Kaimion kirjaa lukiessa tulee välillä uskon puute, mutta onneksi puute on ohimenevää ja sen voittaa ajatus, että muutkin ovat saaneet pennun kasvatettua, miksi en siis minä. Pennun kasvatus ei ole ylivoimaista, jos olisi, montakohan koiranomistajaa silloin olisi. Ei kovin montaa.
Mutta kyllä kirjasta on ehdottomasti enemmän apua kuin haittaa ainakin minulle. Siitä saa osviittaa, miten pitää missäkin tilanteessa toimia, vaikka ei just jetsulleen samalla tavalla itse toimisikaan. Olosuhteet ja koirat ovat niin erilaisia, että eihän opusta voi orjallisesti noudattaa. Ja omistajatkin ovat kaikki vielä erilaisia. Niin ja muistaakohan sitä sitten, miten missäkin tilanteessa pitää toimia, kun on tosipaikka edessä. Tuskin. No, todennäköisesti oppii välttämään pahimmat virheet. Toivottavasti.
Ehkä suurinta antia on se, että oppii ymmärtämään miten koira toimii tai "ajattelee".
Ja jotain tuttua sieltä löytyi. Kaimio kirjoittaa, että hyvät näyttelijän lahjat ovat tarpeen, kun koira yrittää saada ihmistä hereille, vaikka vielä olisi nukkumisaika. Pitää näytellä nukkuvaa, eikä välittää koiran huomionkipeydestä tai yrityksistä.
Tätä konstia minä noudatin Tuplan kanssa ihan "luontaisesti" ilman kirjojen oppia silloin, kun Tuplan luona yövyin. Kyllä konsti tepsi ja sai aamulla nukkua kauemmin.
Hyvin Liisa minua evästi sanoessaan, että kun tästä ja Vilanderin Koirankorjauskirjasta suodattaa oleellisen, niin saa hyvät lähtökohdat koiran kasvatukseen. Tai jotenkin tuohon tapaan.
Kirja on vielä kesken, mutta tässä oli jotain pieniä välihuomioita kirjasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti