Sattuu ja tapahtuu, huoh.

Sarjassamme eläinlääkärireissuja tapahtui seuraavaa:

Eilen aamupäivän metsälenkillä, keskellä metsää, Liinu tuli jostain syrjäpolulta, nuoli etutassuaan, ei varannut sen päälle, alkoi kiljua, sille oli selvästi tapahtunut jotain, mutta ei siis aavistustakaan, että mitä. Ja emäntä ääri- ja ylihuolestui jälleen kerran.

Siellä sitten istuin märässä metsässä, Liinu pieni piiperöinen surkeana ja itkevänä makasi maassa kiinni minussa ja roikotti etutassuaan :( Pitkä tovi siinä oltiin rauhassa, jonka jälkeen yritettiin päästä liikkeelle. Vaan siitäpä ei tule mitään, jos toinen etutassu on kipeä. Kannoin Liinua, jolloin Inca alkoi hyppiä ympärillä ja minua vasten ja oli selvästi tohkeissaan siitä, että Liinua kannetaan. Sitä piti komentaa ja samalla piti saada Liinu pysymään sylissä, jossa se ei kovin mielellään ollut. Välillä laskin Liinun maahan. Vaikka se ei paljon paina, painaa se liikaa, kun kantamisesta on kyse.

Tällä tavoin kantamalla ja huilimalla päästiin polkuja ja kallioita pitkin kuntopolulle, jossa mietin, tilaisinko taksin lähettyvillä olevan tien päähän. Liinu kuitenkin alkoi askeltaa jalalla, ontuen ja vaivalloisesti, mutta kuitenkin päästiin eteenpäin ja vihdoin kotiin. Joko kipu laantui tai koira turtui kipuun, mutta loppua kohden kävely alkoi sujua paremmin.

Jalassa ei näkynyt mitään erityistä, mutta se oli selvästi turvoksissa. Epäilin (ja epäilen), että kyse oli jälleen ampiaisenpistosta, mutta en voinut sulkea pois kyynpuremaakaan. Ikinä en ole kyitä nähnyt tuossa metsässä, mutta se ei todista mitään. Takuuvarmasti niitä siellä on.

Menimme siis näytille luottoeläinlääkäriin varmuuden vuoksi. Lääkäri ei löytänyt myöskään mitään ulkoista merkkiä mistään, puremajälkeä tai pistokohtaa ja niveletkin olivat ok. Liinu oli rauhallinen ja antoi tutkia hyvin. Ohjeiksi sain seurata tilannetta. Jos jalka turpoaisi paljon, olisi kyse kyynpuremasta, jos ei, niin kyseessä on joko ampiaisenpisto tai mahdollisesti venähdys. Kortisonia olisin voinut antaa, mutta en antanut. Saimme särkylääkettä mahdollista venähdystä varten.

Metsässä ei paljon auta, vaikka pihalla olisi kymmenen autoa rivissä hätävalmiudessa. Metsästä on jotenkin ensin päästävä pois. Mutta kun kotiin pääsee, sitten onkin jo turvallisilla vesillä ja apu lähellä. Koira ei kaiketi ell-reissua olisi tarvinnut, mutta emäntä tarvitsi. Näin se vaan menee, eikä sille mitään voi.

Liinun tassun turvotus laski päivän mittaan. Ja muutoin Liinu oli suht normaali, ehkä vähän vaisumpi. Voi olla, että iltalenkillä jalkaan vähän sattui. Mutta kyllä taas otti sydämestä, kun ei tiennyt, mitä on tapahtunut. Enkä vieläkään siis tiedä, ampparia epäilen.

Käsivarret ovat kipeänä, ihmettelin aamulla, mistä se johtuu, mutta Liinun kantamisesta tietenkin. Liinu on hyvissä voimissa, kuten alla olevasta voi päätellä.

Ja sarjassamme pupujahdissa tapahtui seuraavaa:

Tänään olimme jo kotinurkilla tulossa metsälenkiltä, kun Liinu bongasi kaukana heinikossa olevan pupun. Siitä se ampaisi kuin ammuttu salama pupun perään, kun kerta vapaana oli. Niin meni menojaan, että taas ajattelin, tokkopa enää koiraa näen elävänä tai että pitää kutsua etsintäpartio vähintäänkin.

Me Incan kanssa seisoimme ja odottelimme, Incahan ei hievahda väkisin vetämälläkään minnekään näissä tilanteissa. Jotenkin sain sitä hilattua vähän matkaa eteenpäin. Varmaan kymmenisen minuuttia meni ja sitten aloin kutsua Liinua. Jostain kaukaa ja ihan eri suunnasta kuului kimeää ja hätääntynyttä haukuntaa. Lähdettiin äänen suuntaan. Ajattelin, että se on jonkun ketun hampaissa tai jossain jumissa. Ja jumissa se olikin. Tuossa on verkkoaita puolustusvoimien alueen ympärillä ja Liinu oli aidan väärällä puolella, läähätti ja yritti tulla aidan läpi.

Mitään aukkopaikkoja aidassa ei ole, yli ei pääse ja alikin vain harvoista paikoista. Kävelimme aidan toista puolta Incan kanssa pitkässä heinikossa ja pöheikössä, Liinu kulki aidan toisella puolella. Semmoiset 250 metriä mentiin, että tultiin paikkaan, josta Liinu pääsi ali. Se oli hengästynyt, märkä, kiihtynyt ja läkähdyksissä. Että huoh vaan. Häätö ei tässä tapauksessa ollut mahdollinen. Alan epäillä, autttaako se edes. Mutta kiitollinen olin, että koira oli hengissä ja hyvissä voimissa. Ehkä se on toivoton tapaus, alkaa tuntua siltä. Pitkän aikaa menikin, että ei olla pupun pupua nähty ja Liinu on kulkenut muutenkin melko rauhallisesti ja hajuista kiihtymättä metsässä. Noh, palattiin todellisuuteen.