Junailemassa

Vietimme kuluneella viikolla muutaman päivän Tampereella eli junailimme sinne ja takaisin.

Jo tiistai-iltana, kun otin repun esiin ja aloin kasata kamoja, Inca aavisti, että jotain poikkeavaa on tekeillä. Ja keskiviikkoaamuna aamupisuilla sillä oli maha löysä. Ressukka oli ihmeissään, että mihin nyt mennään, mitä nyt tapahtuu. Ja maha oli löysä vielä ennen junamatkan alkamista :( ja junassa Inca oksensi jossain puolivälissä matkaa, vaikka muuten se oli junassa ihan rauhallinen. Hyppäsi jo junaan ja junasta pois, kun edelliskerralla minun piti nostaa Inca junaan.

Ja kun pääsimme junasta ja Tampereen aseman tunnelikäytävistä ulos sille ainoalle pienelle vihreälle pläntille, joka aseman edustalla on, niin siihenhän Inca taas kakkasi. Ruoka on ollut samaa mitä yleensäkin, että kyllä tuo oli vaan ihan stressiä samoin kuin tolkuton haukkuminen ja rynniminen ihmisten ja vilkkaan liikenteen seassa. Inca ei ole keskikaupunkilaiskoira. Eikä se nyt tietenkään koiran ominta ympäristöä olekaan, mutta pakkohan siellä on joskus liikkua näin kun ei voida hurauttaa autolla paikasta A paikkaan B.

Meidän pitääkin nyt ottaa ohjelmistoon keskikaupunkikierrokset eli mennä kävelemään vaikka kauppatoria ympäri niin paljon, että sammuu tuo huono käytös. Emännässä on vaan se vika, että emäntä menee paljon mieluummin metsälenkeille ja keksii hyviä syitä tehdä niin sen sijaan, että menisimme kaupunkikierrokselle.

Mutta kun pääsimme Tampereella majapaikkaan, niin sitten kaikki olikin jo ok. Paikka oli tuttu, kun kävimme siellä juuri kuukausi sitten. Hyvin Inca yöpyi vieraassa paikassa, mitä nyt vähän vahtihaukkui öisin omakotitalossa, kuten sillä tapana on. Kotona se ei vahtihauku, näihin ääniin ja talon rytmiin se on tottunut. Mutta vahtihaukku loppui, kun laitoin huoneen oven kiinni niin, että Inca ei päässyt yöllä vaeltamaan muihin huoneisiin.

Ja Incalla oli niin paljon etenkin pikkutyttöihailijoita, että sillä ei ole vielä koskaan ollut. Taluttajia oli välillä remmissä useampia paitsi silloin, kun sanoin, että nyt minä talutan, teitä on liian monta. Koiran taluttamisessa on jotain hohtoa :D Ja hyvin Inca tuli juttuun uusien tuttavuuksien kanssa.

Muutenkin Inca oli nätisti, ei se ehtinyt tuhota kuin yhden froteisen aamutossun ja jonkun pienen lelun osan. Sohvalle se ei mene, vaikka kotona saa mennä, joten kyllä se tajuaa, että koti on koti ja siellä on kodin säännöt tai vapaudet. Toisaalta ei se hirveästi kotisohvillakaan viihdy.

Mutta kyllä Inca oli tyytyväinen, kun pääsimme takaisin kotiin. Ensimmäisenä se meni katsomaan olkkarin lattialla olevia omia leluja :)