maanantai 20. elokuuta 2012

Uintireissuja

Olemme käyneet oikein urakalla uimassa, kun vielä kesää on :) Siinä on vaan yhdellä uittajalla pikkuinen homma, kun on kaksi uitettavaa, jotka molemmat ovat innokkaita veteenmenijöitä, jos sinne jotain viskoo. Liinu etenkään ei tahdo nahoissaan pysyä, sillä energiaa riittää ja riittää. Inca on maltillisempi, se kahlaa valmiiksi jo pitkälle ja jopa ui ennen kuin lelu edes lentään, mikä tietenkin on hyvä kropan kannalta. Se on siis hyvissä asemissa, Liinu sen sijaan hyppii ja pomppii rannalla ja odottaa milloin lelu lentää, jolloin sekin lentää!

Kovin pitkiä aikoja koirat eivät vedessä ole, koska Liinu edelleenkin alkaa täristä melko nopeasti. Ei tuo rantavesi varmaankaan kylmää ole, mutta Liinulla vaan ei ole riittävän suojaavaa kerrosta luitten ja nahan välissä. Incan en ole koskaan nähnyt tärisevän. Pyyhkeet on aina mukana, vaikka koira tutkimusten mukaan tehokkaasti ravistaakin turkkinsa kuivaksi.

Uinnin jälkeen teemme lenkin joko Katariinanlaakson luontopolulla tai sitten lenkkeilemme joutomaalla, jossa erilaisia polkuja menee ristiin rastiin.

Liinu

Liinu edessä, Inca kauempana.

Hienoja kudelmia oli metsät täynnä lauantaiaamun metsälenkillä.

2 kommenttia:

  1. Missä te käytte uimassa? Kyllä on hämähäkki ollut ahkera :)

    VastaaPoista
  2. Ollaan käyty Katariinanlaaksossa soutu- ja melontastadionin vieressä olevalla epävirallisella koirienuittopaikalla. Kaislikkoisessa rannassa on pari aukkopaikkaa, jossa ihmiset uittavat koiria. Tämä paikka on linnuntietä lähimpänä meitä. Turha lähteä kovin kauas uimaan, kun Liinu on vilukissa. Ja vesi tuossa salmessa on kuitenkin siedettävän lämpöistä.

    Noita verkkoja oli siis jokaisessa puussa ja pensaassa ja joka paikassa, oli jotenkin aavemainen tunnelma metsässä.

    VastaaPoista