Kuulumisia

Päivät täällä tyttären huushollissa kuluvat sellaisella rutiinilla, ettei ehdi päivittelemään edes kuulumisia.

Incalla on öisin juoksuhousut jalassa, eikä se niitä todella edes yritä ottaa pois. Päivisin en ole niitä pitänyt, kun ollaan liikkeellä aika paljon. Siivottavaa ja pyykättävää kyllä on ennen kuin lähdemme täältä pois!

Nyt vaikuttaa siltä, että Inca on rauhoittumaan päin. Lenkit sujuvat paljon paremmin, eikä se enää hauku kaikkea mahdollista liikkuvaa. Olen myös tietenkin tehnyt kovasti hommia sen eteen, että haukkuminen ja jahtaaminen vähenisi, koska se on kaikille vaarallista. Ihmiset usein pelästyvät ihan hurjasti, kun rauhalliselta näyttävä koira yhtäkkiä saakin päähänsä rueta vimmatusti haukkumaan ja rynnii milloin mitäkin tiellä liikkujaa kohti. Kaikki opit, mitä ikinä vaan on päähän jostain tullut, on käytössä. On "jätä" ja "ohi" käskyä, on namia, on kehuja, on rennosti kulkemista (siis minä olen rentona), mutta vähemmän tai ei juuri ollenkaan kieltoja. Yritetään siis mennä sillä lailla, että kaikki sujuu hyvin etenkin, kun ne kiellot olivat yhtä tyhjän kanssa.

Kyllä Inca hyvin tietää, mitä ohi ja jätä tarkoittaa ja niillä plus nameilla onkin pärjätty hyvin nyt. Tuossa vaan ennen juoksuja tuntui, että koira oli ihan ummikko ihmisten maailmassa ja oli kuin se olisi ensimmäistä kertaa elämässään remmilenkillä. Pahimmoillaan tilanne oli juuri ennen juoksujen alkamista ja vähän jälkeen.

Nyt on sitten alkanut merkkailu oikein toden teolla. Tätä on ollut pari päivää. Pikku tippoja jää vähän sinne tänne, kyllä täkäläiset uroskoirat ainakin tietävät, että heidän keskuudessaan on juoksuinen narttu!

Koirien ohi pääsemme edelleen hyvin, niitten ohituksissa ei ole ongelmaa, ei rähistä, ei vedetä (paljon), ei haukuta tai muuta. Mutta kissojen perässä Inca juoksisi mihin vaan! Tämän talon kissat käyvät syömässä alakerrassa vaivihkaa, mutta sisällä ne eivät viihdy, kun täällä on tuo kauhea hurtta. Pihalla olen käskenyt Incaa jättämään kissat, jos niitä on näkynyt, mutta se on vaikeaa. Kissat ovat tulleet vähän rohkeammiksi, kun ovat huomanneet koiran olevan kiinni (joko remmissä tai liinassa) ja Incasta olisi niin mukavaa mennä niitten perään. Se ei vaan nyt passaa.

Kun tulimme aamulenkiltä, meitä vastaan tuli joku terrieri, sen omistaja ja koirakouluttaja. Kolmikko siirtyi tien toiselle puolelle ja syykin selvisi, terrieri rähisi ihan hurjana. Kouluttaja siinä neuvoi koko ajan, miten omistajan pitää koiran kanssa käyttäytyä ja toimia. Tässä tosiaan asuu ihan lähellä koiranomi, joka kuulemma on hyvä hommassaan.

Olemme täällä vielä muutaman päivän ja sitten kotiudumme kotikonnuille. Sitten loppuu Incan herkku: kissan annosruokapussien nuoleminen! Aina kun laitan kissoille ruokaa, Inca saa nuolla annospussiin jääneet jämät ja se vasta on herkkua!!