalla hoitohommissa ja kun tulimme kotiin, oli näyttelyposti odottamassa. Meidän ensimmäinen näyttelymme. Sunnuntaina pääsemme tositoimiin, mutta sitä ennen on vielä muutamat harkat. Onhan se jänskää mennä näyttelyyn, kun ei olla kumpikaan ennen oltu.
Tässä Inca pyydystää saippuakuplia, vaikka kuplia ei kuvassa juuri näykään. Incan häntä alkaa olla niin kippurassa, että paljon enempää se ei voi enää kippuraan mennäkään.
Ja kesän ensimmäinen vähän kunnollisempi ukkonenkin osui kohdalle, mutta Inca ei ollut moksiskaan jyrinästä.
Maalaistapahtumassa käväisimme myös katsomassa elukoita ja ihmispaljoutta.
Kotimatka on aluillaan, olemme siis bussissa.
Kotona Inca-sankari on keksinyt uuden harrastuksen. Ihmettelin tänään, mitä nakerrusta keittiöstä kuuluu ja kun menin katsomaan, niin Incahan siellä nakersi halulla hartaalla tuolia. Kaksi tuolia on saanut nakerruskäsittelyä, mahtaa ikeniä kutittaa kovasti :D
Tässä Inca pyydystää saippuakuplia, vaikka kuplia ei kuvassa juuri näykään. Incan häntä alkaa olla niin kippurassa, että paljon enempää se ei voi enää kippuraan mennäkään.
Ja kesän ensimmäinen vähän kunnollisempi ukkonenkin osui kohdalle, mutta Inca ei ollut moksiskaan jyrinästä.
Maalaistapahtumassa käväisimme myös katsomassa elukoita ja ihmispaljoutta.
Kotimatka on aluillaan, olemme siis bussissa.
Kotona Inca-sankari on keksinyt uuden harrastuksen. Ihmettelin tänään, mitä nakerrusta keittiöstä kuuluu ja kun menin katsomaan, niin Incahan siellä nakersi halulla hartaalla tuolia. Kaksi tuolia on saanut nakerruskäsittelyä, mahtaa ikeniä kutittaa kovasti :D
keskiviikko 4. elokuuta 2010
Kolmannet mätsärit
Olimme siis kolmansissa mätsäreissä ja nyt melkein syksyisessä ilmassa, oli tuulista ja "viileää". Pentukoiria oli liki neljäkymmentä, joten odotusaikaa oli taas paljon. Mutta sehän on vaan hyvä siedätyshoidon kannalta, vaikka toisaalta se väsyttää sekä koiraa että emäntää. Inca nukkuu, eikä se edes paljon syönyt, uni voitti.
Pikku hiljaa alamme oppia näyttelykuvioita ja tänään Inca jo seisoi melko hyvin aina välillä. Sille on ollut tosi vaikeaa hoksata, että samalla tavalla kun istutaan pitempi aika, samalla tavalla pitäisi osata seistäkin. Ehkä se on nyt saanut jujun päästä kiinni, silti ainakin vaikuttaa. Pitää kovasti treenata tuota, että seuraavissa mätsäreissä se sujuisi jo paremmin.
Kehän ympäri mennään miten kuten, välillä Inca on nenä kiinni maassa niin, että se ei millään meinaa lopettaa nuuskuttamista, vaikka kuinka yritän houkuttaa ja pitää remmin avulla päätä koholla. Hajut vievät voiton.
No, meillä on tässä arjessakin haasteita siihen malliin, että kun yksi juttu saadaan kuriin ja järjestykseen, ilmenee uusia haasteita, jotka vaativat kurinpidollisia toimia. Inca on nimittäin alkanut haukkua aivan hurjana bussia, kun olemme jääneet pysäkillä pois ja bussi jatkaa matkaa. Siinä ei taas auta namit, eikä mikään muukaan houkutin, vaan pitää yrittää saada koira niin, ettei se katso bussin menosuuntaan ja karjua sille EI ja pitää tiukasti remmistä kiinni. Tämä tuli ihan yhtäkkiä ja nyt jo neljä kertaa peräjälkeen Inca on ihan hulluna haukkunut ja yrittänyt rynniä bussin perään. Sitä ei kestä kauan ja välillä olen saanut sen tyssäämään melkein alkuunsa, olisi vaan jännä tietää, mikä tuonkin yhtäkkisen haukkumisen on laukaissut. Olemmehan sentään kulkeneet linja-autoissa kerran jos toisenkin ilman tuollaisia kohtauksia.
Juoksijat kuntolenkillä olemme sentään saaneet kuriin, niitten perään ei enää rynnitä ja haukuta. Siinä piti vaan aloittaa se homma alusta siten, että ensin istutin Incan, kun juoksija lähestyi ja lykkäsin namia suuhun minkä kerkesin ja pidin tiukasti remmistä kiinni. Sitten pikku hiljaa ei namia tarvinnut enää niin paljon, remmi oli löysällä ja lopulta ohitukset tapahtuvat nyt niin, että kuljemme koko ajan ja kun juoksija tulee vastaan tai ohittaa meidät, sanon Incalle ohi (hyvä ohi, hienosti ohi, taitava ohi) ja se tietää, että minulla on kanaherkkua kädessä, jonka se saa, kun ohitus on sujunut hyvin. Aika hyvin se saa katseen pidettyä minussa, vaikka välillä vähän pitää yrittää vilkuilla sitä juoksijaakin. Toistoa, toistoa, sitkeyttä ja kärsivällisyyttä tarvitaan, niin hyvä tulee. Mutta sitten tuntuu kivalta, kun huomaa, että oppi on mennyt perille. Se on palkitsevaa.
Pikku hiljaa alamme oppia näyttelykuvioita ja tänään Inca jo seisoi melko hyvin aina välillä. Sille on ollut tosi vaikeaa hoksata, että samalla tavalla kun istutaan pitempi aika, samalla tavalla pitäisi osata seistäkin. Ehkä se on nyt saanut jujun päästä kiinni, silti ainakin vaikuttaa. Pitää kovasti treenata tuota, että seuraavissa mätsäreissä se sujuisi jo paremmin.
Kehän ympäri mennään miten kuten, välillä Inca on nenä kiinni maassa niin, että se ei millään meinaa lopettaa nuuskuttamista, vaikka kuinka yritän houkuttaa ja pitää remmin avulla päätä koholla. Hajut vievät voiton.
No, meillä on tässä arjessakin haasteita siihen malliin, että kun yksi juttu saadaan kuriin ja järjestykseen, ilmenee uusia haasteita, jotka vaativat kurinpidollisia toimia. Inca on nimittäin alkanut haukkua aivan hurjana bussia, kun olemme jääneet pysäkillä pois ja bussi jatkaa matkaa. Siinä ei taas auta namit, eikä mikään muukaan houkutin, vaan pitää yrittää saada koira niin, ettei se katso bussin menosuuntaan ja karjua sille EI ja pitää tiukasti remmistä kiinni. Tämä tuli ihan yhtäkkiä ja nyt jo neljä kertaa peräjälkeen Inca on ihan hulluna haukkunut ja yrittänyt rynniä bussin perään. Sitä ei kestä kauan ja välillä olen saanut sen tyssäämään melkein alkuunsa, olisi vaan jännä tietää, mikä tuonkin yhtäkkisen haukkumisen on laukaissut. Olemmehan sentään kulkeneet linja-autoissa kerran jos toisenkin ilman tuollaisia kohtauksia.
Juoksijat kuntolenkillä olemme sentään saaneet kuriin, niitten perään ei enää rynnitä ja haukuta. Siinä piti vaan aloittaa se homma alusta siten, että ensin istutin Incan, kun juoksija lähestyi ja lykkäsin namia suuhun minkä kerkesin ja pidin tiukasti remmistä kiinni. Sitten pikku hiljaa ei namia tarvinnut enää niin paljon, remmi oli löysällä ja lopulta ohitukset tapahtuvat nyt niin, että kuljemme koko ajan ja kun juoksija tulee vastaan tai ohittaa meidät, sanon Incalle ohi (hyvä ohi, hienosti ohi, taitava ohi) ja se tietää, että minulla on kanaherkkua kädessä, jonka se saa, kun ohitus on sujunut hyvin. Aika hyvin se saa katseen pidettyä minussa, vaikka välillä vähän pitää yrittää vilkuilla sitä juoksijaakin. Toistoa, toistoa, sitkeyttä ja kärsivällisyyttä tarvitaan, niin hyvä tulee. Mutta sitten tuntuu kivalta, kun huomaa, että oppi on mennyt perille. Se on palkitsevaa.
tiistai 3. elokuuta 2010
Mätsäreissä taas
Kävimme Kupittaalla mätsäreissä harjoittelemassa kehäjuttuja. Ehkä meistä aikaa myöten tulee mestareita, vielä emme ole. Tuossa kuvassa on Liisa pienen mustan koiran kanssa juuri kiertämässä kehää ympäri.
Paljon oli koiria ja pentujakin kait siinä kolmisenkymmentä. Näimme Duffyn, tutun vesikoiran, ja tutustuimme Heraan, uuteen vesikoiratuttavuuteen.
Incalla oli ihmettelemistä, nuuskittavaa ja katseltavaa. Aikaahan tuolla kului, kun koiria oli paljon, joten kaikkinensa hyvää siedätyshoitoa. Huomenna on seuraavat mätsärit, joihin meidän myös on tarkoitus mennä, joten siedätyshoidot jatkuvat.
sunnuntai 1. elokuuta 2010
Saaressa, mätsäreissä ja kaupungilla
Haistellaan tuulia illan hämärässä, nuuh nuuh!
Katsotaan tarkkaavaisena, mitä tuolla näkyy.
Kuohuvia aaltoja.
Ja taas kuohuvia aaltoja. Kylläpä nyt tuulee.
Hmm.
Hmm.
Korvat lepattavat tuulessa.
Odotamme vuoroamme mätsäreissä.
Mitähän täältä Aurajoenrannoilta löytyy?
Harja!
Olemme siis olleet saaressa, oikein tuulisissa merkeissä. Uimassa kävimme kumpainenkin, minä tosin saunasta, mutta Inca ilman saunaa. Tuuli tosiaan oli niin navakkaa ja tiivistä, että hyvä oli, kun hiukset olivat päässä kiinni, muuten ne olisivat menneet sen siliän tien.
Ekat mätsäritkin ovat nyt takana. Incalla oli näyttelypanta ja se homma siellä kehässä meni ihan hyvin. Inca sipsutteli nätisti, eikä paljon haistellut maata ja seisoikin suht hyvin, kun vaan sai namia tasaisin välein. Miinusta oli varautuneisuus. Inca ei edelleenkään tykkää hampaitten katsomisesta, eikä se kovin innokkaana anna kopeloida itseään. Mutta tuo on ihan tervettä, en minäkään antaisi tuntemattomien kopeloida itseäni ja tunkea käsiä suuhuni kesken kaiken. Eihän tuommoista tilannetta ole muutoin kuin eläinlääkärissä tai jossain trimmauksessa, jos sen joku muu suorittaa kuin emäntä itse.
Inca oli maassa tuon kopeloinnin ajan, kun yli 40 senttiset koirat kuulemma kopeloidaan maassa. No antoihan Inca tuomarin tutkia ja tuomari sanoikin, että Incalla on hyvät lihakset ja se on juuri sopiva muutenkin, ei liian lihava, eikä laiha. Etujaloissa on vielä kasvukyhmyt (tai jotkut semmoiset), joista tietää, milloin koira lopettaa kasvamisen. Sitten kun niitä kyhmyjä ei enää tunnu, koira on kasvamisensa kasvanut. Enpä tiennyt tuommoista, aina sitä viisastuu! Incan kasvukyhmyt tosiaan tuntuvat, että kai se tuosta vielä kasvaa.
Tuomari sanoi, että hän ei ole koskaan nähnyt espanjanvesikoiraa, joka ei olisi ollut hieman arka tai varautunut minun mielestäni enemminkin. Kaikki kuulemma ovat vähän epäluuloisia, kun niitä yritetään lähestyä.
Koiria oli kovin vähän, vain neljä pentua, mutta toisaalta se ehkä oli hyvä näin ekakertalaisille. Ei tarvinnut odotella kauan, eikä ollut niin paljon häiriötekijöitä ympärillä. No mehän emme "sijoittuneet", mutta kävihän tuo harjoituksesta ja kokemuksesta.
Niin ja koska mätsärit olivat Ruskolla, niin Inca näki lentokoneita huisin läheltä, kun ne melkein viistivät puitten latvoja.
Mätsäreitten jälkeen olimme sunnuntaipaseerulla kaupungilla. Kävelimme Aurajoenrantoja ees taas. Inca nuuskutteli niin paljon kaupunkilaiskoirien tuoksuja ja muita hajuja, että se ei tainnut paljon muuta havainnoidakaan. Mutta kaupunkikävely meni hyvin ja rauhallisesti, aivan kuin olisimme ikämme joen rannoilla kuljeskelleet. Tuo nyt on paljon tarpeellisempi taito, kuin se, että ihmiset saavat kopeloida ja kurkkia hampaita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)