Hakua ja jahtia

Olen Incan kanssa hakukurssilla ihmettelemässä linjoja, keskilinjoja, kulmia ja muita kummallisuuksia ja opettelemassa metsään piiloutuneitten ihmisten hakua eli siis oikeassa elämässä eksyneiden ihmisten hakua.

No, Incahan on luontainen hakukoira, koska se ei tippaakaan arastele vieraita ihmisiä. Eilen oli meidän eka kerta ja ensin oli makkararinki ja Incahan menee ilman herkkuakin vieraitten ihmisten luo, mutta herkkujen kera tietenkin vielä innokkaammin. Näitäkään ihmisiä oltu ikinä ennen nähty, ihan uppo outoja olivat meille. Mutta eipä se haitannut Incaa. Potentiaalisia kavereita kaikki!

Ensimmäinen harjoitus meni siten, että kaksi "maalimiestä", jotka olivat naisia, menivät vuorotellen piiloihin eri suunnissa. Inca tosin näki, missä suunnassa ihmiset liikkuivat ja sinne suuntaan sitten lähdettiin kävelemään. Tai minä kävelin, päästin Incan irti heti, kun se osoitti menemisen merkkejä ja innokkaasti se juoksi ja löysi maalimiehet, joilla oli meidän omia herkkuja ja jotka kehuivat kuinka pätevä Inca on :D Pointti siis on, että on kivaa löytää metsästä ihmisiä.

Heti Inca hoksasi, mistä on kyse. Seuraavalla kerralla sitten maalimies menee piiloon siten, että koira ei näe. Ja piilo tarkoittaa vielä sitä, että maalimies on maastoutuneena sellaisen maastopressun alle.

Koira ei siis jäljestä, vaan sen on tarkoitus ilmavainun perusteella löytää kohde. Siksi maalimies menee piiloon eri suunnasta kuin mistä koira lähetetään etsimään. Jännää.

Kärsivällisyyttä tässä kyllä tarvitaan, kuten muissakin maastolajeissa. Koira joutuu odottamaan autossa kauan, kun yksi koira kerrallaan on hakuhommissa. Ja ihmisellekin se on kärsivällisyyttä vaativaa, mutta plussaa on se, että ollaan metsässä. Olimme lentokentän metsässä. Hyvin Inca autossa odotti, taisi torkkua. Kai se merkkaa pesää ja turvallista paikkaa. Ja välillä aina siinä oli liikettä, kun ihmiset toivat ja hakivat koiriaan. Olisikohan siellä ollut viisi tai kuusi koiraa.

Ja Liinulla omat harrastukset sen kun jatkuvat :( Moneen päivään ollakaan ehditty metsään, mutta tänään mentiin taas "jahtiin". En nähnyt, minkä perään Liinu lähti, mutta kai se jotain havaitsi jossain, koska koira viiletti taas missä viiletti, ei näkynyt, ei kuulunut. Jossain välissä näin jonkun otuksen, joka vissiin juoksi Liinua pakoon. Häätö on yhtä tyhjän kanssa. Liinu pyörtää vaan ympäri ja lähtee innoissaan jatkamaan jahtiaan. Tässä asiassa siitä ei helpolla saa nöyrää koiraa. Niin palkitsevaa juosta itsensä läkähdyksiin jahdissa.

Minun hermoni vaan eivät kestä näitä jahtireissuja, joten Liinu joutuu kulkemaan nyt remmissä. Ei nämä kaupunkimetsät sellaisia ole, että niissä voi koiran antaa viilettää mielin määrin. Jossain tuntureilla voisi koiran antaakin juosta, kun voisi olla varma, että ei ole autoteitä lähellä. Ehkä me muutamme Lappiin :D

Niin ovat ajat muuttuneet juoksujen jälkeen, että nuo eivät välitä toisistaan juuri ollenkaan ollaan sitten sisällä tai ulkona. Eivät ne peuhaa ja rieku keskenään, kuten taannoin tekivät ihan liikaakin. Metsälenkillä Inca kuljeskelee tosi rauhallisesti, se ei hötkyile mihinkään suuntaan, vaan löntystelee välillä turhankin verkkaisasti. Liinu taas menee nenä maassa turhankin innokkaasti. Sisällä kumpikin torkkuu omissa oloissaan.