Muutoksia

Incan painaa nyt 15,4 kiloa, vaikuttaakohan meneillään olevat juoksut painoon. No, ehkä ainakin sillä tavoin, että Inca ei ole vähään aikaan ollut vapaana ollenkaan, kun en ole varma noista tärppipäivistä, miten kauan kestävät. Ei nyt tähän hätään oikein innosta sekarotuiset pennut! Vapaana juostessa energiaa kuluu varmaan ihan toisella lailla kuin remmilenkkeillessä. Tai sitten on niin, että Inca on nyt vankistunut.

Meillä ruokavaliokin on sen verran muuttunut, että Inca tykkää raakaluista ja se onkin syönyt niitä useamman tällä viikolla, kun tulimme kotiin. Tämmöisen ruuan Inca raahaa aina olkkarin lattialle, tarkemmin maton päälle. Siinä matossa on jo aikamoinen kirjo jos vaikka mitä pentuajan pisuista verisiin tahroihin :) Ja toinen herkku on jauheliha, joka on kongin sisässä. Eilen katselin, kun Inca heitteli kongia, jolloin jauheliha tuli sieltä möykkyinä lattialle. Se ottaa kongin suuhunsa ja heittää sitä ylöspäin, ei siis pelkästään pudota suustaan lattialle. Aika vekkuli keksimään ratkaisuja!

Aika paljon tuli myös syötettyä nameja (ihan ruokanappuloita, erimerkkisiä), kun piti koira saada kuriin ja järjestykseen mieluummin hyvällä kuin pahalla. Nyt on namien syöttäminen vähentynyt, kun ulkona on kylmä, eikä hanskoja viitsi aina riisua pois. Nameja saa nyt tosi harvoin.

Niille ei myöskään ole sellaista tarvetta enää, kun remmilenkit menevät paljon paremmin kuin ennen, eikä Inca enää rähise kuin harvoin jollekin vempeleelle, mutta sekin loppuu lyhyeen. Onhan sillä yritystä aina välillä, mutta kuri on niin kova, että harvoin se onnistuu. Yleensä remmin kanssa saan ohjattua Incan pois tilanteesta. Eipä siinä sanoja paljon tarvita paitsi etukäteen jossain tilanteissa sanon ohi tai vieressä.

Inca on opetellut kävelemään vieressä tai sitä on opeteltu jo kauan, mutta nyt oppi on mennyt perille niin, että olemme lenkkeilleet tosi hienosti tässä muutaman päivän. Lieneekö ikä, naisistuminen vai minun asenteeni vaikuttanut asiaan, ehkä kaikki yhdessä. Semmoinen pentuaikainen haahuilu sinne tänne ja säntäileminen joka suuntaan on kumminkin vähentynyt huomattavasti. Joo, kun minä haluan, että koira kulkee pääsääntöisesti vieressä (ei siis seuraa), eikä remminmitan verran edessäni. Vieressäkin voi nuuskia maata, ei aina tarvitse pinkoa remmin päähän eteen sitä varten.

Vieressä kävely alkaa jo sisältä, rappukäytävässä kävellään vieressä ja sitä on harjoiteltu alakerran käytävillä, missä on säilytystilat. Siellä ei ole tilaa muuhun kuin vieressä kävelyyn. Ja meillä ei matka edes ala, jos Inca ei kulje vieressä. Metsässä tosin saa enemmän vapauksia, mutta kun kävelemme ihmisten ilmoilla, niin silloin kuljetaan nätisti.

Olemme olleet nyt monena päivänä Prisman pihalla harjoittelemassa remmikävelyä ja kaikenlaisten pyöräilijöiden, ihmisten, autojen, mopojen ja ostoskärryjen sietämistä. Ollaan istuttu paikallaan ja välillä olen sitonut Incan kiinni, käskenyt odottaa ja kävellyt sinne tänne. Se kyllä sujuu, mutta sitä on tehty mm. päiväkodin pihalla Paraisilla, että kyllä Inca tietää, miten se homma toimii ja istuu paikallaan odottamassa, että tulen.

Samaa harjoitellaan myös kuntopolulla. Sinne on laitettu hienot ulkokuntolaitteet, jossa minä tapaan kuntoilla ja sillä aikaa Inca istuu ja odottaa. Siinä on usein muitakin ihmisiä kuntoilemassa ja ohi kävelee tai juoksee lenkkeilijöitä ja välillä koiranulkoiluttajiakin menee ohitse. Inca on kuitenkin ihan rauhallinen ja minnekäs se siitä pääsisi, kun se on kiinni :(

Nyt kumminkin alkaa tuntua, että Incasta vielä koira tulee, siis tottelevainen koira. Tuossa ennen juoksuja vaan, kun suorastaan mentiin vauhdilla takapakkia etenkin sen remmirähisemisen ja remmissä kiskomisen kanssa, oli sellainen olo, että tuleeko Incasta kunnon koiraa ollenkaan. Saattaa olla niin, että sen uhmaikä vaihtui vaivihkaa murrosiäksi ja nyt Inca on vähän tasaantunut. Kovasti se on edelleen seurankipeä, haluaa leikkiä tai puuhata jotain kanssani. Se istuu ja katsoo minua odottavan (ja vaativan) näköisenä, että mitäs nyt tehtäisiin.