Käväisimme taas mätsäreitä ihmettelemässä tosin koirille ne eivät ole enää mikään ihme. Incalle ne eivät ole olleetkaan, eikä Liinullekaan enää. Siellä se menee kuin kala vedessä, nuuskuttelee niitä pudonneita nameja, eikä välitä kaikenkarvaisista lajitovereista. Toki se niitä katselee välillä, mutta ei ole kyllä aikoihin ollut häntä koipien välissä, eikä koira pelokas. Toista oli viime syksynä.
Näimme siellä Touko-Poukon, perron, jota en ole ennen nähnyt, mutta joskus kauan sitten jotain Toukosta kuullut. Muistikuva on, että oli kyse siitä, että Incassa on jotain samaa kuin Touko-Poukossa. Ja itse asiassa olikin. Turkki oli väritykseltään samanlainen ja silmät myös olivat koirilla samanlaiset.
Liinu sanoi ensin vouvouvou Toukolle, mutta sitten se loppui ja sen jälkeen koirat eivät sen enempiä välittäneet toisistaan. Inca sai Toukon emännältä rapsutuksia, kuinkas muuten, kun niitä varta vasten kerjää, ja oli tyytyväinen :)
Kupittaalla on aina jos jotakin menossa. Me kävelimme mm. hetken aikaa ihan pyörätuolien vieressä, kun menimme samaan suuntaan kuin pyörätuoliporukka. Koirat vaan haistelivat nurtsia, eivätkä erityisemmin kai huomanneetkaan sähköisiä pyörätuoleja. Olisi voinut luulla, että ne ovat sen verran erikoisia kulkupelejä etenkin kun niitä oli useampia liikkeellä, että siitä olisi joku kommentti kuulunut, mutta ei.
Sen sijaan metallihäkkyrään kootut jätepahvit ja -kartongit aiheuttivat kyllä haukuntaa :o Tuo häkkyrä oli ihan paikoillaan, tietenkin, ja Inca alkoi haukkua sen nähdessään. Liinu tietty yhtyi haukkuun, vaikka selvästi näki, että se oli ihan ulalla, mille Inca haukkuu. Kävelin vaan häkkyrää kohti ja kun päästiin kohdalle, Incakin lopetti haukkunsa. Kai se näytti joltain kummitukselta tai ainakin niin epämääräiseltä tunnistamattomalta esineeltä, että varoiksi oli haukuttava. On nämä mussukat niin hupaisia :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti