Tai Liinu perkele. Tai oikeammin emäntä perkele, joka ei saa koiraa pysymään hyppysissään. Perkele!
Että ohhohhoijaa vaan. Mentiin metsälenkki pitemmän kaavan mukaan ja molemmat koirat vapaana ja Liinukin kulki ihan iisisti piiiitkät matkat. Mutta sitten se pupu tuli ja loikki polun poikki.
Liinun aivoissa napsahti pupuvaihde alta aikayksikön päälle ja pupukimitys alkoi, kun se jahtasi sitä. Huoh. Ja Inca lähti myös, mutta se tuli heti takasin. Pupu meni menojaan, mutta paljonkos Liinu siitä välitti, se juoksi kun heikkopäinen, kävi välillä näkyvissä ja taas menoksi hajujen perään. Ei se kauas mennyt, hanki vissiin haittasi menoa, eikä jahti kaikkineenkaan kestänyt kun minuutiin tai pari. Mutta se asenne, mikä Liinulla on noissa tilanteissa. Sen mielestä ihan oikea jahtiasenne tietty.
Juuri etsijäkoiraliitto varoitti fb:ssa, että paljon koiria on lähtenyt riistan perään. Liinu kuuluu tähän sarjaan. Huoh.
Kyllä olin taas niin raivoissani, että koiratkin tokenivat säyseiksi. Ensin ne oli molemmat remmissä, mutta Incan päästin vapaaksi. Liinu sai kulkea remmissä koko loppumatkan, eikä kyllä nuuskuteltu yhtäkään hajua enää.
Lenkin jälkeen kävin kaupassa ja kun tulin kasseineni kotiin, kumpikaan ei tullut ovelle vastaan!! Ei inahdustakaan kuulunut mistään ja ajattelin, että ovatko ne kuolleet molemmat tai mitä täällä on tapahtunut. Toinen nukkui makkarissa, toinen olkkarissa. Aina ne ovat tulleet ovelle, kun olen kotiin tullut. Nyt tulin ihan koirattomaan kotiin. Epäilen, että ne pitävät minulle nyt jääkautta tai ainakin perushuomioimattomuutta, ovat kuin ei emäntää olisikaan! Hahahaa! Yksissä tuumin sopineet kauppareissun aikana, ettei huomioida sitä, kun se tulee kotiin!
Eilen oltiin järvenjäällä, siellä ei ole pupuvaaraa. Siellä riittää tyhjää tilaa silmänkantamattomiin.
Ainoa haitta oli, että nollakelissä koirien tassut olivat täynnä lumipalloja.
